Ilmiöt
14.10.2020

Nuorille yhä pidempi työura ja yhä korkeammat eläkemaksut, mutta pienemmät eläkkeet – mitä jää jäljelle sukupolvien välisestä reilusta diilistä?

Teksti:
Miika Tiainen
Kuvat:
Teemu Perhiö

Eläkelyfe is real! KYL SÄ PÄÄSET! Vähän myöhemmin, mut ehdit olla kauemmin!”, ­Eläkepätäkkä.fi-­palvelu huutaa minulle.

Yritän etsiä tietoa omasta eläkeiästäni: kuinka korkeaksi se kohoaa, entä mitä voisin eläkkeeltäni odottaa – mutta harhaudun ihmettelemään Eläketurvakeskuksen (ETK) psykedeelistä sivustoa. Se on kuvitettu lepotuolein, dollarinkuvin ja kyllästyneen oloisin nuorin. 

Vanhuksista etääntynyt tubettaja on raahattu eläkeläisten tanssitunnille, tutustumaan siihen aitoon ­#eläkelyfe’en.

Harmaat eläkepäättäjät tahtovat selittää digi­natiiveille meidän omilla keinoillamme, et kyl pitäis hei nyt vähän kiinnostaa.

Ok, yritän kiinnostua. Jatkan etsintöjä kaivelemalla netistä oman työeläkeotteeni. Sen saman, joka lähetetään jokaiselle paperisena kolmen vuoden välein. Otteeseen on kuvattu arvio eläkkeestä, joka minulle on kertynyt tähänastiselta työuraltani. Sitä kutsutaan eläkekertymäksi.

Saan tehdä vahvan tunnistautumisen kahdesti: ensin työeläke.fi-palveluun, sitten omaan eläkevakuutusyhtiööni Varmaan. Se on työnantajani minulle valitsema yhtiö. Työnantajan, jota minulla tällä hetkellä ei ole. 

Lopulta lista vanhoista duunipaikoistani piirtyy näytölle. Lopputulos tympii: ”sinulle on kertynyt eläkettä 52 euroa kuussa”. Tässä vaiheessa viranomaisen tsemppausviestintä alkaa tuntua ennemmin vittuilulta kuin lohdutukselta.

Vanhuuseläkeikä alkaa nykyopiskelijalla noin 67–68 vuoden kieppeillä. Niin sanotusti täyden eläkkeen eli maksimimäärän eläkepätäkkää suhteessa omiin ansioihin saisi, jos jatkaa töitään yli 70-vuotiaaksi. Vain harva meistä tulee kuitenkaan jaksamaan töissä niin pitkään.

Täsmällisesti tuota täyden eläkkeen ikää ei kukaan ysärillä tai sen jälkeen syntynyt vielä tiedä: vakuutusmatemaatikkojen laskukaavat eivät yllä sinne asti.

Eläkejärjestelmää joudutaan tulevaisuudessa muuttamaan jo siksi, että nuoret ylipäätään voivat tavoitella täyttä eläkettä. Eläkettä nimittäin kertyy tällä hetkellä vain 70 ikävuoteen asti.

Täysiä takuita siitä, että mekin saamme eläkkeitä joskus, ei kukaan pysty antamaan. Asiantuntijoiden mukaan on silti selvää, että jotain rahaa meillekin heruu. Eläkelyfe todellakin on real, mutta millä ehdoilla?
 

Eläke, schmeläke, miks pitäis kiinnostaa? Koska sä vaikutat sen kokoon ihan itse.

Vuonna 1940 syntynyt saa jokaisen palkastaan maksamansa eläkemaksueuron keskimäärin takaisin noin viisinkertaisena. Suurilla ikäluokilla suhdeluku on kolmen ja neljän välissä. 

Nykypäivän parikymppisellä tuo suhde tulee olemaan noin kaksi. Diili on edelleen ihan hyvä, mutta ei mitään verrattuna aiempaan.

Kun palkka- ja hintataso nousevat, tulevat eläkkeet olemaan absoluuttisesti rahalliselta arvoltaan suurempia kuin nyt. Pienemmät eläkkeet suhteessa saamaamme palkkaan ovat kuitenkin hinta, jonka me joudumme hyväksymään. 

Eläkeslangilla puhutaan myös korvausasteen laskusta. Siitä ei neuvotella. Näin nyt vain on, jos haluamme ylipäätään säilyttää eläkejärjestelmän.

Asiantuntijat tapaavat tässä kohdin muistuttaa, että pidentyvät elinajan myötä nuoret ehtivät olla eläkkeellä keskimäärin nykyeläkeläisiä pidempään. Se on toki totta. 

Eläkepätäkkä-sivuston arvion mukaan vuonna 1998 syntyneet ehtisivät olla eläkkeellä 23 vuotta – vuoden tämän päivän 65-vuotiasta pidempään. Samaan aikaan nuorten työurien pitäisi olla reilusti yli neljä vuotta nykyistä pidempiä.

Työeläke- eli TYEL-maksu koostuu työntekijän ja työnantajan eläkemaksuista. Työntekijän eläkemaksu vähennetään bruttopalkasta; sen suuruus on noin 7–8 prosenttia. Yhdessä työnantajan maksun kanssa niiden suuruus on suhteessa 24,4 prosenttia palkan kokonaiskustannuksista. 

Suurimmaksi osaksi tänään maksettavat eläkemaksut menevät nykypäivän eläkeläisten eläkkeiden maksuun. Vain murto-osa niistä rahastoidaan.

Toimittaja Jari Hanskan mielestä me elämme nyt historian suurimpien eläkkeiden aikaa. Näin korkeita eläkkeet eivät koskaan ole olleet. Selvää on myös, että näin korkeiksi eläkkeet eivät jatkossa tule nousemaan, ainakaan suhteessa niistä maksettuun eläkemaksuun.

Hanska on tunnettu muun muassa yhdessä toimittaja Teemu Muhosen kanssa kirjoittamastaan, eläke­järjestelmää kriittisesti perkaavasta Eläketurma-­kirjasta (Vastapaino, 2016).

Kirjan mukaan eläkejärjestelmä on kuin buffet-­pöytä, josta kukin vuorollaan pääsee nauttimaan. Maksun kuittaavat aina seuraavaksi pöytään istuvat. Tähän eläkelupaus perustuu. Kukaan ei siis ole maksanut omaa eläkettään itse.

Ajatus eläkkeestä itse tienattuna, työuran päätyttyä maksettavana ”jälkipalkkana” on ollut Suomessa yleinen. Tähän Eläketurvakeskuskin osin viittaa: sä vaikutat sen kokoon ihan itse. Mitä enemmän tienaa ja tekee töitä, sitä enemmän työeläkettä saa.

Koska eläke on katsottu itse ansaituksi, nauttii se Suomessa perustuslain turvaamaa omaisuudensuojaa. Jo kertyneeseen eläkkeeseen ei voida taannehtivasti puuttua. 

Tämä tulkinta on muualla maailmassa harvinainen. Esimerkiksi Ruotsissa eläkejärjestelmään on rakennettu vakautin: eläkkeet joustavat ylös- tai alaspäin, eläkejärjestelmän näkymien mukaan.

Suomessa työeläkkeiden lisäksi maksetaan kansan- ja ­takuueläkettä niille, joiden tulot ovat työuran aikana jääneet pieniksi. Ne menevät valtion varoista, joten niitä voidaan muuttaa milloin huvittaa.

Juttu jatkuu graafin jälkeen.


 

Mun eläkepätäkkä = sun eläkepätäkkä.

Eläkejärjestelmän kestävyyteen vaikuttavat eläkelupauksen lisäksi etenkin väestönkasvu. Suomen ongelmana on samanaikaisesti romahtanut syntyvyys ja yhä vahvemmin ikääntyvä väestö. Koronapandemian myötä myös Suomen kannalta kriittinen maahanmuutto vaikuttaisi vähentyvän.

Nykypäivän taapero on huomisen työllinen ja eläkemaksujen maksaja. Jos ihmiset saisivat toivomansa verran vauvoja, eläkejärjestelmän ongelmat poistuisivat.  

Oma sijansa on työllisyydellä ja työntekijöiden palkkakehityksellä. Mitä enemmän työllisiä, sitä enemmän työeläkemaksujen maksajia. Mitä paremmin taloudessa menee, sitä korkeammiksi palkat nousevat ja sitä enemmän niistä saadaan määrällisesti eläkemaksuja. Sama tosin pätee käänteisesti myös eläkejärjestelmän kuluihin: mitä enemmän työllisiä ja mitä paremmat palkat, sitä enemmän tulevaisuudessa maksettavia eläkkeitä.

Yleisesti heikko talouden tilanne vaikuttaa myös sijoitustuottojen kehittymiseen, joita tarvitaan tulevaisuuden eläkkeiden maksamiseen.

Tällä hetkellä työeläkerahastoihin on varastoitu noin 200 miljardia euroa. Se vastaa alle kolmannesta suomalaisten tähän asti työllään kerryttämästä 700 miljardin euron eläkelupauksesta. Eläkeslangilla puhutaan eläkevastuista: järjestelmä on sitoutunut maksamaan tulevaisuudessa 700 miljardin edestä eläkkeitä.

Monien eläkevakuutusyhtiöiden tuottokehitys on viime vuosina ollut markkinoiden keskimääräistä tuottoa alhaisempaa. Kestävän järjestelmän ylläpitäminen vaatii sijoitustuotoilta vähintään kolmen ja puolen, mielellään neljän prosentin vuosittaista reaalituottoa.
 

Eläkkeellä vietetään keskimäärin 23 vuotta – ajattele, mikä mahdollisuus!

Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) liittokokous päätti viime vuonna ottaa tavoitteeksi työeläke­maksun tason jäädyttämisen. Liiton uuden kannan mukaan eläkemaksua ei tulisi enää nostaa, vaan rahoituspaineet on purettava muilla keinoin.

Heinäkuussa 2020 SYL:n puheenjohtaja Tapio Hautamäki kommentoi liiton kannanotossa, että ”keinot järjestelmän vahvistamiselle on löydettävä muualta kuin nuorten lompakosta”. 

Kannanottoon oli sisällytetty kryptinen toive siitä, että sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden vuoksi tulisi ”käydä keskustelua käytössä olevista keinoista eläkejärjestelmän turvaamiseksi”. Tämän voi tulkita viittaukseksi eläkkeiden omaisuudensuojaan.

Janne Pelkosen mielestä sukupolvidiilin reiluuden pitääkin olla opiskelijapolitiikan aiheena, jopa nykyistä vahvemmin. Pelkonen on yksityisten ja julkisten eläkevakuuttajien etujärjestön, Tela ry:n erityisasiantuntija.

Hän myöntää, ettei nykytilanne ole optimaalinen. Nuoret eivät voi luottaa pärjäävänsä keskimäärin paremmin kuin vanhempansa. Pelkonen kuitenkin kritisoi SYL:n kantaa yksipuoliseksi. Tarvittaisiin ”systeemistä mielikuvitusta”.

Jos maksutaso jäädytetään, tulee kustannuksia tasa­painottaa muilla keinoilla. Tulevia eläkkeitä voidaan leikata elinaikakertoimen tyyliin, eläkeikää nostaa ja eläkkeiden indeksikorotukset jäädyttää. Yhtenä vaihtoehtona on myös nostaa eläkerahastojen riskitasoa.

Jämerin toimi olisi omaisuudensuojaan puuttuminen eli leikata maksatuksessa olevia eläkkeitä. Siihen suhtautuvat kuitenkin nuivasti niin eläkealalla työskentelevät kuin järjestelmästä päättävät työmarkkinajärjestöjen edustajat.

”Omaisuudensuoja varmistaa myös nuorille jo kertynyttä eläkettä. Jos se puretaan, on eläkelupaus ihan ilmassa”, Pelkonen toteaa.

Pelkonen ennakoi omaisuudensuojasta vähintäänkin keskusteltavan seuraavan eläkeuudistuksen yhteydessä.
 

Isompia uudistuksia eläkejärjestelmään on tehty keskimäärin noin kymmenen vuoden välein. Edellinen tuli voimaan vuonna 2017. Ihan kulman takana uudistusta ei siis liene luvassa. 

Välitöntä hätää uudistukselle ei liioin ole. Työeläke­maksun taso pystyttäisiin pitämään alle 25 prosentissa 2050-luvulle asti. Tuolloin eläkemenot suhteessa palkkasummaan alkaisivat ETK:n laskelmien mukaan nousta voimakkaasti. 

Maksua jouduttaisiin nostamaan aina yli 30 prosenttiin 2070-luvun puolenvälin jälkeen. Näin siis, jos muita suurempia muutoksia ei tehdä.

”Se on hämäävää, että me selvitään tässä tosi pitkään, vaikka ei tehtäisi mitään”, Pelkonen kuvailee.

Selvää on, että muutokset täytyisi sukupolvien välisen reiluuden vuoksi tehdä reippaasti ennen 2050-lukua. 

Tarvittaviin muutoksiin Pelkonen ei halua tarkemmin ottaa kantaa. Suurimpana ratkaistavana ongelmana hän pitää todellisen eläköitymisiän nostoa. Se on tällä hetkellä 61,5 vuotta. Saadakseen täyden eläkkeen nykynuorten pitäisi jatkaa työelämässä yli yhdeksän vuotta nykypäivän keskimääräistä eläkeläistä pidempään.

Syitä alhaiseen eläköitymisikään on monia: esimerkiksi työkyvyttömyys, varttuneiden ikäsyrjintä työmarkkinoilla, erilaiset varhaistetut eläkejärjestelyt ja niin kutsuttu eläkeputki. 

Iän nosto vaatisi myös osatyökykyisten saamista paremmin kiinni työelämään sekä yhä useammalta valmiutta vaihtaa ammattia ja työskennellä esimerkiksi osa-aikaisesti vanhemmalla iällä.

Juttu jatkuu graafin jälkeen.


 

Älä friikkaa! Lue lisää! Eläkepätäkkä ginost.

Jari Hanskan mielestä eläkemaksua joudutaan joka tapauksessa nostamaan seuraavassa uudistuksessa. Samalla hän kritisoi eläkejärjestelmän päättäjiä näköalattomuudesta. 

”En ymmärrä, minkä takia kaikki suostuvat siihen, että eläkejärjestelmän kaikki suurimmat ongelmat ratkaistaan aina vain nostamalla eläkemaksua ja nuorten tulevia eläke-etuja leikkaamalla. Eihän yhteiskunnan muitakaan ongelmia ratkaista aina vaan nostamalla verotusta.”

Nuorten kukkaron keventymisen lisäksi eläkemaksun nostaminen johtaa Hanskan mukaan myös jatkuvaan muun hyvinvointivaltion kuristamiseen.

Työeläkemaksuilla ja verotuksella on nimittäin kohtalonyhteys: eläkemaksu katsotaan osaksi palkansaajan verokiilaa eli palkkaan kohdistuvaa verorasitusta. Poliitikot kautta linjan ovat pitkään pitäneet kiinni siitä, ettei tuo verorasitus nousisi tavallisella palkansaajalla yli 50 prosentin.

”Se on tietysti mielivaltainen raja, mutta on katsottu, että verotusta ei voida loputtomasti nostaa”, Hanska sanoo.

Kun eläkemaksut nousevat, kasvaa vastaavasti paine verotuksen, etenkin tuloverojen alentamiseen. Verotusta onkin viime vuosikymmeninä kevennetty osin tämän vuoksi monin tavoin.

Kierre on valmis: jotta valtiontaloutta saataisiin jotenkin tasapainoon, jää vaihtoehdoksi palveluista ja muista etuuksista leikkaaminen.

Hanskan mielestä työeläke pitäisi jatkossa nähdä yhtenä sosiaaliturvan muotona, kuten mikä tahansa tulonsiirto. Ajatus eläkkeestä jälkikäteen maksettavana palkkana pitäisi haudata.

Eläkkeisiin kohdistuvasta omaisuudensuojasta tarvittaisiin todellista keskustelua, Hanska sanoo. 

”Jossain vaiheessa me joudutaan muuten sopeuttamaan kaikkea muuta paitsi niitä maksussa olevia eläkkeitä niin paljon, että tulee väistämättä jonkinnäköisiä poliittisia konflikteja.”

Hanskan mielestä omaisuudensuoja ei ole on-off-kysymys. Se on ennemminkin jana, jossa on harmaan sävyjä. Vahvimmillaan omaisuudensuoja on jo eläkkeelle siirtyneillä. Mitä kauemmas alaspäin eläkeiästä mennään, sitä köykäisempi omaisuudensuoja on.

”Ei esimerkiksi minun eläkekertymäni ole toistaiseksi nauttinut minkäänlaista omaisuudensuojaa. On eri juttu, jos meillä olisi kokonaan rahastoiva eläkejärjestelmä, jossa eläkettä saisi suoraan suhteessa siihen, mitä on säästänyt sinne. Silloin voidaan puhua henkilön omasta omaisuudesta.”

Hanska puuttuisi omaisuudensuojaan vähintäänkin rakentamalla järjestelmään jarrumekanismin Ruotsin tyyliin. Jos taloustilanne heikkenisi, niin eläkkeisiin kohdistuvat korotukset voisivat olla negatiivisia.

”Eli suomeksi sanottuna leikkauksia. Luulen, että tuollainen jarru on realistisin juttu, mitä järjestelmään voidaan esitellä.”

Osasyy rohkeiden muutosten uupumiseen on Hanskan mukaan siinä, että eläkeläiset äänestävät väestöryhmistä aktiivisimmin. Poliitikot taas pelkäävät äänestäjien tuomiota.

”Poliitikoilla ei ole välttämättä kanttia aloittaa tällaista keskustelua, koska se päätyy helposti sellaiselle eläkepopulistiselle jengalle. Että nyt ollaan kurittamassa Pihtiputaan mummoa.”

Hanskan mielestä tällä aliarvioidaan eläkeläisiä monessakin mielessä. Suurituloisia eläkeläisiä on jo paljon. Lisäksi monilla eläkeläisillä on lapsia ja lapsenlapsia, joiden tulevaisuudesta he ovat huolissaan.

”Luulen, että monet voisivat suhtautua pieneen leikkaukseen tietyllä tavalla pragmaattisesti.” 

Toinen syy on siinä, että eläkejärjestelmän päätöksenteko on Suomessa ulkoistettu politiikan ulkopuolelle, työmarkkinajärjestöjen eli palkansaajien ja työnantajien vastuulle. Ennen ei pidetty edes sopivana, jos poliitikot erehtyivät kommentoimaan eläkejärjestelmän asioita. Nyt tuo tabu on murtumassa.
 

Oispa eläkkeel.

Eläkeneuvotteluissa järjestelmän tulevaisuudesta päättävät työmarkkinoiden keskusjärjestöjen edustajat. He ovat tähän asti olleet keski-ikäisiä miehiä. Nuorten pitäisi kiinnostua eläkkeistään enemmän, mutta millä ihmeellä saada ääni kuuluviin neuvotteluihin asti?

Työmarkkinajärjestöjen nuoret edustajat aikovat tällä kertaa ottaa neuvotteluihin varaslähdön. Marras-joulukuussa järjestettäviin nuorten varjoeläkeneuvotteluihin on kutsuttu muitakin sitoutumattomia nuoriso- ja opiskelijajärjestöjä kuten SYL ja SAMOK.

Vaikka varsinaista uudistusta ei ole vielä tiedossa, varjoneuvottelut haluttiin pitää jo nyt. Niin sanotusti ”etupeltoon”, kertoo korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö Akavan opiskelijoiden puheenjohtaja Maria Jokinen.

Hän toivoo, että nuorten neuvottelijoiden aloitteellisuus herättäisi varsinaisessa neuvottelupöydässä istuvat ottamaan nuorten ratkaisut vahvemmin todesta.

”Meidän nuorten pitää pitää kovempaa ääntä itsestämme, jotta asiat menevät sukupolvipoliittisesti oikeudenmukaisesti. Emme voi ottaa kaikesta yksin vastuuta.”

Jokinen toivoo, että nuorten neuvotteluissa saataisiin muokattua nykyjärjestelmän perusteita. Hän jättää kuitenkin avoimeksi, millaisia muutosten täytyisi olla.

Esimerkiksi eläkemaksun tasoon Jokinen ei ota suoraan kantaa, mutta sanoo, että sen nostaminen on Akavalle yksi kipukohdista. Ongelmana on myös työhyvinvointi ja -jaksaminen: liian moni nuori joutuu jättäytymään ennen aikojaan työkyvyttömyyseläkkeelle.

Viimeksi nuorten varjoeläkeneuvottelut käytiin vuonna 2014 edellistä eläkeuudistusta valmisteltaessa. Tuolloin nuorten reunaehtoina kuului eläkeiän nostaminen, mutta eläkkeiden tasoon ei olisi saanut koskea. Eläkemaksua olisi pitänyt nostaa välittömästi ja viimeisille työvuosille luoda lisää kannusteita.

Nuorisojärjestöt, poliitikot ja eläkealan päättäjät kehuivat tuolloin kilpaa niin nuorten neuvotteluratkaisua kuin lopulta itse eläkeuudistuksen lopputulosta. 

Itse uudistuksessa eläkeikä päätettiin nostaa asteittain 63 vuodesta 65 vuoteen, ja vuoden 2025 jälkeen se sidotaan elinaikaan. Jos elinaika nousee, myös eläkeikä nousee. 

Oleellinen muutos oli myös se, että eläkkeen perusteena olevasta palkasta ei enää vähennetä reilun seitsemän prosentin suuruista työntekijän eläkemaksua. Eläkettä siis kertyy isommasta summasta rahaa kuin aiemmin, eli sitä myös saa enemmän.

Tästä syystä uudistus nähtiin nuorten voitoksi. 

Hanskan ja Muhosen kirjassa lopputuloksesta annetaan toinen kuva: uudistuksessa tehdyt niin sanottujen korotettujen eläkekarttumien poistot kumosivat nuorten saamat hyödyt. 

Tulevia eläkkeitä itse asiassa leikattiin merkittävästi. Uudistuksen myötä kaikille työntekijöille kertyy eläkettä 1,5 prosenttia palkasta. Tätä ennen 52–63 vuotiailla eläkettä oli kertynyt 1,9 prosenttia ja 63–68 vuotiailla peräti 4,5 prosentin ”superkarttuman” mukaan.

Kaiken kaikkiaan vuosien 2005 ja 2017 eläkeuudistukset söivät Hanskan ja Muhosen laskujen mukaan tulevista eläkkeistä noin kolmanneksen. Jo vuoden 2005 uudistuksessa käyttöön otettiin elinaikakerroin, joka leikkaa tulevia eläkkeitä sitä mukaa, kun elinaika kasvaa. 

Vain tavoite-eläkeikään eli yli seitsemänkymppiseksi työskentelemällä elinaikakertoimen muutoksen saisi häivytettyä pois.

Töitä täytyy siis tehdä reippaasti pidempään ilman anteliaita karttumia. Siinä nuorten voittoa kerrakseen.

Mutta jos vanhat merkit pitävät paikkaansa, aikanaan mekin muistamme vedota tekemiimme uhrauksiin. 2070-luvulla me nykypäivän pari–kolmekymppiset olemme suuret ikäluokat, kun taas työelämässä ahertavat modernin historian pienimmät ikäluokat, Jari Hanska muistuttaa.

”Silloin me olemme sitten barrikadeilla selittämässä, että kyllä me ollaan ansaittu meidän eläkkeet!”
 

Osioiden alussa olevat kursivoidut lainaukset on otettu eläkepätäkkä.fi-sivustolta. Artikkelia varten on haastateltu myös ETK:n kehityspäällikköä Heikki Tikanmäkeä.
 

Lue lisää

Kun kesätöitä ei löydy, mitä jos vaan olisit itsesi pomo? – Tämä opiskelijan tulisi tietää yrittäjyydestä

Perustaisiko toiminimen, käyttäisikö laskutuspalvelua, mitä ylipäänsä voi myydä yrittäjänä? Entä onko pakko ryhtyä yrittäjäksi, jos ei saa töitä? Tylkkäri selvitti, mitä opiskelijayrittäjän tulee ottaa huomioon. (2/2020)

Kolumni: Työnantaja, esittelet vääriä herkkuja

Työelämämessut saivat toimittaja Wilhelmiina Palosen pelkäämään yliopiston jälkeistä työelämää. (3/2020)