Ilmiöt
04.10.2012

Talkooleiristä nauttii ympäristö ja sen ystävä

  • Liikkuminen ulkoluodoilla on tuulisella säällä tarkkaa puuhaa. Kulkureitit ja rantautumispaikat on valittava huolella. Kippari Julia Nyström tähystää Anna-Maija Hammarenin navigoimaa reittiä.

Talkooleirillä ihmisiä yhdistää kiinnostus luontoon, halu toimia sen puolesta ja yhdessä tekemisen riemu. Fyysinen työ saaristoilmassa tekee hyvää keholle ja karkottaa mantereen murheet.

Hangon Tvärminnessä veneissä istuu vanhaa lintumiestä vihreissä puvuissaan, reipasta partiolaistyttöä ja sporttista bisnesnaista kirjavissa ulkoiluvaatteissaan. He ovat lähdössä WWF:n ja Metsähallituksen yhteistyössä toteuttamalle talkooleirille kitkemään saaristoa uhkaavaa vieraslajia, kurtturuusua.

Aurinko paistaa ja muutama pilvilammas täplittää taivasta. Veneet kuljettavat talkooväen Grytskärin saarelle, jossa osa majoittuu meribiologien tukikohtakämppään, osa pystyttää telttansa mustikoita ja puolukoita pursuaville mättäille.

Saarella talkoolaiset jaetaan venekuntiin, ja leirin vetäjä Esko Tainio ohjeistaa ryhmät töihin. Iltapäivällä ehdimme vielä tutustua tulevaan työrupeamaan muutamassa kohteessa, ja bongaamme ensimmäiset merikotkat. Varsinainen urakka alkaa seuraavana aamuna.

Metsähallituksen jykevä alumiinivene paukuttaa maininkien halki kohti aamuaurinkoa. Ohitamme saaria, joiden rantakallioihin on vanhan saaristolaistavan mukaan maalattu saaren nimi: Pattskär, Julö, Alglo...

Perillä rantaudumme liukkaille kallioille. Edessä aukeaa päivän urakka. Kallioiden väliselle rantaniitylle on levittäytynyt kolme suurta ruusupensasta. Ne pitäisi kitkeä juurineen. Oksasakset napsumaan ja rautakanki kouraan!

Auringon kääntyessä osoittamaan iltapäivää kuusihenkinen venekuntamme on kasannut kalliolle näyttävän kasan ruusunoksia ja -juuria sekä myllännyt yksiön pinta-alan verran rantaniittyä paljaille kiville ja mullalle. Paikka näyttää rujolta, mutta destruktiiviseen luonnonsuojelumuotoon on syynsä.

Suojelua rospuuttoajan yli

"Itämeren rannat muuttuvat koko ajan ihmisen toiminnan seurauksena. Pahin ongelma on rehevöityminen. Hiekkarannat kasvavat umpeen ja hiekkaisten alueiden lajit syrjäytyvät", sanoo Metsähallituksen suunnittelijana toimiva Tainio.

Hän tietää mistä puhuu. Tainio viettää vuoden aikana noin sata työpäivää maastossa, näistä reilu puolet merellä.

Ilman kitkentätalkoita kurtturuusu saattaisi levitä saaristossa räjähdysmäisesti. Kun tietty raja ylitetään, paluuta ei enää ole. Vielä toistaiseksi ongelma on aisoissa, ainakin suojelualueilla, joiden esiintymiä kartoitetaan ja kitketään.

Tainiota ajaa työssään eteenpäin usko siihen, että ympäristön tila on tulevaisuudessa parempi. Hän uskoo, että noin kolmenkymmenen vuoden päästä ihmisten ympäristötietoisuus on lisääntynyt ja Itämeren tila parantunut.

"Harvinaisia elinympäristöjä säilytetään siksi, että lajit säilyisivät tämän rospuuttoajan yli ja voisivat sen jälkeen levitä uusille alueille."

Illalla leirisaareen saapuu nälkäisiä ja väsyneitä ihmisiä sekä näiden mukana jätesäkkikaupalla rannoilta kerättyä roskaa. Iltarutiinit alkavat pikkuhiljaa muodostua. Yksi ryhmä lämmittää saunaa sillä aikaa kun toiset kokkaavat. Kolmannet lepäilevät tiskivuoroaan odotellessa, neljännet kantavat vettä. Ruuan ja saunan jälkeen rentoudutaan rupattelemalla viinilasillisen äärellä, toiset kerääntyvät pihalle ihmettelemään tähtitaivasta.

Illalla tuuli nousee. Seuraavan päivän venematkoilla on syytä kulkea suojaisia reittejä ja pitää sadepuvun vetoketjut tiukasti kiinni. Teltassa öinen myrsky ei tunnu, lämmin makuupussi, raskas päivä ja tasainen aaltojen pauhu rannassa ovat tehokkaita nukkumatteja.

Talkootyötä kotouttamiseen?

Kaikki leiriläiset ovat enemmän tai vähemmän ympäristöihmisiä, mutta heitä yhdistää myös yhdessä tekemisestä syntyvä ilo. Marika Kuokkanen on tehnyt monenlaisia talkootöitä, mutta on nyt ensimmäistä kertaa WWF:n leirillä.

"Tällaisissa talkoissa viettäisi vaikka koko kesän!" hän vakuuttaa.

Samaa mieltä on Francisco Chamorro. Vaikka työ on rankkaa, kaupunkilaisena hän kokee saaristomatkan lomaksi.

"Luksus on suhteellinen käsite. Toisille sitä ovat urheiluautot, viiden tähden hotellit ja timanttisormukset. Minulle tämä on luksusta, kun voin saunoa ja syödä yhdessä ihmisten kanssa. Myös unelmani merikotkan näkemisestä toteutui."

Kolmisenkymmentä vuotta Suomessa asunut Chamorro uskoo, että talkooleirit olisivat myös hyvä tapa kotouttaa maahanmuuttajia.

"Täällä oppii ympäristöstä, historiasta ja suomalaisista perinteistä. Lisäksi oppii toimimaan ohjeiden mukaan", Chamorro perustelee.

Leirillä luonnontuntemus tosiaan kasvaa. Leirin vetäjät kertoilevat työn lomassa vinkkejä siitä, miten merikotkan räsymattomaisen lentotyylin tunnistaa tai miltä näyttävät lepän juuren typpipahkurat.

Muuttuva luonto vaatii työtä

Mutta ovatko talkooleirit vain hyvän omantunnon hankkimista kivalla puuhastelulla? Vähän kuin ostaisit ympäristömerkityn mökkiviikonlopun?

WWF:n metsäasiantuntija Panu Kunttu ei niele väitettä. Hän muistuttaa, että eri organisaatioiden järjestämissä talkoissa tehdään vuodessa yhteensä tuhansia henkilötyötunteja, jotka viranomaisilta jäisivät tekemättä. Jos talkooleirejä ei järjestettäisi, monen elinympäristön tila olisi erittäin huono.

"Talkootyöhön satsaamista ei voi myöskään laittaa vastakkain suuremman kuvan luonnonsuojelun kanssa. Kulutuksen vähentäminen ja kestävään elämäntapaan tähtääminen ovat ratkaisevan tärkeitä tekoja, mutta esimerkiksi vieraslajin poistamiseksi luonnosta tarvitaan käsiä talkoisiin", Kunttu muistuttaa.

Suomessa talkooleirejä ympäristön hyväksi järjestää moni eri taho. Kunttu uskoo, että tulevaisuudessa viikonlopunmittaiset kevytaktivismipyrähdykset lisäävät suosiotaan perinteisen järjestötyön sijaan.

Vapaaehtoisesti tehtävän työn määrä tulee todennäköisesti kasvamaan. Ulkomailla esimerkiksi kansallispuistojen säännöllisiä kunnossapitotoimenpiteitä tehdään nyt jo sitoutuneen vapaaehtoisporukan voimin.

Sunnuntai-iltapäivällä tuuli on hieman tyyntynyt, mutta vanhat mainingit käyvät edelleen korkeina. Aavemmilla osuuksilla tuntee olonsa pulpettiveneessä todella pieneksi, varsinkin kun isommat veneet katoavat edeltä saarten taakse, kohti satamaa. Laiturille nousee märkää väkeä. Työkalut ja reput lastataan Metsähallituksen ja WWF:n pakettiautoihin. Kotimatka alkaa.

FAKTA:

? Leirejä järjestetään keväästä syksyyn, kymmenisen vuodessa. Puolet on noin viikon, puolet reilun viikonlopun mittaisia.

? Useimmilla leireillä kunnostetaan perinnemaisemia. Työ on usein niittoa, haravointia, raivausta tai pieniä rakennustöitä.

? Leirejä on järjestetty mm. Metsähallituksen, Metsäntutkimuslaitoksen, ympäristökeskusten ja yksityisten maanomistajien kanssa.

? Ensimmäinen leiri järjestettiin vuonna 1977.

? Leirirekisteriin voi ilmoittautua osoitteessa wwf.fi.

TEKSTI: SAMPO ROUHIAINEN

KUVAT: LIISA HUIMA