Ilmiöt
26.08.2015

Pakkosuomi

Teksti:
Anni Savolainen
Kuvat:
Konsta Hormia

Turhautuminen toista kotimaista kohtaan ei koske vain ruotsia. Myös suomen kieli ottaa päähän.

”Vahvasti suomenkielisten kanssa ongelmana ei ole haluttomuus ymmärtää toista, vaan usein vain ruotsin taidon puute ja sen tarpeettomaksi kokeminen.”

Puhuja on suomenruotsalainen Mirjam Yeboah. Hän muutti Lappiin yli kolme vuotta sitten paitsi opiskelemaan vaatesuunnittelua, myös seikkailun vuoksi. Yeboah kasvoi Luoman kylässä Kirkkonummella, jossa suomea käytettiin vain oman lähipiirin ulkopuolella.

Hänen mukaansa ruotsin kieltä ei Rovaniemellä yksinkertaisesti ole. Muuttoa seurasi selviytymistaistelu.

Erityisen hankalaa on ollut avun saaminen sanojen kääntämisessä. Hän puhuu monikielisyydestä: tietyt sanat tulevat keskustellessa mieleen vain tietyllä kielellä. Lapissa hän on tavannut vain yhden ihmisen, jonka kanssa saattoi puhua ruotsia sujuvasti. Hän oli suomenruotsalainen.

”Suhteeni suomeen on rakentunut oman ihmisarvon tuntemiseksi. Suomenkielisessä yhteisössä on vaikeaa olla uskottava, ellei puhu lähes virheetöntä suomea. Joskus huono kielenkäyttö vaikuttaa suoraan käsitykseen puhujan älykkyydestä tai valmiuksista, vaikka ongelmana olisikin kielimuuri tai
kääntäminen. Tämä voi pahimmillaan estää tärkeän viestin välittymisen.”

Suomenruotsalaisten keskuudessa ilmiö ei ole harvinainen. Suomen kieli laittaa kapuloita rattaisiin erityisesti silloin, kun siirrytään opiskelusta työelämään. Vaikka arkinen suomen käyttö sujuisi, ovat viralliset tekstit ja viestintää vaativa työ aivan toinen asia.

Kielitaito mietityttää etenkin monia opiskelijoita. Epäröijiä tulee erityisen paljon Pohjanmaalta ja ruotsinkielisiltä alueilta. Åbo Akademin työelämäpalveluiden koordinaattori Matias Erlund on tottunut heihin. Vain harvat uskaltavat kuvailla suomen osaamistaan sujuvaksi.

Jos koulun käy ruotsiksi, voi suomen käyttö jäädä vain tiettyihin tilanteisiin. Toisin sanoen: ruotsinkieliset selviävät koulusta tyydyttävällä suomella, mutta se rekrytoijille harvoin riittää. Aina suomen kieli ei ole ongelma, mutta esimerkiksi valtiolla on omat kielivaatimuksensa. Suomenruotsalaisuus näyttää monesti hyvältä paperilla, mutta ei tule hyödynnetyksi. Suomea on osattava paljon.

Ruotsin kielestä rekrytoijilla ja työnantajilla on eri kuva. Koska niin sanotun arkisuomen osaaminen on todella yleistä, ruotsin arvo työnantajan näkökulmasta laskee. Tämä ajaa suomenruotsalaiset nurkkaan. Erinomaisesta ruotsista ei juuri ole hyötyä, ja vaatimukset suomen suhteen ovat kovat.

Lukiossa pitkän suomen opiskelu on pakollista, mutta sitä ei ole pakko kirjoittaa. Ruotsinkielisissä yliopistoissa opiskelijat suorittavat kielikokeen, jossa arvosanaksi saadaan hyvä tai tyydyttävä.  

Toisille koe on pelkkä muodollisuus, ja toisille pelottava haaste, jota lykätään mahdollisimman kauan. Jotta saisi arvosanaksi erinomainen, täytyy opiskelijan mennä Helsinkiin maksulliseen testiin.

Viime vuonna ennätysmäärä suomenruotsalaisia muutti Ruotsiin. Tämä johtuu osittain juurikin suomen kielestä.

”Pohjoismaissa markkinat vetävät paremmin. Muuttaminen on selvästi yleistynyt viimeisen viiden vuoden aikana. Suomessa on esimerkiksi monta työtöntä diplomi-insinööriä, ja Ruotsissa ja Norjassa on niistä pula. Jos joku epäröi suomen kielen taitoaan, kynnys lähteä muihin Pohjoismaihin on aika pieni”, sanoo Erlund.

Turha vaikea suomi

Ennen suomea on toden teolla vastustettukin. Suomenruotsalainen Erlund muistaa turkulaisen yläasteensa kielioppitunnit, joilla oppilaat yrittivät argumentoida opettajalle, miksi suomi ei ole tärkeä kieli.

Myös Lotta Collinilla on vastaavia kokemuksia. 1980-luvulla painotus oli vahvasti kieliopissa. Åbo Akademin ruotsin kielen lehtorina toimiva Collin opetteli puhumaan esimerkiksi osallistumalla suomenkieliselle kotitalouskurssille, ratsastusharrastuksen kautta sekä suomenkielisten kirjekavereiden avulla.

”Lapsuuteni Tammisaaressa saattoi kohdata pakkosuomen tapaista asennetta. Joidenkin mielestä suomi tuntui turhalta ja vaikealta aineelta, ja ajateltiin, ettei Tammisaaressa tarvitse suomea. Motivaatio sen opiskeluun ja oppimistulokset olivat myös sen mukaiset.”

Vaikka osa opiskelijoista kokeekin suomen opetuksen riittämättömäksi, käyttökieli on usein se, joka ratkaisee. Puheterapeutti ja Åbo Akademin jatko-opiskelija Jenny Lindman korostaa, että käyttötilanteella on merkitystä: kaupassa ja lääkärillä tarvitaan erilaista kielen sävyä, sanastoa ja tunneilmaisuja.

Erityisesti perhetaustan tai asuinympäristön takia suomi voi tietysti olla myös kuin toinen äidinkieli. Kaksikielisissä perheissä noin 30 prosenttia lapsista rekisteröidään suomenkielisiksi. Syitä siihen, miksi joillakin suomi jää vähäiselle käytölle, on monia.

Collinin mukaan erot kielitaidossa ovat kuitenkin isoja. Elossa on yhä vanhempaa väkeä, jotka eivät aikanaan oppineet suomea melkein lainkaan. Asiakaspalvelun saaminen ruotsiksi on kuitenkin yhä vaikeampaa. Koska suomea osataan laajemmin kuin ennen, kieli vaihtuu usein suomeksi väistämättä.
Tämä vähitellen syö ruotsin kieltä.

Yksi syy suomen ja ruotsin eripuraan on se, että ero puhekielisen ja akateemisen ruotsin välillä ei ole läheskään niin suuri kuin suomessa. Molempia kieliä vaivaa kuitenkin sama kirjoittamaton sääntö: niitä pitäisi osata, mutta epäselvää on se, miten paljon.

”Mä kutsuin joskus koulussa biologiaa pakkobiologiaksi. Vastaus siihen, miksi pitää osata solubiologiaa, on usein se, että se kuuluu yleissivistykseen. Mun mielestä sama pätee kieliasioihin. Keskustelu siitä, että ruotsin opiskelusta ei tykätä, on vaan nyt saanut vauhtia”, Erlund selittää.

Salaa monikielinen

Nykytilanteessa Suomen kaksikielisyyden hehkuttaminen tuntuu tekopyhältä. Kaksikielisyys ei elä edes Ahvenanmaalla, vaan päinvastoin: siellä suomea ei tarvitse opiskella ollenkaan. Vaasassa kasvanut Lindman näkee kielieroja länsirannikollakin.

”Vaasassa kaksikielisyys toimii, mutta Turku on selkeästi suomenkielinen. Vaasassa asiakas saa valita kielen, koska palvelua saa molemmilla kielillä lähes missä vain. Siksi siellä voi elää täysin ruotsinkielistä elämää.”

Kielikeskusteluja leimaa mustavalkoisuus: ajatellaan, että kieli on hallittava täysin tai ei ollenkaan. Kieli myös vaihtuu helposti. Vaikka tutkijat liikkuvatkin Turun yliopiston ja Åbo Akademin välillä, on tieteellisen tekstin kieli yhä useammin englanti.

Lindmanin mukaan tunne siitä, että suomea pitäisi osata kuin natiivi, häiritsee myös oppimista. Tällöin kieleen liittyy pakkoa.

”Sanat pakkoruotsi ja pakkosuomi leimaavat kielet negatiivisiksi, vaikka ne eivät ole sitä. Tähän liittyy niin paljon kielipolitiikkaa, että asiasta on vaikeaa keskustella enää neutraalisti”, Lindman sanoo.

Kaksikielinen Suomi on hukassa. Vaikka Suomessa on oikeus saada esimerkiksi asiakirjoja ruotsiksi, se ei käytännössä enää toimi. Tästä Erlund on huolestunut.

”Ruotsinkielisiä osastoja ja instituutioita tarvitaan, koska maa on yhä kaksikielinen. Turun kaupunki ei käännätä enää tekstejä ruotsiksi niin paljon kuin laki vaatii, koska yleisesti ottaen suomea osataan niin hyvin. Esimerkiksi entisessä Turun Lääninhallituksessa oli ruotsinkielinen osasto, mutta sellaista ei ole enää.”

Yeboah nostaa esille myös Suomen muun kielikulttuurin. Kulttuurisesti rikkaat saamen kielet eivät kuulu niin hyvin kuin voisivat. Muitakin oppiaineita kuin kieliä voitaisiin opiskella toisilla kielillä. Yeboahia ihmetyttää myös se, että jos kieli nähdään tarpeettomaksi, sitä kieltäydytään opettelemasta ollenkaan.

”Kielikeskustelusta on tullut kärjistetty, eikä monikielisyyden etuja hyödynnetä. Näen nykyään ongelmia ja mahdollisuuksia kielissä eri tavalla kuin ennen.”

Kielikinastelua ei helpota yhtään suomalaisten ja suomenruotsalaisten jakaminen. Bättre folk -huumori elää ja voi hyvin. Erlund sanoo, että yhden asian voi kuitenkin rohkeasti yleistää: sen, että lähes poikkeuksetta suomenruotsalaiset tuntevat itsensä suomalaisiksi.

Kulttuurisesti Suomella on lujat juuret, mutta kieliasioissa painaa asennevamma. Suomea saatetaan opiskella jopa ennen omaa kieltä, vaikka elettäisiin vähemmistökielen alueella. Monikielinen Suomi ei pääse täysin esiin. Monikielisyys ja monikulttuurisuus näkyy Suomessakin enemmän
maahanmuuttajien myötä, mutta kirjo saisi olla vahvempaa. Monikulttuurinen Yeboah on tästä vakuuttunut.

”Olen nyt tottunut suomen kieleen ja olen oppinut käyttämään sitä sujuvasti, mutta samalla harmittelen pinnalla olevaa yksikielisyyttä. Monen kielen osaaminen rikastuttaisi suomen kieltä ja ennen kaikkea vuorovaikutustilanteita todella paljon.”

Korjaus 6.11.2017 kello 11:35: Viittaus saamen kieleen korjattu muotoon saamen kielet.

 

Lue lisää:

Ruotsia vaille valmis

”Karu totuus on se, että kaikki ihmiset eivät yksinkertaisesti pysty saamaan osaamistaan vaadittavalle tasolle. Me emme pysty auttamaan loputtomiin.” Turun yliopiston kielikeskuksen johtajan Michael Nelsonin mukaan opiskelijoiden ruotsin kielen lähtötaso on heikentynyt dramaattisesti. (11/2014)