Ajassa
04.04.2019

Sipilän hallitus saneli korkeakoulujen linjat uusiksi – kausi oli huono niin resursseille kuin autonomiallekin

Teksti:
Anni Savolainen
Kuvat:
Tyy arkisto & FoxyStranger Kawasaki/cc by-sa 4.0

Neljä vuotta ja yhtä hallitusta myöhemmin korkeakoulujen tilanne on muuttunut isosti.

Missä olit alkuvuodesta 2015?

Tuolloin puolueet kampanjoivat täyttä häkää ja valmistautuivat edellisen kerran eduskuntavaaleihin.

Maa oli ”näivettymisen kierteessä”, kuten sittemmin valtioneuvoston tilannekatsaukseen kirjattiin. Työttömyys rehotti, ja talouden kasvu oli hiipunut. Poliitikot vaalipäissään hehkuttivat nostavansa Suomen uuteen nousuun.

Samaan aikaan Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) ja Suomen opiskelijakuntien liiton (SAMOK) aktiivit osasivat nähdä kauas: he arvelivat, etteivät opiskelijat olisi näissä vaaleissa vahvoilla. Koulutuslupaus- kampanjalla haluttiin varmistaa, ettei koulutuksesta leikattaisi.

Kampanjassa puolueita pyydettiin ottamaan kantaa koulutukseen ja opiskeluun liittyviin kysymyksiin. Väitteeseen ”koulutusmäärärahojen tulee pysyä tulevalla hallituskaudella vähintään nykyisellä tasolla” seitsemän puoluetta vastasi kyllä.

Juha Sipilän keskusta-oikeistolaisen enemmistöhallituksen kausi on nyt ohi. Kuten tiedämme, koulutusta uusittiin ja isosti.

Arviot tarkoista summista vaihtelevat, mutta Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) mukaan tämä porukka leikkasi koulutuksesta yhteensä noin 690 miljoonaa euroa.

Pelkästään korkeakouluilta raavittiin pois yli 110 miljoonaa euroa. Neljän vuoden ajalta se tekee 75 340 euroa päivässä.

Vaikka leikkaukset olivat isoja, Koulutuslupauskampanja oli monin tavoin onnistunut. Tempaus osoitti, miten pahasti lupaukset voivat pettää.

Yllätysliike

Reilu vuosi sitten Niin & Näin -lehti julkaisi Tuomas Tervasmäen ja Tuukka Tomperin vertaisarvioidun artikkelin, jossa edellä mainitut tutkijat tekevät läpileikkauksen Sipilän hallituksen koulutuspoliittisista arvovalinnoista.

Tervasmäen ja Tomperin mukaan koulutuspoliittiset toimet ovat osaltaan seurausta oikeistohallituksen ohjelman painopisteistä: julkisen talouden tasapainottamisesta, työn tekemistä korostavasta yhteiskuntapolitiikasta sekä yrittäjyyden, yritystoiminnan ja kilpailukyvyn vahvistamisesta.

Valtioneuvoston strategisessa ohjelmassa koulutusta käsiteltiin vähän. Yksi alkuperäisistä tavoitteista oli uudistaa korkeakoulujen valintakoemenettelyä, jotta jengi siirtyisi nopeammin työelämään. Nyt ylioppilastodistuksen painoarvoa onkin lisätty ja pääsykokeiden painoa vähennetty. Tämä kasaa painetta lukiolaisille.

Syksystä 2017 alkaen yliopistot alkoivat myös periä lukuvuosimaksuja EU- ja ETA-maiden ulkopuolisilta opiskelijoilta, jotka hakivat korkeakoulututkintoon johtavaan vieraskieliseen koulutukseen. Vuonna 2017 tällaisten hakijoiden määrä lähes puolittui edelliseen vuoteen verrattuna.

Hallitusohjelman kärkihankkeiden mukaan ainoastaan toisen asteen ammatillista koulutusta aiottiin uudistaa. Ammattikoulutuksesta leikattiinkin eniten.

Tervasmäelle ja Tomperille ikävä yllätys oli se, että lopulta koko koulutusjärjestelmää uudistettiin perusteellisesti, aina varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin ja tiedesektorille.

Opiskelijan näkökulmasta leikkaukset näkyvät konkreettisimmin pienemmässä opintotuessa. Opintoraha pienennettiin toisen asteen tasolle, ja opintolainan kuukausimäärä korotettiin 400 eurosta 650 euroon. Ennen kokonaistukiaika oli 64 kuukautta, mutta se kutistettiin 54 kuukauteen. Lisäksi opiskelijat siirtyivät yleisen asumistuen piiriin.

Rahavirtojen tyrehdyttäminen on lisäksi johtanut henkilöstövähennyksiin ja toimitilasäästöihin. Isoimmat henkilöstömuutokset tehtiin Helsingin yliopistossa. Vuonna 2016 Suomen suurin yliopisto vähensi joukkoaan 550 työntekijällä, joista 371 irtisanottiin.

Luottamus kortilla

Yliopistojen autonomia ei ole uusi keskustelunaihe, mutta koulutukseen kohdistuvat leikkaukset nostivat sen taas pöydälle. Autonomia kytkeytyy paitsi kysymyksiin yliopiston ja virallisen valtiovallan suhteesta, myös rahaan.

Kiistely autonomiasta on nimenomaan länsimainen ilmiö. Yliopistojen taloudellisen tai hallinnollisen autonomian kiristäminen kertoo epäluottamuksesta niiden toimintaan.

Luottamuspulan taustalla ovat usein painavien perusteluiden sijasta asenteet. Ilmiö toteutui myös Sipilän jengin ensimmäisessä kokoontumisessa.

Heidän mukaansa yliopistoilla oli liian iso hallinto, mutta kunnon perusteluita ei ollut. Leikkausten taustalla oli mähmäinen ajatus siitä, että yliopistoissa on löysää ja tehotonta tilaa.

Leikkauksista huolimatta yliopistojen kokonaisrahoitus on lähes samalla tasolla kuin kauden alussa vuonna 2015. Taloutta on kiristetty nimenomaan korkeakoulujen perusrahoituksesta, joka väheni Sipilän hallituskauden aikana yli seitsemän prosenttia. Vuonna 2016 leikkauksia tehtiin eniten.

Perusrahoituksen niukentamisen vuoksi yliopistot ovat yhä riippuvaisempia hankerahoituksesta tai ”strategisesta rahoituksesta”. Osa perusrahasta on myös palautettu hankerahoiksi. Siksi yliopistot ovat tilanteessa, jossa hankerahoja on pakko hakea.

Vaikka Sipilän hallitus on leikannut voimakkaammin kuin edeltäjänsä, korkeakoulujen rahoitusta alettiin muovata jo yliopistolain uudistuksen yhteydessä vuonna 2009.

Myöhemmin OKM:n työryhmä julkaisi lakiin pohjautuvan ehdotuksen, joka perustui näkemykseen hyvästä suomalaisesta yliopistosta vuonna 2020. Ehdotuksella haettiin ”laadukkaampaa, kansainvälisempää, profiloituneempaa, vaikuttavampaa ja tehokkaampaa yliopistoa”.

Rakenteellisen kehittämisen politiikalla yliopistojen haluttiin profiloituvan selkeämmin ja muodostavan alakohtaisia ”painotus- ja poisvalintoja”.

Kovaa tulosta

Tervasmäen ja Tomperin mukaan näkyvin Sipilän ajan korkeakoulu-uudistus on ollut Tampere3-yliopistofuusio. Yhdistyminen vastaa suoraan rakenteellisen kehittämisen päämääriin, joihin uusi rahoitusmalli pyrki. Tutkijat sanovat, että tätä fuusiota voi pitää ”tiivistymänä vallitsevista suhdanteista”.

Sipilän kaudella yliopistojen on koettu erikoistuvan ja virtaviivaistuvan hitaasti. Toimintaa on vauhditettu lisäämällä rahoitusmalliin uusia tulosarvioinnin indikaattoreita ja kasvattamalla ohjaavan strategisen rahoituksen osuutta. Rahoitusta on kiristetty, jotta yliopistot tehostaisivat toimintaansa ja profiloituisivat.

Valtioneuvosto on perustellut strategisen rahoituksen vahvistavan ”tulevaisuusorientaatiota” ja tukevan täten ”yliopistojen kehittämistyötä”, joiden vaikutukset näkyisivät vasta vuosia myöhemmin.

Tänä päivänä yliopistot ovat siis riippuvaisia hankerahoista. Niiden painoarvo osoittaa, että Suomessa perusrahoitukselta odotetaan nyt kovaa tulosta. Hallituskauden loppupuolella yliopistot joutuivat harjoittamaan todellista hankejumppaa.

Taloustilanteen myllerryksen seurauksena yliopistot ja ministeriöt joutuvat käyttämään aiempaa enemmän aikaa rahan hakemiseen. Tällä on työllistävä vaikutus, mutta vakaa talous on hallituksen tekojen seurauksena korkeakoulujen utopia.

Talouspohja heijastuu luonnollisesti suoraan yliopistojen toimintaan. Riippuvuus hankerahoista syö yliopistojen autonomiaa, koska ne ovat kaupallisempia laitoksia kuin aiemmin.

Tulevaisuusvisio

Tervasmäki ja Tomperi sanovat, ettei Sipilän hallitus ollut täysin välipitämätön koulutuksellista tasa-arvoa kohtaan. Toisaalta puhe tasa-arvosta oli enemmän retoriikkaa kuin päätöksissä toteutuneita arvovalintoja.

Monet puolueet viittaavat tämän kevään vaaliohjelmissaan tavoitteisiin, jotka tulevat niin sanotusta korkeakouluvisiosta. Kyseessä on OKM:n toteuttama korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visiotyö, joka määrittelee suuntaviivat korkeakouluille vuoteen 2030 saakka.

Tavoitteet ovat isoja. Korkeakoulutettujen nuorten osuus halutaan kasvattaa yli 50 prosenttiin. Lisäksi tutkimus- ja kehittämisrahoitus halutaan nostaa neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta.

Tavoitteet kuulostavat lupaavilta, mutta visio selkeästi korostaa tiettyjen tiedekuntien arvoa. Ihmistieteet sivuutetaan suunnitelmassa täysin, ja painoarvoa saavat digitalisaatio, teknologiaosaaminen ja näistä yhdessä syntyvä kilpailukyky.

Tervasmäki ja Tomperi huomauttavat, että kulttuuri- ja yhteiskuntatieteitä tai humanistisia tieteitä ei nähdä visiossa tarpeellisena osaamisena. Sen sijaan matematiikka ja luonnontieteet nostetaan tärkeiksi aloiksi.

Korkeakouluvision työstäminen alkoi helmikuussa 2017. Visio ei ollut mukana valtioneuvoston strategisessa ohjelmassa, mutta teema oli isosti esillä hallituskauden loppupuoliskolla.

Etenkin oppositiopuolueet ovat puhuneet paljon ennustettavuuden tarpeesta. Korkeakouluvisio on ennen kaikkea yritys luoda pitkäkestoisia linjoja ja esittää selkeitä tavoitteita.

Jotain on siis tapahtumassa.

Juttua varten on haastateltu Turun yliopiston ylioppilaskunnan koulutuspoliittista asiantuntijaa Joni Kajanderia.

Lähteinä on käytetty lisäksi Tuomas Tervasmäen ja Tuukka Tomperin artikkelia Koulutuspolitiikan arvovalinnat ja suunta satavuotiaassa Suomessa (Niin & Näin 2/2018) sekä Suomen ylioppilaskuntien liitto ry:n teettämää raporttia Selvitys koulutusleikkauksista 2011–2019. Selvityksen teki Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otus.

Lue lisää:

Kakkua vai ei - Mikä puolue on opiskelijaystävällisin?

Tylkkäri perkasi kevään 2019 vaaliohjelmat ja selvitti, mikä puolueista puhuu eniten opiskelijoista, korkeakoulutuksesta ja tutkimuksesta. Lue vertailu jutusta! (04/2019)

Vappupuhe 2018: "Suomi ei ole kunnossa niin kauan kuin se leikkaa koulutuksesta ja tutkimuksesta"

Turun opiskelija­vappu alkaa virallisesti vapunaattona, kun tuhannet turkulaiset kokoontuvat Taidemuseonmäelle. Mäellä kuunnellaan opiskelijoiden vappupuhe, jonka lopuksi painetaan valkolakki päähän. Vuonna 2018 puheen piti Turun yliopiston ylioppilaskunnan (TYY) puheenjohtaja Inari Harjuniemi. Lue koko puhe jutusta! (4/2018)

Miten opiskelijat saisivat omaa ääntään kuuluviin päätöksenteossa?

Lähes 90 prosenttia korkeakouluopiskelijoista kokee mahdollisuutensa vaikuttaa kunnallisessa päätöksenteossa melko tai erittäin huonoiksi. Näin kertoo turkulaisten opiskelijoiden yhteisen Ryhmä 40 000:n selvitys. Mikä neuvoksi? (3/2017)