Ilmiöt
25.10.2018

Pop kulissien takana

Teksti & Kuvat:
Lassi Vihko
Kuvat:
Konsta Hormia

Teknologian helmassa kehittynyt popmusiikki on ollut altis trendeille läpi historiansa. Kymmenessä vuodessa popmuusikosta on tullut genreviidakossa seikkaileva sisällöntuottaja.

"Vituttaa, että popmusiikkia pidetään tyhmien ihmisten musiikkina. Mun mielestä se on kuningaslaji.”

Tuore artisti F, oikealta nimeltään Fanni Sjöholm, istuu kahvikuppi kädessään pienen kaksion olohuoneessa Kalliossa puhuen popmusiikin puolesta sanoja säästelemättä. Noin vuosi sitten F julkaisi ensimmäisen sinkkunsa Ovikelloo, joka oli raikas ja värikäs annos räppiä, laulua ja trendikästä elektropoppia.

Haastattelussa mukana on myös projektin toinen puolisko, tuottaja-säveltäjä Kitarajuho2.0, eli Juho Suutarinen.

”Mä teen räpin, popin ja elektronisen musan fuusiota. Pyrin tuomaan pop- ja rap-kentälle jotain uutta”, Sjöholm kuvailee F:n musiikkia.

Hänestä paistaa koko haastattelun ajan virkistävä rehellisyys ja avoimuus aihetta kohtaan.

Parivaljakon juuret ovat Turussa, jossa he tutustuivat jo vuosikymmenen alussa Puolalanmäen lukion musiikkilinjan oppilaina. Sjöholm on opiskellut kasvatustiedettä Turussa ja musiikkikasvatusta Helsingissä, ja Suutarinen pitää tällä hetkellä taukoa Turun yliopiston oikeustieteen opinnoista. Molemmat keskittyvät parhaillaan täyspäiväisesti musiikin tekemiseen.

Popmusiikista puhuminen tuntuu aluksi vaikealta, koska poppia täytyy lähestyä monesta eri näkökulmasta ymmärtääkseen ilmiötä.

”Popkappale kestää noin kolme minuuttia, siinä on säkeistö-kertosäkeistö-rakenne ja usein sanoitukset kertovat tarinan laulajan perspektiivistä”, sanoo Tuomas Auvinen.

Hän on Turun yliopiston musiikkitieteen tohtorikoulutettava, jonka mielestä popmusiikin muodon määrittelystä on turvallista aloittaa.

Tuottajalla on keskeinen rooli popartistin musiikillisen ilmaisun kehittämisessä. Auvinen viimeistelee tällä hetkellä väitöskirjaansa, jossa käsitellään kolmen eri tyylilajin musiikkituottajan luovaa työskentelyä. Auvisen tutkimuksen tuoma näkökulma sopii erinomaisesti aiheeseen. Yhdessä tutkimuksen kolmesta tapauksesta käsitellään poptuottaja Mikke Vepsäläistä, joka on toiminut usean tunnetun suomalaisartistin, kuten Anna Abreun ja Roope Salminen & koirat -yhtyeen tuottajana.

Musiikkia massoille

F edustaa markkinoiden uusinta ja trendikkäintä elektropoppia ja naisräpin uutta aaltoa. Kysymys popin olemuksesta on kiinnostava, koska genre on käynyt läpi pitkän kehityskaaren ennen F:n useita eri vaikutteita yhdistelevää musiikkia.

”Popmusiikin yksinkertaisin määritelmä on se, että se saavuttaa ison määrän ihmisiä”, Sjöholm sanoo.

Niin, voisiko musiikki olla poppia, jos se ei olisi suosittua?

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Juho Suutarinen ja Fanni Sjöholm.

Suutarisen mielestä pop on tietyllä tavalla kulutettua musiikkia. Kulutustavat ovat tärkeä osa yhtälöä. Popmusiikin historia on äänitysteknologioiden historiaa. Ennen radiota, mikrofonia ja äänilevyjä musiikin ainoa jakelumuoto oli nuotti, Auvinen muistuttaa.

”Ennen äänitysteknologiaa musiikin kuluttaminen vaati vähintään kaksi ihmistä – soittajan ja kuuntelijan.”

Eikä taannoin lähellekään kaikilla ollut pääsyä ammatillisesti esitetyn musiikin pariin. Teknologinen kehitys toi musiikin massoille.

Äänittämisen historia alkaa 1800-luvun jälkipuoliskolta. Thomas Edisonin fonografi ja Emil Berlinerin gramofoni olivat ensimmäiset äänen toistamiseen ja tallennukseen käytetyt laitteet.

Fonografin neula reagoi äänenvärähtelyyn ja kaiversi vahasylinteriin uria, joita laite pystyi sitten toistamaan torven avulla vahvistettuna. Gramofonin toimintaperiaate on sama, mutta vahasylinterin sijaan ääntä tallennettiin savikiekoille.

Ensimmäinen suomalaiseksi laskettava äänite sisälsi Mooses Putron johtaman Pietarin Suomalaisen lauluseuran esityksiä vuodelta 1901.

Lopulta mikrofonin keksiminen muutti musiikin kuuntelemisen iäksi mahdollistaessaan kaupallisen radion nousun. 1950-luvulle tultaessa radio oli monen suomalaiskodin olohuoneen keskipiste.

Rockin supertähdet olivat ensimmäinen osoitus siitä, minkälainen mullistava voima populaarimusiikilla voi parhaimmillaan olla. 

Little Richard viitoitti rock ’n’ rollin tietä, jolta ei enää pian ollut paluuta pölyyntyneiden kuplettien aikaan. Alusta alkaen rock markkinoitiin nuorisolle, johon uuden genren räväkkyys vetosi eniten. Rockin kuninkaaksi tituleeratun Elviksen jäätyä tauolle suosionsa huipulla vuonna 1958 jäljelle jäi tyhjiö, jonka The Beatles täytti jo muutaman vuoden kuluttua.

Suomessa beatlemania ja rockin vastareaktioksi muodostunut tangokuume loivat selvän kahtiajaon uuden ja vanhan kevyen musiikin välille.

Popin ja rockin vetojuhtana toimivat pitkälti britit ja jenkit – muut seurasivat perässä.

”Populaarimusiikki on kulttuuri-imperialistisesta näkökulmasta paljolti englanninkielisen kulttuuripiirin musiikkia”, Auvinen kertoo.

Englanninkielisen populaarimusiikin vaikutusasemaa ilmentää hyvin se, että hyvin suuri osa suomenkielisistä hittikappaleista 60- ja 70-luvulla oli alun perin englanninkielisiä käännösiskelmiä.

Yhteisöllisestä yksilölliseksi

2010-luvun Suomessa Elvis ja The Beatles ovat enää tuulahdus tapettiin pinttyneen tupakanhajun ja trumpettilahkeiden maailmasta. Myös musiikin kuuntelutavat ovat ehtineet muuttua radikaalisti puolen vuosisadan aikana.

Kumma kyllä, ainoa poikkeus tuntuu olevan LP:t, jotka ovat jääneet elämään omaa rahisevaa elämäänsä tiedostavan musiikinkuuntelijan levyhyllyssä.

”Popin historiassa on supertärkeää, miten sitä kulutetaan. Se unohtuu aina”, Suutarinen pohtii.

”Nykyään musiikkia kuunnellaan yksin kuulokkeet päässä.”

2010-luku on jo ehtinyt muuttaa populaarimusiikin maailmaa sekä kuuntelijan että muusikon näkökulmasta. Yksi keskeinen muutos on suoratoistopalveluiden, etunenässä Spotifyn, ryhdikäs esiinmarssi.

Fanni Sjöholmin näkee hienona sen, kuinka paljon mahdollisuuksia suoratoistopalvelut tarjoavat.

Spotify ei kuitenkaan ilmestynyt tyhjästä. Henkilökohtaisen musiikinkuuntelun tärkeä kääntöpiste oli Sonyn vuonna 1979 lanseeraama Walkman. Kannettavan kuuntelulaitteen käyttämä c-kasetti oli ensimmäinen formaatti, joka tarjosi mahdollisuuden yksityiseen musiikinkuunteluun kodin ulkopuolella. Vuosituhannen vaihteessa kannettavien cd-soittimien ja unohdetun minidiscin jälkeen tapahtui uusi mullistus.  Muistitikkuja muistuttavat mp3-soittimet poistivat fyysisen median musiikin kuuntelusta kokonaan.

Applen iPodin (2001) ja myöhemmin iPhonen (2007) myötä laitteiden kovalevyt olivat niin kehittyneitä, että musiikkia mahtui soittimille jopa kymmenien tuntien edestä.

Nykyään tuntuu täysin itsestään selvältä, että taskuun mahtuvasta tietokoneesta löytyy kaikki musiikki Bachista Bieberiin.

Auvisen mukaan kulutustottumus on siirtynyt selvästi yhteisöllisestä yksilölliseksi. Omalta laitteelta valitsemallaan musiikilla voi luoda henkilökohtaisen tilan bussiin, kauppaan tai kampukselle.

Shuhei Hosokawa käyttää tästä termiä Walkman effect.”

Musiikkitieteilijä Hosokawan teorian mukaan henkilökohtainen musiikkilaite on mahdollistanut musiikin yhdistämisen tylsiksi koettuihin arkisiin toimintoihin. Esimerkiksi asunnon imurointi sujuu sukkelammin, kun kuulokkeista soi suosikkiartistin uusin levy.

Toisaalta sulkeutumalla tietoisesti ulkoisilta ärsykkeiltä voidaan vältellä ihmiskontaktia kaupunkiympäristössä. Korvissa pauhaava musiikki estää arkisen rupattelun.

Sisältöä, sisältöä, sisältöä

”Musa on popissa vain väline. Pop on itsessään niin paljon isompi ilmiö kuin pelkkä musiikki”, Juho Suutarinen muistuttaa.

Tämä tuntuu pitävän nykyään enemmän paikkaansa kuin koskaan aikaisemmin. Kuluttajan ajasta kilpaillaan nyt valtavassa sisältömeressä, eikä pelkällä musiikilla kiinnitetä kuuntelijan huomiota.

”Se ei riitä, että sä olet tehnyt biisin valmiiksi, ja se on sun mielestä hyvä”, Fanni Sjöholm sanoo.

”Huomio kiinnittyy siihen, miten me tälle saadaan huomiota”, Suutarinen jatkaa.

Sosiaalinen media on nykyään muusikolle elintärkeä keino mainostaa itseään ja kommunikoida fanien kanssa.

Sjöholmin on täytynyt artistiuransa myötä opetella aktiivisemmaksi sosiaalisen median käyttäjäksi, eikä muutos ole ollut aina helppoa.

”Tietyllä tavalla artistista on tullut sisällöntuottaja, minkä koen itse aika kuormittavaksi välillä. Mä esimerkiksi poistin Snapchatin, koska mä totesin, että mä en vaan jaksa.”

”Tuntuu, että siinä on sellainen ’more is more’ -mentaliteetti. Ihan sama mitä se sisältö on, kunhan sä vaan olet koko ajan olemassa”, Sjöholm toteaa.

Äänensävystä on havaittavissa totuttua sosiaaliseen mediaan liittyvää turhautumista.

Sjöholm kokee haastavaksi sen, että kappaleita pitäisi julkaista hyvin tiiviillä tahdilla, jotta yleisö pysyy kiinnostuneena.

”Mä koen sellaista riittämättömyyttä siitä, että pitäisi julkaista useammin. Kokoajan pitäisi olla oikeista syistä esillä.”

Ulkopuolelta seuraten F:n julkaisutahti on tuntunut hyvinkin tiiviiltä. Artistilta on tullut peräti viisi singleä reilun vuoden aikana, ja ensimmäinen levykin on jo työn alla.

Sjöholm myöntää, että riittämättömyyden tunne kumpuaa omasta kärsimättömyydestä ja halusta tehdä kokoajan lisää.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Musiikin ja sosiaalisen median sekoittuminen toimii myös toiseen suuntaan. Viime vuosina somejulkkiksia on uskaltautunut kokeilemaan onneaan artistikentällä. Tunnetuimpia esimerkkejä tästä ovat Tuure Boelius, Sara Forsberg, Arttu Lindeman ja Benjamin Peltonen.

”Puhutaan siitä, että tubettajista tulee artisteja, mutta miksi ei ikinä puhuta siitä miten artisteista tulee vähän kuten tubettajia”, Suutarinen kyseenalaistaa.

Nuoret ovat tottuneet sosiaalisen median rytmeihin, ja osaavan odottaa myös artisteilta tiuhaa julkaisemistahtia eri sosiaalisen median alustoilla.

Sosiaalinen media tarjoaa fani–artisti -suhteeseen uudenlaisia kanssakäymisen muotoja. Snäpit, instastoorit ja deeämmät antavat fanille vaikutelman läheisyydestä.

Artistille kommunikointi fanien kanssa voi olla sekä hyvää promootiota että tapa saada suoraa palautetta kuuntelijoilta. Vielä vuosituhannen alussa asiat olivat toisin.

”Silloin, kun me ollaan oltu potentiaalisessa fanitusiässä, kaikki on perustunut mysteeriin. Siihen, että sä et tiedä mitä tyyppi vapaa-aikana tekee”, Sjöholm muistelee.

Ei tosiaan ole kauaakaan siitä, kun suosikkibändille läheteltiin tiuhaan fanikirjeitä ja sormet ristissä toivottiin vastausta.

Palautteeseen somessa ja internetissä ei aina kuulu pelkkiä ruusuja, kuten tiedetään.

Elokuussa julkaistu Koskematon RMX -kappale sai osakseen mautonta kommentointia esimerkiksi YouTubessa. Kappale oli Suomen ensimmäinen naisräppärien yhdessä toteuttama posseraita, johon myös F otti osaa.

Kappaleen Ina Mikkosen ohjaama musiikkivideo löysi tiensä anonyymiin keskustelufoorumi Ylilautaan, Sjöholm kertoo.

”Oli absurdia, miten paljon vihaa se sai aikaan. Sitten ne trollit aiheutti sillä valtavalla loanheitolla isoimman promon, mitä mä olen koskaan saanut.”

Risteytymistä tubettajien kanssa on tapahtunut myös tulonmuodostuksen saralla. Artistit tekevät yhteistyötä brändien kanssa ja saavat rahaa some-markkinoinnista. F on jo tehnyt lyhyen uransa aikana yhteistyötä muun muassa vaatebrändien ja hiusbrändin kanssa.

Fanni Sjöholm tiedostaa ristiriidan, joka brändiyhteistyön yleistymiseen musiikkialalla liittyy.

”Kuinka paljon sulla on varaa kelata sun omia arvoja, jos se on yksi ainoita tapoja artistille tienata rahaa? Silti se on todella yleistä tällä hetkellä.”

Onnistuneen sosiaalisen median näkyvyyden ytimessä on tehokas henkilöbrändäys.

”Sun pitää tietää, kuka sä olet, miltä sä näytät ja mitä sä haluat sanoa. Kaikki brändää itseään jollain tasolla tänä päivänä”, Sjöholm muistuttaa.

Genreviidakko

Popmusiikki on monenkirjava tyylilaji, jonka ominaispiirteenä on ottaa vaikutteita useista eri genreistä. Kappaleesta riippuen popissa voi olla piirteitä elektronisesta tanssimusiikista, rockista tai vaikkapa reggaesta.

”Popmusiikki on altis maailman muutoksille enemmän kuin muut tyylilajit”, Sjöholm tiivistää.

Kun kysyn parilta, mitä muutoksia popmusiikissa on tapahtunut viimeisen kymmenen vuoden aikana, vastaus on selvä.

”Ehdottomasti rap, sen maailmanlaajuinen dominanssi”, Juho Suutarinen sanoo.

Sjöholmin mielestä Cheekin esiintyminen Vain Elämää -ohjelmassa oli käänteentekevää.

”Se popularisoi mun mielestä räpin ja loi oman genren sen kulttuurin sisälle.”

Huippusuositun tv-formaatin iskelmätähdet, räppärit ja popparit muodostavat yhdessä suomalaisen populaarimusiikin jäävuoren huipun. Kun saman ruudun ääreen kerätään sekä Evelinan, Anne Mattilan että Pyhimyksen faneja, on selvää, että jonkinlaista yhdentymistä artistien tyylien välillä on pakko tapahtua.

Uusien Vain Elämää -kappaleiden suosio on edelleen huomattavaa. Tälläkin hetkellä Spotifyn Finland top 50 -listan kymmenen kärjestä löytyy useita Vain Elämää -biisejä.

Fanni Sjöholm muistuttaa, että tv:stä tuttu -asemaan pääsee ja haluaa kuitenkin vain harva suomalaisista artisteista.

”Ehkä se, mitä koko Suomi näkee, on se jäävuoren huippu, mutta tosi monet tyypit myös elättää itsensä ihan mukavasti olematta siellä.”

Suutarinen huomauttaa, että artistin matka televisioon on edelleen todella pitkä – aina, ja kaikille.

Molempien mielestä ensisijaisen tärkeää on edelleen se, mitä kulutetaan kuuntelemalla. Nuoret löytävät musiikkia Spotifysta ja Youtubesta, joiden suosio on kasvanut tasaiseen tahtiin läpi vuosikymmenen.

”Tällä hetkellä kuunnellaan musiikkia enemmän kuin ehkä ikinä”, Suutarinen sanoo.

Vain Elämää -ohjelman suosio on vain pieni osa kokonaisuutta.

”Telkkari on edellisen sukupolven valtamedia. Ne artistit tuodaan telkkariin, koska se musa halutaan tuoda eri sukupolvelle.”

Jäävuoren huipun alla genrellä on enemmän merkitystä. Erityisesti rap ja hip hop -skeneissä aitoudella on edelleen tärkeä rooli uusien artistien pätevyyden arvioinnissa.

F:n poppia, räppiä ja elektronista musiikkia yhdistelevässä musiikissa on ollut haasteena löytää termi, joka kuvailisi musiikkia asianmukaisesti.

”Mua on kokoajan tituleerattu räppäriksi. Ei se haittaa, mutta on se aika kapea luonnehdinta siitä, mitä se musiikki on”, Sjöholm sanoo.

Sjöholmille rap on vain yksi elementti, jota hän käyttää musiikissaan.

”Tuntuu, että jengille on ollut vaikeaa sulattaa sitä, että me ollaan pyritty aktiivisesti luomaan jopa jotain uutta genreä.”

”Se, mitä ihmiset kuuntelee, perustuu tosi paljon siihen, mikä imago sillä musiikilla on”, Suutarinen jatkaa.

”Rap on ilmaisutapa. Mun mielestä se ei oo enää sillä tavalla genre.”

Fanni Sjöholmin mielestä rap-aitouteen liittyvä keskustelu Suomessa ei seiso vahvalla perustalla.

Gracias sanoo sen Toleka-biisissä, että ’jengi puhuu feikeistä, ketkä ne aidot on’. Onhan se räppi täyttä larppaamista verrattuna siihen, mistä se on lähtenyt. Onko meillä varaa arvostella täällä sen tekemisestä ketään?”

Suomessa esimerkiksi Elastinen on saanut osakseen kritiikkiä siitä, kuinka erilaisia musiikkigenrejä hän on ottanut haltuun uransa aikana. Uusimman Loppuun Asti -singlen kertosäkeessä kuullaan iskelmälaulaja Johanna Kurkelaa.

Suutarinen huomauttaa, että aitouden määritelmät tulevat aina ulkopuolelta. Musiikillisessa ilmaisussa genren aitouden pohdinnasta ei ole hänen mielestään mitään hyötyä.

”Tietynlaista luovimista genrejen viidakossa ja oman ilmaisutavan etsimistä tämä on”, Sjöholm sanoo.

”Nyt askarrellaan”

Rap on vain yksi ilmiö, joka on tullut jäädäkseen popmuusikon työkalupakkiin. Nykyään popmusiikkiin leikataan ja liimataan myös lähes mistä tahansa, kunhan se toimii. Tuomas Auvinen antaa esimerkiksi Ariana Granden kappaleet Into You ja Side to Side, joista ensimmäinen on ottanut vaikutteita elektronisesta tanssimusiikista ja jälkimmäisessä on käytetty reggaen tyylipiirteitä.

Monenkirjavuus on johtanut myös remix-kulttuurin suosion nousuun eli siihen, että muiden kappaleista tehdään omia versioita. Lisäksi fiitit, eli eri artistien väliset yhteistuotannot, ovat Sjöholmin mielestä popartistien levyillä nykyään enemmän sääntö kuin poikkeus.

Myös F:n uusin single Katastrofin aineet on tehty yhteistyössä tuoreen popartistin Costeen kanssa.

1900-luku voi jäädä Auvisen mukaan ainoaksi passiivisen viihteen vuosisadaksi.

”Nykyään on enemmän jakamista ja rakentamista vanhan päälle.”

Passiivisella viihteellä Auvinen tarkoittaa sitä, ettei materiaalin muokkaaminen itselle sopivaksi ole ollut samassa mittakaavassa mahdollista ennen edullisia musiikintekoon tarkoitettuja ohjelmia ja laitteita.

Olavi Uusivirta kirjoittaa teoksessa Miten lauluni syntyvät, että ’nyt eletään sellaista aikaa, että kaikki on jo tehty ja nyt askarrellaan’”, Sjöholm muistelee.

Yksi esimerkki on sämplääminen, joka lähti liikkeelle siitä, kun vanhojen soul- ja funk-kappaleiden rumpukomppeja alettiin käyttää räpin taustana hip hopin alkuaikoina. Sittemmin sämplejä on käytetty lukemattomissa listahiteissä.

Askartelulla on myös Sjöholmin mukaan varjopuolensa.

”Tiedän myös musantekijöitä, jotka laittaa refen soimaan ja tekee sen saman biisin todella pienillä muutoksilla.”

Refellä eli referenssikappaleella Sjöholm tarkoittaa kappaletta, jonka on tarkoitus toimia vertailukohtana oman kappaleen kuulokuvalle.

Miksi kopiointi ja kierrättäminen ovat sitten nousseet niin suuriksi ilmiöiksi?

Sjöholmin mielestä musiikillisen uudistumisen rajat ovat tulleet popissa jo vastaan.

”Jos miettii popmusan sointukiertoja, ne on kaikki jo tehty. Pyörä on mun mielestä keksitty jo ihan saatanan monta kertaa.”

”Eiks toi oo tavallaan popmusan määritelmä: sen pitää olla tietyllä tavalla tosi samanlaista, jotta se massa kuuntelee sitä”, Suutarinen jatkaa.

Vaikka musiikkia kuunnellaan nykyään paljon yksilöllisesti, on edelleen keikoilla ja yökerhojen DJ:n ”massaan” vetoavilla soittolistoilla suuri merkitys.

Tanssilattioilla tuttu ja turvallinen toimii. Yhteisöllisyys on Suutarisen mielestä iso juttu, kun kyse on esimerkiksi yökerhoissa soitetusta musiikista.

”Pointtina on vain, että kaikki tietää sen. Se on ainoa funktio, jota siellä halutaan.”

”Ellei kyseessä ole Dynamo, jonne jengi yhdistyy sen takia, että kaikki on vähän erikoista.”

Tuomas Auvisen mukaan keikat täyttävät yhteisöllisyyden kokemusta ja kaipuuta. Keikalla kanssayleisö jakaa kehollisen kokemuksen, kun esimerkiksi laulujen sanoja huudetaan tanssilattialla yhteen ääneen. Tanssiminen musiikin tahtiin täyttää primitiivistä tarvetta kuulua osaksi jotain itseään suurempaa.

Ehkä popin voima tiivistyy edelleen parhaiten massassa: joukossa kirkuvia faneja, sosiaalisen median kommenttipalstoilla ja tanssilattian välittömässä riemussa.

Juttua varten on haastateltu myös popartisti Costeen jäseniä, jotka ovat Jussi Tiainen, Mikko Tiainen ja Eero Vanha-Perttula.

Lue lisää:

Turun pop-historiikki tanssii luvattomissa juhlissa, matkustaa Teneriffalle videokuvauksiin ja kokee konemusiikin alkutahdit

Turkulaisen populaarimusiikin historiaan mahtuu loputtomasti värikkäitä tapahtumia ja hahmoja. Nyt ne pääsevät yksien kansien väliin. (8/2017)

Artistit Gabriel Lion ja Adam Tensa nousivat lähiöstä listoille

Turkulainen Gabriel Lion ja tukholmalainen Adam Tensta ovat lähiöiden kasvatteja eri puolilta Suomenlahtea. Ennen illan konserttia artistit puhuivat oman tien kulkemisesta ja siitä, miten tärkeää on saada määritellä itse itsensä. (10/2017)

Mummin kullat -yhtye: ”Meitä yhdistää häpeä”

Turkulainen yhtye Mummin kullat luottaa erikoisiin soittimiin, kuorolauluun ja leikkisään suomeen – ja hamuaa nyt kohti isoja lavoja. (1/2018)