Ilmiöt
12.09.2019

Kultaisella 50-luvulla Turun juutalaisia oli lähes 400 – Nyt jo jumalanpalvelusta on vaikea saada kokoon

Teksti & Kuvat:
Lassi Vihko
  • "Jokainen syntyy jumalan edessä samanlaisena ja kuolee samanlaisena. Se ajatus iski minuun, kun olin nuori." Marita Baran kääntyi juutalaisuuteen vasta aikuisena.

Turun pieni juutalainen yhteisö muodosti aikanaan tiiviin perheen. Vuosikymmenten saatossa synagogan penkit ovat tyhjentyneet. Kolme eri sukupolvea kertoo elämästään osana yhteisöä.  

Aidan ja seinämuurin välistä nousevat ahnaasti lehmukset. Ne varjostavat vaiteliasta talovanhusta. Puisia ovia koristavat daavidin tähdet, joiden sakaroiden välistä on kuljettu sata vuotta.

Synagogan keskellä olevaa salia reunustavat lehterit. Penkit olivat aikaisemmin nimettyjä. Tooraa luettiin kolmesti päivässä. Tiistaisin, torstaisin ja perjantaisin.

Kreikan kielessä sana synagein tarkoittaa kokoontumista. Juutalaisille pyhä tila on turvapaikka, koti. Kokoontuminen on sen ytimessä.

Synagogan viereen rakennetulla seurakuntatalolla järjestettiin vielä 1960-luvulla tansseja ja myyjäisiä. Kuten synagoga, sekin rakennettiin lahjoitetuilla varoilla. Nyt talo on purettu uuden asuinkerrostalon tieltä.

Jumalanpalveluksen järjestämiseksi tarvitaan kymmenen miestä. Turussa määrää on ollut vaikea saada kokoon viime vuosikymmeninä.

Pienen yhteisön haasteena on säilyminen sukupolvesta toiseen. 1950-luvulla juutalaisia oli Turussa yli 350.

Nyt heitä on alle 80.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Nicholas Wardi ei ole uskonnollinen, mutta pitää juutalaista perimää tärkeänä osana identiteettiään.
"Jos minulla olisi joskus ollut joku uskonnollinen koti, se olisi ollut Turun synagoga." Nicholas Wardi ei ole uskonnollinen, mutta pitää juutalaista perimää tärkeänä osana identiteettiään.

NICHOLAS WARDI, 30, muistaa lapsuudestaan jumalanpalvelukset Turun synagogassa perheensä kanssa.

”Jumalanpalvelus oli haastava siinä mielessä, että en puhu tai ymmärrä hepreaa yhtään. Minulle ei ole myöskään opetettu, mitä jumalanpalveluksessa tapahtuu missäkin kohtaa.”

Hän vietti paljon aikaa perheineen toisten isovanhempiensa, Baranien luona. Isoäidin veljen, Josef ”Jussi” Baranin luota oli vain lyhyt matka synagogalle.

Wardi on vantaalainen, mutta opiskellut Turun kauppakorkeakoulussa. Hän on elänyt lapsuutensa uskontojen risteyskohdassa. Hänen isänsä on juutalaisesta perheestä ja äiti kristitystä. Kotona kumpikaan uskonto ei periytynyt lapsille.

”Minulla oli uskonnon suhteen kolme identiteettiä: kristillinen, ateistinen ja juutalainen. Ne elivät rinnan mutta ristiriidassa keskenään, varsinkin lapsuudessa”, Wardi sanoo.

Vanhemmilla oli molemmista uskonnoista periytyneitä tapoja. Kotona syötiin joskus juutalaisia ruokia, toisinaan käytiin isovanhempien kanssa joulukirkossa.

Nuorelle pojalle sianlihan syöminen ei ollut kiellettyä. Uskonnollinen tapa tuntui siksi irralliselta ja selittämättömältä.

”Se [juutalaisuus] oli minulle osittain outo ja hähmäinen asia, josta ei aina saanut  kiinni.”

Turun juutalaisen seurakuntaan liittyvän yhteisöllisyyden arvo oli helpompi ymmärtää. Synagogassa kaikki tunsivat toisensa.

Uskontojen välissä eläminen on tehnyt oman uskonnollisen identiteetin muodostamisesta vaikeaa. Juutalaisuus ei istunut niin hyvin suomalaiseen koulujärjestelmään kuin kristinusko.

”Muistan, kun ensimmäisenä koulupäivänä tehtiin opettajan kanssa ruokarukous. En ollut ikinä rukoillut eikä minulla ollut mitään käsitystä koko asiasta. Välillä siitä tuli erillisyyden tunnetta.”

Koska kotona ei puhuttu paljoa uskonnosta, jäi Wardille itselleen paljon pohdittavaa.

Ateistinen identiteetti ainoastaan vahvistui, kun kaikki kaverit menivät Wardista poiketen rippikouluun.

Juutalainen identiteetti tuntui kristillistä läheisemmältä osin siksi, että kokemukset juutalaisesta yhteisöstä olivat lämpimiä. Kristinusko ei ollut yhtä helposti lähestyttävää.

”Aikanaan kävi mielessä, että olisinkin kääntynyt juutalaiseksi. Tuntuu, että siten olisin saanut jonkin [uskonnollisen] identiteetin.”
 

TURUN JUUTALAISET ovat ortodoksijuutalaisia. Perinteisesti synagogan kolmikerroksinen tila on jaettu miesten ja naisten alueisiin. Naiset istuvat yläkerrassa, miehet alhaalla. Jumalanpalvelukset toimitetaan hepreaksi.

Juutalaiset oli Turussa aluksi määrätty asumaan kauppa­torin länsipuolelle, nykyisen kävelykadun alueelle. Myöhemmin juutalaisyhteisö keskittyi Läntisen pitkäkadun ”juutalaiskortteleihin”.

Valtaväestöstä erilleen siirretyn vähemmistön toimintaa oli helpompi valvoa.

Turun lisäksi Suomen juutalaiset olivat asettuneet 1800-luvun alkupuolella Viipuriin ja Helsinkiin. Ennen kansalaisoikeuksien saavuttamista vuonna 1918 vähemmistön elämä oli tarkkaan rajattua.

Kaupungin ulkopuolella asuminen oli kiellettyä. Raunistulassa Maarian kunnan alueella asuneita juutalaisia kuljetettiin takaisin Turun rajojen sisäpuolelle poliisivoimin.

Vähemmistön erottaminen muusta väestöstä ei helpottanut juutalaisten integroitumista. Kaupunkilaiset pitivät venäjää tai jiddishiä puhuvia muukalaisina, joiden kanssa ei mielellään oltu tekemisissä.

1800-luvulla ja 1900-luvun alussa juutalaiset kohtasivat ennakkoluuloja ja ilkivaltaa. Vuosisataiset juutalaisvastaiset valheet kiersivät.

Yksi valheista oli, että pääsiäisenä juutalaiset sekoittivat pääsiäisleipäänsä kristityn pojan verta.

Siihen eräs mies vetosi poliisikuulustelussa. Hän oli joukon mukana yrittänyt tunkeutua väkisin asuntoon, jonne juutalaiselta näyttänyt mies oli jahdannut lasta. Ehkä hän aikoi tappaa pojan?

Se oli kuitenkin pojan isä, joka oli yrittänyt kurittaa lastansa. Tunkeilijat selviytyivät sakoilla.
 

ALKUJAAN JUUTALAISTEN elinkeinoksi sallittiin ainoastaan käytettyjen vaatteiden ja pientavaran myyminen. Myyntipaikka määrättiin: se sijaitsi pitkään nykyisellä Puutorilla.

Pian Suomen itsenäistymisen jälkeen juutalaisten oikeudet paranivat ja elinkeinorajoitteet vapautettiin. Hyvin monet Turun juutalaisperheistä jatkoivat kangas- ja vaatealalla, koska siitä oli muodostunut jo yhteisön sisäinen perinne.

”Kaikilla vanhoilla juutalaisilla oli kosketusta siihen”, Marita Baran, 87, sanoo.

Myös hän teki uransa vaatteiden ­parissa. Ensin Modelian ja M. Gumplerin vaateliikkeissä, lopuksi Brahenkadun ja Eerikinkadun kulmassa sijainneessa kangaskaupassa, Kjisikillä.

Ensimmäisen kosketus uskontoon oli jatkosodan aikana Ruotsissa.

”Tyttökoulun uskonnontunneilla yksi poistui aina luokasta käytävän puolelle. Tätini kertoi hänen olevan juutalainen.”

Juutalaisuus tuntui Baranin mielestä muihin uskontoihin verrattuna mukavan suoraviivaiselta.

Turkuun palattuaan hän ystävystyi nopeasti juutalaisten nuorten kanssa, jotka muodostivat tiiviin kaveriporukan. Yksi ystävyys muuttui pian romanssiksi.

Suhde Jussi Baranin kanssa oli yksi syistä, joiden vuoksi Marita teki 1950-luvulla matkoja Tukholman juutalaiskouluun. Toisaalta oma uskonnollinen kiinnostus oli herännyt aikuisuuden kynnyksellä.

Kolmas matka kesti pidempään: hän jäi opiskelemaan heprean kieltä ja juutalaista historiaa. Pian hän kääntyi juutalaisuuteen.

Turkuun palaamisen jälkeen juutalaisyhteisö tuntui heti läheiseltä.

”Olen oppinut kaiken, mitä juutalaisuuteen kuuluu mieheni äidiltä – ruoanlaittoa ja paljon rukouksia. Ei hän olisi kuitenkaan välittänyt, vaikka en olisi kääntynyt juutalaisuuteen”, Baran sanoo.

Nyt Baranin terveys ei suo mahdollisuutta osallistua edes sapattijumalanpalvelukseen.

”Sapatin yhdessäolo. Sitä minulla on ikävä.”

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Turun juutalaisen seurakunnan synagoga sijaitsee Brahenkadun ja Tuureporinkadun kulmauksessa.
August Krookin ja J. Eskil Hindersonin suunnittelema jugendtyylinen Turun synagoga valmistui vuonna 1912. Sen vierestä vasemmalta on purettu vanha seurakuntatalo uuden asuinkerrostalon tieltä. Kuva: Teemu Perhiö.

ANTISEMITISMI OLI todellisuutta Turussa vielä 1900-luvun puolivälissä. Eniten valtaväestön suhtautumista juutalaisia kohtaan väritti tietämättömyys. Vähemmistö oli pieni ja historiallinen painolasti suuri

Myös Baran sai kuulla ikäviä herjauksia, vaikka oli kääntynyt uskontoon vasta nuorena aikuisena.

”Kerran Lehtisen kahvilassa olin menossa ovesta ulos, kun yksi kaveri haukkui minut jutkuksi. Hän ei huomannut, että [mieheni] Jussi tuli minun takanani. Jussi nosti miehen pitkin seiniä ja sanoi ’sanotko Maritalle vielä joskus näin’. ’Ei, ei, ei’ mies sanoi ja lysähti maahan.”

Baran oli niin varma ja tyytyväinen omassa uskossaan, että ei ole ikinä ottanut kommentteja itseensä.

Juutalainen yhteisö ei koskaan ole ollut Turussa kovin iso. Toisen maailmansodan jälkeen osa Viipurin juutalaisista saapui kaupunkiin. Parhaimmillaan 1950-luvun alussa seurakunnassa oli 350 jäsentä.

”Siihen aikaan [1950–60-luvuilla] seurakuntatalolla oli kaikki vappujuhlat, kevätjuhlia ja syysjuhlia. Aina oli elävää musiikkia ja tanssimista. Meidän ei tarvinnut ikinä mennä minnekään muualle.”

Juutalaisilla oli oma sosiaalitukijärjestelmä jo ennen Kelan sairashoitokorvauksia. Seurakunnan sairaskassa tarjosi apua köyhille tai sairaille juutalaisille. Myös Baran muistaa vieneensä sapattiruokaa Viipurista saapuneille naisille.

Vuosisadan puolivälin aikoihin synagogassa järjestettiin kuoroharjoituksia. Juutalaisella urheiluseura Makkabella oli useita jalkapallojoukkueita sekä tennis-, pöytätennis- ja keilailujaostot.

Yhteisöllisyys on juutalaisuuden ytimessä.

”Joka lauantai käytiin jonkun luona iltapäiväkahveilla.”

Jo ennen oman lapsen syntymää ystävien ja sukulaisten lapset kävivät kylässä jatkuvasti.

”Mutta sitten tuli 80-luku.”

Turusta muutti paljon pariskuntia Ruotsiin, Englantiin ja Israeliin. Seurakunta alkoi hiipua.
 

MEIDÄN TURKULAISISTA juutalaisista kavereista melkein kukaan ei jäänyt Turkuun.”

Ben Rubinstein, 59, vietti opiskeluvuotensa Turun yliopiston hammaslääketieteellisessä tiedekunnassa. Pian valmistumisen jälkeen Helsingin juutalainen seurakunta pyysi häntä muuttamaan Israeliin, jotta hän voisi käydä rabbiinikoulutuksen.

Rabbiini eli rabbi on juutalaisessa uskonnossa Tooran, heprealaisen raamatun ensimmäisen osan lukemiseen erikoistunut henkilö. Rabbiinia voi löyhästi verrata kristinuskossa pappiin.

Henkilökohtaisista syistä Rubinstein jäi Israeliin, ja asuu siellä edelleen.

Rubinsteinin sisko Eva Samoshi, 57, eli lapsuutensa Turun juutalaisen yhteisön kulta-aikana. Hänen sukupolvestaan suuri osa muutti aikuistuttuaan ”oikeaan” kotimaahan, Israeliin.

”Juutalainen seurakunta oli Suomessa hyvin sionistinen. Israel oli erittäin tärkeä meille kaikille.”

Sionismin, eli juutalaisen kansanliikkeen tavoitteena oli 1800-luvulta lähtien oman valtion perustaminen. Israelin valtio perustettiin vuonna 1948. Nykyään sana kuvaa lähinnä positiivista suhtautumista Israelin valtioon.

Turusta muutettiin 1980-luvulla myös Ruotsiin ja Englantiin. Yhteisön jäsenet etsivät aktiivisempia ja suurempia juutalaisia yhteisöjä.

Turussa 1950- ja 60-luvulla syntyneiden lasten oli mahdollista käydä hepreankielisessä päiväkodissa ja saada uskonnonopetusta koulun jälkeen israelilaiselta opettajalta.

Rubinsteinin ja Samoshin lapsuudessa ystäviä löytyi paljon omasta yhteisöstä. Turun suomalaisesta yhteiskoulusta oli lyhyt matka käydä näkemässä kavereita koulun jälkeen.

”Synagoga oli meille identiteettitekijä, toinen maailma. Paikka, jossa meillä oli omat koodit ja intressit”, Rubinstein sanoo.

Oman yhteisön tiiviys vaikutti toisaalta suhteeseen omaan asuinmaahan.

”Oli erillisyyden tunnetta, niin meidät kasvatettiin. Ulkoisesti näki, että oli eroa, mutta enemmän se oli temperamenttiin liittyvää. Suomalaiset ovat hiljaisempia, me olimme äänekkäitä”, Samoshi sanoo.

Sisarukset eivät muista kohdanneensa varsinaista juutalaisvastaisuutta lapsuudessaan.

”Meillä oli erilaiset nimet. Omaa nimeä ei voi paeta. Ei ollut suoranaista riitasointua meidän ja muiden välillä, olimme vain erilaisia suhteessa muihin”, Rubinstein jatkaa.

Rubinstein perusti Israelissa perheen ja siirtyi takaisin hammaslääkäriksi. Vaikka Turku on molemmille sisaruksista jo kaukaista historiaa, seuraa kumpikin edelleen TPS:n menestystä jääkiekon SM-liigassa.
 

EVA SAMOSHI muutti Israeliin elokuussa 1982. Hän asuu kibbutsissa pari kilometriä Libanonin rajalta.

Kibbutsit ovat sosialistisia juutalaisia kyläyhteisöjä, joita perustettiin Palestiinaan jo ennen Israelin valtion perustamista. Yhteisöt olivat aluksi maanviljelyyn perustuvia kommuuneja, joissa kaikki oli yhteistä.

Kibbutsin ideologiasta on jäljellä enää häivähdys alkuperäisestä. Moderni kibbutsi on tiiviisti rakennettu, tavanomaista yhteisöllisempi kylä.

Elämä Israelissa on kiihkeämpää kuin Suomessa, riippumatta siitä asuuko pienessä kibbutsissa vai ­Jerusalemissa. Maassa, joka on sotatilassa, täytyy varautua pahimpaan.

”Täällä ei voi lähteä mihinkään, missä ei ole pommisuojaa”, Rubinstein sanoo.

”Meidän ei tarvitse kestää vain raketteja. Joku voi heittää päällesi kiviä, joillakin on puukkoja. On hirveä ajatus tottua sellaiseen”, Samoshi jatkaa.

Keskeinen erottava tekijä Suomen ja Israelin välillä on suhde uskontoon ja uskonnollisuuteen. Israelin peruslakiin kirjattiin vuonna 2018 kohta, jossa mainitaan, että Israel on juutalainen ja demokraattinen valtio. Uskontokunnat ovat eriarvoisessa asemassa: käytännössä maassa asuvat muslimit eivät voi lain mukaan koota hallitusta.

Rubinsteinin mielestä uskonnollisuus on Suomessa hyvin hillittyä. Sen sijaan Israelissa uskonto on sisäänrakennettu arkiseen toimintaan.

Asuessaan Israelissa 29-vuotiaana Rubinsteiniä pyydettiin käymään asepalvelus Suomessa. Vaikka hänellä ei ollut mitään armeijaa vastaan, palvelus osoittautui mahdottomaksi kosher-ruoan ja päässä pidettävän kipan takia.

Hänelle sanottiin suoraan, että on parempi välttää Suomessa vierailemista muutaman vuoden ajan.
 

SAMOSHILLE JA Rubinsteinille Suomi on alkanut tuntua vuosikymmenten aikana etäiseltä. Heidän on vaikea kuvitella asuvansa muualla kuin Israelissa.

”Se oli ihan selvää minulle, että kun koulu loppuu, niin muutan tänne”, Samoshi muistelee.

Ihastuminen luvattuun maahan oli välitöntä.

”Kun astuin ensimmäistä kertaa lentokoneen rappuset alas Israelissa, en tuntenut itseäni vieraaksi. Ajattelin, että ’vau, kaikki ovat täällä kuin minä’.”

Suomessa asumisen aikana kerrostalon hississä naapurit eivät edes katsoneet kohti. Israelissa tarvitsee tuskin koputtaa, kun menee viereiseen asuntoon.

”Meidän kasvatettiin ajattelemaan, että Israel on se paikka, johon voi aina mennä.”

Artikkelissa on käytetty lähteenä Juhani Kostetin ja Marita Söderströmin teosta Turun synagoga (2012).

Lue lisää

Hiljaisten ääni

Arkistoista: Talvella 2014 Turun korkeakoulujen oppilaitospappina tuolloin toiminut Laura Kajala muisteli kokemuksiaan ihmisoikeustarkkailijana Itä-Jerusalemissa. (8/2014)

Ristiriitojen Israel

Israelilaisille armeijan jatkuva läsnäolo arjessa on täysin luonnollista. Mistä Israelin armeija syntyy ja minkä mukaan se taistelee? (6/2014)