Ilmiöt
02.05.2018

Jopa joka kymmenes yliopisto-opiskelija on yksinäinen – miksi yksinäisyys on silti tabu?

Teksti:
Nelli Lapintie
Kuvat:
Oona Leino
  • Joka viides opiskelija ei koe kuuluvansa mihinkään porukkaan.

Vaikka yksinäisyys on yleistä, siitä ei uskalleta puhua häpeän ja leimautumisen pelossa.

Nyt kaikki muuttuu, Laura mietti.

Hänet oli juuri valittu opiskelemaan oikeustiedettä Turun yliopistoon, ja pieni kotipaikkakunta jäisi pian taakse. Kotona oli paljon kavereita ja aina tekemistä, mutta ei sydänystäviä. Yliopistosta löytyisi varmasti omat hengenheimolaiset.

Kun fuksisyksy viimein koitti, tapahtumia oli joka päivä. Nopeasti ne alkoivat kuitenkin toistaa itseään. Rauhallisena tyyppinä Laura pinnisteli jutellakseen rohkeasti ihmisille. Joinain päivinä se kävi uuvuttavaksi.

Hiljalleen alkoholinhuuruisten rientojen keskeltä alkoi erottua pettymys – bileilta kerrallaan olo muuttui epämukavammaksi. Ympärille muodostui tiiviitä kaveriporukoita, mutta Laura oli edelleen yksin.

Into osallistua oman ainejärjestön tapahtumiin hiipui. Niissä käyminen tuntui liian pahalta, jopa nololta. Kaveriporukoiden keskellä yksinäisyys iski entistä pahemmin kasvoille: miksi juuri minä olen yksin?

Viime vuonna Laura osallistui Yksin yliopistolla -keskusteluryhmään. Vaikka tapaamisissa oli mukavaa käydä, ei niistä ollut apua.

Nykyään viikonloput vierähtävät poikkeuksetta kotipaikkakunnalla perheen luona. Yksinäisyydestään Laura ei silti puhu kenellekään, ei edes omille vanhemmille. Suuri syy siihen on tunne epäonnistumisesta.

”Tuntuu, että ihmisen pitäisi kyllä kavereita onnistua tekemään.”

Näkymätön yliopisto

Lauran tunteet eivät ole harvinaisia, sillä yksinäisyys ja häpeä kävelevät usein käsi kädessä.

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) vuonna 2016 tekemän terveystutkimuksen mukaan korkeakouluopiskelijoista 4–10 prosenttia tuntee yksinäisyyttä. Yli viidennes opiskelijoista ei kokenut kuuluvansa mihinkään porukkaan.

Nuorten keskuudessa yksinäisyys on silti tabu. Esimerkiksi yksinäiset vanhukset saattavat olla tuntemuksistaan huomattavasti nuoria avoimempia, koska yksinäisyyteen voi olla selvä syy kuten terveysongelmat tai ystävien menehtyminen.

Sen sijaan nuorella aikuisella on koko elämä edessä ja kaikki mahdollisuudet olla sosiaalinen. Kun se ei onnistukaan, nousee pintaan helposti kysymys: mikä minussa on vikana?

Turun ylioppilaslehden huhtikuussa tekemän yksinäisyyskyselyn vastaajat kuvailevat kokevansa muun muassa epätoivoa ja näkymättömyyden tunnetta. Kyselyyn vastasi 35 henkilöä viidestä eri tiedekunnasta.

Yliopistolla yksinäisyys näkyy esimerkiksi vaitonaisina lounaina, kiusallisena olona luennoilla ja vastaamattomina Whatsapp-viesteinä.

Eräälle opiskelijalle yksinäisyys tarkoittaa täyttä eristäytymistä sosiaalisista tilanteista, toiselle seurassa heräävää arvottomuuden tunnetta. Yhteistä monille vastaajista on, että tuntemuksista ei kehdata puhua.

”On havaittu, että ihmiset puhuvat mieluummin seksistä, uskonnosta tai politiikasta kuin yksinäisyydestä. Ihmiset eivät halua tulla tunnistetuksi yksinäisenä ihmisenä”, Tampereen yliopiston sosiaali- ja terveyspolitiikan professori ja yksinäisyystutkija Juho Saari sanoo.

Saari on julkaissut teoksen Yksinäisten Suomi. Lisäksi hän on puheenjohtaja pääministeri Juha Sipilän (kesk.) asettamassa työryhmässä, joka tähtää eriarvoistumisen pysäyttämiseen.

Professori huomauttaa, että yksinäisyys on ongelma, jolla voi olla vakavia seurauksia. Sosiaalinen vuorovaikutus on biologinen tarve, jonka juuret yltävät aina evoluutioon asti.

”Yksinäisyyden tunne on samanlainen tarve kuin nälkä tai jano; se kertoo meille, että selviytymisen kannalta jotain on huonosti. Yksinäisyys näkyy aivoissa samalla tavalla kuin fyysinen kipu. Kun sydän särkyy, se vastaa jalan loukkaamista.”

Saaren mukaan yksinäisyydestä kertomisessa pelottaa se, että kertoja nähdään jatkossa vain yksinäisenä reppanana. Silloin yksinäisyys on vaarassa napata otteen myös omasta identiteetistä.

Professori nostaa esimerkiksi vertauksen: jos sinut herätetään keskellä yötä ja kysytään kuka olet, mitä vastaat? Oletko enää muuta kuin se yksinäinen tyyppi?

Ainejärjestön silmätikkuna

”Olenko tarpeeksi älykäs yliopistoon?”

Ajatus pyöri Annan päässä, kun hän aloitti opinnot humanistisessa tiedekunnassa. Takana oli välivuosia ja ammattikouluopintoja, joten Anna jännitti olevansa erilainen kuin nuoremmat opiskelijat.

Yliopistolta hän haaveili silti löytävänsä omia ihmisiä – kypsää ja kiinnostavaa keskusteluseuraa.

Sosiaalisena ja heittäytyvänä tyyppinä Anna lähti mukaan kaikkeen mahdolliseen: ainejärjestön toimintaan, tutoriksi. Jokin ei silti osunut kohdalleen. Yksittäisiä kavereita tuli sieltä täältä, mutta omaa paikkaa ei oikein löytynyt.

Myös ainejärjestön hallituksessa kaikki meni solmuun. Annan mielestä hallituksessa ei osattu keskustella järjestön ongelmista rakentavalla tavalla, ja hän yritti nostaa asian esiin.

”Sitten minusta tuli hyvin epäsuosittu.”

Kausi hallituksessa jäi kesken. Kun tutortehtävien syksy koitti, palkitsivat fuksit tehtävälle omistautuneen Annan supertutorina. Se tuntui hyvältä.

Korviin kuitenkin kantautui, että toinen, ainejärjestöstä tuttu, tutor oli kertonut fukseille, että Annaa kannattaa vältellä. Hän ei ollut ”sellainen tyyppi, jonka kanssa hengataan”.

Nykyään Anna kaihtaa suurin osin kaikkea, mihin liittyy oma ainejärjestö. Haalaritkaan eivät tunnu enää omilta, koska ne herättävät enemmän huonoja muistoja kuin yhteenkuuluvuutta. Olo on myös hämmentynyt:

”Ajatella, että tällainen yläastemainen kiusaaminen tapahtui yliopistossa”.

Yksinäinen, ei yksin

Mielikuva yksinäisestä ihmisestä taipuu helposti surullisena haahuilevaksi outolinnuksi: araksi ja erilaiseksi. Yksinäisyys on kuitenkin stereotypioita paljon monimutkaisempaa.

Termitkin sotkeutuvat helposti keskenään. Yksinäisyys on eri asia kuin fyysinen yksin olo, joka voi olla myös myönteistä. Yksinäisyys sen sijaan on aina kielteinen kokemus, joka voi pidemmän päälle jopa kuusinkertaistaa erilaiset terveysriskit.

”Kuten ei voi olla masentunut ja iloinen, niin ei voi myöskään olla yksinäinen ja onnellinen”, Juho Saari vertaa.

Saaren mukaan yksinäisyys onkin ”juurisyy” monille ongelmille. Yleisimmin se saattaa johtaa esimerkiksi masentumiseen tai ahdistukseen.

”Hyvin usein lääkärissä tutkitaan sellaisia asioita kuten ylipaino, liikkumattomuus, masentuneisuus tai huonounisuus, mutta kun rapsutetaan pintaa syvemmälle, taustalta löytyy yksinäisyys.”

Jos palaamme mielikuvien arkaan outolintuun, voi myös sitsien äänekkäin tyyppi olla yksinäinen. Yleinen haaste uusissa elämäntilanteissa on aito ystävystyminen: se, että opiskelututtavuus etenee Facebook-kaveruutta pidemmälle.

Moni Tylkkärin yksinäisyyskyselyyn vastannut kertoo kuuluvansa johonkin porukkaan, mutta kaipaavansa syvällisempää ystävyyttä. Lounastutulle ei voi ensimmäisenä kertoa sukulaisen sairastumisesta tai uudesta työpaikasta.

”Se on ehkä kaikkein pahin tunne: kun elämässä tapahtuu jotain todella ihanaa tai kamalaa, mutta ei ole ketään, kelle kertoa siitä”, Turun yliopiston kasvatuspsykologian professori ja yksinäisyystutkija Niina Junttila sanoo.

Junttila on tutkinut paljon lapsuus- ja nuoruusajan yksinäisyyttä. Hän on julkaissut aiheesta kirjan Kavereita Nolla ja aikuisiän yksinäisyyttä käsittelevän teoksen Kaiken keskellä yksin.

Junttilan mukaan yliopisto-opiskelijoiden yksinäisyyttä voi lähteä ratkaisemaan jo niinkin varhaisessa vaiheessa kuin opiskelutilojen suunnittelussa. Hän nostaa toimivaksi esimerkiksi Educariumin avoimet opiskelutilat, jossa yksinkin työskentelevät jakavat saman tilan muiden kanssa.

Yliopistolla ja ainejärjestöillä olisi hänen mukaansa hyvä olla avoimia ajanviettopaikkoja, kuten sohvaryhmiä, joihin on matala kynnys tulla yksin, mutta samalla mahdollisuus olla vuorovaikutuksessa muiden kanssa.

Välillä yksinäisyyteen vaikuttaa Junttilan mukaan myös asenne. Oma käytös voi provosoida muissa ulkopuolelle jättämistä, vaikka ei itse tarkoittaisi sitä.

”Yksinäisyys ei ole lähtökohtaisesti kenenkään oma syy, mutta voi miettiä, miten itse suhtautuu muihin. Jos on aina nurkassa ja näpyttää kännykkää, kukaan ei tule juttelemaan, vaikka kuinka sitä haluaisi.”

Nuoren aikuisen vuorovaikutustaidot juontuvat Junttilan mukaan aina varhaislapsuuteen asti. Myös kielteiset kokemukset peruskoulusta ja lukiosta syövät itsevarmuutta ja saattavat vaikuttaa käyttäytymiseen vielä yliopistossakin.

Omia käyttäytymismalleja voi kuitenkin yrittää tarkastella ja muuttaa. Joillekin esimerkiksi sosiaalisia taitoja ja vuorovaikutustilanteita harjoittavat kurssit voivat olla hyödyllisiä, toisille taas eivät.

Vastuu ei kuitenkaan ole yksin opiskelijalla. Opiskelijakulttuurissa ja toiminnassa pitäisi järjestelmällisesti kiinnittää huomiota erilaisiin opiskelijoihin ja suunnitella etenkin orientaatiot nykyistä monipuolisemmiksi.

Kaveri-ilmoitustaulu

Kun venäläinen Iana Kubyshkina muutti Turkuun maisteriopintojen perässä, oli uuden elämän aloittaminen jo entuudestaan tuttua. Hän tiesi ystävien saamisen vaativan työtä, mutta yllättyi, kuinka haastavaa sulautuminen suomalaiseen yhteiskuntaan ja yliopistoon oli. Vaikka Iana puhui sujuvaa suomea, olo oli usein ulkopuolinen – ja on sitä yhä.

Yksin Iana ei kuitenkaan ole. Järjestötoiminta, tapahtumat, Couchsurfing-yhteisö ja poikaystävä pitävät kiireisenä.

Iana huomauttaa, että etenkin heikkoa suomea puhuvien kansainvälisten opiskelijoiden on vaikeaa ystävystyä suomalaisten kanssa. Kun joutuu hakemaan suomenkielisiä sanoja, puhekumppanin kiinnostus herpaantuu. Kun taas puhuu englantia, keskustelu siirtyy helposti maiden ja kulttuurien eroihin. Se on etäännyttävää.

”Suomalaiset yliopisto-opiskelijat saattavat puhua keskenään ajankohtaisista asioista, kuten vaikka sotesta. Kansainvälisten opiskelijoiden voi olla vaikeaa osallistua ja olla osa arkista, suomalaista keskustelua.”

Turun yliopistossa ei Ianan mukaan oikein onnistuta suomalaisten ja kansainvälisten opiskelijoiden tuomisessa yhteen. Hän kaipaisi nykyistä enemmän matalan kynnyksen tapoja tutusta ihmisiin: vaikka ilmoitustaulun, jonka kautta voisi löytää lounasseuraa.

Ianan toiveena on löytää ystävä, jolle voisi soittaa, kun on murheita, tai jota voisi kysyä kylään vaikka keskellä yötä. Siihen vaaditaan jo syvää yhteyttä.

”En tiedä, toimitaanko suomalaisessa kulttuurissa ystävien kanssa edes niin. Mutta se olisi mukavaa”

Kavereita kalastamassa

Paras tapa tutustua uusiin ihmisiin on tehdä asioita yhdessä.

Professori Juho Saari nostaa esimerkiksi koulun, jossa opettajat perustivat syrjään jääville oppilaille kalastuskerhon. Myönteinen lähestymistapa on huomattavasti hedelmällisempi kuin vaikkapa kerho yksinäisyyden torjumiseen.

Yliopistossa myös poikkitieteellisyydellä on roolinsa. Kaikille opiskelijoille suunnattuun jalkapallokerhoon on helpompi tulla yksin kuin oman ainejärjestön futistreeneihin.

Professori Niina Junttila kannustaa osallistumaan sitkeästi erilaiseen toimintaan. Hän huomauttaa, että yksinäisyys ja eristäytyminen muista vain kasvattavat toisiaan.

”Vaikka ei olisikaan sen tietyn yhteisön täysvaltainen jäsen, ei tulisi jättäytyä kokonaan pois. Silloin itselle tulee helposti ajatusvääristymiä, joissa näkee hyvät asiat pieninä ja pahat asiat suurina.”

Lisäksi Junttila kehottaa rohkeuteen, vaikka se tuntuisi vaikealta:

”Olet takuulla hyvä tyyppi. Se, että ei ole saanut kavereita tai ystäviä, ei ole vain itsestä kiinni. Silloin ei ole vain löytynyt sitä omaa porukkaa. On rohkeaa myös sanoa ääneen, että ’tiedättekö: kaipaisin kavereita’. Jos sitä ei koskaan sano ääneen, muut eivät tajua sitä.”

Muiden yksinäisyyden ehkäisemiseen Junttilalla on yksinkertainen keino.

”Huomaa niitä, jotka ovat siellä reunalla vaikka kännykän kanssa. Kahvi- ja ruokapöydässä huomioi kaikki vähintään kerran. On todella yleistä, että pöydän ääressä istuu kymmenen ihmistä ja yksi on aina se, jonka yli hypätään keskustelussa.”

Myös professori Juho Saarella on avain yksinäisyyden vähentämiseen ruohonjuuritasolla:

”Katsoisin yksinäistä opiskelijaa silmiin ja kysyisin: ’lähdetkö kahville'?” 

Lauran ja Annan nimet on muutettu. Sitaatit ovat Turun ylioppilaslehden yksinäisyyskyselyn vastaajilta.

Pikafrendausta ja kaveriappi kännykkään

”MUSAVIDEORAATI on matalan kynnyksen kohtaamispaikka. Tule paikalle katselemaan musiikkivideoita, keskustelemaan ja nauttimaan lämpimästä tunnelmasta. Tapahtuman järjestäjät tulevat juttelemaan, tervehtimään ja pitävät huolta siitä, että kaikki pääsevät mukaan keskusteluihin ja tutustumaan toisiinsa.”

Näin kuvailee Tyypit 2018 TKU -kollektiivi tapahtumaansa Facebookissa. Vuodenvaihteessa perustettu turkulainen taidekollektiivi järjestää noin kerran kuussa tapahtumia, joiden ydinajatuksena on mukava ilmapiiri, jonne on helppo tulla myös yksin. 

Esimerkiksi maaliskuussa ryhmä järjesti speed friendingin, jossa vieraat ihmiset tutustuivat toisiinsa pikadeiteistä tuttuun malliin.

Taiteilijoista ja taidealan opiskelijoista koostuvan kollektiivin tavoite on synnyttää yhteisöllistä toimintaa Turun seudun nuorten keskuuteen.

”Turkulaiset tutustuvat keskenään lähinnä baarissa ja muiden ihmisten kautta. Aloimme miettiä, olisiko tapoja, joilla voisimme tutustuttaa toisilleen tuntemattomia ihmisiä niin, että baariympäristössäkään pääpointti ei olisi vaan juominen”, kollektiivin perustajiin kuuluva teatteri-ilmaisun ohjaajaopiskelija Tella Vahala sanoo.

Tähän mennessä järjestetyt tapahtumat ovat olleet menestys. Speed friendingiin oli rutkasti enemmän tulijoita kuin paikkoja.

”Monet sanoivat, että olisi ihanaa, jos tällaisia olisi useamminkin. Ihmiset kaipaavat sitä, että voi jutella helposti uusien tyyppien kanssa.”

JOS SPEED DATING taipuu speed friendingiin, luulisi Tinder-sukupolven ystävystymisen käyvän luonnollisesti myös puhelinsovelluksen avulla.

Tähän mahdollisuuteen on tartuttu Helsingin yliopistossa. Meneillään olevassa hankkeessa kehitetään kaverien löytämiseen tarkoitettua mobiilisovellusta, joka julkaistaan näillä näkymin ensi syksynä.

Appin kautta pystyy etsimään muita samanhenkisiä ihmisiä eri kriteereiden kuten iän, paikkakunnan, persoonallisuuspiirteiden, kiinnostuksen kohteiden ja arvomaailman perusteella. Profiilien pohjalta sovellus tuo yhteen samanhenkisiä ihmisiä.

Lisäksi sovelluksessa voi luoda matalan kynnyksen tapahtumia, joiden kautta voi etsiä seuraa vaikka oluelle tai frisbeen heittoon.

”Helppoja väyliä löytää uusia ja omanhenkisiä tyyppejä elämään on aika vähän. Rennossa hengessä uusiin ihmisiin tutustuminen on haastavaa”, hankkeen vetäjä ja Helsingin yliopistossa luokanopettajaksi opiskeleva Emil Salovuori sanoo.

Sovellusta on työstänyt iso porukka niin opiskelijoita kuin ammattilaisia. Toiveena on, että sovellus löytäisi tiensä mahdollisimman monen nuoren puhelimeen.

Lue lisää:

"Kaikki tuntui leviävän käsiin" – Opiskelijoiden stressiä hillitään vertaistuella ja mindfulnessilla

Kovasta stressistä on tullut opiskelijan ammattitauti. Nyt siihen saa apua stressinhallintaryhmästä. (1/2018)

YTHS: Mielenterveysongelmat yhä runsaita

Opiskelijoiden päihteiden käyttö on vähentynyt, mutta mielenterveyden ongelmat ovat yhä runsaita. Näin kertoo YTHS:n tuore opiskelijoiden terveystutkimus. (2/2017)

Kivulias koulutus

Joskus nuori aikuinen sairastuu opiskeluvuosina niin vakavasti, ettei opintoja voi edistää toivottuun tahtiin. Silloin toimeentulosta tulee monimutkaista.(11/2015)