Olavi Uusivirta 9.11. Logomo Sunborn Live Opiskelijaliput 23,50 €
Ilmiöt
07.12.2016

Tylkkäri 85 vuotta

Teksti:
Atte Uusinoka
Kuvat:
Turun ylioppilaslehti & Mika Jyrävä

Lehtikokko Kauppatorilla, punk-kulttuurin nousu, New Yorkin WTC-tornien tuho ja muuttuva maailmanjärjestys. Millainen oli ajan henki? Entiset päätoimittajat kertovat.

Matti Vimpari

Päätoimittajana 1969–1970, erotettiin. Eläkkeellä.

”Tulin Turkuun Tampereelta. Turku tuntui konservatismin linnakkeelta, sillä muualla Suomessa vasemmistoliike oli jo herännyt, mutta TYY oli kokoomuksen linnake. Liityin 1969 SDP:hen ja se oli todellinen pommi: kukaan ei voinut kuvitellakaan ylioppilaskunnan kustantaman lehden päätoimittajan olevan SDP:ssa. Tästä alkoi raju opiskelijapoliittisuuden aika. Itsenäisyyspäivänä 1970 lehtiä poltettiin Kauppatorilla. Yliopiston korkein johto väitti minun julkaisevan väritettyjä juttuja ja peruivat lehden avustukset. Jouduin kirjoittamaan koko alkuvuoden 1970 lehdet kokonaan yksin.  Kesällä 1970 olin viettämässä kesälomaa, kun sain kuulla erotuksestani STT:n uutisista. Jäsenistön mielenilmausten vuoksi eropäätöstä ei saatu tehdyksi keväällä. Se onnistui vasta kesällä salaisessa kokouksessa.” 

Juha Roiha

Päätoimittajana 1979—1981. Toimittaa Yleisradion Puoli Seitsemän-ohjelmaa.

”Päätoimittajakaudellani opiskelijapolitiikka murtui. Ilmiö oli alkanut 1960-luvun lopulla ja kukoistanut koko 1970-luvun. Silloin kaikki oli poliittista ja vasemmisto-oikeisto-akselin välissä ammotti todella syvä kuilu. Kirjoitin 80-luvun alussa pääkirjoituksen otsikolla ’Yliopistopolitiikan tulevaisuus’ ja otsikon alla oli vain tyhjyyttä. 1980-luvulle tultaessa myös punk-alakulttuuri saapui Suomeen ja yritin parhaani mukaan tuoda sitä esille Tylkkärissä. Muistan joidenkin ajatelleen Roihan lehdissä olevan vain alakulttuureista kertovia juttuja. Tilasin näpäytykseksi ison juttusarjan Eurooppa-politiikasta, jonka kirjoittajia oli lauma edustavia valtio-oppineita, esimerkiksi professori Esko Antola.”

Selma Eliisa Kilpi

Päätoimittajana 1991–1992. Suunnittelee permakulttuurikoulutuskeskusta ja ekokylää Jämsänkosken Haaviston kylälle.

”Siinä oli kaikenlaista opintotukiuudistusta ja Irakin sotaa, mutta isoin asia oli EU-kansanäänestys. Se näkyi lehdessä esimerkiksi EU:ta vastustavan Heikki Patomäen ja puoltavan Teija Tiilikaisen yhteishaastattelulla. Tämän lisäksi eräässä lehdessä jaoimme pääkirjoituspalstan puoliksi: toimituksen toinen puoli kirjoitti liittymisen puolesta ja toinen vastaan.”

Juri Nummelin

Päätoimittajana 2000–2002. Toimii tietokirjailijana ja Helmivyö-kustantamon toimitusjohtajana sekä toimittaa artikkelikokoelmia.

Vuoden 2001 syyskuun terroristi-iskut ovat jääneet muistiin. Olin tiistai-iltana taittamassa lehteä äidin soittaessa työpuhelimeen, ja hän kysyi ’oletko lukenut uutisia tai onko radio ollut päällä’? Sanoin, että en ole kuullut uutisia, ja äiti totesi tähän, että ’Pentagoniin on hyökätty’. Loppuilta meni tämän aiheen parissa. Se oli jännä ilta, siinä ei hirveästi tullut tehtyä töitä. Meillä oli avustajien sähköpostilista, jossa asiaa puitiin ja siellä tunteet kyllä todella kuumenivat. Kirjoitin iskuista kaksi pääkirjoitusta, joista jälkimmäiseen tuli todella tyrmistynyttä palautetta. Ehdotin siinä, että Yhdysvallat voisi olla reagoimatta iskuihin. Nyt kun ajattelee maailman menoa, niin se olisi voinut olla ihan viisas teko.”

Kaisa Halme ent. Mäkelä

Päätoimittajana 2005–2007. Työskentelee kunnallisten jätehuoltoyhtiöiden Rosk’n Rollin ja Itä-Uudenmaan jätehuollon tiedottajana.

”Silloin tehtiin opintoaikoja rajaavaa lainsäädäntöä. Opiskelijajärjestöt tekivät sen kanssa paljon taustatyötä ja se oli koko ylioppilasliikkeen yhteinen asia. Journalistisesti Tylkkäri oli unelmapaikka, kunhan noudatti Journalistin ohjeita. Kustantaja ei todellakaan määrännyt, että mistä asioista kirjoitetaan tai mitkä näkökulmat ovat sopivia. Tylkkärin avustajakunnassa on aina ollut kunnianhimoisia, oman uransa alussa olevia toimittajia, valokuvaajia ja muita tekijöitä. Sellaisen lahjakkaan joukon sparraaminen ja ohjaaminen parhaaseen mahdolliseen työhön oli äärimmäisen palkitsevaa. ”

Lauri Hannus

Päätoimittajana 2013–2016. Työskentelee viestintätoimisto Milttonissa.

”Iso yhteiskunnallinen teema oli ja on edelleen epävarmuuden ja käpertymisen aika, jonka merkkipaaluja ovat talouskriisi, Ukrainan ja Syyrian sodat, sekä kansallismielisen ja populistisen politiikan uusi nousu. Tätä kautta päätoimittajakautenani optimistinen ja liberaali maailmanjärjestys haastettiin monelta suunnalta. Samalla identiteettipolitiikka nousi osaksi opiskelijoiden arkista elämää. Keskeisimpiä villityksiä olivat älypuhelinsovellukset kuten Snapchat ja Pokemon Go. Sain päätoimittajana erityistä kiitosta lukijalta, kun esittelimme Tinderin yhtenä ensimmäisistä suomalaismedioista. ”

Lue lisää:

Turun ylioppilaslehti perustettiin vuonna 1931 tyytymättömyydestä Helsinki-keskeiseen Ylioppilaslehteen. Suomalaisuutta ja uhrimieltä