Ilmiöt
10.12.2021

Tohtori Steiner uskoi, että Atlantiksesta löytyy ihmiskunnan ”juurirotu” – salaperäisessä kirjastossa Åbo Akademin kellarissa lepää hänen elämäntyönsä

Teksti:
Samuli Tikkanen
Kuvat:
Teemu Perhiö

Vatsassani velloo outo tunne, kun astelen portaita alas sokkeloisen Dahlströmin palatsin kellariin. 

Eräässä lääketiedettä koskevassa luennossaan itävaltalainen ajattelija Rudolf Steiner spekuloi, että englantilaisten filosofien suuntautuminen kohti materialismia johtui heitä vaivaavasta ummetuksesta. 

Maallisiin kärsimyksiinsä sidotut filosofit eivät kyenneet katsomaan materiaalisen maailman ulkopuolelle. Steiner vitsaili, että koko suuntaus olisi voitu välttää korjaamalla ruokailutottumuksia.

Auki kammettava arkistohylly liikkuu vaivalloisesti kiskoillaan.

”Siinä se on, koko Steinerin Gesamtausgabe!” Ruth Illman toteaa ilahtuneesti. 

Auenneeseen hyllyvälikköön astuessani näen rivi toisensa perään kauniin pastellinsävyisiä kirjoja. Violettia, vaaleanpunaista, sinistä ja keltaista. Yli kolmesataa teosta, kaikki Steinerin ajatuksista koostettuja. Yhden ihmisen elämäntyöksi varsin vaikuttava kokonaisuus. 

Olemme Turun ehkä salaperäisimmässä, tai ainakin vähiten tunnetussa kirjastossa – Donner-instituutissa. Illman on sen johtaja. 

Instituutti on yksityinen tutkimuslaitos ja pohjoismaiden suurin uskontotieteelliseen kirjallisuuteen erikoistunut kirjasto. Se toimii Åbo Akademin säätiön hallinnoimalla varallisuudella.

Täällä voi Steinerin hengentuotteiden lisäksi selata ja lainata lähes mitä tahansa esoteerista kirjallisuutta; aina Aleister Crowleyn käytännönläheisestä satanismista kotimaisen Pekka Ervastin kirjoituksiin Väinämöisestä Jeesuksen uudelleensyntymänä.

Ja muutaman huoneen päässä majaansa pitää Åbo Akademin rehtori.

On mentävä sata vuotta ajassa taaksepäin ymmärtääkseen, miksi nyt seisomme Steinerin pölyttyneen elämäntyön äärellä. Kuinka tällainen laitos on syntynyt?
 

Tarina alkaa Donnereista, Unosta ja Ollysta. Olly (Olga) oli oman sukunsa puolesta Sinebrychoff, tehtaanomistajien ainoa lapsi.

Uno puolestaan tuli kaupankävijöiden suvusta, joka oli hiljalleen lipunut kiinnostuksissaan kohti yliopistomaailmaa. Hänen isänsä oli sanskritin kielen professori.

Uno kouluttautui insinööriksi ja tapasi Ollyn vuonna 1899 opintomatkalla Dresdenissä. Insinöörin ammattivalinta oli hyvin ajankohtainen, sillä Eurooppa teollistui vauhdilla. Hän vaurastutti jo valmiiksi rikasta sukua entisestään, koska oli ehättänyt perustaa Suomeen sen ensimmäisen teollisen kehräämön.

Helsingin koulutetusta porvarieliitistä syntynyt, kosmopoliittista elämäntapaa suosiva pariskunta pyöritti bisnesaffäärinsä pääasiassa ulkomailta käsin. Pariskunta oli niin varakas, että he saattoivat viettää aikansa kulttuuripiireissä ja keskittyä yhdistystoimintaan. Molemmilla oli myös yhteinen kiinnostuksenkohde, antroposofia.

Rudolf Steiner oli luonut antroposofian eli hengentieteen 1900-luvun alussa. Hän yhdisteli ajatusperinteeseen käsitteitä erilaisista okkultismin ja mystiikan virtauksista: teosofiasta ja idän uskonnoista mutta myös kristinuskosta. 

Donnerit onnistuivat järjestämään henkilökohtaisen tapaamisen Steinerin kanssa 1913, kun hän oli luennoimassa Lontoossa. Tapaamisen myötä pariskunnan suhde antroposofiaan alkoi syvetä. 

He matkustelivat Euroopassa kuuntelemassa tohtorin luentoja ja viettivät aikaa Dornachissa, jonne rakennettiin antroposofien keskusta, Goetheanumia.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.


 

Antroposofia syntyi historiallisena aikakautena, jona teollistumisen materiaaliset prosessit muokkasivat rajusti ympäröivää maailmaa. Teollistuminen herätti monenlaisia vasta­reaktioita, kuten lebensreformin, jossa vaalittiin kasvissyöntiä, luonnonlääkintää ja muuta oikeaoppista hippeilyä. 

Natsit ponnistivat valtaan samankaltaisella teollistumisen kritiikillä ja ”alkuperäisen elämäntavan” palauttamisen retoriikalla. Myös antroposofian voi nähdä reaktiona ympäröivän yhteiskunnan nopeisiin muutoksiin.

Steiner väitteli tohtoriksi vuonna 1891, ja alkoi muodostaa omaa näkemystään tieteestä – tai siitä mitä sen kuuluisi olla, eli hengen ja järjen liitto. Hän pyrki yhdistämään uuden murroksellisen luonnontieteen omaan ”hengentieteeseensä”.

Syntyi ajatus henkisestä evoluutiosta, jonka inspiraationa oli luonnollisesti Charles Darwin, sekoitettuna Goetheen ja saksalaisiin idealisteihin. 

Johann Wolfgang von Goethe, saksalaisen kirjallisuuden jättiläinen, oli syy, miksi Steiner päätyi kehittämään oman hengentieteensä.

Goethe leipoi holistista tiedettä, sellaista, joka pystyisi käsittelemään yhtäaikaisesti niin ihmisen mieltä kuin tätä ympäröivää maailmaa. Hän ajatteli, että todellisuus ilmenee ihmisen kokemuksen kautta. Ihmisen suhde tietoon oli osallistuva, ei vain havainnoiva.

Steinerin hengentieteen perustana olikin ajatus siitä, että englantilaisten suosima tieteellinen empirismi ja saksalaisvetoinen idealismi olisi mahdollista yhdistää toisiinsa.

Idealismi on sotkuinen käsite, mutta tässä yhteydessä se tarkoittaa filosofista suuntausta, jossa tieto saavutetaan seulomalla järjen avulla havaintoa edeltävää, apriorista tietoa.

Tällainen idealismi ei pidä empirismiä ja sen maailmasta hankittua aistiperäistä tietoa juuri minään; sama pätee myös empiristien suhtautumiseen idealisteja kohtaan.

Steiner ajatteli, että henkistä maailmaa olisi mahdollista tutkia empiirisesti yksilön omien kokemusten kautta ja näin kehittää omaa itseään paremmaksi. Hän halusikin tuoda ihmisen kokemukset samanarvoisiksi tiedon lähteiksi kuin luonnontieteen menetelmät. 

Nykypäivänä tällaista näkemystä pidetään tieteellisyyttä imitoivana käytäntönä. On hyvä muistaa, että tieteen ja uskonnon erottaminen toisistaan ei ollut mikään itsestäänselvyys edes sata vuotta sitten. 
 

Hengentiede on siis hengen tietämistä – omista kokemuksista ammentamista osana laajempaa steinerilaista kosmologiaa, jossa maailma rakentuu eetteristä ja erilaisista planetaarisista vuorovaikutussuhteista.

Steiner ajatteli, että ihmisellä on neljä eri ruumista: egon lisäksi fyysinen, astraalinen ja eetteriruumis. Materiaalisen maailman lisäksi ihminen eläisi siis muissakin ulottuvuuksissa.

Antroposofian tavoite on kaikessa nöyryydessään ihmiskunnan henkinen evoluutio. Tästä syystä Steiner järkeili, että evoluutio tulee etenemään vain ihmisten kokonaisvaltaisella opastamisella, holistisella tieteellä. 

Oli siis perustettava koulutuslaitos. Hengentieteen korkeakoulu, Goetheanum, valmistui Sveitsin Dornachiin vuonna 1919. Siellä saattoi opiskella kaikkea mistä Steiner oli kirjoittanut. Eli lähes kaikkea. 

Tiedemaailmassa kiiri sana diletantista, joka pyrkii levittämään näkemyksiään, vaikkei tunne edes tutkimusperinteitä.

Steiner kontribuoi ainakin lääketieteeseen, uskontoon, arkkitehtuuriin, kansantaloustieteeseen ja musiikin teoriaan. Hänen päästään maailmaan putkahtivat biodynaaminen viljely, eräänlainen luomuviljelyn muoto, ja antroposofiset hoitomenetelmät. Myös Steinerin väriopin suosimien pastellisävyjen arvostus nousi. 

Steinerin kirjoituksiin mahtuu aidosti kiinnostavaa aikalaispohdintaa empiiristen luonnontieteiden noususta ja siitä, kuinka tieteen vastakkaista päätyä edustavan saksalaisen idealismin tulisi reagoida empiriaan pyrkivän materialismin nousuun. 

Toisaalta Steiner kirjoitti myös paljon ”pyhistä Akasha-kirjoista” kanavoimaansa tietoa muun muassa Atlantiksen mantereesta ja sen tuhosta selvinneestä ylväästä arjalaisesta kantarodusta.

Taustalla oli darwinismista ammentava ajatus ihmiskunnan henkisestä evoluutiosta, jossa myyttistä Atlantista asutti ihmisten ”juurirotu”. 

1900-luvulla rotuopit arjalaisineen pääsivät osaksi natsiokkultismin poliittista doktriinia. Ajatusmaailmojen eroavaisuutta korostaa se, että sekä antroposofien että teosofien toiminta lakkautettiin Natsi-­saksan synnyttyä valtion etujen vastaisena toimintana. 

Toisen maailmansodan jälkeen esoteeriset liikkeet saivat joka tapauksessa osan syistä niskoilleen, kun spekuloitiin, mikä lopulta aiheutti Saksan kamaluudet. 

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.


 

Suomalainen antroposofinen seura perustettiin vuonna 1923, jolloin myös Uno ja Olly Donner muuttivat Suomeen.

Seura jakautui melkein heti useammaksi eri kieliryhmiä ja maantieteellisiä ryhmiä edustavaksi organisaatioksi. Unosta tuli näistä suurimman, pääasiassa ruotsinkielisen seuran puheenjohtaja vuoteen 1931 asti. 

Antroposofeja oli Suomessa oikeastaan todella vähän. 1930-luvulla eri antroposofisissa seuroissa vaikutti enimmillään noin 250 jäsentä, jonka jälkeen jäsenmäärä alkoi hiljalleen laskea. Suurin osa jäsenistä oli naisia.

Moni kotimainen antroposofi oli kuitenkin vaikutusvaltainen kulttuurihenkilö tai poliitikko. Myös teosofia ja spiritualismi näkyivät Suomessa laajemmin kuin tänä päivänä osaisi ajatella.

Runoilija J.H. Erkko oli innoittunut teosofian perustajasta, Helena Petrovna Blavatskysta; Keskustapuolueen ideologi Santeri Alkio oli innokas Steinerin lukija; Ilona Harima maalasi esoterian inspiroimaa taidetta, samoin Pekka Halonen, Akseli-Gallen Kallela ja Hugo Simberg

Vasta hiljattain näidenkin kultakauden maalarien taiteesta on osattu erottaa muitakin aattellisia rakennuspalasia kuin ilmeinen kansallisromantiikka, johon teosofialla oli vahva sidos.

Teosofia oli uskonnollis-mystillinen ajatussuuntaus, jossa yhdisteltiin eri uskontojen keskeisiä pyhiä kirjoituksia toisiinsa ja luotiin niistä laaja ”jumalviisauden” oppi. Oli Jeesuksen vuorisaarnaa, jälleensyntymistä ja karman lakia. 

Teosofisen seuran perustaja H.P. Blavatsky uskoi, että kaikilla kulttuureilla oli oma sisäsyntyinen näkökulmansa jumalviisauteen ja siksi maiden oli vaalittava omaa kulttuuriaan. Kotimaiset teosofit pitivät Kalevalaa Suomen vastineena pyhien kirjojen kokonaisuuteen. 
 

Vuonna 1931 Uno Donneria ei valittukaan yhdistyksen kokouksessa jatkamaan puheenjohtajana. Hän tyrmistyi, koska koki omistaneensa koko elämänsä liikkeelle Suomessa.

Donnerien välit kotimaisiin piireihin katkesivat ja kansainvälisetkin suhteet viilenivät muutamaksi vuosikymmeneksi. Donnerit päättivät keskittyä yhdistystoiminnan sijaan käytännönläheisempään antroposofiaan.

Muutama vuosi ennen lopullista välirikkoa yhdistyksen kanssa Donnerit olivat hankkineet maatilan Lohjan Kirkniemeltä. Siellä oli määrä kokeilla Goetheanumin ensimmäisellä viljelyskurssilla esiteltyä uutta biodynaamista viljelymuotoa.

Biodynaamisessa viljelyssä korostettiin maatilaa elimellisenä kokonaisuutena, elävänä organismina. Se oli ideologinen vastakappale maatalouden tehostamista ajavalle ajatusmaailmalle. Maataloudesta oli nopeasti tulossa ”mekaanis-materialistista”, voittoa tavoittelevaa ja tehokkuutta korostavaa.

Käytännössä biodynaaminen viljely muistutti nykyaikaista luomu­viljelyä: esimerkiksi hyönteismyrkkyjen ja lannoitteiden käyttöä vältettiin.

Mutta koska oli kyse antroposofiasta, mukana oli myös maagisia harjoitteita. Niillä pyrittiin optimoimaan viljeltävä maaperä esimerkiksi kuun kiertoihin, tähtiin ja planeettojen asentoon peilaten.

Donnerien viljelykokeet onnistuivat ja he pyörittivät pitkään toimivaa ja tuottavaa maatilaa.

Maatilan ohella Olly opetti Kirkniemen yksityiskoulussa, jossa hän hyödynsi Steinerin kehittämää Waldorf-pedagogiikkaa, esimerkiksi taideaineiden opetuksessa. Hän tuki koulua rahallisesti ja osallistui opetussuunnitelmien tekoon. 

Kirkniemeen avattiin myös hoitolaitos kehitysvammaisille lapsille vuonna 1928. Se suljettiin rahaongelmien takia vain kolmen vuoden toiminnan jälkeen.

Tuohon aikaan suhtautuminen kehitysvammaisiin oli Suomessa hyvin kielteistä. Vuonna 1935 voimaan tuli kehitysvammaisten pakkosterilointilaki, jonka perusteluna oli rotuhygienian ylläpito.

Antroposofien suhtautumistapa poikkesi radikaalisti muusta yhteiskunnasta. Antroposofiassa kehitysvammaiset nähtiin ihmisinä, joilla oli oma tapansa elää ja kehittyä. Pakkosterilointilaki kumottiin vasta vuonna 1970.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.


 

Suomessa Rudolf Steiner tunnetaan erityisesti tämän innoittamasta koulujärjestelmästä, Steinerkouluista. Niistä kantautuu korviin kaikenlaista kummaa.

Oppilaat jaetaan Galenoksen teorian mukaisesti neljään temperamenttiryhmään, joilla on varsin lystikkäät nimet: koleerikot, sangviinikot, flegmaatikot ja melankolikot.  

Eurytmiikan jumppatunneilla heilutellaan kuparista taottuja keppejä pianon tahtiin, taideopetusta on huomattavasti enemmän verrattuna tavalliseen peruskouluun eikä kynillä saa kirjoittaa ennen kolmatta luokkaa.

Steinerilta on kuitenkin otettu vain mystinen pedagogiikka, Atlantiksen sijaintia kouluissa ei esimerkiksi joudu opettelemaan (Herakleen pylväistä länteen kunnes pää osuu mantereeseen).

Steinerkouluista ensimmäinen perustettiin 1950-luvulla Helsinkiin, minkä jälkeen uusia syntyi ripotellen.

Nyt Suomessa on 24 steinerkoulua, 42 päiväkotia, 11 aikuispedagogista yhteisöä ja yksi ­Snellman-korkeakoulu, joka tuottaa opettajat edellämainittuihin. Määrä on näin pienessä maassa merkittävä. 

Tohtorin lonkerot ulottuvat koulutuksen ja taiteen lisäksi politiikkaankin asti. Steinerilla on ollut vaikutusta erityisesti Keskustan ideologian kehittymisessä.

Puolueen merkkihenkilö Santeri Alkio (1862–1930) oli hyvin kiinnostunut teosofiasta ja sitä kautta myös Steinerin opeista. Alkiota kiinnostivat erityisesti hänen näkemyksensä valtiosta ja kansalaisen velvollisuuksista.

Alkio piti Steinerin vallanjaon teoriasta, joka oli pohjimmiltaan tylsän käytännöllinen: henkisillä lisämausteilla höystetty montesquieulainen vallanjako­oppi. Valtiolla tuli olla kouluttava rooli yksilöiden henkilökohtaisessa kehityksessä.

Steinerista useammassa kirjassaan kirjoittanut syvän päädyn keskustalainen Paavo Väyrynen on luokitellut itsensä koleerikoksi, eli sapekkaaksi luonteeksi. Koleerikkohan on ”kuumaverinen toiminnan ihminen”, jonka perusnesteenä on sappi.

Väyrynen ei ole nykyisessä keskustapuolueessa yksin antroposofisten intoutumiensa kanssa, sillä myös vanha pääministerimme Esko Aho on maininnut aikoinaan lempiajattelijakseen Reijo Wileniuksen, Snellman-korkeakoulun vanhan rehtorin. 

Keskustan ja antroposofian suhdetta on spekuloitu esimerkiksi Ylen vuonna 2001 näyttämässä MOT-ohjelmassa ”Steinerkoulun salaisuus”. Siinä tuodaan ilmi, kuinka steinerkoulujen erityisasema Suomen laissa 1970–90-luvuilla saattoi selittyä poliitikkojen myötämielisyydellä. 

Steiner-koulut saivat erityislailla valtionrahoitusta 1990-luvulle asti, mutta esimerkiksi uskontokuntien ylläpitämille kouluille rahoitusta ei myönnetty.
 

Uno ja Olly Donner viettivät viimeiset vuotensa Sveitsin Dornachissa sijaitsevassa parantolassa.

Heidät kummatkin haudattiin 50-luvun lopulla Goetheanumin läheiseen puistoon, Rudolf Steinerin ja muiden alkuaikojen antroposofien viereen.

Lapsettomina he olivat päättäneet testamentata koko omaisuutensa kirjaston eli Donner-instituutin perustamiseksi.

Donnerit olivat vannoutuneita antroposofeja, mutta eivät silti halunneet, että heidän nimeään kantava instituutti olisi puhtaasti antroposofinen tutkimuslaitos ja kirjasto.

Vuonna 1956 luovutetussa testamenttikirjeessä mainittiin, että instituutin pitää olla vakaan tieteellisellä pohjalla. Se merkitsi erottautumista luterilaisesta teologiasta ja uudenlaista avoimempaa katsantokantaa uskontojen tutkimukseen.

Testamentin luonteen takia instituutti mukautui osaksi yliopistoyhteisöä verrattain helposti. Instituutin johtaja Ruth Illman uskoo, että uusi näkökulma oli aikoinaan kannattava.

”Kirjeessä on kuvailtu uskonto historiallisena, kulttuurisena ja yhteiskunnallisena tekijänä, eli kaikki se mitä nykyään ajatellaan humanistisena uskontotieteen tutkimuksena. Sitähän ei ollut siihen aikaan vielä.”

Alkuvuosina kirjastoon kyllä hankittiin paljon antroposofista kirjallisuutta, koska instituutin ensimmäinen kirjastonhoitaja Olof Sundström sekä hänen vaimonsa Margarete olivat Donnerien tuttuja antroposofien piireistä. 

”Nuoret opiskelijat aina yllyttivät ja saivat Margareten puhumaan henkimaailman kokemuksista ja Steinerista”, Illman kertoo. 

Kirjastohuoneen lattianrajassa seinää vasten nojaa kuplamuoviin pakattu taulu. Sehän on tohtori Steiner, muoviin käärittynä! 

Illman myöntää tilanteen olevan melkoisen symbolinen.

”Vähän noloa, pitäisi varmaan laittaa se takaisin seinälle.”
 

Kiinnostava sivujuonne

Kiinnostava sivujuonne Donner-instituutin tarinassa liittyy tunnettuun ruotsalaiseen abstraktiin taidemaalariin, Hilma af Klintiin (1862–1944).

Af Klint oli aktiivinen antroposofi ja kävi useita kertoja opintomatkoilla Goetheanumissa. Hän koki maalaavansa henkimaailman pyynnöstä jo kauan ennen tutustumistaan antro­posofiaan.

Viimeisinä vuosinaan af Klint tutustui suomalaiseen antroposofiin, Olof Sundströmiin.

Ei ole tarkalleen tiedossa kuinka kaksikko tapasi, mutta ystävyyden myötä Sundström sai viimeisiä vuosiaan elelevältä af Klintiltä tehtävän: luet­teloida kaikki tämän työt. Sundström teki työtä käskettyä ja kasasi katalogin.

Vuonna 1959 Sundström kutsuttiin perustamaan ­Donner-­­instituuttia Turkuun, jonne hän kiikutti luettelon mukanaan. 

Turussa katalogi päätyi Donner-instituutissa kirjastonhoitajana työskentelevän nuoren tutkijan, Sixten Ringbomin käsiin.

Samaisessa kirjastossa Ringbom tutustui teosofien viimeisen johtajan, Annie Besantin ja Charles Leadbeaterin Thought Forms -kirjaan, jonka abstraktit maalaukset ”ajatusmuodoista” pudottivat nuoren tutkijan abstraktin taiteen kaninkoloon.

Olivatko ensimmäiset modernin taiteen tekijät sittenkin inspiroituneet henkimaailmasta? 

Tyypillisesti alkuaikojen abstrakti taide nähdään ei-esittävänä, puhtaana muotona ilman sisältöä.

Tätä tulkintaa on kuitenkin kyseenalaistettu, kun esimerkiksi alan pioneerin, Wassily Kandinskyn töitä on verrattu Thought Forms -kirjan maalauksiin. Ehkä Kandinsky yritti havainnollistaa henki­maailmaa.

Ringbomin tutkimusta voimme kiittää siitä, että Hilma af Klintin teokset lopulta päätyivät suuren yleisön nähtäville New Yorkin MoMaan ja siitä ympäri maailmaa.

Selvisi, että ruotsalainen oli maalannut abstraktia taidetta jo vuosia ennen Kazimir Malevitsia, Piet Mondriania ja Wassily Kandinskya, heppuja, joita pidettiin tyylin perustajina.

Klintin suosio taidepiireissä syntyi vasta yli 30 vuotta tämän kuoleman jälkeen, 1980-luvulla.

Hän oli toivonut testamentissaan, että teoksia näytettäisiin julkisuudessa aikaisintaan 20 vuotta tämän kuoleman jälkeen. Teosten julkistamisen jälkeen af Klint onkin ravistellut abstraktin taiteen kaanonia.

Hilma af Klintin teosluettelo ja muistivihkot päätyivät Åbo Akademin arkistoihin, jossa ne makaavat tänäkin päivänä.
 

Artikkelissa käytetyt lähteet: Mystik blir vetenskap: Donnerska institutet för religionshistorisk och kulturhistorisk forskning 1956–2021; Tiina Mahlamäki & Nina Kokkinen (toim.) Moderni esoteerisuus ja okkultismi Suomessa; Pirkko Kotirinta. Hilma af Klintin arvoitus – Taiteilija henkien, tieteen ja luonnon maailmassa. Tammi; Julia Von Boguslawski & Jasmine Westerlund: Putting the spiritual into practice – Anthroposophy in the life and work of Olly and Uno Donner; Yle MOT: Steinerkoulun salaisuus. 2001.
 

Lue lisää

Kummitusjahti Ylioppilaskylässä – järkevä ihminen hylkäsi uskonnon, mutta olisiko yliluonnollinen sittenkin vastaus sisäiseen tyhjyyteen?

Järjellisen maailman tylsistämä toimittaja lähti hautausmaalle etsimään uuden maailmankuvan rakennustarpeita. (5/2020)