Ilmiöt
14.10.2010

Pyöräilykuumeen maa

Juuttien jäljillä

Sarjassa käsitellään tanskalaisen ja suomalaisen yhteiskunnan pieniä arkisia eroja. Kirjoittaja on vuoden ajan Kööpenhaminassa opiskeleva Tylkkärin kirjeenvaihtaja.

"Kun pääset sinne, niin hanki pyörä", neuvoi Tanskassa asunut ystäväni, kun kerroin muuttavani Kööpenhaminaan. Kuulemma kaupunki olisi pyöräilijän paratiisi, jota ei voisi kokea kuin polkemalla sen pyöräteillä.

Päätin noudattaa neuvoa ja hankin komealla dynamolampulla ja kuusikymmenlukulaisella lättäsatulalla varustetun valtatieratsuni paikallisesta poliisihuutokaupasta.

Poljettuani parina päivänä uuteen opinahjooni tunsin olevani osa jotain suurempaa, maailmankuvaani avartavaa koneistoa, joka toimii ongelmitta.

Kööpenhaminassa pyöräilystä on tehty keskeinen, ellei jopa keskeisin liikkumisen muoto.

Kaupungin ajoteillä on omat kaistansa pyöräilijöille, joita ohjataan ajotiehen maalatuin jakajin ja kääntymisopastein, ja joille varataan autoilijoiden edestä kääntymistä ja liikennevaloissa odottamista helpottavat pyörätaskut. Liian läheltä ajavista autoista, busseista tai yllättäen loppuvista pyöräteistä, joita Suomessa tuppaa kohtaamaan, ei tarvitse huolehtia.

Jopa vihreät valot on optimoitu niin, että 20 kilometrin tuntivauhdilla liikkuva pyöräilijä joutuu harvoin pysähtymään. Kaiken tämän seurauksena on liikennevirta, joka kohottaa käyttäjiensä kuntoa, ei saastuta, eikä aiheuta suuria vaaratilanteita.

Ei ole siis ihme, että kaupungissa on pyöräkauppoja lähes joka nurkalla ja paikalliset kuljettavat niin ostoksiaan kuin lapsiaan ennemmin pyörillä kuin autolla.

Aamuisin Kööpenhaminan ajoteillä vaeltaa satojen pyörien ehtymätön letka sulavasti kuin metroliikenne muissa metropoleissa. Siksi kaupungissa, jossa vapaat asunnot ovat vähissä ja opiskelijan näkökulmasta järkyttävän hintaisia jopa Suomeen verrattuna, ihmisten silmiin syttyy kumma pilke heidän kysyessään olenko hankkinut pyörän, mutta kukaan ei edes kysy, olenko jo saanut asunnon.

Teksti: JUUSO JANHUNEN

Kuva: MILLA NYBONDAS