Ilmiöt
29.02.2008

Kräkkerikulttuurissa kunnia voittaa kahisevan

Tietoteknisissä piireissä liikkuu monia alakulttuureja. Mediassa joskus kauhistellut kräkkerit, salausten murtajat, yhdistetään helposti järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja tietoturvahyökkäyksiin. Turun yliopiston sosiologian laitoksella kräkkereitä tutkiva Jukka Vuorinen näkee kräkkerit kuitenkin ennemmin kunnian kuin rahan tavoittelijoina.

Digitaalisuus on ollut avainsana uuden nettikulttuurin muodostumiselle. Ohjelmiston, elokuvan tai levyn muuntaminen nolliksi ja ykkösiksi mahdollistaa sen rajattoman kopioinnin vaivatta. Tutkija Jukka Vuorinen näkeekin tässä kiinnostavan eron materiaalisempaan kulttuuriin.
"Esimerkiksi puusepän tekemä kaappi on ainutlaatuinen: sen kopioiminen vaatii melkoisen määrän työtä – ja taitoa. Sen sijaan ohjelmistovalmistajien pitää nähdä huomattavasti vaivaa estääkseen kopioinnin."
Usein omissa ryhmissään toimivat kräkkerit (eng. "cracker") taas murtavat näitä suojauksia mahdollistaen esimerkiksi pelin kopioinnin koneelta toiselle. Kräkkeri-termi saattaa tarkoittaa myös verkossa oleviin järjestelmiin murtautujia, mutta he eivät ole Vuorisen tutkimuksen kohteena.

Kräkkäyksen glooria

Vuorinen ei näe kräkkerikulttuuria ideologisesti latautuneena samaan tapaan kuin mitä esimerkiksi avointen ohjelmistojen piireissä voi kohdata – kräkkerikulttuurissa tavoitellaan ennemmin henkilökohtaista tai oman ryhmän mainetta.
"Kräkkeripiireissä nähdään suurena 'rikoksena', jos joku esimerkiksi väittää toisen tekemää kräkkiä omakseen. Kräkkerit eivät siis irtisanoudu omistajuudesta niin kuin vapaiden ohjelmistojen kulttuurissa tehdään."
Vapailla ohjelmistoilla tarkoitetaan ohjelmistoja, joita ei kukaan omista ja joita voi vapaasti käyttää.
Vuorinen muistaa yhden poikkeuksen kräkkereiden kunnianhimosta.
"Pelin julkaisijat saattavat levittää toimimattomia versioita pelistä haitatakseen piraatteja. Kerran törmäsin Doom 3:n tullessa ulos listaan, jossa listattiin 'huijausversioita' pelistä. Sitä voisi jo sanoa epäitsekkääksi."
Vuorinen näkee varsinkin Suomessa yhteyden kräkkereiden sekä 80-luvun lopulla ja 90-luvun alussa kukoistaneiden demokulttuurien välillä. Molemmissa eri ryhmät tavoittelivat parhaan ryhmän glooriaa yhteisön sisällä – kräkkerit murtamalla ohjelmistoja ja demoryhmät tekemällä mahdollisimman hienoja esityksiä.

Tieto on valtaa

Esimerkiksi käyttöjärjestelmä Linuxin ja toimisto-ohjelma OpenOfficen tapaisten avoimien ohjelmistojen kehittäjät eivät Vuorisen mukaan usein hyväksy omistamista tai ainakaan koodin (tiedon siitä, miten ohjelma on tehty ja miten se toimii) piilottamista muiden silmiltä. Hän vertaa tätä vanhaan kreikkalaiseen näkemykseen, jonka mukaan jokaisen kannatti itse oppia hoitamaan omaa terveyttään, jottei joutuisi lääkärin ja näin muiden ihmisten armoille. Suljettua ohjelmistoa käytettäessä ei voi esimerkiksi tietää, onko ohjelmassa tietoturva-aukkoja vai ei; jos taas lähdekoodi on nähtävissä, voi tietoturvan tason (ainakin periaatteessa) itse tarkistaa.
Samoin avoimessa ympäristössä, jossa kukaan ei omista koodia, ohjelmistot voivat aina kehittyä eteenpäin.
"Esimerkiksi kräkättyjä pelejä jakelevan The Pirate Bayn tapaisten sivustojen ylläpitäjät ovatkin Vuorisen mukaan lähempänä näkemystä, jonka mukaan kulttuurituotteiden pitäisi olla ilmaisia ja niitä jakavien verkkosivustojen kuin kirjastoja."
Merirosvouksella ei rikastu

Vuorinen ei näe piratismia läheskään niin kaupallisena ilmiönä kuin millaisena sitä helposti pidetään.
"Raha vaihtaa hyvin harvoin omistajaa kräkkeriskenessä [eli kräkkerialakulttuurissa]."
Esimerkiksi kräkättyjä pelejä jakelevan The Pirate Bayn tapaisten sivustojen ylläpitäjät ovatkin Vuorisen mukaan lähempänä näkemystä, jonka mukaan kulttuurituotteiden pitäisi olla ilmaisia ja niitä jakavien verkkosivustojen kuin kirjastoja.
Digitaalisuuden erityispiirteet huomioonottaen Vuorinen ei pidäkään musiikin latausta netistä täysin rinnasteisena levyn varastamiseen. Huolimatta "You wouldn't steal a CD" -mainoksista, joissa nettipiratismi rinnastetaan vaikka levyvarkauteen, nettipiratismi on harvoin tuottoisaa toimintaa. Levyn tekijä ei myöskään varsinaisesti menetä lataamisessa mitään, eikä lataaja olisi välttämättä ostanut levyä kuitenkaan.
Toinen asia toki ovat yritykset, jotka käyttävät laittomia ohjelmistoja tehdäkseen voittoa.
Vuorinen ehdottaa, että netin mahdollistaman ilmaisjakelun menetyksiä myynnille voisi korvata hyödyntämällä verkkoa markkinoinnin välineenä. Esimerkiksi MySpacessa jaettavalla musiikilla voisi mainostaa keikkojen tapaisia kokemuksia, joita ei pysty kopioimaan.

Suojaus on tehty rikottavaksi

Vuorinen uskoo kräkkerikulttuurin jatkavan eloaan niin kauan kuin uusia suojauksia kehitetään murrettavaksi. Murtamattomat suojaukset ovatkin harvassa.
"Esimerkiksi aikoinaan DVD-formaatin julkaisua viivytettiin, jotta saatiin kehitettyä sille riittävä suojaus. Silti suojaus murtui suhteellisen nopeasti."
Vaikka suojaukset eivät kestäkään kräkkereiden katseen alla pitkään, ne ajavat silti asiansa. Vuorisen mukaan kopiosuojausten tarkoitus on estää ennen kaikkea peruskäyttäjiä kopioimasta tuotetta. Suurimmat rahavirrat tuovilla massoilla ei riitä osaamista hyödyntää kräkkejä vaikkapa siirtääkseen kopiosuojatun CD:n kappaleita mp3-soittimeensa.

VISA KURKI

http://tyl.utu.fi/main/?p=709/