Ilmiöt
30.11.2009

Amerikan luonnonihmeitä pelastamassa

  • Vapaaehtoistyöntekijät kunnostamassa polkua Grand Canyonin rinteillä.

American Conservation Experience -järjestö tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden työskennellä vapaaehtoisena luonnonsuojeluprojekteissa Yhdysvaltojen lounaisosien upeissa maisemissa. Vaikka ilmastonmuutos sekä elinympäristöjen ja lajien tuhoutuminen hallitsevat luonnonsuojelukeskustelua, konkreettista suojelutyötä täytyy tehdä myös itse luonnonsuojelualueilla.

Herään lähistöllä ulvovan kojootin huutoon erämaan keskellä kuuden aikaan aamulla. Yöllisen ukkosmyrskyn jäljiltä leirimme on vetinen vaikka taivas onkin jo kirkas. Ilma on aamulla viileää ja hengitys höyryää. Väsymyksestä huolimatta aamutoimet on suoritettava ripeästi, jotta ehdimme ajoissa töihin Grand Canyonin etelärinteelle.

Työnohjaajamme Sam Keller kyyditsee meidät, 11 nuorta vapaaehtoista eripuolilta maailmaa, Yaki Pointin näköalapaikalle, josta aloitamme 15 minuutin patikoinnin alas kanjoniin South Kaibab polun varrelle. Maisemat ovat henkeäsalpaavat ja kanjonin ällistyttävä koko herättää edelleen ihmetystä vaikka olen viettänyt sen reunoilla lähes kuukauden. Ei ole mikään ihme, että Grand Canyonia pidetään yhtenä maailman seitsemästä luonnonihmeestä: 450 km pitkä, 15-20 km leveä ja 1,6 kilometriä syvä Coloradojoen uurtama kanjoni on jotain, joka jokaisen ihmisen tulisi nähdä edes kerran elämässään.

Aloitamme polun kunnostustyöt tänään viimeistä kertaa. Työ on sujunut hitaasti, sillä polku-ura vaatii perusteellisen uusimisen. Tänään tehtäväni on kaivaa ojaa polun viereen, jotta kanjonin reunamalta valuva sadevesi ei pääse kuluttamaan polkua. Vaikka eroosio on muodostanut myös upean kanjonin, on se myös on vakava ongelma Yhdysvaltojen suosituimmissa kansallispuistoissa, kuten vuonna 1919 perustetussa Grand Canyonin kansallispuistossa Arizonan pohjoisosassa.

Grand Canyonin etelärinteellä käy vuosittain yli neljä miljoonaa matkailijaa, ja sadattuhannet heistä patikoivat kahta kanjonin pohjalle kulkevaa reittiä. Myös muuliretket ovat olleet aina 1800-luvun lopulta saakka suosittu keino matkustaa alas kanjoniin. Näiden johdosta polut kärsivät eroosiosta ja paikoin alkuperäisen polun pinta on kulunut lähes metrin alaspäin. Samalla monet kävelyreittien varren pensaista ja puista ovat juuriston vahingoittumisen johdosta jopa kuolleet. 11 kilometrin mittaisen South Kaibabin polun uudelleenrakentaminen kestää vuosia. Uusi polku kestää kuitenkin vuosikymmeniä kovassakin käytössä.

Puoli kahdentoista tienoilla aurinko nousee kanjonin seinämän yläpuolelle. Lämpötila kohoaa vielä näin syyskuun alussakin nopeasti 30 asteeseen. Raskaasta työstä ja lämmöstä huolimatta nautin olostani. Mieleni on kuitenkin haikea, sillä joudun jättämään hyvästit Grand Canyonille ja projektin ihmisille pian. Kolmen kuukauden oleskeluni American Conservation Experiencessa Arizonassa ja Utahissa on päättymässä.

Iltapäivällä on viimein aika lopettaa työt ja suunnata takaisin leiriin, jossa päivä jatkuu ruuan ja kortinpeluun merkeissä. Kaikilla on hauskaa ja nauramme paljon. Jälleen yksi projekti on päättymässä ja huomenna valtaosa vapaaehtoisista aloittaa kuuden päivän vapaan. Illan pimetessä jään vielä ulos ihmettelemään upeaa tähtitaivasta.

Seuraavana aamuna jätämme Grand Canyonin taaksemme ja suuntaamme kohti Flagstaffin kaupunkia, joka toimii ACE:n tukikohtana. Maailman suurimman keltamäntymetsän ympäröimä viihtyisä kaupunki on projektien välipäivinä ollut kotini, vaikka olenkin matkustellut ahkerasti ympäri suunnatonta Amerikkaa vapaa-aikanani.

Mieleeni tulvii muistoja samalla, kun ajamme sankan mäntymetsän keskellä kohti kaupunkia. Kun luin mahdollisuudesta työskennellä vapaaehtoisena läntisen Yhdysvaltojen kansallispuistoissa, tiesin heti, että kyseinen työ olisi minulle unelmien täyttymys. Olen koko ikäni ollut luontoihminen ja patikointi sekä luonnon tarkkailu olleet harrastuksiani aina. Lisäksi olin jo pitkään halunnut matkustaa Yhdysvaltojen länsiosaan ja nähdä Grand Canyonin. Suuret odotukseni jopa ylittyivät kirkkaasti.

ACE tarjoaa monipuolisia luonnonsuojeluprojekteja, kuten vierasperäisten ja haitallisten kasvilajien hävittämistä, kotoperäisten ja uhanalaisten kasvien istuttamista, ja jopa uhanalaisten paksusarvilampaiden ulosteiden laskemista ja kartoittamista. Minut valittiin kuitenkin fyysisesti raskaisiin töihin, kuten polunkunnostukseen ja kiviaskelmien rakentamiseen. Näin ollen sain työskennellä upeilla paikoilla Grand Canyonilla, Zionin kansallispuistossa Utahissa ja Navajon kansallismonumentilla Arizonan pohjoisosassa.

En olisi voinut toivoa projekteilta enempää. Työ oli raskaudestaan huolimatta aina hyvin palkitsevaa ja tunnelma projekteilla erinomainen. Eläminen ja työskentely upean luonnon keskellä ilman jokapäiväisiä mukavuuksia, kuten sähköä tai suihkua osoittautuivat opettavaisiksi kokemukseksi.

ACE:ssa työskennellessäni ymmärsin, miten tärkeää ja monipuolista käytännön luonnonsuojelutyö voi olla. Vaikka Yhdysvaltain länsiosissa on monia valtavia kansallispuistoja ja lukemattomia muita luonnonsuojelualueita, tulee niitäkin hoitaa valtavien ihmismassojen aiheuttaman kulutuksen takia.

Työskentelyni Yhdysvaltojen upeimpien luontokohteiden äärellä oli käytännössä yhden miehen, ACE:n perustaja Chris Bakerin, 35, ansiota.

"Huomasin kaipaavani Arizonaa ja Grand Canyonia, kun olin viettänyt useita vuosia kierrelleen maailmalla ja tehden töitä milloin missäkin, esimerkiksi eräällä autotehtaalla Saksassa. Tajusin, että kanjonin äärellä olin ollut onnellisempi kuin missään muualla. Niinpä palasin Arizonaan ja yritin päästä vapaaehtoistyöntekijäksi alueen luontokohteisiin. Tähän ei kuitenkaan 2000-luvun alussa, ollut mahdollisuuksia", Baker muistelee Flagstaffin keskustassa ACE:n toimistossa.

"En luovuttanut ja olin varma, että näissä maisemissa työskentely varmasti kiinnostaisi myös muita ihmisiä. Monet olisivat varmasti onnellisia saadessaan työskennellä Grand Canyonin kaltaisessa paikassa. Siksi aloin ottaa selvää vapaaehtoisia työllistävän järjestön perustamisesta", Baker kertoo.

Vapaaehtoisjärjestön toiminnan alku oli ongelmallinen.

"Kesti pitkään kunnes sain kansallispuistoja ja -monumentteja hallinnoivan National Park Servicen kiinnostumaan ajatuksesta, sillä lähes kaikki viranomaiset olivat sitä mieltä, että kukaan ei olisi kiinnostunut työskentelemään ilman palkkaa", mies selvittää.

Baker sai kuitenkin suostuteltua Grand Canyonin kansallispuiston viranomaiset ottamaan vastaan viisi eurooppalaista vapaaehtoista vuoden 2001 syksyllä. Vapaaehtoisten piti saapua Arizonaan 11. syyskuuta 2001. Itärannikon terrori-iskujen takia USA alkoi kuitenkin hyvin nopeasti rajoittaa ulkomaalaisten maahanpääsyä ja niinpä vapaaehtoisetkin jäivät kotimaihinsa.

"Syyskuun iskut olivat kaiken muun lisäksi kuin isku vasten kasvojani. Masennuin ja päätin luovuttaa", Baker muistelee.

Baker ei ajatellutkaan American Conservation Experienceksi nimeämänsä järjestön mahdollisuuksia ennen vuoden 2003 loppua, jolloin hän alkoi uudestaan selvittämään liittovaltion viranomaisten kiinnostusta vapaaehtoisten työmahdollisuuksiin luonnonsuojelualueilla. Tällä kertaa Bakerin ajatuksiin suhtauduttiin suopeammin. ACE aloitti toimintansa vuoden 2004 huhtikuussa ja sen jälkeen se osoittautunut varsinaiseksi menestykseksi. Vapaaehtoisia alkoi virrata Arizonaan ympäri maailman.

"Kun perustin ACE:a, en ikimaailmassa olisi voinut uskoa järjestön nykyisenkaltaiseen menestykseen. Kiitos kuuluu vapaaehtoisillemme, joiden kovaa työtä ja asennetta yhteistyökumppanimme arvostavat. Vapaaehtoisten halu tehdä raskasta työtä kieltämättä yllätti myös minut", Baker tunnustaa.

Nykyisin National Park Service ja kansallismetsiä hallinnoiva Forest Service ovat jopa riippuvaisia vapaaehtoisten työpanoksesta ja monet pitkäkestoiset luonnonsuojeluprojektit jäisivät ilman vapaaehtoisia toteutumatta.

Teksti & kuvat: Joonas Jussila