Essee
08.10.2020

”Tätä ei ole enää edes kiinnostavaa analysoida” – Politiikan sukupuolikeskustelussa on palattu sotienjälkeiseen aikaan, erikoistutkija Mona Mannevuo sanoo

Teksti:
Jasmin Vahtera
Kuvat:
Ida Iivonen

Emmi Venäläisen twiitti joulukuulta 2019 tiivistää politiikan ja sukupuolen suhteen.

Se on normitettu, ongelmallinen ja aina neuvottelun alla.

"Te, joiden mielestä sukupuoli on yhdentekevä asia yhteiskunnassa ja tasa-arvo on yksilöstä kiinni – katsokaapa kaikkia otsikoita Marinin pääministeriydestä ympäri maailman ja tulkaa sen jälkeen sanomaan, että tämä on yhdentekevä asia. Sitä se ei millään muotoa ole.”

Kun 34-vuotias Sanna Marin valittiin Suomen pääministeriksi joulukuussa 2019 johtamaan naisvaltaista ja verrattain nuorta hallitusta, alkoi kritiikki. 

Arvostelijoita riitti. Twitterissä käytiin kuumaa keskustelua siitä, olisiko oikea nimi hallitukselle ”huulipunahallitus” vai kenties ”spicegirlshallitus”. 

Uusi valtioneuvosto joutui heti kovan paikan eteen, ja tulisi saamaan väistämättä kovaa arvostelua pandemiaksi äityneen kriisin hoidosta. 

Liian nuoria, liian naisia, liian kokemattomia, liian kaikkea ja samalla ei tarpeeksi mitään.

Sedät olisivat monen mielestä hoitaneet tilanteen paremmin.

Marinin hallitus nuorine naisministereineen on ennennäkemätön ja ainutlaatuinen. Se voidaan nähdä vastaiskuna perinteiselle, vuosisatoja vanhalle patriarkaaliselle vallalle, ja siksi se pelottaa monia.
 

Nais-etuliite toiseuttaa, alleviivaa suku­puoliasetelmia ja luo vastakkainasetteluita toimijuuden sukupuolisuuteen. Korostaminen on ongelma. 

Se, miten ja millaisena näemme esimerkiksi naisen, on kulttuurimme meille tuottama kuva, kertomus ja illuusio.

Nämä mielikuvat vaikuttavat myös siihen, miten tarkastelemme naisten toimintaa politiikan kentillä. 

Kuten moni muukin asia, politiikka perustuu mielikuville. Jokaisella on oma käsityksensä siitä, millainen poliitikon tulisi olla, miltä hänen tulisi näyttää ja millaisia asioita edustaa.

Politiikan kova maailma ei tunnu sopivan mielikuvaan, jota nainen vielä tänäkin päivänä edustaa. Hän on hoivaava, empaattinen, ymmärtäväinen ja tunteen vietävissä.

Johanna Mäkelä (2018) on tutkinut väitöskirjassaan sukupuolittunutta johtajuutta ja naisia politiikassa. 

Hänen mukaansa naispoliitikko-käsite luo mielleyhtymän siitä, että nainen on ”poliitikkona tai johtajana jotenkin erilainen ja perinteisestä poikkeava, stereotyyppisestä ja maskuliinisesta johtajatyypistä erottuva”.

Mäkelän väitöskirjaansa varten haastattelemien poliitikoiden kokemuksissa korostuu koettu ”naislisä”. Haastatellut viittaavat tähän, kun he puhuvat esimerkiksi yksittäisen poliitikon mediakohtelusta ja siitä, mitä poliitikolle sallitaan ja mitä ei.
 

Suomalaisessa politiikassa naiset ovat olleet kansainvälisessä vertailussa edellä­kävijöitä jo pitkään.

Silti naisen valinta politiikan korkeille paikoille herättää edelleen keskustelua muun muassa pätevyydestä.

Johtamiskulttuuri ja erityisesti poliittinen johtajuus mielletään maskuliiniseksi, minkä takia jokainen ei-mies joutuu monin eri tavoin todistelemaan oikeuttaan ja pätevyyttään toimia työssään. 

Miehen pätevyys poliitikkona otetaan herkemmin annettuna, naisen pitää osoittaa se teoillaan ja olemuksellaan. Naispoliitikko joutuu performoimaan vakuuttavaa poliitikkoa esimerkiksi pukeutumisen ja eleiden avulla. 

Naiseus ja nuoruus, joihin huomio Marinin hallituksessa herkästi keskittyy, vie helposti huomion itse asiasta. Asiantuntijuudesta, osaamisesta ja tietotaidosta.
 

”On jatkuva ikävä” – Huippu-uraa tekevä ministeri Sanna Marin valoi uskoa uraäiteihin: ei itsekään millään ehdi joka päivä pienen Emma-tyttären luokse kotiin. Iltalehti 21.9.2019.

Sanna Marin avoimena Me Naisissa: ”Toivoisin perheenlisäystä, pikkusisarusta Emmalle” 3.6.2020.

Media toimii usein tavalla, joka ylläpitää ikiaikaisia sukupuolinormeja ja hankaloittaa nykyaikaisten lähestymis­tapojen muotoutumista. Erityisesti naistenlehdet rakentavat stereotyyppistä kuvaa eri sukupuolista. 

Esimerkiksi Me Naiset -lehden artikkeleissa käsitellään lähes aina Marinin tytärtä, hehkutetaan pääministerin siivousintoa tai kerrotaan hänen haaveilevan toisesta lapsesta. Lehti haluaa luoda pääministeristä kuvan tavallisena, samaistuttavana naisena.

HS: Sanna Marin siivoaa myös itse Kesärannassa – tästä syystä pääministeri pitää siivoamisesta. Ilta-Sanomat 4.7.2020.

Politiikan tutkija Erkka Railon tutkimusten mukaan ruumiillisuus ja yksityiselämä rajoittavat ja häiritsevät naispoliitikon uraa.

Hänen mukaansa äitiys-diskurssi nousi median suosioon 2000-luvun alussa, jolloin naistenlehdet alkoivat naispoliitikoista kirjoittaessaan käsitellä äitiyttä.

Tämä piti yllä kuvaa naispoliitikosta ensisijaisesti naisena ja sitä kautta äitinä, sitten vasta poliitikkona. 

Politiikka halutaan nykyisin henkilöidä samaistuttavaan muotoon, jota ­esimerkiksi lapsen saaminen monelle edustaa.

Naisten osalta julkinen keskustelu pohtiikin usein perhe-elämän ja johtajantyön yhdistämistä.

Miksi poliitikkonaiset sitten itse hehkuttavat vauvauutisilla? Esimerkiksi syyskuussa 2020 lehdet uutisoivat, että opetusministeri Li Andersson saa lapsen.

Me Naisten (3.9.2020) haastatteleman Tampereen yliopiston sukupuolentutkimuksen professori Anu Koivusen mukaan kyse voi olla harkitusta poliittisesta siirrosta, joka taas perustuu sukupuoliin liitettäviin kuvastoihin.

”Naisten on perinteisesti pitänyt olla uskottavia sekä poliitikkoina että naisina”, hän sanoi lehdelle.

Vaikka naispoliitikoista tehtävät julkiset representaatiot ovat kyseenalaisia, voivat niiden kohteeksi joutuvat myös hyötyä asetelmasta.

Pelin säännöt ovat selvät, mutta monella tavalla ongelmalliset.
 

Ulkonäkö liitetään kykyyn toimia poliitikkona.

Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että poliitikkonaisten ulkoiseen olemukseen, kuten pukeutumiseen, ulkonäköön ja ikään kiinnitetään paljon enemmän huomiota kuin miespoliitikkojen kohdalla. 

Mitä kauneusihanteen mukaisempi ulkomuoto, sitä enemmän joutuu pätevyyttään ja osaamistaan todistelemaan.

Väitöskirjatutkija Johanna Mäkelän mukaan Tarja Halosesta käytiin aikanaan presidenttikausiensa yhteydessä erilaista keskustelua, sillä hän on ulkomuodollisesti ja tyyliltään miesmäisempi. Hänet nähtiin miehenä. 

Pukeutuminen on keskeinen osa poliitikon uskottavuutta ja tyyliä.

Näin ollen on ymmärrettävää, mutta samalla masentavaa, ettei Sanna Marinin laajasta haastattelusta Iso-Britannian muotialan arvostetussa Vogue-lehdessä jäänyt kenellekään mieleen mitään muuta kuin Uhana-design.
 

Politiikan naiset joutuvat edelleen toimimaan lasikaton varjossa.

Käsite on peräisin Yhdysvalloista. Sillä kuvataan työelämän rakenteissa olevia näkymättömiä esteitä, jotka estävät tai vaikeuttavat tietyn ihmisryhmän etenemistä hierarkiassa. 

Naisten ja miesten väliset palkkaerot, sukupuolinen häirintä ja tytöttely ovat lasikaton ilmentymiä.

Lasikattoa ylläpitävät politiikan hyvä veli -verkostot syrjivät naisia järjestelmällisesti.

Vuonna 2007 Hufvudstadsbladet nosti esiin Suomessa vuodesta 1942 toimineen ”Keskiviikkokerhon”, jonka jäsenet olivat vaikutusvaltaisia, korkeissa poliittisissa asemissa olevia miehiä. 

Naiset oli suljettu asemastaan riippumatta eliittiklubin ulkopuolelle. Kutsua ei saanut aikanaan edes presidentti Tarja Halonen.

Vasta vuonna 2018 Helsingin Sanomat uutisoi kerhon historiallisesta kokouksesta. Mukana oli tuolloin ensimmäistä kertaa myös muutama nainen.
 

Onko suomi lopulta niin tasa-arvoinen maa kuin aina hehkutetaan?

Tasa-arvo jää edelleen syvien rakenteiden varjoon, pohtii erikoistutkija Mona Mannevuo. Hän työskentelee Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksessa.

Mannevuon mukaan oletuksemme ja arkiymmärryksemme ovat usein paljon sukupuolittuneempia kuin myönnämme.

Suomesta puhutaan aina tasa-arvoisena yhteiskuntana, jolloin rakenteet ja ongelmat jäävät herkästi huomaamatta.

Mannevuon mukaan ”nykykeskustelu politiikasta ja sukupuolesta on kuin paluuta sotienjälkeiseen aikaan”, jolloin Suomessa vallitsi voimakas käsitys sukupuolten eroista.

Ajatus siitä, että naiset ajattelevat tunteella ja miehet rationaalisesti, läpäisi tuolloin koko yhteiskunnan.

Tällä vaalikaudella keskiössä eivät ole vain naiset vaan punavihreät naiset. 

”Keskustelussa on tultu siihen, että nimenomaan punavihreät naiset luulevat, että raha tulee töpselistä, ja että he vaan ottavat velkaa ja jakelevat rahaa vastuuttomasti.” 

Mannevuo muistuttaa, että valtion velkaantumisesta on keskusteltu vuosikymmenet. Viruskriisin keskelle joutuneelle uudelle hallitukselle tilanne on hankala.

”Koronan myötä valtion velanotto henkilöityy nyt naisten holtittomaksi talouspolitiikaksi, mikä on tietysti hallitukselle epäedullista.”

Talouskeskustelussa tulisi Mannevuon mielestä muistaa se, että virkamieskunta ja valtiovarainministeriö ovat kuitenkin suhteellisen pysyviä instituutioita. 

Mannevuo nostaa esille valtiovarainministeri Katri Kulmunin (kesk) eroon johtaneen tapauksen ja tuo esille keskustelukulttuurin ongelmallisuuden.

”Yleiskuva oli hallituskauden alussa se, että on tämä huikenteleva viisikko, joka ei ymmärrä rahasta mitään. Lopulta valtiovarainministeriksi valittu Matti Vanhanen tuli ja laittoi tytöt kuriin. Tämä on jo niin sukupuolittunutta, ettei tätä ole enää edes kiinnostavaa analysoida.”

Mannevuo toivoo, ettei tällaista keskustelua nähtäisi enää 2020-luvulla, sillä se vie tilaa vakavalta poliittiselta keskustelulta.

Kaikelta siltä, mikä olisi oikeasti merkityksellistä. Samalla ”sotienjälkeinen keskustelukulttuuri” ylläpitää syviä rakenteita, joiden läpi peilaamme kuvia sukupuolesta. 

”Kun Matti valittiin, keskustelu oli aivan avoimesti sellaista, että tosi hyvä että Matti tulee sinne ja saa aikaan järjestystä. Tämä näkökulma toistui koko ajan eikä kukaan puuttunut siihen mitenkään. Se sotii vastaan ajatusta Suomesta tasa-arvon mallimaana.”
 

22. elokuuta pääministeri Sanna Marin saapui puoluekokoukseen ja twiittasi:

#SDP:n puoluekokous alkoi Tampereella. Ensimmäisiä asioita, joita media minulta kysyi, oli, että siivositko kotona Tampereella. Vastaus oli, että kyllä siivosin. Voin vastaisuuden varalle kertoa, että vastaus tulee joka kerta olemaan sama. Sitä ei liene tarpeen enää kysyä.

Samaan aikaan Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä 9/20 julkaistiin iso juttu Matti Vanhasen talonrakennusprojektista: ”Tässä on talo, jonka rakensi Matti”.

Artikkelissa Vanhanen on kuvattu talonrakennusprojektin keskellä laittamassa lautoja paikoilleen.

Ongelma ei rajoitu vain naisiin, sillä julkinen puhe myös miespoliitikosta on normitettua ja stereotypioita vahvistavaa.

Esimerkeissä on selvä representaatioero. Miespoliitikko kuvataan herkemmin aktiivisena toimijana, kun taas nainen niin kutsuttujen pehmeiden arvojen edustajana.

Mies rakentaa, nainen siivoaa.

Miksi media luo ja ylläpitää tällaista kuvastoa?

Onko se sitä, mitä vaadimme, jotta voimme samaistua valtaapitäviin ja pitää yllä normitettuja sukupuoli-identiteettejä?

Tasa-arvo ei ole valmis. Sen eteen pitää edelleen työskennellä.

Siinä vaiheessa, kun valtiovarainministeri Matti Vanhaselta kysytään, mikäli hän siivosi kotona, ollaan edes jollain tavalla tasoissa.
 

Lue lisää

Miehet ry:n puheenjohtaja on turkulaisopiskelija: "Haluamme monipuolistaa mieskuvaa"

Viime marraskuussa Twitter-keskustelu johti uuden, miesten asemaa edistävän yhdistyksen perustamiseen. Miehet ry:n puheenjohtaja on Janne Salakka, joka opiskelee valtio-oppia ja kansainvälisiä suhteita Turun yliopistossa. (1/2019)

Nyt puhuvat Turun ylioppilasteatterin näyttelijät: ”Syrjintä ei ole aikaisemmin tullut näin vasten kasvoja”

Turun yliopiston opiskelijat Nuppu Ervasti ja Elisa Kinnunen eivät kelvanneet klassikkonäytelmän tähdiksi.