Ilmiöt
06.05.2021

Suomi uhkaa jäädä kieleksi, jolla ei tehdä enää merkittävää tutkimusta. Samaan aikaan inarinsaamen käyttöala yliopisto-opinnoissa kasvaa kaiken aikaa – mitä siltä voisi oppia?

Teksti:
Iida Virtanen
Kuvat:
Teemu Perhiö
  • Mikael Agricolan, suomen kirjakielen luojan, patsas Turussa.

“Kunpa yliopistossa voisi opiskella inarinsaamea!” 

Niin Marja-Liisa Olthuis mietti aloittaessaan saamen kielen opiskelun Oulun yliopistossa 1980-luvun loppupuolella. 

Opinnot olivat pohjoissaameksi. Se on puhujamäärältään suurin saamen kieli. 

Kun Olthuis valmistui ensimmäisenä inarinsaamelaisena maisteriksi, kielen tilanne ei ollut parantunut. Inarinsaamea ei edelleenkään kuullut yliopistossa. 

Vaarana oli, ettei sitä kohta olisi kuullut missään muuallakaan. Kieli oli erittäin uhanalainen, ja vaikutti siltä, ettei se enää siirtyisi luonnollista reittiä seuraaville sukupolville. Alle 30-vuotiaita kielenpuhujia oli enää muutama.
 

Suomessa asuvan suomenkielisen on helppo unohtaa, että mahdollisuus oman äidinkielen käyttöön joka tilanteessa ei ole itsestäänselvyys. 

Kielitieteilijät ovat jo vuosia varoitelleet, että kun Suomessa julkaistaan yhä enemmän englanninkielistä tutkimusta, suomi uhkaa jäädä tieteen popularisoinnin kieleksi, jolla ei voi tehdä merkittävää tutkimusta tai keskustella tieteen saavutuksista.

Isommalla kielellä tehty tutkimus ei ole automaattisesti parempaa. Olennaista on, että tutkimusta tehdään sillä kielellä, jota kohdeyleisö ymmärtää. 

”Kaikki tieto ei ole relevanttia kansainvälisellä tasolla, mutta se voi olla hyvin tärkeää kansallisella tasolla,” huomauttaa tohtorikoulutettava Mariann Bernhardt.  

Bernhardt kirjoittaa Turun yliopiston suomen kielen ja suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen oppiaineessa väitöskirjaa mordvalaiskielten määräisyydestä ja objektin merkitsemisestä. 

Suurin osa suomen sukukielistä on uhanalaisia vähemmistökieliä Pohjoismaissa ja Venäjällä. Niitä tutkiessa törmää väkisinkin kielisosiologisiin ja -poliittisiin kysymyksiin.

“Englanti ei ole läheskään kaikkialla tieteen kieli. Kielivalinnalla voi olla todella paljon merkitystä siinä, ketkä tutkimusta pystyvät hyödyntämään. Jos esimerkiksi Venäjän vähemmistökieltä tutkitaan englanniksi, äidinkieliset tutkijat ja puhujat eivät välttämättä pysty lukemaan tutkimusta”, Bernhardt selittää.

Kielivalinnat heijastavat arvomaailmaamme ja antavat valtaa kielille, joita käytämme. 

Suomenkielisellä tutkimuksella ei toki houkutella yksityisiä ulkomaalaisia rahoittajia. Siksi onkin onni, että osa yliopistojen rahoituksesta tulee valtiolta.

Tai niin voisi luulla. Parhaan tilin valtion rahoitusmallissa voi tehdä nimittäin ainoastaan englanninkielisellä tutkimuksella.
 

Yliopisto saa jokaisesta julkaisusta rahaa: mitä korkeampi julkaisukanavan luokitus on, sitä enemmän. Kanavat asettaa paremmuusjärjestykseen suomalaisten tieteentekijöiden muodostama Julkaisufoorumi eli Jufo.

Jufo-luokituksen asteikko on 0–3. Luokitus määrittyy sen perusteella, kuinka todennäköisesti muut tutkijat viittaavat tietyn kanavan julkaisuihin. 

Viittausten määrä vaikuttaa myös menestykseen yliopistorankingeissa. Korkeimmalle vertailuissa nousevat viitatuimmat yliopistot ja oppiaineet, mikä tarkoittaa, että rankingit suosivat suuria yliopistoja ja luonnontieteellisiä aloja. 

Suomenkieliset julkaisukanavat ovat Jufo-luokitukseltaan enimmäkseen nolla- tai ykköstasoisia, sillä niihin ei viitata yhtä paljon kuin englanninkielisiin. Kolmostasolla ei ole yhtään suomenkielistä kanavaa. 

Joillakin aloilla suomenkielisiä kanavia ei ole luokituksessa ollenkaan.

Tämä ei tarkoita, etteikö kyseisillä aloilla voisi tehdä suomeksi laadukasta tutkimusta – yliopisto vain ei voi saada suomenkielisestä tutkimuksesta yhtä paljon rahaa kuin se voisi saada englanninkielisestä.

Kun jopa malli, jota Suomi itse käyttää tutkimuksensa arvottamiseen, nostaa englanninkieliset julkaisut suomenkielisiä korkeammalle, herää kysymys: miksi yliopistot kannustaisivat tutkijoita suomen kielen käyttöön, kun englanti antaa mahdollisuudet suurempiin rahasummiin?

Eivät ne kannustakaan.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Mikael Agricolan patsas Turun Tuomiokirkon vieressä.
 

Englanti on erottamaton osa suomalaista yhteiskuntaa ja yliopistomaailmaa, vaikka sen opiskelu ei ole Suomessa pakollista. Peruskoulun, lukion ja yliopiston perustutkinnon pakolliset vieraat kielet voi suorittaa opiskelemalla mitä tahansa muuta kieltä kuin englantia. 

Periaatteessa jopa maisteriksi voi valmistua osaamatta lainkaan englantia. Kuitenkin vaikka opetus järjestettäisiin suomeksi, kaikki tenttikirjat eivät välttämättä ole suomenkielisiä. Yhä useampi maisteriohjelma on tarjolla ainoastaan englanniksi.

Vaikka onnistuisi välttelemään englannin opiskelua aina maisteriksi valmistumiseen asti, viimeistään jatko-opinnoissa oletetaan, että suomalainen tohtorikoulutettava osaa englantia.

Se näkyy esimerkiksi Turun yliopiston jatko-opiskelijoilleen lähettämissä sähköposteissa: osa on vain englanniksi, osassa suomenkielinen versio on englanninkielisen jälkeen. 

Tarkoitus on varmasti hyvä: ajatellaan, että englanninkielinen viesti tavoittaa koko kansainvälisen henkilökunnan. 

Suomessa ulkomaalaisilta tutkijoilta ei myöskään vaadita paikallisen kielen osaamista, koska suomalaisten tutkijoiden oletetaan osaavan englantia. 

Mutta miksi oletetaan, ettei kansainvälinen henkilökunta osaa suomea?
 

Mariann Bernhardt on itse esimerkki tutkijasta, joka on oppinut suomea aikuisiällä ja käyttää sitä nyt työ- ja arkikielenään. Teini-iän kiinnostus suomalaisiin hevibändeihin johti vaihto-opintojen kautta uuteen kotimaahan ja jatko-opiskelijaksi Turkuun. 

Hän kummeksuu yliopiston englanninkielistä viestintää.

”Osa kansainvälisistä jatko-opiskelijoista ja tutkijoista on asunut Suomessa pitkään ja opiskelee suomea tai ymmärtää sitä. Siksi on hassua, että englanti on usein ensisijainen viestinnän kieli.”

Koronatilanteessa on toki ollut tärkeää, että on pystytty viestimään englanniksi, jota suuri osa tutkijoista ymmärtää, Bernhardt huomauttaa.

Kansainvälinen viittaa yliopistoviestinnässä lähes aina englanninkieliseen. Turun yliopistossa on 25 kansainvälisille opiskelijoille suunnattua maisterikoulutusta, joista 24 on englanninkielisiä. Ainoa poikkeus on suomen ja sen sukukielten maisteriohjelma SUMA.

SUMA on suunnattu suomea toisena tai vieraana kielenä puhuville suomen ja muiden suomalais-ugrilaisten kielten opiskelijoille, jotka ovat suorittaneet kandidaatintutkinnon Suomessa tai ulkomailla. Gradu kirjoitetaan suomeksi, ja maisteriohjelmasta valmistuttuaan opiskelija pystyy työskentelemään osana suomenkielistä asiantuntijayhteisöä.

Työskentelyyn riittävän kielitaidon voisi saavuttaa nopeamminkin. Esimerkiksi Venäjällä ja Virossa yliopistot tarjoavat vuoden mittaisia kieliopintoja, joiden jälkeen opiskelijat voivat aloittaa varsinaiset opinnot paikalliskielisessä tutkinto-ohjelmassa.

Paikalliskielen opiskeluun kannustaminen hyödyttäisi sekä yksilöä että yhteiskuntaa: suomen osaaminen auttaa tutkijaa integroitumaan Suomeen, ja se taas voi vähentää aivovuotoa.

Opetushallituksen vuonna 2009 tekemän selvityksen mukaan neljännes ulkomaalaisista tutkinnon suorittaneista opiskelijoista lähti Suomesta vuoden aikana valmistumisestaan. 

Bernhardt huomauttaa, että tutkijalla on myös opetusvelvollisuuksia, ja paikalliskielen osaaminen auttaa tutkijaa yhdistämään erikoisalansa monelle opiskelijalle tuttuun Suomen kontekstiin.

“Toimiessaan paikallisella kielellä tutkija tukee ja kehittää sitä yhteiskuntaa, jossa työskentelee.”
 

Samalla kun suomalainen yhteiskunta englanninkielistyy minkä ehtii, inarinsaamen käyttöala kasvaa kaiken aikaa.

Kenties merkittävimmät askeleet inarinsaamen elvytyksessä otettiin vuonna 1997. Tuolloin Inarinsaamen kielen yhdistys perusti kielipesän, jossa inarinsaamentaitoiset lastenhoitajat hoitivat lapsia inarinsaameksi. 

Kun kielipesälapset tulivat kouluikäisiksi, tarve inarinsaamenkieliselle opetukselle kasvoi, ja vähitellen inarinsaamea saattoi opiskella esikoulusta lukioon. Tähän mennessä kielipesät ovat tuottaneet yli 40 uutta inarinsaamen puhujaa. Heistä vanhimmat ovat nyt kolmekymppisiä. 

Inarinsaamen yliopisto-opinnotkin alkoivat vuonna 2000 Oulun yliopistossa – mutta ei ennen kuin Marja-Liisa Olthuis oli itse suunnittelut perus- ja aineopinnot iltapuhteenaan. Syventäviä opintoja on voinut tehdä vuodesta 2012 alkaen.

Olthuisin mukaan opinnot on suunniteltu vastaamaan kieliyhteisön tarpeisiin: inarinsaamenkielisistä opettajista ja lastenhoitajista oli akuutti pula, joten tärkeintä oli opettaa käytännön kielitaito mahdollisimman tehokkaasti. 

Oulun yliopisto järjestää yhteistyönä Saamelaisalueen koulutuskeskuksen (SAKK) kanssa vuoden mittaista intensiivikoulutusta, jonka tarkoituksena on, että sen käytyään opiskelija voi käyttää saamea työkielenään. Opinnot voi hyväksilukea yliopistossa inarinsaamen perusopinnoiksi, ja intensiivikoulutuksen jälkeen voi myös jatkaa opintojaan yliopistossa. 

Olthuis pääsee nyt seuraamaan kielen kehitystä aitiopaikalta: hän toimii inarinsaamen lehtorina Oulun yliopistossa ja puheenjohtajana Inarinsaamen kielen yhdistyksessä.

Inarinsaamenkielistä tutkimusta voi julkaista Saamen kielen ja kulttuurin tutkimusseura ry:n kautta. Myös jatko-opiskelu on mahdollista, mutta Olthuis ei osaa sanoa, voiko väitöskirjan kirjoittaa inarinsaameksi.

”Niin ei ole vielä tehty. Jonkun pitäisi olla ensimmäinen.”
 

Se, millä kielellä tiettyjä asioita tehdään, ei ole vakio. Tätä nykyä inarinsaamea käytetään monissa sellaisissa yhteyksissä, joissa kukaan ei olettanut sitä käytettävän kolmekymmentä vuotta sitten. 

Erilaisten kielenelvytyshankkeiden myötä kielellä voi nyt lukea Neropatin päiväkirjaa, hakea tietoa Wikipediasta ja vaikka valmistua maisteriksi.

Tilanteeseen pääsemiseksi on tarvittu lakeja, byrokraattisia linjauksia ja ennen kaikkea aktiivisia ihmisiä, jotka ovat päättäneet käyttää inarinsaamea aina kun mahdollista.

Samaan tapaan suomen kieli on tieteen kieli vain niin kauan kuin sitä käytetään tieteen tekemiseen.
 

Oikaisu 6.5.2021 klo 14.45. Muutettu kohta ”Kuitenkin vaikka opetus järjestettäisiin suomeksi, on vaikea kuvitella oppiainetta, jolla ei olisi käytössä ainuttakaan englanninkielistä tenttikirjaa” muotoon ”Kuitenkin vaikka opetus järjestettäisiin suomeksi, kaikki tenttikirjat eivät välttämättä ole suomenkielisiä.” 
 

Lue lisää

Ennen vain Helsingissä, nyt myös Turun yliopistossa: uudessa kiinan kielen pääaineessa voi lähteä liikkeelle ”ihan alkeista”

Oppiaineessa pyritään tekemään opiskelijoita tietoiseksi siitä, millaisia vaikutuskeinoja Kiinan valtio käyttää, suunnittelija Hanna Holttinen sanoo. (2/2021)

Pakina: Market Place Centeristä reachable Near Nature

Market Place korostaisi kaupungin History luonnetta Business Centerinä. (2/2021)