Ilmiöt
19.03.2010

Kotisohvan päräyttävät mätöt

Oksettavien perinneruokien syöminen on muotia. Sekoboltsit matkaoppaat, reality-sarjat ja kokkiohjelmat esittelevät kilpaa kokeilevia elämäntapoja ja kaiken kokemista piittaamatta sen enempää omasta terveydestään ja hyvinvoinnistaan kuin eettisistä kysymyksistä.

Tylkkäri on huolissaan matkustelun ja turismin aiheuttamista vaikutuksista ympäristöön ja paikalliseen kulttuuriin, mutta ymmärtää silti extremen viehätyksen. Esittelemme muutamia tapoja syödä epäilyttäviä asioita lähtemättä kaukomaille.

Kotisirkat

Edible.com on syötäviin hyönteisiin erikoistunut yhtiö, joka tunnetaan laajalti myös sivettikissan ulostaman kahvin valmistajana. Yhtiö lahjoittaa huomattavan osan tuotostaan uhanalaisten lajien suojeluun, ja ötökkäviljelmät työllistävät alkuperäisasukkaita paikalliskulttuuria säilyttävällä tavalla. Netistä tilattavat kummajaistuotteet ovat siis varsin eettistä naposteltavaa.

Yhtiö väittää myös huolehtivansa tarkkaan tuotteiden hygieniasta ja turvallisuudesta. Sikäli kuin esimerkiksi paistettua tarantellaa syödessä sellainen sattuu tulemaan mieleen.

Kullankeltainen kotisirkka (acheta domestica) on suorastaan sarkofagimainen näky: ötökältä on perattu jalat ja tuntosarvet, minkä jälkeen torso on paistettu uunissa ja pyöritelty vihreässä currymausteessa.

Sirkan syöminen tuntuu ajatuksena luotaantyöntävältä. Pohjoismaisessa yhteiskunnassa lähes kaikki eläintuotteet jauhetaan ja prosessoidaan tunnistamattomaksi massaksi. Juuri kotisirkan kokonaisuus tekee sen syömisestä vaikean ajatuksen. En ole tottunut syömään eläimiä kokonaisina, varsinkaan siipien, silmien ja raidallisen takaruumiin kanssa. Kuollut hyönteinen on jotain, joka imuroidaan ikkunoiden välistä kesähelteiden päätteeksi. Ruokapöydässä sitä ei suvaita hetkeäkään.

Menen kuitenkin asiaan ja haukkaan sirkan peräpään irti enempiä empimättä. Ötökän syöminen tuntuu samalta kuin avantouinti: ruumis huutaa, että tämä on järjetöntä, mutta aivot ymmärtävät, että se on vain pakko tehdä.

Maku on jauhomainen ja hiukan pähkinäinen. Mausteseos tuo kokonaisuuteen juustokuminamaista sivumakua. Pää ei maistu sen kummemmalta kuin takaruumis. Koostumus on rapsakka ja kuiva. Sirkkoja voisi syödä kuin mitä tahansa sipsejä. Idea on huomattavasti inhottavampi kuin itse makuelämys.

Jättimuurahaiset

Erään teorian mukaan on evoluution ansiota, että monia hyönteisiä pidetään pelottavina. Kun avaan purkillisen trooppisia jättimuurahaisia, ensimmäinen ajatukseni on, ettei minun todellakaan kuuluisi olla missään tekemisissä tämän lajin kanssa.

Kolumbialaiset jättimuurahaiset (atta cephalotes) ovat maailman suurin muurahaislajike. Paikalliset intiaanit syövät niitä mielellään, sillä he uskovat lajilla olevan nuorentavia ja seksuaalista halukkuutta lisääviä vaikutuksia.

Tällaisella huuhaalla murkkujen syömistä pitääkin varmasti perustella itselleen, jos sellaisen meinaa kitusiinsa imaista. Muurahaiset ovat nimittäin todella häijyn näköisiä. En missään tapauksessa haluaisi syödä tai edes koskea palloperseiseen väkäleukaan. Raajat ja hampaat erottuvat selvästi, eikä kuulamainen läski perä suoranaisesti nosta vettä kielelle. Kun ötökkää pyörittelee kädellä, tuntuu, kuin se voisi koska tahansa herätä eloon.

Haju on pöyristyttävä ja tuo mieleen lähinnä esinahan ja linnun raadon. Kun vien ötökän suuhuni, minä todella mietin, miksi teen tämän. Kuori murtuu hampaiden välissä. Murkun sisällä odottaa hyytävä yllätys: rakenne ei ole kuivan hapero, vaan sisälmykset ovat tahnamaista mössöä. Kuvottavaa.

Tämä on varmasti pahinta, mitä olen koskaan syönyt. Murkkua saa jauhaa suussa liian pitkän tovin ennen kuin sen saa kunnialla alas. Esimakua voisi luonnehtia etäisen suklaiseksi, mutta suu ja nenäontelot täyttyvät pian kuolleen muurahaisen aromista, eikä mokkamaisuus pääse oikeuksiinsa.

Pekonimaisen pilaantunut maku aiheuttaa puistatuksia vielä pitkään nielemisen jälkeen, ja vielä tunnin kuluttua löydän suustani panssarinpalasia ja jalanpätkiä.

Muurahaisia saa Edibleltä myös dipattuna tummaan suklaaseen, mutta läpitunkevaa hyönteisen makua ei edes suklaa pysty peittämään. Tämä on todellinen extreme-ruoka.

Mätä hai

Mädätetty hai eli hákarl on islantilainen perinneruoka, joka valmistetaan heittämällä perattu holkeri eli jäähai kuoppaan useaksi kuukaudeksi, minkä jälkeen ruho roikkuu vielä monta kuukautta kuivumassa.

Hapanhaita on usein kutsuttu maailman kuvottavimmaksi ateriaksi. Huippukokki Gordon Ramsay oksensi syötyään sitä, ja hänen kollegansa Anthony Bourdain on nimennyt sen kaikista oksettavimmaksi syömäkseen ruoaksi.

Onnekseni Viikinkiravintola Harald tarjoilee hapanhaita Turun keskustassa. Viikinkikasteen nimellä kulkeva annos tarjoillaan yleensä vain muun ruokailun yhteydessä, eli yksinään annosta ei voi tilata. Ravintola todennäköisesti räjähtäisi polttariporukoista, jos mätä hai lisättäisiin normaalille ruokalistalle.

Itse hapanhaita on annoksessa noin arpakuution kokoinen pala. Tarjoilija vakuuttaa, että se on tarpeeksi. Kuution haju saa toivomaan, että maallinen vaellukseni olisi jo ohitse. Lemu on pistävän virtsamainen, hikinen ja kemiallinen. Annokseen kuuluva akvaviittisnapsi on luultavasti hyvä kyytipoika maailman häijyimmälle suupalalle.

Mutta mitä ihmettä? Maku ei ole lainkaan niin paha, kuin legenda on antanut ymmärtää. Hajuun verrattuna hai maistuu jopa miedolta. Loppupäässä aromi voimistuu, ja hapan maku puskee kunnolla esiin. Hiukan epämiellyttävää, mutta yksiselitteisen pahaksi sitä ei kuitenkaan voi kutsua. Henki saattaa tosin haista kuolleen papan nielulta vielä pitkään.

Eksoottiset snackit osoittavat, ettemme välttämättä ole niin avomielisiä, kuin saatamme luulla. Kukaan TYYn työntekijää ei suostunut syömään netistä tilattuja hyönteisiä. Sivarimme maistoi kuitenkin hapanhaita ja jopa puolusti sen makua.

Jos arvostelukriteerinä on puistattavuus, on jättimuurahais-snack pikku testimme ehdoton voittaja. Yökkörefleksiä ei tarvitse lähteä hakemaan Papualta, tuskan hien saa otsaan ihan kotisohvallakin.

Kotisirkat ja muurahaiset ovat Edible.comin tuotteita, joita saa Suomessa esimerkiksi

Pulju.net -kaupan kautta. Hapanhaita saa Harald-ravintoloista muun ruokailun yhteydessä.

Teksti: Jantso Jokelin

Kuvat: Lauri Hannus

Jutun kirjoittaja on kasvissyöjä