Olavi Uusivirta 9.11. Logomo Sunborn Live Opiskelijaliput 23,50 €
Ilmiöt
11.11.2010

Uskontoa yliopistolla?

Akateeminen teologia ei yritä todistaa Jumalan olemassaoloa, vaan pohtii mitä hengellisyydellä oikeastaan tarkoitetaan.

Monessa Suomen yliopistossa on teologinen tiedekunta. Sanasta teologia voi tulla mieleen hartaat skolastikot, jotka etsivät kammioissaan yhteyttä Jumalaan. Teologien mukaan nykytodellisuus on kuitenkin jotain aivan muuta.

"Teologia-nimi on sikäli harhaanjohtava, että teologia-tieteellä ei ole metodeja Jumalasta puhumiseen. Teologia ei etsi Jumalaa", toteaa Helsingin yliopistossa teologiaa opiskeleva Helga Siljander.

Kirkon homokantojen ympärillä pyörivä keskustelu on tehnyt kirkon ja valtion suhteen jälleen ajankohtaiseksi kysymykseksi Suomessa.

Teologian kohdalla ei kuitenkaan Siljanderin mukaan ole kyse kirkon ja valtion päällekkäisyydestä, sillä opiskelijat eivät opiskele kristinuskoa, vaan kristinuskon tutkimusta.Jumalan etsimisen sijaan akateeminen teologia tutkii ihmisen suhdetta sellaiseen, mitä Jumalaksikin kutsutaan.

Opiskelijan uskonnollisuus ei ole teologian opiskelun edellytys, mutta voi toki avata paremmin opiskeltavia asioita. "Uskonnollinen ymmärtää sisältäpäin uskonnon kielipeliä, sillä hän on sisällä uskonnollisessa kokemusmaailmassa", Siljander pohtii.

Helsingin yliopiston teologian maisteriohjelmassa opiskeleva Antti Räsänen on samaa mieltä: "Teologia ei ole kovin kiinnostavaa, jos ei ole kiinnostunut uskonnosta. Minulle teologia on tapa puhua itselleni tärkeistä asioista."

Ymmärtävää tutkimusta

Teologinen tutkimus on Suomessa maallista kristinuskon tutkimusta, joka asettaa itselleen samankaltaiset rationaalisuuden, totuudenmukaisuuden ja läpinäkyvyyden vaatimukset kuin muutkin tieteet. Metodologisesti tärkeitä aputieteitä teologialle ovat muun muassa klassinen filologia, historia ja filosofia.

Tekstien tulkintaa ja kontekstualisointia painottavan tutkimusotteensa puolesta teologia tulee hyvin lähelle monia humanistisia oppiaineita. Esimerkiksi uskontotieteestä se poikkeaa lähinnä vain painottumisellaan yhteen uskontoon.

Erityistä "teologista metodia" on vaikeaa määritellä, humanistiset oppiaineet kun tuntuvat niin kutsutun tekstuaalisen käänteensä jälkeen nojaavan samoihin tekstien tulkintaa painottaviin lähestymistapoihin.

Teologista tutkimusta rajaakin ennen kaikkea sen tutkimuskohde,eli kristinusko.

Esimerkiksi teologian piiriin kuuluvalla eksegetiikalla eli raamatullisten kirjoitusten selitysopilla on kuitenkin oma eksegeettinen metodiikkansa, joka on historiallisesti toiminut mallina humanistiselle tekstien tutkimukselle ja ollut sikäli uraauurtavaa.

Nykyään eksegetiikkaa on kuitenkin vaikeaa metodologisesti erottaa vaikkapa hermeneutiikasta muuten kuin nimen perusteella.

Teologiaa voi opiskella Suomessa Helsingissä, Joensuussa ja Turussa Åbo Akademissa. Tiedekunnat keskittyvät luterilaiseen näkökulmaan, tosin Joensuussa voi opiskella myös ortodoksista teologiaa.

Teologia jakautuu nykyään useisiin eri oppiaineisiin, joilla on omat erityiset metodologiansa. Tällaisia oppiaineita ovat esimerkiksi kirkkohistoria, systemaattinen teologia ja eksegetiikka eli raamatullisten kirjoitusten selitysoppi.

Helsingin yliopiston systemaattisen teologian dosentti Pauli Annala toteaa, että teologinen tutkimus ei ole tunnustuksellista, mutta auttaa ymmärtämään mitä tunnustuksellisuus on. Annalan mukaan teologien historiallinen ymmärrys ja lukeneisuus auttavat ymmärtämään, mitä kristinuskossa tapahtuu ja mikä nykyihmisen suhde siihen on.

"Laajaan ja historiallisesti pitkään traditioon perehtyneellä henkilöllä on perspektiiviä ymmärtää modernissa kontekstissa elävän ihmisen situaatiota ja siitä nousevia katsomuksellisia kysymyksiä", Annala summaa.

Kirkon palveluksessa, itsenäisenä

Teologian maisterin tutkinto on tyypillisin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon papin koulutus. Kaikkien pappien on opiskeltava teologiaa vähintään kandidaatin tutkinnon verran. Suhde ei kuitenkaan velvoita toiseen suuntaan, eli kirkon jäsenyys ei ole teologian opiskelun edellytys.

Teologian opiskelijoista suuri osa sijoittuu erilaisiin evankelis-luterilaisen kirkon tehtäviin. Merkittävän työnantajan roolistaan huolimatta kirkko ei voi asettaa rajoituksia teologian koulutuksen sisällölle.

Uskonnollisen opiskelijan mielestä tämä järjestely voi olla ongelmallinen, sillä aikataulupaineet eivät aina mahdollista keskittymistä sekä opintoihin että tulevan työn hengelliseen puoleen. Tieteelliseen näkökulmaan sitoutuneissa yliopistoissa tämä on kuitenkin käytännössä ainoa mahdollinen vaihtoehto.

Teologian maisteriohjelmassa Helsingissä opiskelevan Tiina Hallikaisen mukaan kirkko hyötyy hengellisen maailman ja yliopistokoulutuksen erillisyydestä.

"Näen sen niin, että kirkko haluaa, että papeilla on yliopistokoulutus ja kyky lähestyä uskon asioita myös tieteellisestä näkökulmasta."

Teologian opiskelijoiden mukaan akateeminen koulutus ei kuitenkaan yksin tarjoa kaikkia esimerkiksi papin työssä tarvittavia taitoja. Henkilökohtaiset ratkaisut katsomuksellisiin kysymyksiin on jätetty yliopiston ulkopuolelle eikä kaikkia käytännöllisiä asioitakaan voi pelkällä yliopistokoulutuksella kattaa.

Tiina Hallikaisen mukaan teologian opetus ja käytännön uskonnollisuus ovat kaksi eri asiaa: "On tuntunut että minun on teologian opintojeni ohella itse pidettävä omasta hengellisyydestäni huolta."

Papit saavatkin vain tieteellisen koulutuksensa yliopistolla. Varsinaisesta hengellisyydestä on vastuussa kirkko ja viime kädessä opiskelija itse.

Teologian monet kasvot

Kysymys yliopistollisen teologian suhteesta tunnustuksellisuuteen on monimutkainen. Vaikka oppiaineet eivät tieteellisesti ole tunnustuksellisia, tiedekuntien yhteistyö kirkon kanssa saattaa synnyttää ongelmallisia käytäntöjä.

Pappeja kouluttavan linjan teologit esimerkiksi pitävät jumalanpalveluksia opintojensa praktikum-osiossa. Lisäksi kaikissa Suomen teologisissa tiedekunnassa voi opiskella "sielunhoitoa".

Tämä ei kuitenkaan ole välttämättä niin uskonnollista kuin miltä se kuulostaa: sielu voidaan määritellä monin eri tavoin eikä ole pakko puhua materiaalisen maailman tuonpuoleisesta "hengestä". Harjoittelu seurakunnissakaan ei ole pakollista.

Toisaalta, maallisessa kontekstissa kuten yliopistolla, sielunhoidon opiskelu haiskahtaa väkisinkin hengelliseltä. Pelkillä käsitemäärittelyillä ei voida paeta käytäntöjen historiallista painolastia.

Tiina Hallikainen katsoo, että teologian tunnustuksellisuudesta ei oikeastaan voida puhua. Mitään yhtä teologiaa ei ole olemassa. "Jos vertaa vaikka eri kirjallisuusoppiaineita Suomen sisällä, ei löydy yhtä näkökulmaa jonka ne kaikki jakavat, samoin ei teologiastakaan. Eri puolilla teologisuus tarkoittaa eri asioita."

Tunnustuksellisuuteen kallellaan olevia käytäntöjä siis esiintyy, mutta niiden perusteella ei voi leimata koko teologiaa tunnustukselliseksi.

Jotain kuitenkin vilkkuu teologian neutraaliuden taustalla.

Suuri osa teologisten tiedekuntien opettajista on tieteentekijöiden lisäksi myös pappeja, eikä tämä aina jää piiloon opetuksessa.

"Tunnustuksellisesta yhteisöstä voi toki puhua neutraalilla diskurssilla. Ihmisistä kuitenkin voi aistia heidän henkilökohtaisia käsityksiään, vaikka niitä ei ääneen sanottaisikaan.", Antti Räsänen huomauttaa.

Toisaalta, samalla tavalla voi henkilökohtaisia käsityksiä aistia minkä tahansa oppiaineen asiantuntijoista. Yliopisto-opettajatkin ovat vain ihmisiä.

Teologian suhtautuminen tunnustuksellisuuteen ja kirkkoon on yksi sen omista tutkimuskysymyksistä, eikä siihen voida antaa yksiselitteistä vastausta.

Poikkitieteellisyyttä suosivassa nykyilmapiirissä olisi toivottavaa, että kriittistä keskustelua tunnustuksellisuudesta käytäisiin yhä enemmän myös tieteiden välisesti.

Muiden humanistien tavoin teologian tutkijat tyytyvät tällä hetkellä tiederajojen sisällä esittämään asiasta erilaisia tulkintoja ja kiistelemään teoreettisista oletuksistaan.

Ehdottomat totuudet kuuluvat muille aloille.

Teksti: VEIKKA LAHTINEN

Kuva: LAURI HANNUS