Ilmiöt
13.11.2013

Miten sinä pelaat?

Videopelaaja. Ihminen. 55%:n todennäköisyydellä mies. Kolmikymppinen. Tienaa 2250 euroa. Omistaa kaksi pelilaitetta ja 18 peliä. Pelaa viitenä päivänä viikossa, kaksi ja puoli tuntia päivässä. Riitelee pelaamisesta puolisonsa kanssa kahdesti viikossa.

Kaikki pelaajat ovat tasa-arvoisia, mutta toiset pelaajat ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. Koska karsinointi on inhimillistä, Tylkkäri tarjoaa tiukan subjektiivisen arvion eri pelaajatyypeistä.

Harrastaja

Betonikellarista kaivautunut ex-nörtti on eliittiä. Ainakin omasta mielestään. Kaikki pelaavat, mutta hän harrastaa. Harrastajan mielestä joka ainoa videopeli tulisi suunnitella hänelle ja vain hänelle. Yksinkertaisuus ja helppokäyttöisyys ovat kirosanoja, monimutkaisuus ja raskaus rakkautta. Luonteessa yhdistyy hellyttävästi sokea fanitus ja äärikriittinen nillitys. Mikään ei ole koskaan oikeasti hyvin, mutta seuraava iso juttu mullistaa aina kaiken. Jatko-osat pilaavat bisneksen ja samalla niitä odotetaan Steam-tili kuumana. Harrastajat jakaantuivat aiemmin tiukasti kahteen ryhmään. PC-jäärät ja konsolifanaatikot haukkuivat toinen tosiaan ja menettivät siinä sivussa lukuisia pelikokemuksia. Sittemmin peliharrastajat ovat keskittyneet enemmän, no, pelaamiseen. Harmikseen harrastaja on pelaamisen valtavirtaistumisen myötä joutunut luomaan nahkansa uudelleen. Samalla hänestä on tullut äärimmäisen reviiritietoinen. Peliteollisuuden taloudellinen kulmakivi nuuhkii tarkasti jokaisen itseään peliharrastajaksi väittävän. Poserit, perkele.

Sormeilija

Hardcore-pelaajan halveksima sormeilija on mobiilipelifirmojen Allah. Sormeilija on syyllinen pelimaailmaa riivaavaan peli-on-ilmainen-mutta-voittaminen-maksullista-ilmiöön. Näyttöhiplari teki Supercellin perustajista miljonäärejä. Sormeilijoita on kahdenlaisia. Sormeilija nro yksi pelailee jotain pientä kivaa lentokoneen business-luokassa pikkutakin napit rennosti auki. Hänelle pelaaminen on ajan tappamista. Sormeilija nro kaksi on kasuaalipelaaja. Hän pelaa vähän väliä, mutta ei yli varttia kerrallaan. Hänen ansiotaan on Angry Birds -tuotetulva. Sormeilijan kvartaalitalouden säännöt sisäistäneeseen pelimakuun sopivat vain nopeasti aloitettavat ja milloin tahansa lopetettavissa olevat pikavarvit. Matopeli aiheutti aikanaan kouralliselle opettajia burnoutin, mutta vasta iPhone ja sitten iPad tekivät mobiilipelaamisesta vakavasti otettavan osan pelialaa.

Tilastokärki

Tilastokärkeen sopii noin joka kolmas psykiatrin analyysi. Lapsena tilastokärki osallistui vain lajeihin, joissa hän oli hyvä, mielellään paras. Hän ei tunne kerrallaan kuin muutaman hassun pelin, joista tilastokärjen aika riittää korkeintaan kahteen. Pelissä tärkeintä on armoton rankkausjärjestelmä, äärimmäinen tasapainoisuus ja supersankarimaisen tarkkuuden korostaminen. Käytännössä vain nettipelit kelpaavat. Tarkoitus pyhittää keinot. Tarina ja tunnelma imetään taulukoista. Grafiikka lasketaan selkeyden nimissä minimiin. Pistekunkun luontainen asuinympäristö on Etelä-Korea, jossa StarCraft-turnauksia televisioidaan. Suomessa peliharrastajan kiilusilmäisempi ja putkinäköisempi versio voi tuntea olonsa yksinäiseksi. Pelimaailman yleinen kehitys häntä kiinnostaa yhtä paljon kuin vastavalmistunutta perusopintojen rakennemuutos. Hän tutkii pelien ja pelityyppien kehitystä vain oman pelisarjansa kautta. Viisi vuotta vanha innovaatio nimetään vallankumoukseksi, jos se ilmestyy tilastokärjen kilpapeliin.

Retroilija

Elokuvahistorioitsija Peter von Baghin ajattelun voisi ilkeästi tiivistää yhteen virkkeeseen: ennen kaikki oli paremmin. Retroilija on vähän samaa sarjaa, innostuksen lähde vain on eri. Tässä vaiheessa retroilija puolustautuu toteamalla pelaavansa myös laadukkaita uusia pelejä. Kyseisten pelisarjojen ensimmäiset osat tosin julkaistiin joko 1980-luvulla tai ennen Ultra Bran ensimmäistä levyä. Retroilija vannoo tätä nykyä liki yksinomaan Nintendon nimeen. Super Mario on jumala ja sen Ensimmäisen Kerran ylittänyttä kokemusta ei ole. Eikä tule, sen retroilija on päättänyt. Hänen mielestään myös jokaisen bändin ensimmäinen treeninauha on sen paras levy. Ensimmäinen demo on jo ylituotettu. 3D on humpuukia, samoin ergonomiset ohjaimet ja yli neliväriset grafiikat. Tavallaan retroilija on puhtaan pelimekaniikan ystäviä, sillä tarinan kaltaiset höpötykset ovat vain hauskanpidon tiellä. Jos sisäinen antropologisi heräsi ja haluat tavata tällaisen yksilön ihan ilmielävänä, niin Akateemisesta Nintendoseurasta saattaa löytyä jokunen malliyksilö. Lähesty varoen.

Liitäjä

Tunnetko sinä sen henkilön, joka on viimeisen puolen tusinan vuoden aikana katsonut elokuvateattereissa Avatarin, The Dark Knightin ja The Avengersin, eikä mitään muuta? Hän on se piirun verran rasittava tyyppi, joka haluaa mukaan jokaiseen Isoon Juttuun tietämättä siitä yhtään mitään. Noin kuukauden ajan hän on kuitenkin milloin minkäkin videopelin ja näin ollen myös koko harrastuksen asiantuntija. Tällä hetkellä trendispotteria kiinnostaa tasan kaksi pelisarjaa: Grand Theft Auto ja Call of Duty. Muita pelejä hän ei ole edes vilkaissut viimeiseen viiteen vuoteen. Paitsi World of WarCraftia silloin kun se oli suosionsa huipulla. Siihen hän kyllästyi. "Mulla on hei elämä, en mä ole mikään nörtti!" Liitäjä on tavallaan kuin sööttien kasvojen perään kirkuva teinityttö. Jokainen valtavalla budjetilla tuotettu peli unelmoi pääsevänsä ilmiöhaukan suosioon. Peliliikkeiden jonot olivat Suomessa Grand Theft Auto V:n julkaisun aikaan – puoliltaöin – kymmenien metrien pituisia. Pelkkien peliharrastajien kukkaroilla ei tienata 800:a miljoonaa dollaria ensimmäisen vuorokauden aikana.

Kaveri

Olisi väärin sanoa, että kaveri ei purista ohjainta pelaamisen takia. Selvää kuitenkin on, että hän ei pelaa pelejä vain pelaamisen vuoksi. Kokemuksen yhteisöllisyys eli muiden ihmisten läsnäolo on lähtökohta, josta ei tingitä. Siinä missä kilpapelaajat haluavat olla pelimaailman sulttaaneja, on kaverilla muita päämääriä. Chatti on tärkeämpi kuin käyttöliittymä. Hän ei vaihda peliä, jollei kollektiivinen päätös vie porukkaa pelistä toiseen. Pelin täytyy tarjota liki loputtomasti sisältöä, oli se kuinka toisteista tahansa. Läpipelaamista halveksivat massiivimoninpelit kaappaavat kavereita kuin ufot kylähulluja Eisenhowerin aikana. Valtamediassa kaveri esitetään elämän hyljänneenä World of WarCraft -orjana. Todellisuudessa kaveri on sosiaalisesti aktiivinen myös virtuaalimaailman ulkopuolella. Ei hän nyt huvikseen kommunikaatiota painottavaa peliä hehkuta yhdeksättä vuotta putkeen. Kaverin yhdenlainen serkku on wiiläinen, joka heiluttaa tattia kerran pari vuodessa ennen baariin lähtöä.

Nainen

Hui. Pelit-lehden lukijakirjeiden 1990-luvun kauhukuvissa nainen oli vaarallinen peto, joka vei tosimiesten pelit. Samalla samasta jargonista jotain ymmärtävä nörttityttö taisi olla joka toisen peliharrastajan haave. Tätä nykyä pelaavien naisten omaksi ryhmäksi erottelussa on jotakuinkin saman verran järkeä kuin pelaavien miesten ihmettelyssä. Sekä pelaavia miehiä että naisia tungetaan kuitenkin yhä omiin tiukkoihin askeihinsa. Miesten karsinassa hiki haisee, eikä t-paita juuri vaihdu. Pelaava nainen on puolestaan outo, miesten hylkimä läski. Jep. Ja minä olen isomunainen atleetti, joka siteeraa Oscar Wildeä Clint Eastwoodin äänellä. Osa Tosipelaajat ry:n miessiivestä haluaa sulkea naispelaajat omalle osastolleen. Argumenttien taso huimaa. Naiset pelaavat vain kevyitä pelejä. Väärin. Naiset eivät pelaa oikeita pelejä. Väärin. Tosiasiassa pelaavat miehet ja naiset käyttävät tätä nykyä yhtä paljon aikaa ja rahaa videopeleihin. Vuonna 2013 naisten erotteleminen omaksi pelaajaryhmäkseen on keinotekoista.

Teksti : Jouko Luhtala

Kuvitus: Julia Koivulanaho