Ilmiöt
17.01.2013

Arktinen vuorokausihiihto sai sormet sinertämään

  • Joukkueen Timo muistutti pakkasukkoa saapuessaan hallille viimeisen vuoronsa jälkeen.

Kuntohiihtäjän rajat tulivat vastaan Vierumäen 24 tunnin hiihdossa.

Vielä kuukausi ennen helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna pidettyä Vierumäen vuorokausihiihtoa minä ja muut neljän hengen sukulaisjoukkueemme jäsenet olimme huolissamme. Pakkasesta ja lumesta ei ollut tietoakaan, eikä hiihtokilometrejä ollut juuri kertynyt.

Ironista kyllä, tapahtuma käytiin kuin käytiinkin talven kylmimpinä hetkinä puolimetristen nietosten keskellä, hiihto kun pidetään aina helmikuun alussa paukkupakkasista huolimatta.

Idea 20 kilometriä Lahdesta koilliseen sijaitsevan Vierumäen urheiluopiston laduilla käytävään hiihtorääkkiin osallistumisesta syntyi edellisenä kesänä.

Himourheilijaserkkuni Mika Liitola halusi koota joukkueen, ja kun emme veljeni ja isäni kanssa vastustaneet ideaa tarpeeksi, päädyimme neljän hengen joukkue Salonkylän Titaanin jäseniksi.

Mikankaan rahkeet eivät vielä riittäneet osallistua soolosarjaan, jonka hiihtää vuosittain viitisenkymmentä karpaasia. Kymmenisen vuotta järjestettyyn tapahtumaan otetaan vuosittain 300 hiihtäjää, joista useimmat hiihtävät neljän tai kahdeksan hengen joukkueissa.

Suksi ei luista, ei vaikka olen luisteluhiihtänyt 4,74 kilometrin ladusta vain parisataa metriä.

26 asteen pakkanen tuntuu sormissa, jotka alkavat paksuista hanskoista huolimatta olla jääkalikoina. Silmäripseni jäätyvät yhteen, ja joudun tekemään haukotteluliikkeitä pitääkseni silmäni auki. Räkäisen hiihtonaamarin alla hengittäminen on raskasta.

Olen harrastanut hiihtoa lapsesta saakka ja saanut plakkariin enimmillään 500 kilometriä talvessa. Näin nihkeässä ja kylmässä kelissä en vielä koskaan ole suksinut. Kuntoni on erinomainen, mutta nyt ei siltä tunnu.

Kolmeen kierrokseen kuluu reilu tunti. Sen aikana minut ohitetaan toistakymmentä kertaa. Taakseni jätän vain muutaman hitaamman. Onneksi sijoituksella ei ole väliä - vain joukkueen ehjä suoritus on tavoitteemme.

Saavun vaihtopisteeseen kello 21, ja lähetän veljeni Eskon toiselle osuudelleen. Otan sukset pois ja kävelen Vierumäen urheiluhalliin, jota kansoittavat kymmenet muut hiihtoon hurahtaneet parikymppisistä naisista 60-vuotiaisiin miehiin.

Urheiluhalli on muuttunut valtavaksi makuu- ja kuivaushuoneeksi. Lepovuoroiset hiihtäjät ovat ryhmittyneet ympäri hallin juoksuratoja. Kaikkialla on patjojen päällä makuupusseissaan lepääviä hiihtäjiä, huollettuja suksia ja hiostuneita vaatteita järjestelmällisessä kaaoksessa.

Tallustan viluissani juoksuradan takakaarteelle, jonne olemme levittäneet makuupatjat ja kuivaustelineen. Kuivat vaatteet vaihdettuani asetun lepäämään, sillä parin tunnin päästä on edessä paluu ladulle.

Ilta kuluu nopeasti. Esko ja Mika hoitavat omat vuoronsa. 57-vuotias isäni Timo saapuu paikalle vasta kello 22.30 aloittaen perjantai-illan osuutensa.

Palaan ladulle keskiyöllä. Hiihdän neljä kierrosta lähes tauotta. Menoani parantaa hengityksen helpottuminen, sillä hyistä ilmaa on parempi hengittää hiihtonaamaritta. Suksi ei kuitenkaan näillä pakkasilla luista kovasta voiteluyrityksestä huolimatta mihinkään.

Saavun halliin kello 2. Käperryn makuupussiin ja koetan saada unen päästä kiinni.

Yleinen häly ja kaukainen musiikki pitävät huolen siitä, että unet jäävät vähiin. Herätyskellon soidessa kello 5.40 tajuan nukkuneeni 20 minuuttia.

Huomaan Mikan olevan edelleen ulkona. Näyttää siltä, että saamme pidettyä miehen ladulla vuorokauden ympäri. Tavoite tuntui kaukaiselta hiihdon alkaessa, mutta nyt siihen pitää pyrkiä.

Puen hiihtoasun ja suuntaan aamiaiselle hallin takasuoralle. Mika palaa vuoroltaan kello 6.15 hiihdettyään kuusi kierrosta eli lähes 30 kilometriä ilman taukoja ja yöunia.

Pakkasta on nyt 28 astetta ja kylmyys iskee luihin ja ytimiin. Ensimmäisen kierroksen hiihdän horroksessa miettien, miksi ihmeessä talven kylmimmän hetken pitää olla juuri nyt. Rättiväsyneenä mietin, miten Mika saattoi hiihtää kuusi kierrosta. Luisto on muuttunut yhä surkeammaksi ja suksia on ylämäissä hyvin raskasta liu'uttaa.

Vaikean ensimmäisen kierroksen jälkeen hiihtoni helpottuu. Suksin vielä kaksi kierrosta, kunnes on aika päästää hotellissa levännyt Timo ladulle.

Lauantaipäivä sujuu leppoisasti, vaikka olemme väsyneitä ja arktinen pakkanen paukkuu edelleen. Ainoa ongelma koituu huonosta varustautumisesta. Kylmässäkin hikoilemme runsaasti, ja kuivien hiihtohanskojen puutteessa joudun lainaamaan Timon kylmänkosteita käsineitä.

Se on huono idea, sillä sormeni kylmettyvät vain 10 minuutin hiihdon jälkeen. Nyt hiihtäminen on todella tuskaista, sillä en juuri pysty käyttämään sauvojani yrittäessäni puristaa jäätyneet sormet yhteen.

Puolen tunnin tuskan jälkeen kierros tulee täyteen. Kohmeisin sormin avaan siteeni, juoksen halliin ja revin hanskat käsistäni. Sinertävissä sormissani on viiltävä kirvely, kun veri alkaa kiertää niissä uudelleen.

Tauon jälkeen saan kaivettua energiaa ladulle, ja kaksi seuraavaa kierrosta sujuvat leikiten. Olen löytänyt kuivat rukkaset, joissa sormeni eivät palele. Meno tuntuu mukavalta ja ensimmäistä kertaa nautin hiihdosta.

Mika ja Timo hiihtävät väsymättöminä loput osuutensa, joten on viimeisen vuoroni aika.

Huolimatta parin tunnin levosta ja maukkaasta lounaasta olen menettänyt energiani. Hiihto tuntuu raskaammalta kuin koskaan. En jaksa enää liu´uttaa ylämäkiä.

Viimeisellä kierroksella jalkani ovat maitohapoilla, ja jopa loivat alamäet ovat tuskaisia. Kun viimein saavun hallille, olen onnellinen, että rutistus on ohi.

Olen hiihtänyt vajaan 7 tunnin aikana 71 kilometriä, eli taivaltanut 4,74 kilometrin lenkin 15 kertaa lähes 30 asteen pakkasessa.

Esko hiihtää vielä kierroksen. Hänen saapuessaan hallille on kello 17.45, joten täyttä kierrosta emme enää hiihdä, sillä kilpailu päättyy kuudelta. Näin vuorokauden saldoksemme muodostuu 53 kierrosta eli 251,2 kilometriä. Ihmetyksemme on suuri, kun huomaamme miesten soolosarjan voittaja Janne Hietalan taivaltaneen lähes tauotta 289 kilometriä.

Vaikka sijoituksemme miesten neljän hengen sarjassa on vaatimaton 10/13, olemme silti ylpeitä itsestämme.

Ymmärsimme, mikä himohiihtäjiä vetää kuntorääkkeihin. Kysymys on itsensä voittamisen upeasta tunteesta ja tapahtumien nostattamasta hienosta yhteishengestä. Ja milloin muulloin sitä kokeilisi rajojaan hiihtämällä keskellä yötä ilman yöunia 30 kilometriä lähes 30 asteen pakkasessa?

Tänä talvena 24 tunnin hiihto jää silti joukkueeltamme väliin - toista kertaa emme halua moisessa pakkasessa sitä suksia.

Hiihtoretkiä joka lähtöön

Laturetkiä järjestetään joka puolella Suomessa talven ympäri.

Suosituimmille laturetkille, kuten Lahden ja Hollolan maastossa sivakoitavaan 75 kilometrin Finlandia-hiihtoon, osallistuu vuosittain noin 5000 hiihtäjää.

Pisin päivän kestoinen laturetki Pirkan hiihto hiihdetään maaliskuun ensimmäisenä sunnuntaina Kankaanpäästä Tampereelle. 90-kilometrinen Pirkan hiihto taivallettiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1955, ja edelleen se houkuttelee vuosittain 2000-3000 suksijaa.

Heinolan Vierumäellä pidettävän 24h-hiihdon lisäksi vuorokausihiihtoja järjestetään ainakin Pirkanmaalla Kurussa ja Isojoella Pohjanmaalla.

Turun lähialueen suosituimpia laturetkiä ovat Kuhankuonon ja Huovinrinteen laturetket, jotka järjestetään lumitilanteesta riippuen maaliskuun alkupuolella.

TEKSTI JA KUVAT: JOONAS JUSSILA

KUVA ETUSIVULLA: KRISTIAN TERVO

Kirjoittaja osallistui vuorokausihiihtoon viime talvena.