Reportaasit
28.03.2018

Lähiökierros

Teksti:
Pihla Hänninen
Kuvat:
Juha Laurila
  • Lähiökierroksen baarit vaihtelevat vuosittain ja kuppilasta toiseen liikutaan bussilla.

Joka vuosi linja-autollinen yhteiskunta- ja kasvatustieteiden opiskelijoita kiertää yhden illan ajan turkulaisten lähiöiden kantakuppiloita. Tylkkäri lähti mukaan kokemaan kevätklassikon ainutlaatuista tunnelmaa.

Aurinko vilauttaa hymyileviä kasvojaan ja iltapäivän märkä räntäsade on muisto vain, kun odottelemme bussia Educariumin takapihalla. Tämä on ensimmäinen Lähiökierrokseni. Ystäväni ovat kehuneet tiedekuntajärjestö Indexin suosittua tapahtumaa, ja tämänvuotinen reissu on täyttynyt kertojasta riippuen joko kahdeksassa minuutissa tai muutamassa tunnissa. Nopeasti kumminkin.

Aikojen saatossa olen kuullut jos jonkinlaisia legendoja turkulaisista lähiökuppiloista. Yhdessä on pöllitty iPod jo viisi minuuttia baariin tulon jälkeen. Toisen ovet on avattu uudelleen vain tunti paikalla sattuneen kuolemantapauksen jälkeen. Eräässä karaokebaarissa ei saa nauraa, koska hekottelusta tulee turpaan. Neljännessä on huhujen mukaan järjestetty vaahtobileet.

Avaan karpalolonkeroni ja hörpin sitä hermostuneesti. Katselen haalaripukuisten tuntemattomien ihmisten joukkoa ja kuulen, kuinka takanani harmitellaan, ettei kylmien haalareiden alle ole puettu mitään. Hytisen itsekin. Tuuli kasvoilla tuntuu kuin joku kuljettaisi veistä iholla.

Tulisipa se bussi jo.

Ilmassa on yliopistossa harvinaista luokkaretkihenkeä – enkä puhu luokasta yksin sosiologisessa mielessä. Millainenkohan seikkailu meitä odottaa? Uskallanko jututtaa ketään? Kohdellaanko minua henkipattona, koska olen rikkonut ilmeisen velvoittavaa pukukoodia ja jättänyt mukavuudenhalussani haalarit kotiin? Kuvaajan kanssa olemme jonon ainoat haalarittomat.

Vihdoin kaksikerrosbussi kaartaa pihaan. Kun alamme pakkautua sisään, jokaiselle tarjotaan shotti viinaa. Minun ei pitänyt juoda kirkkaita, mutta en malta kieltäytyä. Tempaisen lahjuksen hövelisti kitusiini ja kiitän ystävällisellä hymyllä. Lounaasta on jo useampi tunti aikaa. Päässä surisee. Jaha, tämähän alkaa lupaavasti taipua melkein rynnäkkökännin puolelle.

Istun bussin alakertaan. Paikka osoittautuu vallan mainioksi: vastapäätä istuu syksyinen kurssikaveri, sivulla hulvattomia uusia tuttavuuksia ja takana puheliaita naisia, joilla on mainio maku tv-sarjojen suhteen. Bondaan naisjoukon kanssa, koska kaikki meistä näkevät istuinkankaan kuviossa kirkkoveneitä. Pillubussi!

Juomat kiertävät. Jää on rikottu. Nousuhumalainen räkätys täyttää tilan.

Ensimmäinen pysäkki on Raunistulassa sijaitseva Masan baari. Meitä on aikamoinen lössi, joten sisäänpääsy vie hetken. Odotellessa ohi kulkee söpö spanieli ulkoiluttajineen. Kun vihdoin astun baariin, huomioni kiinnittyy tupakoinnin kieltävään kylttiin, joka on hauskassa ristiriidassa vanhan liiton kuppiloiden seinissä asustavan tupakanhajun kanssa. Täällä tuoksuu historia.

Juttu jatkuu kuvien jälkeen

Osa baareista oli sen verran pieniä, ettei koko joukko mahtunut kerralla sisään.

Masan baarissa on jukeboksi, darts-taulu, biljardipöytä ja pelikone. Neuvon jukeboksia tarkastelevalle Spotify-sukupolven fobialaiselle laitteen käyttöä. Joo, kun siitä napista painaa, levyjä tulee näkyviin lisää. Televisiosta tulee mäkihyppyä. Palvelu on ystävällistä. Tämä on hyvä tämä! Tunnen yhtäkkiä kanavoivani toimittaja Kaitsu MerilääTylkkäri on Seiskani. Enää tarvitsee löytää se oikea Masa.

Pienessä baarissa on hälyisää. Bilispallot kolisevat ja tikka lentää. Jukeboksi ei kuulemma toimi – tai siitä ei ainakaan kuulu mitään. Paska vehje, ei kaupallista potentiaalia. Miestenvessan kahva on tahmea.

Ryhdyn haastattelemaan ihmisiä, täällähän ollaan tekemässä reportaasia. Aloitan sosiaalitieteilijöistä: tämä on Ainon kolmas ja Kiiran toinen kerta Lähiökierroksella. He kertovat, ettei tapahtuma ole aivan ainoa laatuaan: jossain opiskelijat järjestävät landekierroksia, joilla pelataan traktorinbongausbingoa. Kuinka jännittävää!

Seuraavaksi istun alas jututtamaan seitsemänkymppistä Olavia, jolla on kahvikupponen kesken. Olavi on tehnyt uransa Pansiossa Valmetilla ja on nyt eläkkeellä. Puhumme kierroksen mittakaavassa pitkän tovin ammattiyhdistysliikkeen menneisyydestä ja nykytilasta, monikielisyydestä ja paikallisidentiteeteistä. Kohtaaminen on mukava ja näen hänen hymyssään oman isäni. Lupaan pyöräillä painotuoreen lehden Olavin postilaatikkoon, jotta hän pääsee lukemaan kirjoittamani jutun. Jälkeenpäin liikutun vähän.

Juttu jatkuu kuvien jälkeen

Baarien kanssa oli sovittu vierailuista etukäteen. Kanta-asiakkaat ja opiskelijat viihtyivät keskenään sulassa sovussa.

Z-sukupolvi viihtyi perinteisten baarilajien seurassa.

Nousemme bussiin ja lähdemme köröttelemään kohti Raisiota ja seuraavaa määränpäätä, Ihalan Porttia. Keskustelemme Heideken-turkulaisuudesta: sanotaan, ettei ole oikea turkulainen, jos ei ole syntynyt Heidekenin entisellä synnytyslaitoksella. Heitän olevani oikeastaan Heidegger-turkulainen, mutta tuntuu, ettei yleisö ehkä ymmärrä jallulonkeron katkuista vitsiä. Joku mainitsee toki myös Heineken-turkulaisuuden.

Alamme pelata juomapeliä, jossa pitää ottaa huikka aina, kun kierroksen järjestäjien ääneen lukemassa tekstissä mainitaan joko Raisio tai joku numero. Teksti on ehkä Wikipediasta ja vilisee yllättäviä juomatriggereitä. Etsin pitkään pullonavaajaa ja olen kymmenisen hörppyä jäljessä, kun vihdoin sihautan korkin auki. Juon tasoitukseksi miltei koko pullon parissa minuutissa. Otan ehkä juomapelit liian vakavasti?

Kun saavumme Ihalan Portille, pinkkeihin haalareihin sonnustautunut nuorukainen poseeraa reteästi auton konepellillä. Hihkun Juhalle, että tästä pitää ottaa kuva. Juha ottaa kuvan. Pian nuorukainen ja hänen porukkansa paljastuu meikäläisiksi, tosin varjolähiökierrostelijoiksi.

Portissa on valtava jono sen ainoaan naistenvessaan, joten ehdin tarkastella ympäristöä. Paikan päällä on epäilyttävä nationalistinen lippuviiri ja ehkä sitäkin epäilyttävämpi Isku Liiga -niminen peli. Siinä pallon muotoista minisäkkiä pitää tirvaista nyrkillä niin kovaa kuin lähtee, jotta oma nimi pääsee koristamaan seinän pistetilastoa ja tuloksella voi leijua muille kävijöille. Paljastuu, että vieressäni seisova Kirsti on harrastanut nyrkkeilyä kaksi vuotta. Usutan häntä kokeilemaan säkkiä, mutten jää seuraamaan, ottaako hän haasteen vastaan.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen

Raisio’s Next Top Model. Joonas oli kavereidensa kuskina varjolähiökierroksella.

Juttelen vessajonossa p-klubilaisen Sallin kanssa. Paheksumme yhdessä sitä, miten ihmisillä voi kestää vessassa noin kauan. Jälkeenpäin muistan, että haalareiden kanssa vessassa käyminen voi olla yhtä tuskaa.

Vastapäätä olevalla seinällä on värikäs ryijy. Ryijy! Sen salmiakkikuviossa on jo tutuksi tullutta symboliikkaa: ihan selkeä vulva. Päässäni alkaa soida Tommi Liimatan kuivakka lauluääni: ”Ymmärsin ensimmäisen totuuden, pillu pyörittää maailmaa”. Televisiosta tulee jääkiekkoa. Ehdin juoda yhden shotin.

Jatkamme matkaa toiseen raisiolaiseen olutravintolaan, Mallaskukkoon. Harkitsen pubin sivuuttamista, koska sen vieressä houkuttelee mainio ketjusushiravintola. Hakeudun kuitenkin sosiaalitieteilijöiden seuraan. Jennin, Elenan ja Helenin mukaan linja-autossa on tunnelmaa, baarit on valittu hyvin ja kierros on uniikki.

Haparoin. Olen ollut etnografisesti hyvinkin skarppi ja tehnyt paikasta innokkaasti muistiinpanoja. Ongelma on vain, etten saa niistä jälkikäteen selvää. Humalaisten hieroglyfieni tulkinta vaatisi joko Rosettan kiven tai jumalallisen väliintulon. Maailman suurimmat… Rehet? Rahat?Lehet? Tältäkö gonzon isästä Hunter S. Thompsonista tuntui?

Matkalla Härkämäessä sijaitsevaan Iloiseen Härkään laulamme yhteislauluna Leevi and the Leavingsin Pohjois-Karjalaa ja jos jonkinmoista sitsilaulua. Baarissa pyydän pöytään p-klubilaisen Tonin, joka on kierroksella ensimmäistä kertaa. Paheksumme molemmat sitä, ettei mukana taida olla ollenkaan karaokebaareja ja juttelemme yleisemmin opiskelijajärjestötoiminnan hyödyistä.

Viereisessä pöydässä istuu lisää p-klubilaisia. Mikko, Salla ja Kaneli iloitsevat päästyään mukaan lähiökierrokselle, se on kuulemma aika tuuripeliä. Matkan varrella heistä on ollut hauskaa kuunnella nostalgisoivia kavereitaan, jotka osoittelevat bussin ikkunasta lapsuudestaan tuttuja paikkoja.

Juttu jatkuu kuvien jälkeen

Reissua sulostuttivat kohtaamiset paikallisten karvakuonojen kanssa.

Juuh elikkäs: Ihalan Portin ikkunaan on teipattu lappu: "Ei kansallispuvuilla ravintolaan". Olisiko asennekorjauksen paikka, Raisio?

Iloisessa Härässä paljastuu, että aiemmin auton konepellillä poseerannut t-klubilainen on nimeltään Joonas, joka on varjokierroksella kuskina. Joonaksesta Lähiökierros on erittäin hyvä idea: Indexin ryhmähenki toimii ja tapahtumaan on helppo tulla mukaan, näköjään myös siivellä.

Pidän taukoa ja käyn häviämässä peliautomaattiin pari euroa. Juttelen automaatin lähellä hengaavien Jennyn, Kirstin ja Ilmarin kanssa vegaaniruoasta. Jenny sanoo vihaavansa linja-autoja, mutta halusi silti mukaan kierrokselle. On jännittävää, kun ei tiedä sijaintiaan. Niinpä!

Sosiaalitieteilijät Jenna ja Aura ovat kierroksella ensimmäistä kertaa. Puhelen Jennan kanssa kirjoittamisesta ja kannustan häntä tarjoamaan juttujaan johonkin lehteen. Koska olemme Härässä enää hetken, minulle tulee kiire juoda gintonic loppuun. Joskus näillä main ennestään säröillyt puhelimeni sanoo yhteistyön irti ja sammuu, minä en. Bussi on eri paikassa kuin saapuessamme ja hämmennyn.

Viimeinen pysäkki on Koivulassa sijaitseva Bar Koivu. Retkue jää ottamaan iloista yhteiskuvaa bussin eteen. Päätän livistää, mutten osaa tulkita, kummalle puolelle taloa baariin ohjaava kyltti osoittaa. Kysyn reippaasti tietä paikallisilta ja he ohjaavat minut lempeästi oikeaan suuntaan. Juha ottaa sillä aikaa kuvaa yhteiskuvan ottamisesta, aika metaa. Ainakin pääsen ensimmäisenä tiskille.

Juttu jatkuu kuvien jälkeen

Bar Koivussa ehdittiin laulaa pari biisiä karaokea ennen lähtöä.

Matkan varrella osa piipahti ruokaravintolaan. Bussissa maistui lihis ja vihis.

Olen ajatuksissani ja havahdun jossain vaiheessa siihen, että jengi mylvii tiskin edessä Heinillä härkien kaukalon -joululaulua. Eihän tämä enää ollut Härkämäki? En ymmärrä, mistä on kyse. Oliko tämä unta vai potkinko mä lunta? T-klubilainen Matias kertoo, ettei tykkää karaokesta.

Jututan hetken Indexin puheenjohtajaa, p-klubilaista Tiiaa, joka on kierroksella toista kertaa. Hehkutamme yhdessä tapahtuman ylirajaista, siltoja rakentavaa ja yhteisöllistä luonnetta. Index on kuulemma miettinyt, pitäisikö kierroksia järjestää vuodessa kahdesti tai ottaa useampi bussi, mutta yhden bussin ja yhden kierroksen taktiikalla kierros pysyy intiimimpänä. Iida on sitä mieltä, että kierros avartaa ja tarjoaa hyvää vastapainoa baaribileille ja sitseille. Ihmiset ovat onnellisia. Turusta tulee kaupunkina myös aikaisempaa moniulotteisempi fiilis bussilla paikkoja kierrettäessä. Allekirjoitan tämän itsekin.

S-klubilainen Milja on sitä mieltä, että kierros särkee kuplia ja sen aikana on matala kynnys tutustua ihmisiin: eräs satunnainen tuttavuus oli alkanut kertoa hänelle spontaanisti elämäntarinaansa. Vähän ennen lähtöä baarissa alkaa karaoke. Viimeinen biisi on PMMP:n Kesäkaverit, joka saa väen hilpeälle tuulelle: ”En muista teidän sukunimiä, voiko silloin sanoa ’ystävä’?”

Juttu jatkuu kuvan jälkeen

Kahdeksankymmenen hengen riehakas joukko innostui ryhmäkuvasta ennen kierroksen viimeistä baaria.

Lähdemme kävelemään bussille. Olo on haikea. Nytkö tämä jo loppuu, vaikka hauskuus on juuri alkanut? Bussissa päätän mennä houkuttelemaan väkeä karaokejatkoille. Sieppaan mikin ja juuri ennen Kauppatoria kiljaisen: ”Tylkkäri rakastaa teitä!”

Saan raikuvat aplodit. Tarkoitan joka sanaa.

 

Lue lisää:

Löytömatka akateemisen kyykän MM-kisoihin

”Tärkeintä ei ole voitto vaan Jaloviina.” (2/2018)

Pyhä kolminaisuus

Sukellus lääkiksen, kauppiksen ja oikiksen opiskelijoiden sielunelämään Trilogia-bileissä. (3/2017)

Colleget valtasivat kampuksen – Turku luo uutta opiskelijakulttuuria

Opiskelijahaalarit ovat saaneet varteenotettavan kilpailijan: Turussa jo tuhannet opiskelijat pukeutuvat ainejärjestöjen omiin collegeihin. (8/2017)