Ilmiöt
29.11.2017

Alanvaihtajat

Teksti:
Miikka Rusi (pääjuttu) & Nelli Lapintie
Kuvat:
Nella Keski-Oja & Juha Laurila
  • Kostea kesä kiusasi viljelijöitä. Myös uuden uran opetelleen Heikki Huhtasen pelloille kerääntyi paikoin vettä.

Kun suuntaa uudelle uralle, joutuu oppimaan myös uuden identiteetin. Kolme täyskäännöksen tehnyttä kertoo, mitä matka opetti.

Kuinka levykauppias ja kulttuurituotannon opiskelija päätyy yhtäkkiä maanviljelijäksi?

Ohraa, kauraa, vehnää ja öljyhamppua viljelevä Heikki Huhtanen, 32, kertaa tarinaansa kotinsa keittiössä Loimaalla.

”Historia lähtee siitä, että olen täältä kotoisin. Tuossa viiden kilometrin päässä on meidän kotitila”, hän osoittaa.

Yhdessä veljensä kanssa Huhtanen kuuluu peräti viidenteentoista sukupolveen, joka pitää samaa maatilaa. Huhtasen vanhempien kotona komeilee viiri, jossa on tärkeä vuosiluku 1604. Tuolloin Huhtasen esi-isät upottivat kenkänsä ja lapionsa Loimaan saveen.

Suvun pitkistä perinteistä huolimatta päätös ryhtyä viljelijäksi ei ollut helppo.

Nuorena maataloustyöt eivät vetäneet puoleensa, ja Huhtasen aiempi työpaikka Turussa Levykauppa Äxässä ehti jo vaikuttaa sellaiselta, johon voisi vakiintua. Eräänä kesälomana suunnitelmat kuitenkin vaihtuivat täysin.

”Leipäännyin ja totesin, että haluan jatkossa pitää kulttuurin vain harrastuksena. En tehdä siitä elantoa.”

Huhtanen tarttui puhelimeen ja soitti Loimaan ammatti- ja aikuisopistoon. Puhelu oli lyhyt, mutta sen jälkeen koko elämän suunta kääntyi.

Tiistaisen keskustelun aikana Huhtanen sai käskyn torstaiaamuksi Loimaalle.

”Menin opistolle kahdeksalta. Siellä minulle sanottiin, että jos olet tosissasi, puolen tunnin päästä alkaisi viereisessä luokassa opinnot”, Huhtanen muistelee huvittuneena.

Se oli aamu, jona vinyyli vaihtui viljelykseen. Opiskelu maaseutuyrittäjäksi alkoi.

”Onneksi olin sentään pomolle sanonut, että aion lähteä maanviljelyskuvioihin.”

Tutkinnon suorittaminen oli kolmen vuoden intensiivinen jakso. Ikäero 25-vuotiaan aikuisopiskelijan ja 15-vuotiaiden nuorten välillä tuntui toisinaan melkoiselta kuilulta.

”Minusta tuli luokan isähahmo, joka patisti muita käyttäytymään kunnolla ja keskittymään opiskeluun”, Huhtanen naurahtaa.

Ennakkoluulottomuutta maalla

Uuden ammatin ja asuinpaikan kanssa sinuiksi pääseminen ei tapahtunut Heikki Huhtaselta yhdessä yössä. Nopea ulkoinen muutos vaati aikaa myös itsetutkiskelulle ja oman päätöksen kyseenalaistamiselle.

”Tähän on liittynyt tosi paljon kipuilua ja henkistä kamppailua. Vaikeuksien kautta olen muuttunut ihmisenä paljon.”

Juttu jatkuu kuvan jälkeen


Kaupungin hälinän ja maaseudun rauhan vuorottelu tekee Heikki Huhtasen onnelliseksi.

Kokemustensa takia Huhtanen haluaa aktiivisesti rikkoa ajatusta kaupungin ja maaseudun välisistä rajoista ja ennakkoluuloista.

”Myös maalla on ennakkoluulottomuutta. Minullakin on naapuri, jonka kanssa puhutaan Pan Sonicin musiikista, käydään festareilla ja kuunnellaan kaikkea kilinkolinaa.”

Ehkä paras esimerkki Huhtasen kaupunki- ja maalaisidentiteettien risteämisestä on kesäisin järjestettävä Metsämaan Pyramidipiknik. Se on Huhtasen ideoima pienoisfestivaali, jossa tarjoillaan lähellä tuotettua kotimaista ruokaa, vaihtoehtomusiikkia ja päättömiä tempauksia.

Siis hieman kuin yhdysvaltalainen Burning Man -festivaali, mutta Loimaalla.

Vapaaehtoisena pääsymaksuna tapahtumaan on kivi, jonka voi tuoda yhteisöllisen peltokivipyramidin rakennusaineeksi.

”Sain idean, kun ajoin tänne Turusta tekemään remonttia. Näin tien varressa mainoskyltin, jossa oli pyramidi, ja mietin, että tuollainen meidän pitää rakentaa.”

Siltä istumalta Huhtanen soitti Metsämaan MTK:n eli Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliiton silloiselle puheenjohtajalle, joka innostui yhdessä kasattavasta peltokivipyramidista välittömästi. Täytyyhän pellolta joka tapauksessa kerätä niitä kiviä.

Ensi vuonna Metsämaan Pyramidipiknik järjestetään viidennen kerran. Suunnitelmat ovat ehtineet jo pitkälle.

”Aiomme paljastaa tulevaisuuden kansallispuvun”, Huhtanen iloitsee.

Akateemisen identiteetin vaikeus

”En ole ikinä ollut niin onnellinen. Kiljuin, kun kirje tuli postilaatikosta.”

Jos yliopisto on lähettänyt paksun kirjeen ohuen sijaan, on saanut opiskelupaikan. Sen Anu Neva tiesi jo kolmen ohuen kirjekuoren kokemuksella.

Siksi asia oli varma jo ennen kuin hän oli edes koskenut saapuneeseen valintakirjeeseen. Neva oli juuri hyväksytty lukemaan mediatutkimusta Turun yliopistoon.

Ensin oli syytä soittaa tukijalle numero yksi, tässä tapauksessa äidille.

”Kun soitin, äiti oli matkalla Kreikassa ja luuli, että on joku hirveä hätä. Itkimme molemmat onnesta, kun kerroin asiani.”

Opiskelupaikka oli palkinto pitkästä ahkeroinnista, omaan haaveeseen uskomisesta ja sinnikkyydestä. Yläasteelta kymppiluokan kautta kokkikouluun menneellä Nevalla oli muihin yliopistohakijoihin nähden kirittävää.

Aluksi hän suoritti aikuisiällä iltalukion kiireisten ravintola-alan töiden ohella, sitten avoimen yliopiston opintoja ja luki lopulta neljänä keväänä huolellisesti pääsykokeisiin.

Nyt, kun Nevalla oli vihdoin syytä riemuun, tunnelma latistui nopeasti. Ekstaattinen onni vaihtui suorastaan kurkkua kuristavaan epäilykseen.

Mitä jos järjestelmässä on sattunut jokin virhe? Entä jos valintakirje onkin lähetetty väärälle henkilölle? Ehkä vastauspaperit jotenkin vaihtuivat pääsykokeen yhteydessä?

Juttu jatkuu kuvan jälkeen

Ennen yliopisto-opintojaan Anu Neva työskenteli Veritas Stadionin ravintolassa.

Psykologit kutsuvat huijarisyndroomaksi ilmiötä, jonka vaikutuksesta ihminen ei kykene sisäistämään saavutuksiaan todisteista huolimatta. Huijarisyndroomainen siis kokee johtavansa ihmisiä jatkuvasti harhaan esiintymällä pätevämpänä kuin todellisuudessa onkaan.

Jotain sellaista tapahtui myös Nevalle, joka ei yksinkertaisesti voinut uskoa opiskelupaikkaa todeksi. Hän pyöräili yliopistolle varmistamaan asian, mutta sekään ei riittänyt.

”Olin epäluuloinen. Olen aina ollut keskiverto-oppilas, joten olin aivan paniikissa, että nyt on sattunut virhe.”

Selittämätön epäluulo jatkui vielä ensimmäisenä opiskelupäivänä. Nevaa pelotti, ettei häntä mainittaisikaan nimenhuudossa. Kyllä mainittiin.

Jälkikäteen Neva, 41, pohtii, että työläisperheen lapsen oli todella hankalaa suoda itselleen akateemista identiteettiä.

”Vasta, kun olin opiskellut noin puoli vuotta, totesin, että ehkä minä saan olla täällä”, hän nauraa.

Epäilyksistä huolimatta korkeakouluopinnoista tuli projekti, joka toi valtavasti sisältöä Anu Nevan elämään. Nuorena koulussa vaikeuksissa ollut oppilas paljastuikin aikuisena suorastaan erinomaiseksi opiskelijaksi.

”Nautin joka hetkestä, jonka opiskelin aikuisiällä. Olin niin motivoitunut, että mikään määrä tietoa ei tuntunut riittävän.”

Nyt markkinointi- ja asiakasvastaavana työskentelevä Neva kokee, että aiemmasta kokemuksesta aivan toiselta alalta oli pelkkää hyötyä. Se nimittäin teki hänet päättäväisemmäksi opiskelijaksi kuin muut.

”Jos olisin päässyt kaksikymppisenä opiskelemaan, siitä ei olisi tullut mitään. Mielenkiinnon kohteet olivat jossain aivan muualla.”

Yliopistolla voi saada vaikutteita

”Ymmärsin, että haluat haastatella alanvaihtajaa. No, minä olen vaihtanut alaa muutamaankin kertaan”, Jari Aaltonen, 56, hymyilee.

Juuri nyt on käynnissä niistä kerroista yksi. Tänä syksynä Aaltonen sai avoimen yliopiston kautta tutkinto-oikeuden oikeustieteelliseen tiedekuntaan.

Nyt hän tituleeraa itseään oikeustieteen semifuksiksi.

”Tai senifuksi, merkityksessä seniori”, Aaltonen lisää huvittuneena.

Vuonna 1983 Turun kauppaopistosta valmistuneen Aaltosen polku oikeustieteelliseen ei käynyt lyhintä mahdollista reittiä, vaan Kellonsoittajankadun ja Calonian välisellä matkalla ehti tapahtua kaikenlaista.

Merkonomina hän teki ensin toistakymmentä vuotta myynnin ja markkinoinnin töitä sekä soitti niiden ohella ravintolamuusikkona. Se on toinen Aaltosen cv:n työnkuvista, joka on hävinnyt olemattomiin.

”Ravintolamuusikoiden TES lakkasi olemasta kaksi vuotta sitten. Muusikkojen liitto tuli siihen tulokseen, että sopimus on tarpeeton, sillä ravintolamuusikoita ei enää ole.”

Juttu jatkuu kuvan jälkeen

Jari Aaltonen haki oikeustieteelliseen tiedekuntaan yhtä aikaa poikansa kanssa.

Ensimmäinen Aaltosen alanvaihdoista tapahtui jo 1990-luvun laman aikaan. Silloin hän oli töissä ja osakkaana kirjolohikasvattamossa, mutta palasi muutaman vuoden jälkeen markkinoinnin pariin.

Työ oli kuitenkin muuttunut. Alan toimintamallit olivat murroksessa ja monet markkinointihenkilöstön aiemmat tehtävät poistuivat vähitellen.

”Vuoteen 2000 mennessä vanha tapa myydä ja markkinoida oli viimeistään ohi ja lopetin. Päätin jäädä kotiin, sillä kolme lastani olivat aika pieniä.”

Uudessa asetelmassa Aaltonen toimi koti-isänä, muusikkona ja sekatyöläisenä. Ennen pitkää ajatus uudesta alasta alkoi taas kiusata.

”Lakiasiat tulivat eteen esimerkiksi lähipiirin perintöasioissa ja istuessani taloyhtiön hallituksessa. Huomasin, etten tiedä niistä mitään.”

Vuonna 2012 Aaltonen aloitti oikeustieteiden opiskelun avoimessa yliopistossa. Hän ehti haalia peräti 175 opintopistettä ennen tiedekuntaan pääsyä. Se tarkoittaa, että oikeusnotaarin tutkinnosta puuttuu käytännössä enää kieli- ja viestintäopintoja sekä yksi erikoistumisjakso.

Aaltosen tavoitteena onkin valmistua oikeustieteen maisteriksi pikavauhtia, kahdessa vuodessa.

”Jospa tämä olisi nyt viimeinen tällainen vaihto.”

Menee hetki.

”Tai en tiedä. Yliopistolla voi aina saada vaikutteita”, Aaltonen virnistää.

Kandiksi opiskelee reilu tuhat yli 30-vuotiasta

Teksti: Nelli Lapintie

TÄNÄ VUONNA Turun yliopistossa opiskelee kandidaatin tutkintoa noin 1 130 yli 30-vuotiasta opiskelijaa. Määrä on merkittävä etenkin lääketieteellisen tiedekunnan hoitotieteen ja biolääketieteen laitoksilla, joissa yhteensä reilu neljäsosa opiskelijoista on yli kolmekymppisiä.

”Hoitotieteen laitoksella jo sisäänpääsyvaatimuksena on terveysalan koulutuksen opistoasteen tutkinto tai AMK-tutkinto. Luulen, että se heilauttaa tilastoa”, lääketieteellisen tiedekunnan opintopäällikkö Henriikka Salminen sanoo.

Lääketieteen lisensiaatiksi opiskelevissa, eli lääkäri- ja hammaslääkäriopiskelijoissa, vanhempien opiskelijoiden osuus on puolestaan pieni: vain seitsemän prosenttia.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen

Lääketieteellisen tilasto sisältää hoitotieteen ja biolääketieteen opiskelijat, mukana eivät ole lisensiaatiksi opiskelevat. Lähde: Turun yliopiston opiskelijan tukipalvelut

Kun tarkastellaan tiedekuntia kokonaisuuksina, vähiten yli 30-vuotiaita opiskelijoita on oikeustieteellisessä tiedekunnassa ja kauppakorkeakoulussa. Notaari- ja kandivaiheen opiskelijoista heitä on vain vajaa kymmenes.

OIKEUSTIETEELLISEN tiedekunnan opintopäällikkö Katja Arola ei ole yllättynyt tilastosta. Arola uskoo, että oikeustieteen opiskelijat haluavat nopeasti työelämään. Sen edellytyksenä on oikeustieteen maisteritutkinnon suorittaminen.

”Opintojen rakenne on selkeä ja edistää sitä, että tutkinto valmistuu ajallaan. Meille myös tullaan verraten nuorena: viime keväänä yli 80 prosenttia valituista opiskelijoista oli ensikertalaisia, eli ennalta asetettu ensikertalaiskiintiö ylitettiin selvästi.”

KAIKEN KAIKKIAAN Turun yliopiston opiskelijoista yli 30-vuotiaita opiskelijoita on vajaa 30 prosenttia. Korkeaan lukemaan vaikuttavat esimerkiksi loppuvaiheen opiskelijat: mukaan on laskettu kandi- ja maisterivaiheen opiskelijoiden lisäksi vaihto- ja JOO-opiskelijat, tutkinnon täydentäjät sekä jatko-opiskelijat.

Lue lisää:

Pelkillä papereilla yliopistoon?

Opetus- ja kulttuuriministeriö uudistaa korkeakoulujen valintamenettelyä. Ministeriö haluaa vähentää vaativia pääsykokeita, jotta jatkossa yhä useampi hakija saisi opiskelupaikan ylioppilastutkinnon perusteella. (9/2017)

"Harrastajien kanssa olen vapaa"

Turun ylioppilasteatterin vieraileva ohjaaja Juha Hurme on luonnontieteisiin hurmaantunut rationalisti, jota inhottavat parrakkaat Väinämöiset. (10/2016)

"Opiskelijat murehtivat liikaa"

Turun yliopiston vararehtori Riitta Pyykkö uskoo kaikkien koulutusalojen työmahdollisuuksiin ja haluaa yliopistolta nykyistä parempaa opetusta. (9/2014)