Ilmiöt
03.10.2012

Kauhun hetkiä kaukomailla

  • Kazakstanissa passi on leimattava viiden päivän kuluessa maahan saapumisesta. Jos leimaa ei löydy, edessä voivat olla sakot tai jopa etsintäkuulutus. Kuva: Jussi Santala

Pieni budjetti, rohkea mieli, suomalainen jääräpäisyys, opaskirjojen lupaukset ja huono tuuri. Rapatessa roiskuu, mutta tilanteesta kuin tilanteesta yleensä selviää. Tässä kolme tarinaa tien päältä.

Etsintäkuulutuksella uhkailua Kazakstanissa

"Tyhmyys, laiskuus ja sinisilmäisyys", luettelee Jussi Santala kolme pääsyytä tyttöystäväsä kanssa kokemaan viisumikohellukseen Kazakstanissa.

Kazakstanissa passi on leimattava viiden päivän kuluessa maahan saapumisesta. Toisaalta joillain poliisi-asemilla toimenpidettä ei suostuta tekemään.

"Koska se ei ole välttämätöntä", väitettiin Jussille.

"Junassa vaunuun hyppäsi miliisi ja leiman puute oli yhtäkkiä vakava ongelma", Jussi muistelee.

Määränpää Aralskissa turismin sekatavaraliikkeen ja tutkimuskeskuksen yhdistelmä Aral Tenizin englantia taitava Sedrin opasti parivaljakon poliisiasemalle.

"Sakkoa 14 3000 tengea eli 80 euroa per lätty", kuului pariskunnalle luettu tuomio.

Sakko sovittiin hoidettavaksi Sedrin kautta. Hymyilevä, petollinen ja keskeltä pullea miliisi leimasi passit ja pariskunta varasi menoliput seuraavaan kohteeseen.

Kaupunkia kierrellessä miliisin kärsivällisyys loppui.

"17.45 päällikkö ilmoitti, että kokonaissumma on maksettava vartissa. Sakko oli kasvanut 34,5 euroa per naama", Jussi kertaa tilanteen kiristymistä.

"Jos olisimme jatkaneet eteenpäin, olisimme olleet etsintäkuulutettuja, vaikka meiltä asianmukaiset leimat jo löytyivätkin", Jussi jatkaa.

Käteistä miliisi ei voinut vastaanottaa – moinenhan olisi tarkoittanut korruptiota.

"Miliisi totesi, että toimistoaika päättyy kuudelta, eikä hän ole mikään virka-ajan ulkopuolella auki oleva matkatoimisto", Jussi hymähtää.

Vähemmän yllättäen maksamiseen löytyi takaportti.

"Sedrin toimisi lähettinä", Jussi muistelee helpottuneena.

Oppiraha oli 115 euroa nokkaa kohden.

"Pääasia että selvisimme pelkällä rahalla", Jussi toteaa ja muistuttaa, että tilanne olisi helposti voitu välttää.

"Kun on tekemisissä tällaisten koneistojen kanssa, ei ole varaa laskea yhtään roskaa rattaisiin."

Mikko Laitinen matkusti surffareitten paratiisiin Bocas del Toroon ja kadotti passinsa. Kuva: Mikko Laitinen

Passitta Panamassa

Rapeat 30 vuotta mittarissa ja elämä hymyili. Mikko Laitinen porhalsi Panamassa.

Silmissä kiilsi surffikansan julkinen salaisuus, Bocas Del Toro.

Kahdeksan tunnin etappia taitettiin venäläisen hipin seurassa.

Karaistuneelle veteraanille yöbussissa nukkuminen oli lastenleikkiä. Tällä kertaa torkut kuitenkin loppuivat lyhyeen.

"Heräsin rajavartijan töniessä ja pyytäessä passia", Mikko muistelee.

Panamassa ulkomaalaisten oleskelulupia tarkastetaan sisämaassakin.

"Aloin luonnostaan avaamaan repun sivutaskun lukkoa, koska sinne mä aina olin passin pistänyt. No, ei löytynyt", kertaa Mikko.

Hän tunsi kylmän hien, ja hänet heitettiin ulos bussista.

Rinkan penkominen ei tuottanut tulosta. Passi oli kateissa.

"Ynnäilin yks plus yks. Passi oli jäänyt hostellihuoneen sängylle. Vartiomies soitti majapaikkaan. Vesiperä. Siivoojat eivät olleet löytäneet mitään", Mikko toteaa.

Rajavartioasema oli kauhuelokuvasta, palvelu ei. Maha kurni, vettä oli. Mikko yllättyi, ettei lahjuksia penätty.

Aamukahdesta yhdeksään pakarat kuluivat puupenkillä.

"Seuraavan työvuoron tyyppi luovutti ja sanoi, että mene seuraavaan bussiin. Autolla reissaavat kaverini onneksi tulivat vastaan Davidiin, sillä passittomuus olisi tietysti ollut ongelma heti seuraavalla asemalla", Mikko pohtii.

Onni kääntyi.

"Mailasin taas hostelliin ja anelin, että respan tyyppi henkilökohtaisesti menisi tarkastamaan huoneen. Sieltähän se passi löytyi", riemuitsee Mikko.

Naisiin kohdistuvaa seksuaalista häirintää kutsutaan Intiassa Eve-teasingiksi. Termi sisältää ajatuksen, että nainen itse olisi osin vastuussa häirinnästä. Kuva: Jouko Luhtala

Eve-teasingia Intiassa

Satu Rommi on tallannut Intian maaperää tasaisesti vuodesta 1999 lähtien.

"Miesmatkustajan Intia on hyvin erilainen kuin naismatkustajan Intia", Satu toteaa.

Kokemuksistaan hän on kirjoittanut matkakertomukset Moottoripyörällä Himalajalle ja Kahvia ja Guruja.

"Seksuaaliset häirintä on Intiassa iso ongelma. Siitä kärsivät sekä paikalliset että turistit", Satu tuumii.

Esimerkiksi polttoaineen ostaminen huoltoasemalta ilman miesseuraa voi olla häsläystä.

"Jotkut vähän innostuvat vaaleista naisista. Totta kai kaikkien huoltoaseman nuorten poikien piti saada selville mun nimi. Sitten hihiteltiin ja seisottiin tosi lähellä. Vaihtorahaakaan ei meinannut löytyä", hän muistelee hieman huvittuneena.

Seurailu ja kähmintä on Niemimaalla sen verran yleistä, että ilmiölle on oma terminsä. Niinsanottu Eve-teasing vierittää osan ongelmasta miesvaltaiselle kulttuurille tyypillisesti naisten harteille.

Satu ei henkilökohtaisesti ole kokenut olevansa vaarassa, vaikka kourintaa ja ylimääräistä huomiota onkin riittänyt.

"Jos joku seuraa kadulla tai yrittää kähmiä, julkinen häpäisy toimii hyvin – ihmiset tulevat Intiassa nopeasti auttamaan. Itse en epäröi huutaa apua, kirkua tai vaikka potkia."

Seksuaalista häirintää Rommi kuvailee rasittavaksi ja häiritseväksi. Kyse lienee osittain tottumisesta.

"Mitä vähemmän paljasta pintaa näyttää, sitä helpompaa matkustaminen on. Täytyy pitää pää kylmänä ja tottua tuijotukseen, perään huuteluun sekä siihen, ettei voi pukeutua tai liikkua niin vapaasti kuin Suomessa", Rommi päättää.

Opiskelija vai turisti?

Opiskelija matkustaa enemmän, kuin tulotaso antaisi olettaa.

Lomailijana opiskelija ei erotu massasta kuin rastat business-luokassa. Luottokelpoisuus on aina määrittänyt niin kohteet kuin matkapäivät.

"Opiskelijat kuitenkin matkustavat enemmän kuin tulotaso antaa olettaa", toteaa professori Antti Honkanen matkailualan opetus- ja tutkimuslaitokselta Itä-Suomen yliopistosta.

Lukutoukat lähtevät matkaan pörssistä ja säätiedotuksesta välittämättä.

"Opiskelijoilla ei lama-aika tunnu. Silloin mennään kun on halvimmat tiketit", Honkanen avaa.

Viidakkorumpu tiennäyttäjänä

Joka päivä penninvenytyskohteita kiertää lauma nuoria, jotka pienen empimisen jälkeen myöntävät Madventuresin neuvoneen suunnan.

"Aika harva kuitenkaan lähtee Madventures-matkalle", Honkanen huomauttaa.

Pikemminkin päinvastoin.

"Perinteisten etelänmatkojen väitetään tulleen muotiin trendinuorison keskuudessa", Honkanen pohtii.

Tilastokeskuksen mukaan Espanjaan ja Kreikkaan matkustettiin vuonna 2011 40 prosenttia enemmän kuin vuonna 2010. Matkatoimistoihin luottaa joka toinen.

"Mutta jos lähdetään katsomaan vain humanisteja ja yhteiskuntatieteilijöitä, niin varmasti löytyy keskimääräistä enemmän reppumatkailijoita", tarkentaa Honkanen.

"Reppumatkailu eli kulta-aikaansa 80-luvulla, jolloin Interrail oli kuningas. Ennen rinkan kanssa rymyttiin Euroopassa, nykyään lähdetään muun muassa Intiaan, mikä sen sijaan oli aikaisemmin harvinaista", hän tiivistää suomalaisten reppureissauksen lyhyen historian.

Lentäen ekomatkalle

Sademetsiä suojelevat matkailuesitteet ovat ständien vakiolukemistoa. Monet saattavat todeta ylevästi olleensa nimenomaan luontoystävällisessä kohteessa.

68 prosenttia suomalaisista kuitenkin lähtee vähintään viiden päivän matkalle lentäen. Tilastoja kaunistaa laiva- ja lauttaliikenne.

"Aika monet ekomatkailijoista menevät lentäen kohteeseen. Se nollaa muut hyvät teot.", Honkanen näpäyttää.

"Ympäristöasioissa on paljon hyvää tahtoa, mutta teot puuttuvat. Lentäminen on nopein ja ennen kaikkea halvin tapa päästä perille", hän jatkaa.

Aasiaan suuntaava Trans-Siperian juna maksaa saman kuin siivet itään ja aikaa kuluu verrattain paljon.

"Siirtymävälineenä Siperian juna on mielenkiintoinen, mutta ei kauhean käytännöllinen", pohtii Honkanen.

Legenda ja todellisuus eivät täsmää myöskään kohteiden valinnassa.

"Australiaan halutaan, mutta jos katsotaan mihin todella mennään, niin suosikki vaihtuu", pyörittelee Honkanen.

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2011 tehdyistä ulkomaanmatkoista vain 19 prosenttia vei Euroopan ulkopuolelle.

Käykö kateeksi?

Kun tentteihin kyllästynyt 1970-luvulla lähti pitkälle matkalle Kaukoitään ja hyvästeli läheisensä, ei hänestä välttämättä kuulunut pitkään aikaan yhtään mitään. Koti oli kaukana.

Toista on nykyään. Tyypillisesti yksinäinen susi ei ehdi edes laskeutua määränpäähänsä, kun Facebook-status on päivitetty ja blogiin ladattu ensimmäiset kuvat.

Äitien ja isien onneksi nuoret ilmoittelevat terhakkaasti menemisistään.

"Kyllä reaaliaikainen kertominen on lisääntynyt ja nuoret ovat innokkaimpia sosiaalisen median käyttäjiä", Honkanen päättelee.

Monille opiskelijoille matkailuinto on perintö. Lapsena aloitettu suhde lähtöselvityksen kanssa kestää yleensä itsenäistymisen haasteet.

Aiemmin matkailu oli jonkinlaista kerskakuluttamista. Vuonna 2012 millä tahansa viikon pyrähdyksellä ei imago kohoa.

"Jos kertoo olleensa Kanariansaarilla, niin ei se naapuri nyt hirveän kateellinen ole."

TEKSTI: JOUKO LUHTALA