Ilmiöt
11.12.2013

Tulkoon pimeys

Mutta pimeys ei tullut. Tuli keinovalo. Pimeää ei kaupungeista enää juuri löydy.

Lumeton joulukuu vaivuttaa suomalaiset läpipääsemättömään joukkosynkkyyteen. Masentavaa, kun on niin pimeää. Ei jaksa mitään. Tulisi jo lunta, että olisi vähän valoisampaa.

Todellisuudessa kaupungeissa ei ole koskaan kunnolla pimeää.

Valon rakastaminen on kulttuurissamme syvällä. Varhaisissa uskonnoissa palvottiin aurinkoa, ja edelleen eri uskonnot esittävät jumalan valona ja kirkkautena. Samoin puhutaan järjen valosta, rakkauden liekistä ja säteilevästä onnesta. Pimeys taas yhdistyy pahuuteen, suruun, uhkaan, tuntemattomaan.

Luontainen pimeän pelko käy järkeen. Sysimustassa pusikossa kun voi milloin tahansa piileskellä pahantahtoinen vihollinen tai nälkäinen sapelihammastiikeri. Ihminen onkin nähnyt koko lailla vaivaa voittaakseen pimeyden. Avaruuteen ei ihmisen tekeleistä näy Kiinan muuri, vaan keinovalojen hehku.

Pimeys on kuitenkin myös hyvä asia. Me tarvitsemme pimeää. Ihmismielen voi mataloittaa valon puuttumisen ohella myös se, ettei valoa pääse pakoon.

Valon vangit

Valosaaste on kaupunkialueille ominainen ympäristö- ja terveysongelma. Näin kertoo Suomen ympäristökeskuksen tutkija Janne Rinne, joka on yhdessä Jari Lyytimäen kanssa kirjoittanut syksyllä ilmestyneen kirjan Valon varjopuolet.

Valosaaste on keinovaloa, joka suuntautuu väärin, on päällä turhaan tai on liian voimakasta, häiritsevää tai haitallista. Sen määrä on kasvanut viime vuosikymmeninä nopeasti melkein kaikilla maapallon kaupunkimaisilla alueilla. Valaistukseen käytetään noin viidesosa kaikesta maapallolla tuotetusta sähköstä.

Noin neljännes maapallon väestöstä asuu alueilla, joilla keinovalojen kirkkaus on öisin yhtä voimakas kuin täyden kuutamon hohde. Rikkaissa teollisuusmaissa ihmiset eivät välttämättä edes tiedä, millaista on täysi, läpäisemätön pimeys. Valtaosa ei pääse kotipaikassaan koskaan näkemään loistavaa tähtitaivasta.

Valosaasteen yleisimmät lähteet ovat asutus ja liikenne. Muita aiheuttajia ovat teollisuus sekä energian- ja ruoantuotanto. Sitä lisäävät myös esimerkiksi valomainokset, kauppojen yövalaistus, rakennusten koristevalot ja voimakkaasti valaistut urheilu-stadionit. Usein valaistus suunnitellaan autojen ja liikenteen näkökulmasta, ei ihmisten.

Valaistuksella on myös esteettinen ulottuvuus. Valosaasteeksi voi lukea myös valaistuksen, joka koetaan rumaksi ja epämiellyttäväksi. Se on tietenkin makuasia. Joskus arvostukset menevät ristiin: ympäristön kannalta suotuisin valoratkaisu ei välttämättä miellytä silmää.

Keinovalon rikkoma rytmi

Ihmisen elimistö tarvitsee pimeitä öitä.

Öinen keinovalo häiritsee ihmisen luontaista vuorokausirytmiä. Valo vähentää unihormoni melatoniinin tuotantoa. Melatoniini ohjaa elimistömme vireystilaa vuorokaudenajan mukaan ja säätelee koko hormonijärjestelmäämme. Pienikin valomäärää – kirkas lukulamppu illalla tai makuuhuoneen verhojen läpi kajastava katuvalo – laskee melatoniinin tuotantoa, mikä voi aiheuttaa univaikeuksia ja siten väsymystä.

Melatoniini vaikuttaa myös estrogeenihormonin tuotantoon, ja häiriöt sen erityksessä on tutkimuksissa yhdistetty lisääntyneeseen rintasyövän riskiin naisilla. Miehillä jatkuva valoisuus saattaa kasvattaa vaaraa sairastua eturauhassyöpään.

Vuorokausirytmin häiriintymisen kautta valosaaste voi olla yhteydessä moniin muihinkin terveysongelmiin, kuten masennukseen, stressiin ja verisuonitauteihin. Lisäksi keinovalo voi aiheuttaa päänsärkyä, migreeniä ja silmäoireita. Valosaaste saattaa liittyä myös lihavuuden yleistymiseen, sillä vuorokausirytmin häiriintyminen ja univaje voivat muuttaa aineenvaihduntaa ja lisätä ruokahalua.

"Tieto valon terveysvaikutuksista on vielä sirpaleista, eikä siitä ole vakiintunutta yhteisymmärrystä. Yksittäisen tekijän terveysvaikutuksia on aina vaikea selvittää", Janne Rinne korostaa.

Keinovalaistuksen lisääntyminen ei vaikuta vain ihmiseen, vaan sillä on myös ekologisia seurauksia. Valosaaste uhkaa luonnon monimuotoisuutta: hämärä- ja yöaktiiviset lajit tarvitsevat pimeyttä ravinnonhankintaan, pedoilta suojautumiseen ja lisääntymiseen. Valosaaste myös esimerkiksi harhauttaa lintuja, jotka suunnistavat tähtien avulla.

Lisäksi keinovalo häiritsee kasvien kasvurytmiä, joka perustuu valon ja pimeän vaihteluun.

Pimeyden puolustus

Vaikka tutkimusnäyttöä valosaasteen haitoista kertyy jatkuvasti lisää, niitä ei vielä oteta tosissaan. Niiden vakavuutta ympäristöongelmien joukossa vähätellään. Rinteen mukaan valokeskustelua hallitsevat mielipidekysymykset ja esteettiset näkemykset, mutta terveys- ja ympäristövaikutuksissa ei ole kyse vain makuasioista.

Syy vähättelylle on usein tietämättömyys. Rinteen mielestä tärkeintä onkin lisätä tietoisuutta keinovalon haitoista. Valoaltistuksen ja muiden ympäristömuutosten yhteisvaikutukset tunnetaan vielä huonosti, joten lisätutkimuksellekin on tarvetta.

"Periaatteessa ympäristökuormitukseen pitää voida vaikuttaa lainsäädännöllä, mutta se on hyödytöntä, jos valvontaan ei ole resursseja. Lain keinoin on syytä puuttua räikeimpiin tapauksiin, mutta ensisijaisesti tarvitaan valistusta", Rinne sanoo.

"Valosaasteeseen ei ole vielä kiinnitetty juurikaan huomiota. Siksi on olemassa ratkaisuja, jotka eivät ole mistään pois. Järkevämpi valaistus suojelee luontoa, vähentää ihmisten kokemia haittoja, säästää rahaa ja tuo valaistusalan ammattilaisille töitä."

Ratkaisut eivät välttämättä ole edes vaikeita: valot pidetään päällä vain kun niille on todellinen tarve, liian kirkkaista lampuista luovutaan, valo suunnataan tarkasti kohteeseensa. Esimerkiksi ulkotiloissa valaisimet tulee suunnata ylhäältä alaspäin, jotta taivaalle suuntautuva hukkavalo vähenee.

Asennemuutos on tarpeellinen myös siksi, että tekniikan kehitys synnyttää uusia helppoja ja halpoja valaistuskeinoja. Rinne pitää todennäköisenä, että niiden vuoksi keinovalon harkitsematon käyttö yleistyy entisestään, jos ajattelutavat eivät muutu.

Hänen mielestään pimeyden arvostusta pitää lisätä myönteisten kokemusten kautta.

"Syyllistäminen aiheuttaa usein vastareaktion. Kirkkaan tähtitaivaan näkeminen ja Linnunradan erottaminen sen sijaan on pysäyttävä positiivinen kokemus", hän sanoo.

"Ehkä suurin este on kulttuurinen tapamme suhtautua valoon. Usein ajatellaan, että mitä enemmän valoa, sen parempi. Silloin unohtuu, että niin luonto kuin me ihmisetkin tarvitsemme sekä valoa että pimeyttä."

Kenties pimeys on ylivalottuneen kulttuurimme väärin ymmärretty syntipukki, joka on ansainnut kunnioittavamman kohtelun. Vaikka olemme oppineet rakastamaan säihkettä ja loistetta, biologiamme kaipaa valon ja pimeyden vuorottelua. Pimeä pelottaa, mutta se ei ole pahuutta.

Milla Ikonen