Ilmiöt
23.02.2018

Tutkija aktivistina: "Kannanotot kuuluvat yhteiskuntatieteilijän rooliin”

Teksti:
Roosa Lehtinen & Ruu Aho
Kuvat:
Markku Ulander/Lehtikuva
  • Turvapaikanhakijoiden Oikeus elää -mielenosoitus Helsingin Rautatientorilla viime vuonna.

Tutkijoiden tekemä aktivismi herättää kysymyksiä tutkimuksen objektiivisuudesta, sille asetetuista tavoitteista ja tutkijan roolista aktivistina.

Yliopistovaltaus, professorien vetoomus hallitukselle, tutkijoiden Israel-boikotti. Aktivismi kattaa laajan kirjon erilaisia toimintatapoja suorasta toiminnasta kampanjointiin. Eri taktiikoille on yhteistä pyrkimys yhteiskunnalliseen muutokseen.

Tavoitteet vaihtelevat ympäristön suojelusta sorrettujen ja marginalisoitujen ryhmien oikeuksien parantamiseen. Myös tutkimuksella on paikkansa yhteiskunnallisen muutoksen edistäjänä. Esimerkiksi kriittinen ekologia sekä feministinen ja dekolonialistinen tutkimus ovat tuoneet tutkimusta ja aktivismia lähemmäs toisiaan.

”Tutkimuksen ja aktivismin suhdetta mietittäessä on mielekästä pitää mielessä kriittisen yhteiskuntatieteen perinne”, korostaa Minna Seikkula, joka on Turun yliopistossa rasisminvastaisen aktivismin tutkija ja feministisen jälkikolonialistisen tutkimuksen opettaja.

”Esimerkiksi sosiologian yhdeksi tehtäväksi ymmärretään vallitsevien yhteiskunnallisten valtasuhteiden kritiikki ja muuttaminen – eli aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelu ja kannanotot kuuluvat yhteiskuntatieteilijän rooliin.”

Feministisen taloustieteen ja vaihtoehtotalouden tutkija Jenny Cameron pohtii tutkimuksen olevan yksi mahdollisista yhteiskunnallisen muutoksen tuottajista.

”Teemme strategisia valintoja tutkimusaiheita ja -tapoja valitessamme. Toisaalta tutkimuksen vaikutuksia ei koskaan voida tietää etukäteen”, Cameron sanoo.

AKATEEMISESSA KESKUSTELUSSA tutkimus ja aktivismi usein erotetaan toisistaan.

”Tekemällä omaa työtään tutkija ei ole aktivisti. Työsuhteessa tutkija saa tehtävistään palkkaa ja meritoituu, kun taas vastaavaa ’palkintoa’ ei aktivismista yleensä ole luvassa”, Seikkula toteaa.

Henkilökohtaisella tasolla tutkimuksen ja aktivismin erottelu on monimutkaisempaa. Cameron on mukana paikallisessa yhteisöpuutarhassa ja ruokaosuuskunnassa. Yhteisöllinen ruuantuotanto on myös yksi hänen tutkimuskohteistaan.

”Pidän itseäni jossain määrin ruoka-aktivistina. Akateemisen ja aktivistin työn erottaminen toisistaan on vaikeaa, ne ovat sidoksissa toisiinsa”, Cameron toteaa.

Tutkimuksen myötä saatu asiantuntemus on mukana myös tutkijan tekemässä aktivismissa. Cameron kertoo käyttäneensä tutkimuksen myötä saatuja kontakteja ja tuloksia oman ruokaosuuskuntansa ongelmia ratkottaessa.

KUN TUTKIMUSTA ja aktivismia tehdään saman aiheen parissa, kritiikin kohteena on usein tutkijan mahdollisuus tehdä objektiivista tutkimusta. Minna Seikkula nostaa esiin arvoneutraalin tutkimuksen mahdottomuuden:

”Tätä ei kuitenkaan ole aina helppoa huomata. Vallitsevaan yhteiskuntajärjestykseen parhaiten sopivat käsitykset saattavat näyttäytyä neutraaleina.”

Jenny Cameron huomauttaa, että kritiikkiin sisältyy väite objektiivisen tutkimuksen mahdollisuudesta.

”Myös pelkkä kuvaileva tutkimus vaikuttaa yhteiskunnassa tehden toisista todellisuuksista muita vahvempia.”

JENNY CAMERON kertoo päätyneensä tutkimaan erilaisia vaihtoehtotalouksia, koska ne sopivat hänen käsitykseensä nykyistä eettisemmästä taloudesta. Tutkimusmenetelmiksi ovat valikoituneet erilaiset osallistuvat menetelmät.

Osallistuvassa tutkimuksessa aktivistin ja tutkijan roolin raja voi olla häilyvä. Toimimalla yhdessä tutkittavien yhteisöjen kanssa Cameron on pyrkinyt laajentamaan käsitystä toiminnan mahdollisuuksista ja ratkomaan yhteisöjen kohtaamia ongelmia.

Osallistuva ja toimintatutkimus on akatemian lisäksi herättänyt kritiikkiä myös aktivistien suunalta. Kritiikin kohteena on ollut menetelmien käyttö pelkkään tiedonkeruuseen unohtaen yhteiskunnalliset vaikutukset ja pyrkimyksen yhteiskunnalliseen muutokseen. Cameron yhtyy kritiikkiin:

”Tutkimusmetodin valinta lähtee aina tutkimukselle asetetuista tavoitteista. Tavoitteita valitessa olennaista on miettiä, kenelle tietoa tuotetaan.”

Vaikuttavaa opiskelua

Opintoihin liittyvä kurssimatka turvapaikanhakijoiden mielenosoitukseen innosti opiskelijat järjestämään uuden matkan viime kesänä.

LINJA-AUTO hyrähtää käyntiin ja suuntaa nokan kohti Helsinkiä. Åbo Akademin (ÅA) kustantaman matkan kohteena on turvapaikkaa hakevien Oikeus elää -mielenosoitus, joka on seissyt Rautatientorilla jo 120 päivää. Leiriksi kasvanut protesti kampanjoi turvapaikanhakijoiden oikeuksien puolesta. Matkan tarkoituksena on näyttää opiskelijoille turvapaikanhakijoiden todellisuutta Suomessa ja aktivoida turkulaisia osoittamaan tukea turvapaikanhakijoille.

Järjestäjät vierailivat ulkoilmaprotestissa ensimmäistä kertaa viime keväänä ÅA:n ja Turun yliopiston sukupuolentutkimuksen oppiaineiden yhteisellä Ruumiilliset käytännöt -kurssilla. Turvapaikanhakijoiden kohtaaminen motivoi järjestämään uuden matkan.

TIETOTEKNIIKAN opiskelija Robert Backman (ÅA) on lähtenyt matkalle saadakseen lisää tietoa turvapaikanhakijoiden tilanteesta. Hän uskoo, että yliopiston järjestämät vastaavat matkat olisivat hyödyllisiä – aiheesta riippuen.

”Yliopistoon valikoituu usein älykkäitä ja aktiivisia ihmisiä. Opetus yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta olisi kannattavaa.”

Mukana olevalle Turun yliopiston sosiaalityön opiskelijalle Anna-Maria Hietaselle turvapaikanhakijoiden oikeudet ovat entuudestaan läheinen aihe.

”Pyrin osallistumaan pakkopalautuksia ja Maahanmuuttoviraston toimintaa vastustaviin mielenosoituksiin myös Turussa.”

Hietanen toivoisikin Turun yliopistolta vastaavaa toimintaa. Yliopiston osallistumisen yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen hän näkee myönteisenä.

”Kun on kyse perusihmisoikeuksista, tällainen toiminta on erittäin tervetullutta.”

Bussilla takaisin leiriin palaa myös Turussa vieraillut MK, joka on irakilaistaustainen turvapaikanhakija ja taloushallinnon opiskelija. Hän on ollut protestissa mukana sen ensimmäisistä päivistä lähtien.

”Turvapaikanhakijoista on puhuttu paljon pahaa. Aloitettuamme protestin monet suomalaiset vierailivat mielenosoituksessa, mikä sai heidät muuttamaan mielikuviaan”, MK sanoo ja jatkaa:

”Tulimme julkiselle paikalle, missä kuka tahansa voi tulla juttelemaan ja tapaamaan meitä.”

IRAKILAIS- ja afgaanitaustaistet turvapaikanhakijat aloittivat Oikeus elää -mielenilmauksen viime vuoden helmikuussa vastalauseena Maahanmuuttoviraston (Migri) karkotuspäätöksille ja kielteisen päätöksen saaneiden poistamiselle vastaanottokeskuksista.

Myöhemmin mielenosoituksessa on alettu vastustaa myös pakkopalautuksia sekä pakolaisten väkivaltaista kohtelua. Protestissa on mukana suomalaisia tukimielenosoittajia.

Yksi heistä on Martta Pietarinen, joka arvostelee Maahanmuuttoviraston ”copy-pastella” tekemiä päätöksiä.

Turvapaikanhakijoiden epävarma tilanne näkyy leirin arjessa. Leppoisa rupattelu voi kääntyä kriisiksi, jos hakija saa yllättäen tiedon kielteisestä päätöksestä.

”Ihmiset ovat täällä todella ahdistuneita. Kukapa ei olisi, jos henki on koko ajan vaakalaudalla”, Pietarinen sanoo.

Oikeus elää -mielenosoitus jatkui yli seitsemän kuukautta. MK:n nimi on muutettu turvallisuussyistä.

Lue lisää:

Kiistelty vierailu

Hommaforumin perustajan Matias Turkkilan kutsuminen taloussosiologian luennoitsijaksi sai aikaan kiivaan keskustelun sananvapauden rajoista ja rasismista. (12/2016)

Teippi suussa taisteluun

Netti ja sosiaalinen media ovat nostaneet kulttuurihäirinnän aiempaa näkyvämmäksi osaksi yhteiskunnallista keskustelua. Saamelaistaiteilijat ovat ottaneet kulttuurihäirinnän aseekseen taistelussa oikeuksiensa puolesta. (10/2015)

Kriisin lapset

Kreikkalaiset ovat tottuneet nousemaan barrikaadeille. Usein maahan vaikuttaneet mullistukset ovat lähteneet liikkeelle opiskelijoiden masinoimina, yliopistojen sisältä. Millaista on nuorien ja opiskelijoiden elämä epävakaiden vuosien jatkuessa? Kyteekö yliopistoissa edelleen muutoksen liekki vai ovatko nuoret menettäneet uskonsa uudistuksiin? (1/2016)