Ilmiöt
02.02.2009

Sähköa ilmassa - LIIKAA

Sähköherkkänä joutuu välttelemään niin tukiasemia kuin laivamatkojakin.

"Kaikki alkoi pari vuotta sitten, kun aloin tuntea käsissäni pistelyä aina käyttäessäni tietokonetta", kertoo sähköherkkyydestä kärsivä Mirka (nimi muutettu). Hän opiskelee Turun yliopiston yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa.

"Siitä lähtien oireet ovat vähitellen voimistuneet."

Sähköherkkyyden oireet ilmenevät hänellä yleisenä, vaikeasti kuvailtavana huonona olona ja ahdistuksena. Oireet puhkeavat esimerkiksi matkapuhelimista ja verkkotukiasemista lähtevien sähkömagneettisten kenttien lähettyvillä.

Kännykkä Mirkalla on, mutta hän käyttää lähinnä tekstiviestejä tai tarpeen tullen handsfreetä. Hänen uusi kannettava tietokoneensa ei aiheuta niin paljon oireita kuin vanha – jota hän ei sen sijaan enää edes halua avata. Hän spekuloi eron johtuvan mm. uuden koneen vankemmasta kotelosta.

Mirka ei koe herkkyytensä toimivan aina täysin loogisesti – aina oireita ei tule, vaikka tilanne on sellainen, jossa niitä kuvittelisi tulevan. Vaikka autoissa istuminen on usein todella epämukavaa, olivat oireet paljon siedettävämpiä entisen poikaystävän autossa.

"Toisaalta poikaystäväni auto oli diesel-auto, jotka jostain syystä ovat parempia kuin bensiinikäyttöiset. Samoin uudet autot ovat keskimäärin pahempia lisääntyneen elektroniikan takia."

Mirkasta on tuntunut, että oireet ovat pahentuneet aina hänen luettuaan aiheesta. Tämän takia hän on välttänyt aiheen tutkimista. Täysin psykologisiksi hän ei oireita silti suostu myöntämään, eikä usko asialla olevan tekemistä minkäänlaisen "teknologiainhon" kanssa.

"Esimerkiksi ravintolassa istuessani olen ihmetellyt, miksi voin niin huonosti, kunnes olen tajunnut spottivalon – jotka säteilevät todella voimakkaasti – osoittavan suoraan selkääni. Huono olo on tullut siis jo ennen kuin olen mitenkään tiedostanut lamppua."

Hän allekirjoittaakin Duodecimissa esitetyn johtopäätöksen, jonka mukaan oireet ovat kiinni kokonaisvaltaisemmin fyysisistä ja psyykkisistä olosuhteista kuin pelkästään sähkömagneettisista kentistä.

Suurin sähköherkkyydestä koituva ongelma on kyvyttömyys matkustaa. Automatkoilla Mirkalla on tapana varmistaa auton tyyppi etukäteen. Samoin jo lyhyt merimatka on aiheuttanut huonon olon laivoista lähtevän säteilyn vuoksi, mikä on tehokkaasti ehkäissyt esimerkiksi laivaseminaareille osallistumista.

Lentokoneeseen hän ei ole edes uskaltanut mennä.

"Kyllähän se harmittaa, kun kaverit lähtevät vaihtoon ja kutsuvat minut vieraaksi. Ikävä sanoa, etten vain pysty lähtemään."

Mirkan ystävät, jotka tietävät hänen herkkyydestään, eivät ole lähteneet kiistämään sen olemassaoloa. Asiaan on toisaalta suhtauduttu turhankin vaitonaisesti – kenties kohteliaisuussyistä. Mirka toivoisikin jopa, että asia otettaisiin välillä puheeksi.

Sähköherkkyys tuo omat ongelmansa myös yliopisto-opiskeluun. Esimerkiksi jo neljä tuntia luennoilla istumista tekee tiukkaa. Mirka epäilee, ettei suurimpana ongelmana ole opiskelijoiden auki olevat kännykät vaan tietokoneiden käyttämien langattomien WLAN-verkkojen säteily.

"Pari kertaa olen joutunut pyytämään vieressä istunutta kaveria sammuttamaan kannettavansa langattoman yhteyden", Mirka kertoo.

Tilastotieteen kursseille hän ei ole pystynyt osallistumaan, koska opetus on tapahtunut tietokoneluokissa, joissa Mirka ei pysty olemaan. Myöskään etätyö omalla tietokoneella ei ole onnistunut ilman oppitunneilta saatavaa tietoa.

"Pitänee seuraavalla kerralla yrittää saada joku auttamaan."

Toisaalta yliopisto-opiskelun vapaus on myös hyvä asia: asioita on mahdollista tehdä kotoa, ja luennot voi usein korvata kirjoilla. Mirka toivoisi kuitenkin WLAN-verkkojen vähentämistä yliopistoalueilta.

"Vaikka tuskin se kovin realistista on, kun ihmiset nykyään ovat niin riippuvaisia niistä verkoista."

Säteilyn vaikutuksia tutkitaan edelleen

Sähköherkkyyttä ja lisääntyneen sähkömagneettisen säteilyn vaikutuksia on tutkittu paljon. Myös yksilötarinat – nimekkäimpänä Maailman terveysjärjestön pääsihteeri, lääkäri Gro Harlem Brundtland – ovat tuoneet asiaa julkisuuteen. Herkkyyden status lääketieteessä ei kuitenkaan ole vakiintunut.

Duodecimissa vuonna 2000 julkaistussa sähköherkkyyskatsauksessa ei löydetä selkeää yhteyttä sähkö- ja magneettikenttien ja oireiden väliltä. Toisaalta oireita ei kyetä suoraan osoittamaan psykosomaattisiksikaan.

Katsauksen päätelmänä on, että kyseessä on "oletettavasti monen samanaikaisesti vaikuttavan tekijän aiheuttama oireyhtymä, jonka syntyyn vaikuttavat persoonallisuuden ominaisuudet ja fysiologinen alttius, työn organisointiin liittyvät syyt sekä ympäristön fysikaaliset ja kemialliset tekijät".

Katsauksessa painotetaan myös, että riippumatta herkkyyden syistä henkilöiden oireet ovat todellisia.

Suomessa tehdyistä tutkimuksista julkisuutta on saanut Työterveyslaitoksen matkapuhelintutkimus, jossa koehenkilöt eivät huomanneet eroa päällä olevien ja sammutettujen kännyköiden välillä.

Suomen sähköyliherkät ry:n puheenjohtaja Erja Tammisen mukaan tällaiset provokaatiotestit ovat kuitenkin väärä menetelmä sähköherkkyyden tutkimiseen.

"Altistuksen jälkeiset laboratoriokokeet, iho-biopsiat tai verianalyysit ovat tieteellisesti luotettavampia. On olemassa toki myös provokaatiotestejä, joissa on tunnistettu kännnykkäsäteily. Hollannin viranomaiset, jotka itse havaitsivat omassa TNO-tutkimuksessaan sekä terveillä että sähköherkillä reaktioita, kritisoivat voimakkaasti Työterveyslaitoksen tutkimuksen toteutustapaa."

Muun muassa juuri kännyköistä lähtevä elektromagneettinen säteily on ollut viime aikoina mediassa laajemminkin tapetilla. Suomessa virallinen näkemys on ollut, että rajoituksia ei tarvitse kiristää.

Maailmalta löytyy kuitenkin myös muita mielipiteitä. Esimerkiksi kansainvälisen BioInitiative-tutkijaryhmän mukaan elektromagneettisen säteilyn turvanormeja pitäisi tiukentaa.

Työterveyslaitoksen tiimipäällikkö Rauno Pääkkönen toteaa suositusten perustuvan yleiseen tieteelliseen konsensukseen.

"Jos ajatellaan tiedettä rintamalinjana, niin tätä BioInitiative-ryhmää voisi nimittää tiedustelijoiksi. He tutkivat epämääräisempiä oireita."

Pääkkösen mukaan on toki mahdollista, että konsensus asiasta muuttuu tulevaisuudessa.

Toisaalta Euroopan parlamentti on päätöslauselmassaan 4.9.2008 suhtautunut "varsin vakavasti" BioInitiative-raporttiin sekä todennut sähkömagneettisten kenttien raja-arvojen olevan vanhentuneita.

Säteilyturvakeskus suositti tammikuun alun kannanotossaan, että lasten kännykänkäyttöä tulisi rajoittaa. Kyse oli kuitenkin varovaisuusperiaatteesta: vaikka tutkimusten perusteella kännykän säteilyllä ei ole haitallista vaikutusta ihmisen solukkoon, ei mahdollisia haittavaikutuksia voida toistaiseksi rajata pois.

"Suositus koski erityisesti lapsia, koska lasten solut ovat kiivaammassa uudistumisvaiheessa, jolloin mahdolliset riskit ovat suuremmat. Kännyköitä on myös ollut vasta niin vähän aikaa, että vielä ei voida sulkea pois kymmenien vuosien altistuksen mahdollisia vaikutuksia", kertoo Pääkkönen.

Varovaisuusperiaatteen noudattamista on vaadittu myös Turkuun. Kaupunginvaltuutettu Pauliina de Anna (vihr, sit.) on tehnyt esityksen, jonka mukaan Turussa pitäisi muun muassa kartoittaa langattomat verkot Turussa sekä poistaa tukiasemat esimerkiksi kirjastojen ja koulujen yhteydestä. Tilalle tarjottaisiin langallisia verkkoja sekä erityisiä verkkoalueita, jotka voisi halutessaan välttää.

Säteilyturvakeskuksen mukaan kännykät voivat aiheuttaa 0,3 asteen lämpötilanmuutoksen aivoissa. Tämä on turvallisen rajoissa: aivojen lämpötila saattaa normaalisti vaihdella asteellakin.

Turvallisuuskriteereitä on kuitenkin kritisoitu liian rajoittuneiksi – tutkimuksissa ei pitäisi testata ainoastaan lämpötilavaihteluita vaan myös biologisia vaikutuksia laajemmin.

Pääkkönen huomauttaa, että biologisten vaikutusten tutkimuksen tulokset ovat olleet jossain määrin ristiriitaista, minkä takia niitä ei ole toistaiseksi haluttu ottaa huomioon turvarajoituksissa.

Matkapuhelinten RF-kenttien terveysriskien arviointi on Kansainvälisen terveysjärjestön tutkimuskohdeluokituksessa saanut korkeimman prioriteetin. Myös Suomessa on käynnistymässä WIRECOM-tutkimushanke, jossa tutkitaan kenttien mahdollisia vaikutuksia ihmiseen.

Visa Kurki

kuvitus Antti Laakso

Turun ylioppilaslehti 2/2009 (30.1.)