Ilmiöt
19.04.2012

Kansakunnan perisynti

  • Kateus vie kalatkin vedestä&quot
    &quot

Suomalaiset ovat kateellista kansaa. Miksi me kadehdimme, miten se ilmenee ja ennen kaikkea: miten kateuteen pitäisi suhtautua?

"Vanhojen kommunistipuolueiden kateus ja kaunainen suhtautuminen näkyi vallankumouksellisena tappamisfantasiana: riistoporvarit haluttiin tappaa", Helsingin yliopiston filosofian professori Timo Airaksinen sanoo.

Kateus on vahvasti läsnä myös suomalaisessa klassikkokirjallisuudessa, sillä Väinö Linnan Tuntemattomassa sotilaassa tunnetaan avoimesti herravihaa. Luokkayhteiskunnassa olikin hyvin yleistä, että alemmat yhteiskuntaluokat kokivat kateutta ja vihaa riistäjiksi tuntemiaan ylempiä luokkia kohtaan.

Nyky-yhteiskunnassa rehellinen herraviha on kuitenkin muuttunut mököttämiseen, mediapeleihin ja nettikeskusteluun, eikä kukaan halua myöntää olevansa kateellinen.

"Kateutta on lähes mahdotonta mitata, sillä on vaikea osoittaa, mikä yhteiskunnallinen ilmiö johtuu mistäkin inhimillisestä tunteesta. Ahneus näkyy toiminnassa, kateus on yleensä vain kansanetiikalle tyypillistä retoriikkaa", Airaksinen jatkaa.

Suomalaisessa kansanperinteessä kateus on näkynyt vahvasti onnen nollasumma -ajattelussa.

"On ollut yleistä ajatella, että aineellinen hyvä on rajallinen kokonaisuus, jota voidaan tavoitella eri tavoin. Yhden onnen lisäys on toiselta pois. Tästä on seurannut, että yhdeltä vähentynyt onni on toiselle lisää", Turun yliopiston folkloristiikan professori Pekka Hakamies analysoi.

Työpaikkakateutta

Kateus määritellään kielteiseksi tuntemukseksi, joka sisältää huonommuuden tunnetta, vihaa ja katkeruutta. Kateellinen ihminen haluaisi ottaa menestyvältä ihmiseltä menestyksen pois.

Airaksinen jakaa kateuden käsitteen kolmeen ryhmään. Hänen mukaansa kateus voi olla joko vertaiskateutta, kateutta korkeammassa asemassa olevia ihmisiä kohtaan tai kaunaisena suhtautumisena ilmenevää kateutta.

"Kaunainen ihminen inhoaa lähtökohtaisesti kaikkia ja tuntee kateutta kaikenlaisesta toiminnasta."

Vertaiskateus on yleistä varsinkin läheisissä ihmissuhteissa sekä sellaisissa työyhteisöissä, joissa toimijat ovat keskenään jonkinlaisessa kilpailuasemassa.

Työyhteisöjen kateutta tutkineen Susanna Lundellin mukaan kateuden ilmentyminen toimintana riippuu ihmisen itsetuntemuksesta.

"Normaali, hetkittäinen ja ohimenevä kateus ei välttämättä ilmene mitenkään. Jos ihminen taas ei onnistu hallitsemaan omia kateuden tuntemuksiaan, kateus muuttuu hallitsevaksi ja tuhoavaksi", Työterveyslaitoksella työskentelevä tutkija sanoo.

Lundellin mukaan kateus ilmenee työpaikoilla miedoimmillaan piikittelynä ja pahimmillaan työn sabotointina, epäasiallisena kohteluna tai sosiaalisena eristämisenä.

"Kateuden kohde saattaa päätyä syntipukiksi, jonka niskaan kaadetaan työyhteisön emotionaalinen taakka."

Kateuden osoittaminen on Lundellin mukaan usein myös sukupuolisidonnaista, sillä miehet ja naiset rakentavat itsearvostustaan erilaisten asioiden varaan.

"Miehet kiinnittävät huomiota ulkoisiin menestyksen merkkeihin ja statuksiin, kun taas naiset useammin ihmissuhteisiin ja henkilökemiaan. Naiset pelkäävät enemmän joukosta erottumista ja kadehdittavana oloa. Avoin kilpailu on myös monesti hyväksyttävämpää miesten kuin naisten keskuudessa", Lundell sanoo.

Työpaikoilla kadehditaan yleensä sellaisia ihmisiä, joilla on uran kannalta samanlaisia tavoitteita.

"Kateus on vaikea aihe sen moraalisen tuomittavuuden takia. Epäoikeudenmukaisesta kohtelusta kumpuavalle kiukulle on helpompi löytää oikeutus, mutta kateus ei ole koskaan objektiivisesti tarkasteltuna oikeutettua. Kateudesta johtuvan toiminnan voi tunnistaa siitä, että kateellisen on vaikea perustella tuntemuksiaan tai tekojaan uskottavasti kenellekään toiselle", Lundell lisää.

Kateuden tuomittavuus näkyy myös suomalaisissa sananlaskuissa.

"Kadehtiminen tuomitaan sananlaskuissa vahingollisena kaikille osapuolille: esimerkiksi Kateus vie kalat vedestä ja Kateen koto ei korkene", Hakamies sanoo.

Kaunaiset johtajat

Sekä Lundellin että Airaksisen näkemyksen mukaan kateuden taustalla on huono itsetunto. Itseensä tyytyväisellä ei ole tarvetta vertailla itseään tai toivoa omakseen toisen menestystä.

Vaikka kateudelle onkin ominaista, että sitä tunnetaan joko itsensä kanssa samalla viivalla olevia tai ylempiarvoisia kohtaan, myös alemmassa asemassa olevia kadehditaan, jos esimerkiksi yritysjohtaja tuntee alaiset kilpailijoikseen.

"Johtoasemissa olevissa henkilöissä on keskimääräistä enemmän narsistisia ihmisiä. Tämä johtuu osiltaan siitä, että valta ruokkii narsismia ja ihmisessä muutoin piilossa olevia piirteitä. Narsismi on vaarallista juuri siksi, että vallanpitäjät voivat saada aikaan enemmän ja laajemmin pahaa", Lundell sanoo.

"Ei ole kauhean toivottavaa, että yliopisto-opettaja sortaa parhaita opiskelijoitaan, koska pelkää heidän kehittyvän vertaisekseen. Tällaista huonoa johtamista esiintyy valitettavan paljon", Airaksinen puolestaan toteaa.

"Kapitalistisessa yhteiskunnassa kateuden tunteminen on myönteinen ilmiö, jos se saa ihmiset tekemään enemmän töitä. Jos kateus taas saa ihmisen naarmuttamaan naapurin uutta hienoa Mercedestä, silloin pitää katsoa peiliin", hän jatkaa.

Parempaa politiikkaa

Kateelliseksi nimittäminen toimii hyvänä lannistuksena silloin, kun halutaan paheksua tai vähätellä jotakuta.

Tällöin voidaan Lundellin mukaan yrittää mitätöidä jonkin yhteiskunnallisen epäkohdan oikeutettukin kritiikki.

"Helposti sanotaan, että soraäänet ovat kateellisten panettelua, vaikka näin ei oikeasti olisi. Esimerkiksi Finnairin yritysjohtajien nostamien bonusten tapauksessa olisi ollut eri asia, jos sekä henkilöstön palkkojen pienentämisestä että bonusten nostamisesta olisi keskusteltu avoimesti. Salaamistapauksessa epäoikeudenmukaisuus on helppoa osoittaa."

Mutta miten ihmisille ominaisiin kateuden tunteisiin pitäisi sitten Lundellin mielestä suhtautua?

"Jos huomaa kadehtivansa jotain, pitäisi tuntemus myöntää ja pohtia, mistä ollaan kateellisia, mitä voisi tai haluaisi oppia kadehditulta."

Myös itsetutkiskelu ja omien realiteettien ymmärtäminen häivyttävät kateuden problematiikkaa.

"Kateellisen ihmisen pitäisi aina osata erottaa oma tunteensa kadehdittavan tekemisestä tai toiminnasta. Kateustilanteessa oppii eniten juuri itsestään. On hyvä kysyä, miten voisi itse kehittyä niin, että saavuttaisi itselleen tärkeitä asioita", Lundell sanoo.

Jurojen juoppojen maa

Suomalainen työkulttuuri on yksinpuurtajan työkulttuuri. Vaikka luovaa taloutta väläytellään talousalhon pelastajana, omien näkemysten jakaminen ja yhdessä ideoiminen tuntuu monen mielestä edelleen epäilyttävältä.

Menestyksellä ei myöskään ylpeillä, jotteivät "kateen paskat" ja "pahat kielet" pääse laulamaan.

Kateuden ilmentyminen eroaa Hakamiehen mukaan sukupuolen lisäksi myös alueellisesti.

"Länsi- ja Itä-Suomen erilaista mentaliteettia on kuvattu kansanperinteen kerronnassa niin, että kun Pohjanmaalla joku yrittää ja menestyy, naapuri miettii, miten voisi itsekin menestyä samalla tavalla. Kun taas Itä-Suomessa joku yrittää ja menestyy, naapuri miettii, miten yrittäjän hankkeen voisi saada nurin."

Jos suomalaiset kadehtivat toisiaan, kuka meitä sitten kadehtii?

"Suomea ei kadehdi kukaan, koska meillä on maailmalla niin huono maine. Suomalainen nähdään jurona juoppona, joka elää kylmässä ja kivellä", Airaksinen naurahtaa.

Toisin ovat asiat länsinaapurissa. Airaksisen mukaan Ruotsia ja ruotsalaisia kadehtivat kaikki, eniten kuitenkin suomalaiset. Suomalaiset myös myöntävät olevansa kateellisia ruotsalaisille ainakin siinä määrin, että Miika Nousiaisen Ruotsi-ihailuun keskittynyt humoristinen romaani Vadelmavenepakolainen nousi nopeasti myyntimenestykseksi.

Jos suomalainen osaa kuitenkin nauraa itselleen, miten meistä saisi vähemmän kateellisia ja enemmän onnellisia ja yhteistyökykyisiä?

Airaksinen näkee suomalaisen kateusproblematiikan kasvatusfilosofisena ongelmana, johon on vaikea antaa yhtä oikeaa vastausta.

Kasvatustieteilijä Lundellin mukaan asenteita ja käyttäytymismalleja juurrutetaan suomalaiseen jo varhaiskasvatuksen ja peruskoulujen opintosisällöissä.

"Tasapäistämällä kateutta ei voi kitkeä pois, vaan kaikille pitäisi antaa mahdollisuus kehittää kykyjään omista lähtökohdistaan käsin. Olisi hyvä välttää epäterveen kilpailun lietsomista ja sen sijaan arvostaa erilaisia kykyjä", Lundell päättää.

TEKSTI: VENLA PÖYLIÖ

KUVITUS: ANJA KARPPINEN