Ilmiöt
17.03.2011

Naisten oma nörttikerho

Viime vuonna päivänvalon nähnyt Future Female -yhteisö kannustaa naisia tarttumaan it-maailman ja teknologian haasteisiin.

Reilu kolme vuotta sitten aikaisemmin isoissa IT-alan yrityksissä kuten TietoEnatorilla työskennellyt Annikki Laine vaihtoi työpaikkaa pieneen Fruugo-nimiseen startup-yritykseen.

Lähtökuopissa olevan Fruugon uutena kehityspäällikkönä Laine osallistui useisiin koulutus- ja verkostoistumistilaisuuksiin. Niissä häntä kummaksutti naiskollegoiden vähäinen määrä.

Laine päätti hakea tietoa ulkomailla toimivista, verkkomaailmassa työskentelevien naisten omista kontakti- ja tukiyhteisöistä. Niitä löytyikin useita, esimerkiksi Ruotsin GeekGirl sekä internetin naissankareita hehkuttava, kansainvälinen The Nextwoman.

Suomessa vastaavaa toimintaa ei kuitenkaan ollut. Jäisivätkö suomalaiset naiset ulos teknologisen kehityksen kelkasta? Jossain it-naiset näyttivät piileksivän.

Alkuvuodesta 2010 Laine alkoi kontaktoimaan ulkomaisia yhteisöjä ja järjesti skype-palavereita uusien tuttavuuksien kanssa. Sieltä hän sai kannustusta oman, suomalaisen yhteisön perustamiseen.

Kesän aikana Laineen innostus tarttui myös markkinoinnin parissa työskentelevään Krista Järviseen sekä viestintäalalla toimivaan, In2pr-yrityksen perustajaan Hanna Manniseen.

"Kun kolmikko oli kasassa, päätimme järjestää ensimmäisen tapahtuman yhdessä ja polkaista sitä kautta toiminnan kunnolla alkuun", Laine sanoo.

Osaamista ja verkostoja

Future Femalen perusideaksi hioutui liikeideoiden kehittäminen ja niiden jakaminen sekä startup -yrittäjyyteen kannustaminen. Yhteisö haluaa motivoida naisia vastaamaan tulevan sukupolven teknologisiin haasteisiin.

Tärkeänä tavoitteena on myös jakaa tietoa internetin mahdollisuuksista liiketoiminta-alustana sekä "resurssina", sillä verkko on pullollaan palveluita, joiden käyttö vapauttaa resursseja oman liiketoiminnan kehittämiseen.

Alkusyksystä Future Female järjesti ensimmäisen tilaisuutensa. Tapahtuman tarkoituksena oli yhteisön virallinen perustaminen sekä sen ideologiasta tiedottaminen. Twitter- ja Facebook-kutsut toivat paikalla kuutisenkymmentä teknologian alalla työskentelevää tai siitä kiinnostunutta naista.

"Merkille pantavaa oli, etteivät osallistujat todellakaan olleet vain meidän omia kavereitamme, vaan joukossa oli myös paljon muita asiasta kiinnostuneita", Laine kehuu.

"Future Female on tarkoitettu muillekin kuin koodareille. Toimintaan ovat tervetulleita kaikki, joita teknologia yhdistää, kuten graafikot, toimittajat ja markkinoinnin parissa työskentelevät teknologian parissa", hän jatkaa.

Future Femalen toisen ja toistaiseksi viimeisimmän tapahtuman puhujiksi kutsuttiin Thinglinkin perustaja ja toimitusjohtaja Ulla-Maaria Engelström ja Zipipopin perustaja ja toimitusjohtaja Helene Auramo. 80 henkilön osallistujakiintiö täyttyi päivässä.

"Tarkoituksena ei ole tuoda pelkästään kovia nimiä vierailijoiksi, vaan myös ei-maailman-parhaan liikeidean keksijöiden kokemusta arvostetaan", Laine alleviivaa.

Resursseja yritystoimintaan

Future Femalen konkreettisina tavoitteina on auttaa startup-yrittäjiä ja sellaisiksi haluavia löytämään yhtiökumppaneita sekä tarjota freelancer-verkoston kautta resursseja työnantajille esimerkiksi projektiluonteisiin tai osa-aikaisiin työsuhteisiin.

Yrittäjyysintoa ei yhteisön toimintaan osallistumiseen välttämättä tarvita, vaan tärkein ominaisuus on kiinnostus teknologian, verkon, viestinnän ja markkinoinnin kehityskenttiin eli toistaiseksi hyvin miesvaltaisille aloille.

"Yhteisön jäseninä on paljon sellaisia naisia, jotka eivät odota, että tieto tuodaan heidän eteensä, vaan toimivat itse aktiivisesti asioiden kehittämiseksi", Laine sanoo.

Omien tapahtumiensa lisäksi uudehkon yhteisön perustajakolmikko on tehnyt yhteistyötä muun muassa Kisko Labsin ja Naisten Pankin kanssa.

Vapaaehtoisvoimin pyörivän yhteisön perustajat ovat tulevaisuuden suhteen avoimia. He toivovat, että tapahtumia ja seminaareja voitaisiin jatkossa järjestää myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella. "Jos joku haluaa järjestää tai auttaa meitä järjestämään tilaisuuden Turussa, otamme mielellämme vastaan yhteydenottoja ja vinkkejä", Laine sanoo.

VENLA PÖYLIÖ

www.futurefemale.com

Löydät Future Femalen myös Facebookista ja Twitteristä.