Ilmiöt
04.02.2015

Aikamme sävyt

Teksti:
Susanne Salmi
Kuvat:
Anni Aho

Supersuosittu Fifty Shades of Grey on ollut pinnalla jo yli kahden vuoden ajan.  Myös tulevasta elokuvaversiosta povataan kassamenestystä. Miksi sadomasokistinen viihde saa meidät liikkeelle?
 

Mikään ei kestä ikuisesti.

Britannian myydyimpien kirjojen lista meni joulukuussa kerralla uusiksi. Tuolloin videobloggari Zoe Sugg onnistui viraalimarkkinoimaan esikoisromaaniaan niin kattavasti, että sitä myytiin heti julkaisuviikollaan lähes 80 000 kappaletta.

Merkittävintä tapauksessa ei kuitenkaan ollut uutuusromaanin sisältö, vaan aiempien nopeusennätysten rikkoutuminen. Vuodesta 2012 saakka ykkössijaa oli hallinnut muuan E. L. James, jonka kirjoittaman Fifty Shades of Grey -trilogian tuntee nykyään koko läntinen maailma.

Helmikuun puolivälissä Fifty Shadesiin liittyvä kassavirta saavuttanee kuitenkin uuden lakipisteen. Tuolloin teoksen elokuvasovitus esitellään Berliinin filmifestivaaleilla.

Roskakirjallisuudeksikin moitittua Fifty Shadesia eivät suinkaan kannattele sen taiteelliset ansiot. Keskeisin syy suunnattomaan suosioon piilee romaanin aiheessa. Trilogian tärkeintä antia ovat loputtomat seksikohtaukset, jotka kuorrutetaan kevyen sadomasokistisilla elementeillä: piiskaamisella, sitomisella ja valtaleikeillä.

Niissä ei kuitenkaan ole mitään uutta. Hyvin monenlaista rietastelua on ikuistettu kansien väliin kirjapainotaidon alkuajoista lähtien. Sitä ennen hekumallisia hengentuotteita suollettiin pergamentteihin, papyrukseen ja luolien seiniin.

Silti Fifty Shades on nostanut sadomasokismin poikkeuksellisen näkyvästi esiin.  KappAhlissa myytiin taannoin teoksen mukaan nimettyä alusvaatemallistoa, ja jopa Anttilan verkkokaupasta voi nykyään ostaa aloittelevan sadomasokistin tarvikepaketin, johon kuuluu muun muassa piiskoja ja bondage-köyttä.

Fifty Shadesin juoni on typerryttävän yksinkertainen: nuori opiskelijatyttö tapaa arvoituksellisen liikemiehen, joka tutustuttaa hänet sadomasokistisen seksin maailmaan. Samalla käydään läpi sivukaupalla menneisyyden haamuja ja pohditaan omaa paikkaa maailmankaikkeudessa.

Asetelma on tuttu harlekiiniromaanien sivuilta. Kirjallisuudentutkijat selvittivät jo 1980-luvulla, miten menestystarinoita luodaan. Keskiöön sijoitetaan tumma, vaarallinen ja äärettömän maskuliininen mies, joka kesyyntyy vasta todellisen rakkauden löydettyään.

Nämä ominaisuudet eivät kuitenkaan ole mitään verrattuina sydäntenmurskaaja Christian Greyn suurimpaan hyveeseen: mammonaan.  Vasta kun upporikas hurmuri avaa palatsinsa ovet, alkavat naisen polvet notkahdella. Erinäisten lahjojen vastaanottaminen näyttääkin olevan päähenkilölle tärkeämpää kuin suhteen muu anti.

Sadomasokismi sopii yllättävän hyvin osaksi tällaista kuvastoa. Pelkkien lihan ilojen sijaan siinä painottuvat usein erilaiset vaatteet, välineet ja materialistinen estetiikka. Osa seksologian tutkijoista onkin argumentoinut jo vuosikymmeniä sitten, että sadomasokismi on seksuaalisen käyttäytymisen kapitalistisin muoto.

Fifty Shades of Grey vie materianhimon vielä pidemmälle. Kirjan maailmassa tavallinen välineistö ei riitä mihinkään, vaan jokaisen esineen on oltava parasta mahdollista laatua. Sitominen tapahtuu hätätapauksessakin vähintään satojen dollarien arvoisella silkkisolmiolla – siitä huolimatta, että todellisuudessa liian tiukaksi kiristynyt solmuke aiheuttaisi lähinnä vaaratilanteita.

Erotiikkaa tutkineen kirjailija Juri Nummelinin mukaan kyse voi olla yrityksestä muuttaa härskit mielikuvat hieman vähemmän ruumiillisiksi. Luksustuotteilla leikkiminen synnyttää hyvin erilaisia mielikuvia kuin hikisenä peuhaaminen.

”Kenties se tuntuu hyväksyttävämmältä, kun sitä tehdään huipputuotteiden kanssa. Ei osteta pornokaupasta halvinta mahdollista dildoa, vaan teetetään sellainen mittatilaustyönä jalopuusta”, Nummelin naurahtaa.

Romaanin on kehuttu piristäneen parisuhteita ja avartaneen lukijoidensa maailmankuvaa. Rivien väliin piiloutunut viesti on kuitenkin hyvin vanhoillinen. Nainen on edelleen vain miehen kylkiluu, eikä patriarkaalisia arvoja ylitä mikään – paitsi ehkä rahan valta.

”On ihan okei palvoa rikkautta. On okei jättää intellektuellit pyrkimykset pois ja syöksyä täysillä konsumeristisiin nautintoihin. On okei luopua minuudestaan, kunhan saa tavaraa”, Nummelin luettelee kirjan teesejä.

Tavarapaljouteen hukuttautumalla voi kätevästi luopua myös sukupuolten välisen tasa-arvon rippeistä. Merkittävin valtapeli käydään lopulta makuuhuoneen ulkopuolella. Christianin voi nimittäin nähdä alistavan mielitiettyään myös hyvin perinteisillä tavoilla: lahjomalla ja kestitsemällä tätä niin paljon, että siitä tulee suhteen elinehto.  

 

 

Maailmalla Fifty Shadesia on kuvailtu nimityksellä mommy porn, äitiporno. Liikanimi juontuu teoksen kesyydestä: rajun sadomasokismin sijaan kirjoittaja lähinnä flirttailee alan kliseiden kanssa. Pohjimmiltaan romaanisarjan seksikohtaukset ovat silkkaa vaniljaa – siis sitä kaikkein tavanomaisinta toimintaa, jota heterot harrastavat lauantai-iltaisin saunan jälkeen.

Mutta ei Fifty Shades oikeastaan pornoa olekaan, huomauttaa mediatutkimuksen professori Susanna Paasonen. Siinä missä kaikkein rasvaisimmat seksinovellit loikkaavat suoraan asiaan, käyttää E. L. James romanssinsa rakentamiseen satoja sivuja. Kovin komeaa kaarta juonesta ei kasva, mutta ainakin yritys on kova.

Pornoa työssään tutkiva Paasonen löytää kuitenkin selvän yhteyden romaanin ja valtavirtapornon väliltä: kumpikin leikittelee mielellään valta-asemilla. Sellaiseen ei välttämättä piiskoja tai käsirautoja tarvita.

”Jos vilkaisee vaikka Pornhubin suosituimpien videoiden listoja, ei tarvitse käyttää kovin hienovaraista katsetta huomatakseen, että jonkinlaisia valtaleikkejä sieltäkin löytyy”, professori hymähtää.

Puhtaasti sadomasokismiin keskittyvä aikuisviihde ei yleensä yllä kaikkein katsotuimpien videoiden listoille, mutta mitenkään uusi asia se ei ole. Löytyyhän jo varhaisimpien pornofilmien joukosta mitä mielikuvituksellisimpia piiskausesityksiä.

Viimeistään 1990-luvulla niin kutsuttu kinky-kulttuuri raivasi tiensä elokuvateattereista päivänvaloon. Tuolloin laman kourissa rimpuillut Suomi koki erotiikan uuden aallon: homobaarit yleistyivät, pornoelokuvien sensuuria purettiin ja missien silikonirintoja ihmeteltiin koko kansan voimin.

Myös sadomasokismin ystävät löysivät viimein toisensa. Helsinkiläinen SMFR ry, toiselta nimeltään Sadomasokismi-fetisistiryhmä, perustettiin vuonna 1996. Sen länsisuomalainen vastine, Turun Baletti, sai alkunsa viisi vuotta myöhemmin.

Samoihin aikoihin internetissä kuohui, sillä helsinkiläinen kirjallisuudenopiskelija Outi Alanne oli keksinyt raportoida sadomasokistisista seikkailuistaan kotisivuillaan. Viimeistään vuonna 2002 ilmestynyt romaani Neiti N:n tarina tyhjensi pajatson: punaisessa minimekossa poseerannut Alanne tähditti iltapäivälehtien sivuja kuukausien ajan.

Sadomasokismi onkin paitsi intiimiä kanssakäymistä, myös ehtaa kauppatavaraa. Historiallisesti tarkasteltuna Anttilan aloittelijapaketti alkaa vaikuttaa vain pisaralta markkinavoimien meressä.

 

Vaikka sadomasokistisella estetiikalla leikittely myy nykyään kuin häkä, ei suhtautuminen aiheeseen ole järin neutraalia. Muodikkuudestaan huolimatta sadomasokistinen seksi saa yhä monen kulmat kohoamaan – varsinkin jos siihen ei liity Hollywoodin kimaltelevaa estetiikkaa.

Myös Fifty Shadesin tyrkyttämät moraalikäsitykset ovat kummallisen kaksijakoisia. Sadomasokistinen suhde esitetään toisaalta vapauttavana elementtinä, jonka avulla päähenkilön on mahdollista löytää todellinen naiseutensa.

Toisaalta tavanomaista rankemmat mieltymykset yhdistetään kieroutuneeseen luonteenlaatuun ja traumaattiseen menneisyyteen. Kaikki teoksessa esiintyvät sadomasokismin harjoittajat ovat enemmän tai vähemmän nyrjähtäneitä persoonia, joiden mieli eheytyy vasta epäilyttävien harrastusten unohduttua kokonaan.

Samanlaiset myytit elävät myös kirjan sivujen ulkopuolella.  Harva tietää, että seksologisen tutkimuksen valossa sadomasokistit ovat keskivertokansalaista todennäköisemmin myös tasa-arvon kannattajia. Se ei toisaalta ole suurikaan ihme, sillä luotettavaa tietoa aiheesta on tarjolla varsin rajallisesti: viimeisin kyselytutkimus suomalaisten sadomasokistisista kokemuksista on yli kymmenen vuoden takaa.

Kolmesta kuuteen prosenttia väestöstä on vähintäänkin kokeillut jotakin sadomasokismiin liittyvää, laskeskelee Tampereen yliopiston tutkija ja Sexpo-säätiön puheenjohtaja J. Tuomas Harviainen vanhojen tutkimustulosten perusteella. Todellisuudessa luku saattaa olla suurempi, sillä kaikki tutkimukseen osallistuneista eivät välttämättä miellä tekemisiään sadomasokismin piiriin kuuluviksi.

Tulevaisuudessa lukema kenties kasvaa. Väestöntutkimuslaitoksen FINSEX-hanke on osoittanut, että nuoret sukupolvet ovat edeltäjiään suvaitsevaisempia ja kokeilunhaluisempia seksuaalisuuden suhteen.

”Enää ei eletä 1950-luvun jäyhässä arvomaailmassa. Myös kaupungistuminen vaikuttaa asenteisiin. Suurissa kaupungeissa on aina oltu suvaitsevaisempia kuin pienissä yhteisöissä”, Harviainen kuvailee.

Stereotypiat istuvat kuitenkin yhä tiukassa. Harviaisen mukaan sadomasokismi on useimmille harjoittajilleen edelleen jonkinlainen tabu. Etenkin dominoivan miehen rooli on haastava, sillä vaimonhakkaajaksi leimautumisen vaara on aina olemassa.

Lainsäädännön koukerot eivät juuri paranna asiaa: Suomessa masokismi poistettiin sairausluokituksesta vasta vuonna 2011.

Kirjallisuudessa sadomasokismia on harrastettu satojen vuosien ajan. Termi on saanut nimensäkin kahden valtapelien iloista nautiskelleen kirjailijan, markiisi de Saden ja Leopold von Sacher-Masochin mukaan.

1700-luvun Ranskassa eläneen de Saden irstailuihin verrattuna Fifty Shadesin kuvasto on kuin vaippaikäisten iltasatu. Myös suomalaisesta kirjallisuudesta löytyy rajujakin sadomasokistisia kuvauksia. Juri Nummelinin mukaan jopa joissakin Mika Waltarin runoissa on viittauksia masokistisiin kauhukuviin.

Niissä runon puhuja toivoo joutuvansa väkivaltaisen vampyyrin uhriksi.

Tällaisia tapauksia haukutaan harvoin pornoviihteeksi. Helsingin Sanomien toimittaja Suvi Ahola perusteli asiaintilaa vuonna 2012 toteamalla, että klassikoiden tukena olevat esipuheet ja kritiikit asettavat riettaammatkin teokset osaksi kulttuurihistoriaa. Niiden avulla on ollut mahdollista ”ravistella perinteistä moraalia ja luutuneita asenteita”.

Ei liene lainkaan mahdoton ajatus, etteikö myös Fifty Shades voisi herätellä lukijoitaan. Syytä ainakin olisi: seksuaalisuutta käsittelevä keskustelu kun tuntuu edelleen rajoittuvan pällistelyn, kikattelun ja moralisoinnin pyhään kolminaisuuteen.

Kenties aikamme myydyin trilogia ei tarvitsekaan rinnalleen miljoonien dollarien Hollywood-tulkintaa, vaan omanlaisensa esipuheen: muutaman hyvin valikoidun huomion siitä, millaista maailmankuvaa romaani tulee rakentaneeksi.

Fifty Shades on nimittäin viihdettä isolla V:llä. Se vaikuttaa väistämättä lukijoidensa kahvipöytäkeskusteluihin, kulutusvalintoihin, kenties asenteisiinkin.

Sellaista viihde, kaikkein höttöisinkin, usein on: tahattomia kertomuksia siitä, millaisessa ajassa elämme. Rivien väliin mahtuu paljon.