Reportaasit
14.02.2022

Pieniä merkkejä menneisyydestä – jos ikimetsiä olisi enemmän, ei sukupuutto uhkaisi yli 700 lajia

Teksti & Kuvat:
Julian Puumalainen
  • Metsien merkitys ulottuu lenkkipoluista teollisuuteen, siitä ilmastoon ja eläinlajien tulevaisuuteen.

Ympäri Suomea sijaitsee vuosisatoja vanhoja harvinaisuuksia: luonnontilaisia metsiä. Myös kaupunkien laitamilla voi erottaa näitä pieniä merkkejä menneisyydestä. 

Muistot menneisyydestä ovat kuitenkin käyneet yhä harvinaisemmiksi. Silti Suomessa jotain on säilynyt. Se on kansainvälisesti harvinaista. 

Tuhat vuotta sitten Suomea peitti luonnontilainen koskematon metsä. Lahopuu, paksu sammalkerros ja vuosisatoja vanhat rungot olivat tuttuja aikansa ihmisille. 

Metsät olivat täynnä eri ikäisiä ja lajisia puita. Kaatuneissa rungoissa pesi lukuisia lintuja kuten hömötiaisia. Sammal- ja jäkälälajit voivat hyvin.  

Laajat metsäiset alueet erottuvat edelleenkin vihreinä Suomen kartalla. Etelään tultaessa keltainen pellon väri täyttää maakuntia, mutta metsä peittää laajalti koko maata. 

Maa- ja metsätalousministeriön mukaan Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää. Luonnontilaista siitä on vain muutama prosentti. Vuosien aikana koskematon luonto on vaihtunut teollisuuden hyödyntämään talousmetsään.

Talousmetsässä puuta on paljon, mutta sen keski-ikä on yleensä alle sadan vuoden. Tyypillisesti yhtä tai kahta lajia istutetaan tasaisisiin riveihin. Hakkuita tehdään säännöllisin väliajoin. Näin kaikki raaka-aine tulee ihmisen hyödynnettäväksi. Lahopuuta ei pääse muodostumaan.

Sellaisena suomalaiset tuntevat metsän. 

Hömötiainen ei löydä talousmetsästä lahopuuta, johon kaivertaa koloa poikasilleen. Vain pitkälle lahoutunut puu on tarpeeksi pehmeää pienelle nokalle. Tämä on Suomen uhanalaisuusraportin mukaan yksi lajin uhanalaisuuteen johtanut tekijä. 

 

Juttu jatkuu kuvan jälkeen

 

Yli kaksituhatta muutakin lajia kamppailee raportin mukaan hengestään Suomessa. Siis joka yhdeksäs.

Yli seitsemänsadan taustalla ovat metsäympäristön muutokset. Syinä ovat talousmetsien paljous ja lahopuun vähyys. Erilaiset metsätyypit kuten lehdot hupenevat. Luonnon monimuotoisuus köyhtyy. 

Puhdas luonto on Suomen markkinointivaltti ulkomailla. Maabrändiraportissa voimakas suhde luontoon nähtiin keskeiseksi osaksi suomalaista identiteettiä. Business Finland arvioi nimenomaan luonnon erottavan Suomen kilpailijamaistaan. 

Entinen pääministeri Juha Sipilä puhui vuoden 2015 televisiopuheessa erityisestä luontosuhteesta. Myöhemmässä blogissaan hän arvioi suomalaisten olevan maailman sivistyneintä metsäkansaa. 

Miksi uhanalaisia lajeja sitten on niin paljon ja luonnonmetsää niin vähän? Onko erityinen luontosuhde vain suuri huijaus? 

Suomen Luonnonsuojeluliiton puheenjohtajan Harri Höltän mukaan metsien katoamista pelättiin jo 1800-luvulla. Pelko ei tosin ollut samaa kuin tänä päivänä. 

Luonnon monimuotoisuus ei ollut vielä otsikoissa. Keskeistä oli toimeentulo ja hyöty. Höltän mukaan pelättiin polttopuiden loppumista kotikylästä tai paksun tukkipuumännyn katoamista. 

 

Kaksi vuosisataa sitten Suomea markkinointiin Eero Järnefeltin maalauksilla itäisen Suomen Kolin maisemista. Jean Sibelius ammensi musiikkiinsa inspiraatiota metsistä. Ferdinand von Wright maalasi teoksen riekkoparvesta. 

Tänä päivänä Kolin metsiä ennallistetaan talouskäytön jäljiltä. Inspiraatiota luonnontilaisesta metsästä saa vain yksittäisiltä palstoilta. Riekko on uhanalainen. 

Höltän mukaan metsien suurin muutos tapahtui sotien jälkeen. Metsäteollisuus oli vapautunut säätelystä, sotakorvauksia maksettiin ja Suomi pyrki mukaan maailmankauppaan. Tuolloin huomattiin, etteivät metsien puumäärät riitä sahoille ja sellutehtaille. Alkoi siirtyminen nykyiseen avohakkuumalliin. 

”Vastauksena teollisuuden tarpeisiin metsänhoitoa tehostettiin ja pyrittiin ottamaan käyttöön viimeisissäkin korpimaissa olevat kohteet”, Hölttä kertoo. 

Lisäksi metsäautoteistä rakennettiin tähän päivään asti käytössä oleva verkosto, joka kattaa koko Suomen. 

Höltän mukaan yksittäisiä vanhoja metsiä säästyi vain sattumalta tai luonnonsuojelualueita perustettaessa. Yksi niistä on Mustakorpi. 

Mustakorpi on hakkuilta säästynyt luonnontilainen metsä Nousiaisissa. Täällä näkyvät ikimetsän piirteet. Metsä on tiheää, eri ikää ja lajia olevien puiden asuttamaa. Lumen alta erottuu lahoava puu. Sitä peittää sammal. Kuusista roikkuva naava heiluu tuulessa. 

Naavaa ei yleensä esiinny kaupunkien läheisyydessä, koska laji tarvitsee puhdasta ilmaa kasvaakseen. Vanhojen mäntyjen kaarna on venynyt suuriksi kilviksi. Samanlaisia voi erottaa von Wrightin maalauksista. 

Luonnontilainen metsä on täynnä ääniä. Toisiinsa nojaavat kelot narisevat ja linnut laulavat. Tammikuun alussa tikan nakutus kaikuu metsässä. 

Talousmetsässä hakkuut tehdään tietyn iän jälkeen. Mustakorvessa taas puut ikääntyvät, kaatuvat ja lahoavat. Männyt ovat kasvaneet niin suuriksi, ettei niitä ylety halaamaan. Uhanalaiset liito-oravat ovat löytäneet kodin täältä.  

 

Juttu jatkuu kuvan jälkeen

 

Jos Mustakorven kaltaisia ikimetsiä olisi enemmän, ei sukupuutto uhkaisi liito-oravaa ja yli seitsemääsataa muuta lajia. 

Vuosikymmeniä ennen alueen suojelua Mustakorpea hoidettiin yksittäisiä puita hakkaamalla.  

Tällainen poimintahakkuu väistyi Höltän mukaan sotien jälkeen avohakkuumallin tieltä. Yksittäisten puiden kaatamisen sijaan metsää alettiin hakkaamaan kerralla enemmän. Höltän mukaan kyse on kahteen koulukuntaan jakautuvien metsänhoitajien oppikiistasta. 

1900-luvun alkuun asti avohakkuut sallittiin itseasiassa vain valtion luvilla. Kun puutuotantoa pyrittiin tehostamaan ja siirryttiin uusiin menetelmiin, tilanne kääntyi toisinpäin.

Jatkuvan kasvatuksen menetelmä kiellettiin lailla miltei seitsemäksi vuosikymmeneksi. Avohakkuista tuli uusi normaali. Vasta vuonna 2014 sallittiin luonnonmukainen metsänhoito.

Timo Vahala toimii Turun kaupungin metsätalousinsinöörinä. Hänen näkemyksensä jatkuvasta kasvatuksesta osuu yksiin historian kanssa. 

”Menetelmää vieroksuttiin pitkään, nyt se on siedettävää ja kohta suositeltavaa”, Vahala sanoo. 

Hän kuvailee perinteistä avohakkuumenetelmää monokulttuurina. Vahalan mukaan hakkuun jälkeen istutetut kuuset ovat metsänhoitajan intressi. Kun muita puulajeja alkaa luontaisesti kasvaa, niitetään ne pois ja pidetään huoli, etteivät ne kilpailisi kuusen kanssa. 

”Taistelua luontoa vastaan”, Vahala kuvailee talousmetsää.

Metsänhoidon tulevaisuuden hän näkee ikään kuin tasapainotteluna perinteisen ja jatkuvan kasvatuksen välissä. Kuntien ja valtion metsissä hän uskoo menetelmän kuitenkin yleistyvän.

Hölttä näkee luonnontilaisella metsällä itseisarvon. Uhanalaiset lajit eivät ole ainut syy sen suojeluun. 

Näin ei hänen mukaansa ajateltu vielä kaksi vuosisataa sitten. Hyötyajattelu on Höltän mukaan ollut koko historian ajan olennainen osa suomalaista luontosuhdetta. 

Vaikka ensimmäiset suojelualueet perustettiin 1900-luvun alussa, lähti toiminta todella käyntiin vasta vuosisadan toisella puolikkaalla. Pehmeät arvot ovat siis varsin tuoreita. 

Vahala näkee suomalaisen luontosuhteen samankaltaisena kuin Hölttä: 

”Kyllähän täällä maailmanennätyksiä rikotaan siinä, kuinka monta miljoonaa hehtaaria metsiä ja soita on ojitettu. Metsiä käsitellään armottomasti vain talouden nimissä, vaikka viime aikoina on näkynyt merkkejä parempaan suuntaan menemisestä.” 

 

Varsinais-Suomi on

metsien kannalta erityinen

maakunta. Täällä kasvavat

Suomen ainoat

tammimetsät.

 

Luonnontilaisia metsiä on tänä päivänä niin vähän, etteivät suomalaiset Höltän mukaan osaa kaivata niitä. Hän arvelee hyvin harvan koskaan käyneen luonnontilaisessa metsässä. Olemme hänen mukaansa ikään kuin vieraantuneet oikeasta luonnosta. 

Löytäisikö von Wright tänä päivänä ikimetsää tai riekkoparvea maalattavaksi?

Varsinais-Suomi on metsien kannalta erityinen maakunta. Täällä kasvavat Höltän mukaan Suomen ainoat tammimetsät. Niiden vanhoissa rungoissa ja rehevässä ympäristössä elävät monet uhanalaiset lajit. Maakunnan erityispiirteisiin Vahala lisää vaikuttavat kalliometsät. 

”Varsinais-Suomen metsiin on kohdistunut ihmisvaikutusta maakunnista kaikkein pisimpään”, Hölttä toteaa. 

Etelä asutettiin ensimmäisenä. Ihminen tarvitsi elintilaa ja elannon, jota varten metsää tuli raivata. Siksi Varsinais-Suomessa on edelleen hyvin vähän luonnontilaista metsää. 

Höltän mukaan yksi pitkällisen metsänkäytön seuraus on, ettei Ruissalon kaltaisia tammimetsiä juuri ole. Jalopuulehdot ovat yksi katoavista metsätyypeistä.

”Hitaasti kasvavista tammista tehtiin laivoja, metsistä raivattiin peltoja”, hän jatkaa. 

Tämä tapahtui satoja vuosia ennen Järnefeltiä, Sibeliusta ja von Wrightia. Ruissalon tammimetsistä alettiin raivata viljelysmaita 1540-luvulla. Jo silloin kiinnitettiin huomiota tammipuiden määrään. Laivanrakennukseen ja veistämötoimintaan arvokasta raaka-ainetta tuli säästää. 

Nykyään Ruissalo on virkistyskäytössä oleva luonnonsuojelualue. Vanhimmat tammet ovat neljäsataa vuotta vanhoja. Niiden elinaikana von Wright syntyi ja kuoli. Metsäteollisuus kehittyi.

”Paitsi että metsät ovat kokeneet suuren muutoksen, on niin käynyt metsäpolitiikalle ja luonnonsuojelulle”, Hölttä korostaa. 

 

Turun kaupungin metsissä avohakkuita ei enää tehdä. Kaksi vuotta sitten julkaistun metsäsuunnitelman tavoitteiksi ovat nousseet luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen ja ilmastonmuutoksen hillitseminen. Esityksen suunnitelmasta teki Timo Vahala. 

”Pääpaino oli siinä, kuinka yhdistää metsätalous ja erilaiset monikäyttöarvot kuten maisemat, marjastus ja ekologiset arvot. Näiden kohdalla jatkuva kasvatus on ehdoton ykkönen”, Vahala toteaa. 

Historian juuret näkyvät metsäpolitiikan toteutuksessa. 

”Pitkän ihmisasutuksen takia metsät ovat sirpaleisia saarekkeita. Näitä Turun kaupunki pyrkii yhdistämään, jotta saataisiin luotua ekologisia yhteyksiä”, Vahala kertoo. 

Puita istutetaan muun muassa Yli-Maariassa luonnontilaisten alueiden sitomiseksi toisiinsa. Näin uhanalaisten eläimien elintila laajenisi.

Vaikka Turku onkin Vahalan mukaan Suomen ensimmäisiä jatkuvaan kasvatukseen siirtyneitä kaupunkeja, pyritään luontoarvoja huomioimaan eri tavoin ympäri maailmaa. 

Hölttä painottaa metsien arvoa kaupungeissa. 

”Puut vähentävät ilmansaasteita ja laskevat lämpötilaa”, hän kertoo. 

Metsät pyritään huomioimaan kaupunkisuunnittelussa. Pariisi tavoittelee Euroopan vihreimmän kaupungin titteliä.

”Lisäksi tulevat vielä virkistysarvot”, hän jatkaa.

Kuntosalilla käyminen maksaa, mutta luonnossa käveleminen on ilmaista. Kuka vain voi rauhoittua lehtien havinassa. Metsä on Höltän mukaan tasa-arvoinen.

 

Juttu jatkuu kuvan jälkeen

 

 

Metsien merkitys ulottuu lenkkipoluista teollisuuteen, siitä ilmastoon ja eläinlajien tulevaisuuteen. 

Samalla puiden kohtalo on noussut ylikansalliselle tasolle. Pariisin ilmastosopimus ja Euroopan unionin metsästrategia velvoittavat Suomea yhä enemmän. 

Liito-oravien pesimäpaikkojen hävittäminen on kielletty direktiivillä. 

Sopivasta hiilinielutavoitteesta eli tavasta laskea metsien kykyä sitoa hiilidioksidia neuvotellaan jäsenmaiden välillä. 

Von Wright ei varmaankaan olisi osannut odottaa, että toistasataa vuotta myöhemmin hänen maalaamansa kilpikaarnaisen männyn kohtalosta päätetään Brysselissä.  

Vahalan mukaan unionin suojelutavoitteet ja taksonomia näkyvät toteutuessaan myös Turussa. Nimenomaan luonnontilaiset metsät ovat hänen mukaansa avainasemassa kuudenteen sukupuuttoaaltoon vastatessa. Samoilla linjoilla on Hölttä. 

Samaan aikaan Vahala moittii Suomen metsienhoitoa. Hänen mukaansa ilmastonmuutoksen ja luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen edessä on oltu toimettomia. 

”Ei osata vastata uusiin paineisiin”, Vahala kuvailee. 

Tästä esimerkkinä hän käyttää EU:n jäsenmaiden tavoitetta estää luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen. 

Tavoitteen olisi pitänyt toteutua jo 2010, mutta sitä lykättiin vuoteen 2020. Vuosi sitten tavoitetta lykättiin jälleen.

”Teot jäävät maljapuheiden tasolle”, Vahala summaa. 

Kaiken tämän keskellä Mustakorpi elää rauhassa elämäänsä. Mäntyjen kilvet venyvät vuosi vuodelta. Sammal peittää tuulessa kaatuneita runkoja. Liito-orava rakentaa pesää poikasilleen. 

Mustakorpi ei tiedä olevansa harvinaisuus.

 

Lue lisää

Ahdekaurio, keltamatara, ketoneilikka... Kaupunkiniityt kasveineen katoavat, mutta lampaista ja lehmistä voisi olla niiden pelastajiksi

Pusikko Turun Puistomäessä tuskin pistää ohikulkijan silmään. Niittytutkijalle metsikkö on kuitenkin aarreaitta. (11/2019)

Kampusmetsikön kohtalonhetket – Rakennuttajan mukaan parkkipaikat pitää joka tapauksessa tehdä, asiantuntija kannattaa reipasta korotusta pysäköintimaksuun​

Vuonna 2019 puhuttiin siitä, pitäiskö uuden Aurum-rakennuksen lähistöllä olla puustoa vai parkkipaikkoja. (10/2019)

Hoitamaton kauheus

Nykyisin ihanteet suomalaisesta maisemasta vaihtelevat enemmän kuin ennen. Siinä missä toinen surkuttelee luonnontilaisessa metsässä puun lahoavan tuottamattomana, toiselle yksilajinen puupelto on kauhistus. (12/2014)