Reportaasit
28.10.2020

Kummitusjahti Ylioppilaskylässä – järkevä ihminen hylkäsi uskonnon, mutta olisiko yliluonnollinen sittenkin vastaus sisäiseen tyhjyyteen?

Teksti:
Samuli Tikkanen
Kuvat:
Teemu Perhiö

Turun Ylioppilaskylän keskellä sijaitsee Katariinan hautausmaa. 

Paikka saa ­aikaan kivisine muureineen vilunväristyksiä keskellä päivääkin, mutta minulla on missio. Aion yöpyä siellä ja nähdä kalmistoa asutta­­­­van haamun. 

Tarinan mukaan aave on tummahiuksinen, valkoisiin pukeutunut nainen, joka öisin vilkuttaa ja kyselee tietä. Opastamisella on tiettävästi karmivia seurauksia.

Turkulaiset tuntevat tarinan, ja kylän asukkaat kyllä kuulevat sii­­­­­tä, kun ihmettelevät ensi kertaa luutarhan läheisyyttä.

Turkuhan on kummitustarinoita täynnä. Artemis Kelosaari on ­kerännyt Aaveiden Turku -kirjaan pintaraapaisun verran tietoja erilaisista paikallisista kummitustapauksista. 

Kirjassa Ylioppilaskylälle on varattu oma lukunsa. On itkevää huonetta, kirkon haltiaa ja piippumummoa. Lähteet ovat luonnollisesti kuulopuheen tasolla.

Hautuumaalla en aio sekoilla lämpökameroiden ja ghost boxien kanssa etsien jotain hataraa dataa yliluonnollisesta. Olen kiinnostunut enemmän siitä, miksi minua itseäni jo lähtökohtaisesti hävettää antaa yliluonnolliselle edes vieno mahdollisuus olemassaoloon. 

Järkiperäinen ajattelu on ajallemme niin olennainen piirre, että yliluonnollisen vatvomisesta saa helposti otsaansa hörhön leiman.
 

Iltataivas on pilvetön ja kuu paistaa. Hautausmaalle johtavaa Kirkkotietä kävelee nuorisolaisia Gettomasan tahtiin. Haistan jo kaukaa koko kansan yrtin tuoksun.

Portti on jätetty auki. Kirkkomaa on pimeä, mutta olen varautunut taskulampulla. Repussa on eväitä: korvapuusteja, hedelmiä ja pullollinen Jaloviinaa

Hautoja on kaivettu maahan aivan kirkon seinään asti. Ennen tärkeimmät henkilöt haudattiin mahdollisimman lähelle kirkkoa, sillä sen uskottiin lyhentävän aikaa kiirastulessa. 

Hautakiviä katsellessani mietin hautarauhaa. Pyrin olemaan kunnioittava, mutta pelkkä yöaikainen vierailukin tuntuu rienaukselta. Nojailen kiviseen aitaan. 

Takaani kadulta loistaa hieman valoa, mutta olen silti kauhuissani, kun katson eteeni. Lähes ­säkkipimeää. Pimeys on jo itsessään pelottava asia, mutta hautausmaa saa omanlaisen tuskanhien pintaan.

Takaraivossa sykkii ajatus: entä jos löydänkin jotain? Silloinhan jutusta häviää kaikki huumori. Voin suosiolla hakeutua kirjoittamaan enää lähinnä Ultra-lehteen eli entiseen Ufoaikaan.

Sohin taskulampullani pimeyteen ja heiluttelen keilaa pitkin mäkeä. Lähden kävelemään mäkeä alas ja huomaan kuuloni herkistyneen. Askeleeni kuulostavat äänekkäiltä ja päädyn hiipimään. Tuuli heiluttelee puiden oksia ja säikähdän aina kun jossain rapisee.

Mietin, kuinka tilanteen taustamusiikiksi olisi pitänyt valita ­jokin black metal -klassikko. Ehkä Mayhem

En juurikaan kuuntele raskasta musiikkia. Se tekee hautausmaaympäristöön sopivaan mielentilaan asettumisesta haastavaa. ­Olisi helpompaa rypeä antikristillisessä hybriksessä, jos sille on oma kannustava ääniraitansa. 

Se on suurin syy, miksi en ole koskaan ollut erityisen ­kiinnostunut Saatanasta. En pidä hänen musiikistaan. Silti tunnen täällä oloni levynkanneksi. Aidan takana olevia katuvaloja vasten kaljut puunoksat näyttävät black metal -bändien logoilta.

Höpisen sanelimeen lämpimikseni. Otan vähän jaloviinaa, koska kylmyys koettelee sormenpäitä. 

Alan hyräillä Arttu Wiskaria. ”Sinä oot minun valontuoja, ­kunnes armahtaa meidät Luoja…” Kappaleessa mainittu valon tuoja on latinaksi Lucifer. Mietin, onko Wiskari tehnyt tarkoituksella isänmaallisen kappaleen, jossa puhutaan Saatanasta. 

Ehkä kirjoittajan teko on vahinko, hän ei itsekään tiedä mihin viittaa. Esoteeriset merkitykset elävät, mutta ne ovat piilossa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.


 

Esoteria viittaa uusiin ja vanhoihin henkisiin liikkeisiin ja niiden ”salaiseen tietoon”. Ennen sotia esoteria oli valtavirtaisempaa ja verrattavissa massaliikkeisiin.

1900-luvulle mennessä teosofia, erikoinen aate, joka yhdisteli jälleensyntymistä, Kalevalaa ja kristinuskoa, oli kietoutunut osaksi kulttuuria ja tiedemaailmaa. 

Kansallistaiteilijat Eino Leinosta Akseli Gallen-Kallelaan olivat syvästi vaikuttuneita teosofian kummallisesta maailmankuvasta. Minna Canth puolestaan oli 1800-luvulla maamme innokkain ­spiritististen istuntojen pitäjä, ja kirjoitti ­aiheesta näytelmänkin.

Tämä menneisyys on tavallaan epäolennaista, sillä se ei enää kuulu jaettuun kokemukseemme Suomen historiasta. Henkimaailma, edes mahdollisuus sen olemassaolosta, on poistettu. 

Modernia länsimaista esoteriaa tutkivan Antti Harmaisen mukaan syy löytyy 1940-luvulta. Toisen maailmansodan ideologista likapyykkiä pestessä osasyy sodan syttymisestä sälytettiin erilaisten esoteeristen liikkeiden harteille. 

Teosofia ja spiritualismi olivat siis syösseet kansan joukkohallusinaatioiden ja irrationalismin varaan, mikä taas johti sotaan, Harmainen kuvailee tuolloista selitysmallia. Hiljalleen yliluonnollinen lakaistiin Suomessa maton alle. 

Vielä 50 vuotta sitten suuretkin mediat uutisoivat, kun Pudasjärvellä nähtiin havaintojen mukaan ufoja. Nyt olemme kuitenkin järkeviä ­ihmisiä.
 

Oma suhteeni henkimaailmaan ja jumalhahmoihin on agnostinen. En uskalla luottaa vaikeasti todistettavien asioiden olemassaoloon, mutta en myöskään halua sulkea niitä pois, koska niitä ei voi osoittaa vääräksi.

Haamumetsästykselläni haluan havainnollistaa, kuinka vaikeaa nykypäivänä on heittäytyä kierkegaardilaisittain uskon varaan. Koko yhteiskunta tolkuttaa, että asioihin ei pidä uskoa ilman todisteita.

Järkevästä elonpiiristämme saamme kiittää sekularisaatiota. Maallistumisen seurauksena uskonnollinen maailma sai väistyä tieteellisen edestä. Tai ainakin uskonto irtaantui valtiosta. 

Sekulaarin maailman ainoa Jumala on pyrkimys objektiiviseen totuuteen ja sen eri kätyrit: looginen päättely, asiantilojen mittaaminen, puhdas havainto ja rationaalisuus.

Järkiperäisessä maailmassa magian tai transsendenssin tunnetta voi saada sosiaalisesti hyväksyttävällä tavalla avaruuden havainnoinnista. Kun Marsista löytyy viite elämästä, on hetken aikaa lupa ­haaveilla. Oikein tieteen luvalla! 

Maan ulkopuolisen elämän spekuloija pärjää salonkikeskusteluissa paremmin kuin sellainen, joka miettii, että olisikohan jossain kummituskartanossa eetterisumua.

Maallistunutta yhteiskuntaa ohjaa järki. Hyvä kansalainen pohtii väitteen totuudellisuutta, omia oletuksiaan ja tunteitaan, ja lopuksi suhteuttaa kaiken aiempaan todennettuun tietoon. ”Faktahan on se” -lausahdus on nykymaailman ”Isä Meidän”. 

Vähittäin tapahtunut sekularisaatio vapautti ihmisen massa­uskonnon yhteisöllisestä paineesta ja päästi ajatukset ja ihmiset virtaamaan vapaana. Se on hieno asia, mutta samaan aikaan vapaus tehdä mitä tahansa on varsin halvaannuttava ajatus.
 

Liika vapaus voikin olla syy miksi elämme uushenkisyyden aika­kautta. Kaipaamme henkiseen elämäämme vakautta ja turvaa tuovia rajoitteita, henkistä Neuvostoliittoa.

Tarot-kortit, biorytmit, horoskoopit ja muut henkiset esineellistymät on helppo tuoda osaksi omaa elämää, koska niitä varten ei tarvitse liittyä lahkoon. 

Nämä yksilölliset tavat harjoittaa henkisyyttä voidaan niputtaa termin New Age alle. Nimenä se tarkoittaa astrologista siirtymää Kalojen ajasta Vesimiehen aikaan eli uuteen aikaan.

Oman tulkintani mukaan Tarot-luennat ja horoskoopit tuovat kaoottiseen maailmaan jäsentäviä elementtejä, koska emme itse osaa sanoa, mitkä lainalaisuudet elämäämme ajavat. Samalla pääsemme osaksi sosiaalista ryhmää, jolle horoskoopeilla on merkitystä. 

Instagramista voi ammentaa astrologista tulkintaa helposti sisäistettävässä meemimuodossa. Maailma ei ole avoin vaan onkin olemassa rakenteita, jotka vaikuttavat ihmisen toimintakykyyn. Kaksonen on niin puhelias ja keskittymiskyvytön! 

Antti Harmainen on kuitenkin sitä mieltä, että henkisyydestä ei kannattaisi puhua uus-etuliitteellä. 

”Ei uushenkisyys ole millään muotoa uusi asia. Sitä ei ole keksitty 2000-luvulla tai edes 1900-luvulla vaan kyse on pidemmästä jatkumosta.”

Henkisyyden ”uusi” nousu on Harmaisen mukaan pohjimmiltaan hyvin luterilaista. 

”Tämän koko jutun ytimessä on luterilainen käsite: sisäinen minä. Koko evankelis-luterilainen uskonto perustuu siihen ideaan, että meillä on sisäinen minuus. Subjektius, joka oireilee eri tavoin ja antaa erilaisia impulsseja. Se vaikuttaa ihmisen elämään, koska sisäisyydessä toteutuu Jumalan ääni.”

Omaa sisäistä minuutta hoidetaan hakeutumalla hengellisten tointen ääreen. Erilaisia oman käden henkisyyksiä on valtava määrä. Onko jonkinlainen taikausko ihmiselle luontaista? 

Taikausko on ”aika latautunut käsite”, Harmainen sanoo.  

”Ihmiselle on tyypillistä pyrkimys maksimoida vaikutusvalta ja kontrolli sellaisten ilmiöiden kohdalla, joissa sitä ei oikeasti ole.” 

Ihmisen kehitykseen kuuluu illuusio siitä, että voimme lähes rajattomalla tavalla vaikuttaa ympäristöön ja maailmaan, Harmainen sanoo – ”kriisi seuraa myöhemmin siitä, että se valta onkin kauhean rajallista.”

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.


 

Auringon nousuun on vielä monta tuntia, mutta aamukaste on ollut maassa jo tovin. Kiertelen ympäriinsä, olen jo aikaa ­sitten tottunut pimeyteen. Holiday Club Caribian ilmastointilaitteet pauhaavat hiljaisuuden läpi.

Pullo alkaa olla tyhjä. Mitään havaintoja en ole tehnyt. Istuskelen sankarihautojen kupeessa ja katson valaistua patsasta, joka ­esittää kätensä isänmaalle kohottanutta naista.

Yllättäen katulamput syttyvät. Ajankohta on omituinen, ei ole ­tasatunti eikä hautausmaalla pitäisi olla öisin valaistusta. 

Kiertelen ympäriinsä, vartija on ehkä tullut tekemään kierrosta ja saisin selittää, mitä teen täällä. Ketään ei kuitenkaan näy.

Tunnelmallisuus on kadonnut valojen syttymisen myötä. Alan keräillä tavaroitani. Mietin, sainko reissullani todistettua itselleni yhtään mitään. 

Lapsuudesta asti minulle on tolkutettu, että kuu vaikuttaa unen laatuuni. Olen lukenut aiheesta ja todennut, että se ei ole totta. Silti ajautuessani keskusteluun kuusta pyrin vakuuttamaan, että sillä totisesti on vaikutus minuun, koska ”ihmisessä nyt on aika paljon vettä ja kyllähän kuu synnyttää vuorovedenkin”.

Sain itse selville totuuden kuusta omalla epäilylläni. Se oli järjen voitto, mutta se ei tuntunut siltä. Jotain kiehtovaa oli sammunut maailmasta ­lopullisesti.

Jotain samankaltaista virtaa mieleni läpi tälläkin hetkellä. Olisin halunnut yllättyä, tulla aaveen pelottelemaksi.
 

Yhteiskunnan syvä rationaalisuuden eetos näkyy siinä, miten huonosti siedämme toisin­ajattelijoita, niitä, jotka ovat ihan pihalla. Kaikki Maria Nordiniin liittyvä uutisointi saa tuttuni repimään pelihousujaan. 

Nordin jakoi hiljattain Instagramissaan kuvakaappauksen hänen ”koulutukseensa” osallistuneesta naisesta, joka on kuvitellut reiän pois hampaastaan keskittymällä siihen hampaita pestessään. Kuinka raivostuttavaa positiivisuutta! 

Harmaisen mukaan Nordin on tyypillinen modernin lännen kulttuurihistoriallinen ilmiö, jollaisia on nähty montaa kertaa aiemminkin viimeisen kahden sadan vuoden aikana – ja luultavasti nähdään jatkossakin. 

”Ilmiön voi selittää poliittisella ja teknologis-lääketieteellisellä epävakaudella ja katkoksen tunnelmien ilmapiirillä. Ihmiset ovat epävarmoja. Jos penisilliini ei pure niin kusessa ollaan. Se on se ­mentaliteetti.”

Harmainen vertaa Nordinia ja parannuskulttuuria 1800-luvun ­lopun Saksaan, jolloin siellä syntyi Lebensreformiksi kutsuttu liike. 

Liikkeen kantava ajatus oli, että moderni lääketiede ja kulttuuri ovat haitaksi ihmisyydelle ja vähentävät ihmisen todellista luontaista elinvoimaa. Nojauduttiin mieluummin luonnonparannuskulttuuriin ja otettiin etäisyyttä perinteiseen lääketieteeseen. 

Luomuviljely ja kasvissyönti olivat tärkeä osa elämää. Eräs ­vakiintunut Lebensreformin kannattaja oli Adolf Hitler

Samankaltaisesta modernisaatiokritiikistä voi olla kyse myös Nordinin tapauksessa.

Kysyntä Nordinin palveluille saattaa olla oire aliresursoidusta terveydenhuollosta, jossa ihmisten tarpeet eivät tule huomioiduiksi. Heitä ei ehditä tai osata kohdata elävinä ja olevina olentoina, vaan lihamöykkyinä, joilta pitäisi mitata verenpaine ja kuunnella keuhkot. Sitten seuraava potilas. 

Pettymyksen takia suuret ikäluokat ovat siirtyneet etsimään ratkaisuja kaikenlaisesta vaihtoehtoisesta. Tunne on järkeä nopeampi. Siksi empatiankaipuinen ihminen ajautuu omituisiin paikkoihin etsiessään ratkaisua ongelmilleen.

Toisaalta kyse voi olla maailmankuvasta. Suuret ikäluokat ovat altistuneet esoteerisille ajatuksille jo ­nuoruudessaan, mutta nyt heillä vain on rahaa, jota kuluttaa, ja vanhuuden synnyttämiä vaivoja, joita hoitaa.

Omaehtoisen henkisyyden harjoittamisen kasvun voi nähdä ­oireena siitä, ettei yhteiskunta sellaisenaan täytä ihmisten tarvetta hengellisyyteen. On mukavampi olla pakko-oireinen luontaishoitojen suosija kuin materiaalisen maailman viskoma lihasäkki.
 

Ihminen elää pidempään kuin koskaan, mutta ei millekään korkealle voimalle tai yleville aatteille. 

Siksi internetistä on tullut uskomusten karkkikauppa. Vähän Thelemaa, Church of Satania, predestinaatiota, jälleensyntymistä, teosofiaa ja enkelipalloja.

Kirkkomaalla hengaillessa on helpompi antaa mielikuvituksen harhailla. Hautausmaa on osoitus kuolemasta niille, jotka ovat vielä elossa. Täällä jos jossain on otollinen ympäristö antaa mielelle mahdollisuus ­ylittää järki.

Ei varmasti ole sattumaa, että uskonnollista palvontaa on harjoitettu tyypillisesti sitä varten rakennetuissa paikoissa. Mahdollisuus Jumalan olemassaolosta on moottoritiellä kaahatessa kauempana kuin kirkon penkillä, jossa ”Isä Meidän” saattaa joskus saada lausujassa aikaan muutakin kuin naureskelevaa tuhinaa.

”Ihminen ei ajattele, vaan ympäristö ajattelee hänessä” – Yrjö Kallisen ajatus on myös sosiologisesti pätevä. Sen voi ­tulkita hengellisesti tai maallisesti, mutta joka tapauksessa yhteiskunta määrittää hyvin pitkälle sen, mitä ajattelemme. Sama pätee fyysisiin ­paikkoihin. 

Se on niin itsestään selvää, että ihan hävettää. Kaupunkilaisessa ajattelee kaupunki, hautausmaan kävijässä kuolema.

Kallinen oli maltillinen sosiaalidemokraatti, joka tahtoi sosialismin rautaiseen kehoon teosofisen sydämen. Teosofia olisi tuonut kylmään sosialismiin mukaan moraalin ja syyn elää. Sekulaari ­yhteiskunta osasi tarjota elämälle tarkoitukseksi lähinnä työtä, viinaa ja lisääntymistä. 

Kumpikaan Kallisen haaveista ei ottanut toteutuakseen. 

Uskallan väittää, että omassa markkinavetoisessa sekataloudessamme kaipaamme myös jotain ahdettavaksi sisällämme ammottavaan tyhjyyteen. 

Siksi on niin hauskaa nojautua edes hetkeksi yliluonnollisen ­pariin. Yksilö voimaantuu magiassa yli todellisen maailman. 

Se on loputtoman potentiaalin leikkikenttä, kuin videopeli, jossa pystymme vaikuttamaan kaikkeen.
 

Kirjallisuus: Tiina Mahlamäki, Nina Kokkinen (toim.): Moderni ­esoteerisuus ja okkultismi Suomessa (2020); Vesa Iitti, Perttu Häkkinen: Valonkantajat (2015); Artemis Kelosaari: Aaveiden Turku (2019); Matti Salminen: Yrjö Kallisen elämä ja totuus (2011).
 

Lue lisää

Pseudohistoria on megasuosittua netissä: ”Moni suomalainen tietokirjakaan ei yllä sellaisiin lukuihin”

Näennäistieteelliset historiankertomukset leviävät internetissä. Reima Välimäen johtama tutkimusryhmä aikoo selvittää, miten historian huuhaateoriat syntyvät ja leviävät. (3/2019)

Uskontotieteilijä Inka Rantakallio huomasi, että suomirap voi olla yllättävän henkistä – ateistista Khidiä ja uushenkistä Julma Henriä yhdistää yksilöllisyys

Perinteisten yhteisöllisten uskontojen sijaan räppärien henkisyys kumpuaa yksilöllisyydestä. (7/2019)

”Päätin vastaanottaa sähkövirtaa silmistäni kadonneen elämänvalon tilalle” – Carrie Fisheristä tuli pelkäämänsä sähköhoidon puolestapuhuja

Väärinymmärretty sähköhoito on tehokkaimpia hoitomuotoja vaikeaan masennukseen. (2/2020)