Ilmiöt
18.10.2019

Essee: Haukuton kampus – ylioppilaskuntien vahtikoirat ovat pulassa, kun opiskelijoita ajatellaan vain asiakkaina

Teksti:
Wilhelmiina Palonen

”Uusi ylioppilasmedia”, ”kokonaan uusi media”, ”jotain muuta hyödyllistä”. Jos on seurannut ylioppilaslehtiä koskevaa keskustelua viimeisen vuoden aikana, on törmännyt näihin epämääräisiin ilmauksiin siitä, mitä ylioppilaskunnissa halutaan tulevaisuudessa.

Monta ylioppilaslehteä on jo lakkautettu. Tampereella pohditaan parhaillaan, millä Aviisi korvataan vai korvataanko millään. Aalto-yliopiston ylioppilaskunnalla on mietintätauko Ainon suhteen. 

Kummankin ylioppilaskunnan tiedotusta seuratessa kaksi asiaa on käynyt selväksi: kovin avoimesti keskustelua ei haluta käydä eikä riippumatonta journalismia nähdä välttämättömänä.

Jotain haluttaisiin selvästi tehdä uudella tavalla, mutta on vaikea saada kiinni siitä, mihin ollaan tyytymättömiä ja mitä lehdiltä käytännössä toivottaisiin.

Printin sijaan vain verkkolehteä? Ylioppilaskunnan omaa viestintää useamman ihmisen voimin? Instagram-päivityksiä ja niille enemmän tykkäyksiä? Ilmiöjuttuja ja haastatteluja, mutta vain myönteisistä näkökulmista?

Vai mitä tahansa, kunhan rahaa menee vähemmän?

”Kyse ei välttämättä ole taloudesta vaan siitä, että journalismin pitää pystyä entistä konkreettisemmin perustelemaan tarpeellisuutensa hyötynäkökulmasta”, kuvasi toimittaja Pasi Kivioja Suomen Kuvalehdessä vuoden alussa sitä, miltä politiikka ylioppilaslehtien suhteen näyttää.

Osa edustajistoryhmistä olisi halunnut leikata Turun ylioppilaslehden budjettia syksyllä 2018. Nykyinen budjetti säilyi, arpa ratkaisi. Jo aiemmin lehdestä teetettiin selvitys, jossa kartoitettiin formaatin merkitystä. Selvityksen teki Viestintäluotsi, jonka toinen osakas Kivioja on.

Tuloksena oli, että printistä luopumisella ei saavutettaisi suuria säästöjä. 

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta taas on tilannut selvityksen viestintätoimisto Kaskas Medialta. Sillä pyritään kartoittamaan ”opiskelijakohderyhmän tarpeita”.

Välillä ylioppilaskuntapolitiikassa puhutaan opiskelijoista niin kuin kyseessä olisivat hintatietoiset asiakkaat ja ylioppilaskunta myisi palveluitaan. Tylkkäristä on käytetty ilmaisua mukavuushyödyke.

Laatua saa vaatia, tietysti, samoin kiinnostavuutta. Ja rahan käyttöä vahtia. Mutta pelkkä palvelu-ajattelu hukkaa kokonaiskuvan journalismin osasta päätöksenteossa. Vahtikoiran tehtävänä on nuuskia, haukahdella ja joskus tarttua lahkeesta kiinni.

Opiskelijat ovat opiskelijoita, eivätkä asiakkaita, ja ylioppilaskunta tuhansien ihmisten muodostama julkisyhteisö. On toiveajattelua, että sellaisessa kaikki olisi aina kunnossa.
 

aalto-yliopiston ylioppilaskunnan ohjesäännössä määriteltiin Ainon tehtävää muun muassa näin: ”lehdellä tulee olla rohkeutta tarttua myös keskeneräisiin, valmistelussa oleviin asioihin ja toimia aktiivisena keskustelun avaajana”.

Lehdessä on viime vuosina julkaistu esimerkiksi juttu siitä, miltä tuntuu, kun epäonnistuu startup-yrityksessä, johon on satsannut kaiken, sekä siitä, millä tavoin vanhusten hoitoon liittyvät kysymykset tulevat lankeamaan niskaan sille sukupolvelle, joka parhaillaan opiskelee. Aikaisemmin toimitus teki opiskelijoille kyselyn burnoutista.

Isompi lehti, jonka keskivertolukija on 10, 20 tai 30 vuotta ylioppilaslehden lukijaa vanhempi, tuskin olisi tehnyt samanlaisia juttua.

Viime vuoden alussa Ainossa julkaistiin juttu ”Sisäpiirivitsi”, joka käsitteli rasismia opiskelijayhteisössä. Jutussa käytiin lävitse muun muassa rastikierrokseen kuulunutta rastia, jolla tehtävänä oli kertoa rasistisia vitsejä ja sitä, millaisina opiskelijajuhlien teemat ja pukeutumiset näyttäytyivät suhteessa Aallon tavoitteeseen olla kansainvälinen yhteisö.

Lehden silloinen päätoimittaja Emilia Mäenmaa joutui jutusta edustajiston kuultavaksi.

Myöhemmin keväällä 2019 Mäenmaa irtisanoutui ja ylioppilaskunnan hallitus esitti edustajistolle, että Aino jää vuoden loppuun asti kestävälle julkaisutauolle.

Hallituksen puheenjohtajan blogikirjoituksen mukaan hallitus halusi ”aidosti selvittää, miten jäsenmaksulla kerätyt jäsenmaksutulot käytetään jäsenten kannalta ihanteellisella tavalla”.

Ainoa on kritisoitu siitä, että lehti repii yhteisöä enemmän kuin rakentaa. Samoin Tylkkärin olemassaoloa on kyseenalaistettu sillä perusteella, että lehti vahvistaa vastakkainasettelua eri alojen opiskelijoiden kesken.

”Kriittisyys” saattaa kuulostaa strategiapuheessa mukavammalta kuin mitä se on käytännössä. Usein tilanteet ovat epäselviä ja niiden selvittäminen vaatii kyseenalaistamista ja pikkumaiselta tuntuvaa läpikäyntiä. Joskus tahtomattakin jollekin tulee paha mieli. Toimitustyössä joutuu koko ajan punnitsemaan, mikä on pientä ja mikä isoa, mille kannattaa antaa tilaa.

Tylkkärin viimeisimmässä strategiassa lehden ensimmäiseksi määritelty tehtävä on yliopiston ja ylioppilaskunnan valvominen. Yhteisöllisyyden kehittäminen mainitaan jäljempänä myös: lehden tulisi tarjota alusta keskustelulle.

Stereotypioihin sortuminen esimerkiksi eri alojen opiskelijoista on laiskaa kirjoittamista ja usein sekä tylsää että pintapuolista. Mutta ehkä se kielii myös ennakkoluuloista, jotka on hyvä huomata siksi, että niille voisi tehdä jotakin?

Ehkä yhteisöllisyyden kehittämistä tulisi ajatella pidemmällä aikavälillä kuin esimerkiksi yhden lukukauden aikana.

Aviisin viimeiseksi jäänyt päätoimittaja Tuija Siltamäki kirjoitti lehden lakkauttamisen jälkeen Journalisti-lehdessä, että ylioppilaslehtien tulevaisuudessa huolettaa juuri haluttomuus sitoutua yhteisiin asioihin, jotka eivät ole joka hetki mieluisia. 
 

silloin, kun puhutaan ylioppilaslehden rahoituksen vähentämisestä, täytyisi avoimesti myöntää, mihin kehitys voi johtaa.

”Foliohatun ei tarvitse olla kovin syvällä päässä tajutakseen, että mitä kevyemmäksi organisaatio tai instituutio on heikennetty, sitä helpompi se on pyyhkiä pois niin kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan”, kirjoitti Siltamäki myös Aviisin lakkauttamisen yhteydessä.

Lehdissä rahoituksen vähentäminen johtaa yleensä laadun huonontumiseen, mikä taas johtaa kiinnostuksen vähenemiseen.

Voihan 25 euron lahjakortillakin saada kiinnostavaa sisältöä, tuurilla. Lupaavia tekijöitä sellaisella mallilla tuskin saadaan sitoutettua.

Pienten resurssien lisäksi ylioppilaslehdet ovat myös muuten poikkeuksellisia paikkoja työskentelyyn.

Pieni toimitus on paljon suojattomampi työpaikka kuin isompi. Ylioppilaslehdissä toimijoiden esimiehenä on ylioppilaskunnan pääsihteeri, jonka osaaminen ja kokemus ovat todennäköisesti jossakin muualla kuin julkaisutoiminnassa.

Lehti henkilöityy muutamaan ihmiseen. Kampus alkaa tuntua nopeasti pieneltä, jos esimerkiksi Jodelissa tartutaan henkilökohtaisiin ominaisuuksiin.

Jos opiskelijamedioita lähdetään laajemmin tekemään ”uudenlaisina medioina” eikä journalismina, työstä katoavat myös journalistisen periaatteiden tarjoama välineistö. Tylkkärikin on sitoutunut Julkisen sanan neuvoston vahvistamiin Journalistin ohjeisiin.

Niistä on iso apu päätösten teossa. Ja siltikin alalla joudutaan käymään toistuvasti keskustelua esimerkiksi julkaisuperusteista tai markkinoinnin ja journalismin suhteesta.

Sellaista etiikka vain on. 
 

syyskuussa 2019 Aalto-yliopiston opetus ja käytännöt ovat olleet esillä muun muassa Helsingin Sanomissa ja Ylellä. Laajoihin ja tutkiviin juttuihin erikoistunut Long Play julkaisi ”Muodin huipulla” -jutun, joka käsitteli Aallon muodin linjan vanhemman lehtorin opetusta.

Juttua varten oli haastateltu kymmentä entistä ja nykyistä linjan opiskelijaa. He kertoivat siitä, miten kandidaatinkoulutuksesta vastuussa ollut lehtori on kieltäytynyt opettamasta osaa opiskelijoista ja suosinut avoimesti toisia.

Yliopiston puolesta opiskelijoiden yhteydenottoihin suhtauduttiin Long Playn tietojen mukaan erikoisesti: muodin linjan johtaja ehdotti YTHS:n kanssa pidetyssä palaverissa, että yliopistolle toimitettaisiin tiedot niistä opiskelijoista, jotka hakeutuvat hoidon piiriin.

Tapauksen selvittely herätti keskustelua esimerkiksi siitä, millä tavoin priorisoidaan opiskelijoiden hyvinvointi ja yhdenvertaisuus sekä toisaalta taas suomalaisten tekijöiden mahdollisuudet pärjätä kansainvälisesti kilpaillulla alalla.

Mediataloissa on ollut jatkuvasti YT-kierroksia ja resurssit ovat aiempaa tiukemmassa. Tarvitaan vähän hyvää tuuria, että joku tarttuu tällaiseen vyyhtiin ja alkaa selvitellä sitä. Ehkä Ainolle riittäisi työsarkaa. 
 

sekä edustajistossa että lehden toimituksessa voi pahimmillaan tuntua siltä, että toiminta on puuhastelua, joka ei kiinnosta ketään kampuksen ulkopuolella tai edes kampuksella. Toimijat vaihtuvat nopeasti, yhteisön muisti on lyhyt. Samoihin kysymyksiin palataan toistuvasti. Koko ajan joku vasta opettelee toimintaa. 

Long Playn käynnistämä keskustelu Aallon muodin linjan opetustavoista ja yliopiston keinoista kuitenkin muistutti, miksi yliopistosta ja yliopistolla olisi käytävä keskustelua. 

Vaikka kampukset välillä tuntuvat pieniltä, niillä kuitenkin tapahtuu asioita, jotka vaikuttavat ihmisten hyvinvointiin, työuriin ja Suomen kokoisessa maassa myös kokonaisiin aloihin.
 

Kirjoittaja on Helsingissä asuva toimittaja ja valtiotieteiden maisteri, joka on työskennellyt Turun ylioppilaslehdessä 2015–2016 ja avustanut ylioppilaslehti Ainoa 2016–2017, sekä toiminut Turun yliopiston Soihdunkantajat ry:ssä vuosina 2014 ja 2015. Hänen ryhmävalintaansa vaikuttivat ratkaisevasti Soihdunkantajien järjestämät kebabsitsit

Lue lisää

Aallon opiskelijamedian kohtalo epäselvä, Tampereen Aviisi ”ei tule jatkumaan” – verkkojulkaisuja halutaan, mutta professori pelkää tiedon hukkuvan netin ”sisältömättöön”

Tylkkäri käsitteli ylioppilaslehtien tilannetta aiemmin syksyllä: Aallossa ja Tampereella odotetaan päätöksiä omien ylioppilasmedioiden kohtalosta. Lappeenrannan ja Vaasan kokemukset näyttäisivät, että uusia opiskelijamedioita on vaikeaa saada eloon. (6/2019)

Opiskelijapoliitikot riepottelevat ylioppilaslehtiä salaisuuden verhon takana

Uljaan alasajo oli poikkeuksellisen hätäinen: lakkautusesityksen ja päätöksen välillä kului vain viikko. Lehden lakkauttamista perusteltiin muun muassa rahalla. ISYYn edustajisto ratkaisi asian suljetulla lippuäänestyksellä. Se tarkoittaa, että opiskelijapoliitikot salasivat äänestyspäätöksensä. (1/2019)

Digiloikka tuntemattomaan ei kannata - Formaattiselvitys puoltaa Tylkkärin ilmestymistä printtinä ja verkossa

Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto päätti tilata vuoden 2017 keväällä selvityksen Tylkkärin säilyttämisen tai muuttamisen vaikutuksista. Formaattiselvityksessä hahmoteltiin kolme eri skenaariota Tylkkärin tulevaisuudelle. Ensimmäisessä painettu ja verkkolehti jatkavat ilmestymistä entiseen malliin, toisessa lehti muuttuu kokonaan verkkolehdeksi ja kolmannessa printtilehden ilmestymistä harvennetaan. (7/2018)