Ilmiöt
08.02.2010

Rambo elää

Viime Tylkkärissä kerroimme toimituksen yrityksestä kasvattaa esihistoriallisia triops-äyriäisiä. Yritys sai synkän käänteen vain yhden triopsin selvittyä reilun viikon ikäiseksi, sekin homeisessa vedessä väärinpäin räpiköiden.

Yksinäinen triopsi, joka tätä nykyä Rambo Aureliano Buendíana tunnetaan, on saattanut syödä mitättömät lajikumppaninsa eksistentiaalisen bulimian puuskassa. Kuoriutumattomat munat kellastuivat ja pilaantuivat hyhmäksi. Rambo sinnitteli kriittisen parin viikon yli äärimmäisen matalassa ja likaisessa vedessä lajitovereidensa mätänevien raatojen keskellä.

Yhtä triopsia on vaikea olla yliruokkimatta, joten ylenmääräinen ruoka muuttui nopeasti hyytelömäisiksi homepalloiksi. Emme nähneet sen juurikaan syövän, eikä se kasvanut paketin mainostamaa huippuvauhtia. Kolmatta silmää emme myöskään paikallistaneet. Mutta se eli ja liikkui, ja se oli meille tärkeintä.

Rambo elää yhä. Hän tosin ui edelleen väärinpäin, eikä erityisesti näytä nauttivan elämästään. Kaadoimme akvaarion puolilleen raikasta lähdevettä ja ruokimme sitä parhaan kykymme mukaan. Olennolla on tätä nykyä ainakin enemmän puhdasta elintilaa, eikä nälkäkuoleman pitäisi akuutisti uhata.

Väillä Rambo piristyy ja näyttää huimia vesikieppejä. Hän ei kuitenkaan ole vielä suostunut kääntymään oikeinpäin. Aika näyttää, miten kapinalliselle käy.

JANTSO JOKELIN