Ilmiöt
25.02.2016

Uudet vanhat talot

Teksti:
Aldo Sari
Kuvat:
Wikimedia Commons

Tulevaisuuden Turku voisi olla nykyistä vanhemman näköinen, jos vain olisi tahtoa.

Åbo Akademin luonnontieteiden talon, Gadolinian, purkutuomiosta uutisoitiin Turun Sanomissa 4.2.2016. Åbo Akademin rehtori Mikko Hupa ihmetteli samaisessa artikkelissa, ettei olisi voinut uskoa alle 50-vuotiaan talon voivan olla kulutettu korjauskelvottomaksi. 

Gadolinia on valtava betonikolossi, kuten moni aikalaisensa. Gadolinian kaltaiset brutalistiset harmaaneliöt valtasivat Turun kaupunkikuvan Turun taudin seurauksena. Purkuaalto kohahdutti kaupunkia ja keräsi kansaa kadulle mielenosoituksiin. Purkuaallon huippuhetkinä rakennetut talot alkavat olla elinkaarensa päässä. Vanhat kivitalot seisonevat paikoillaan vielä 100 vuotta.

Aika näyttää, moniko tulee paikalle vastustamaan Gadolinian purkua. Taudin jälkijäristykset tuntuvat kaupungissa vieläkin. Harvassa on turkulainen, jolla ei olisi mielipidettä kaupunkikuvasta. Vallitseva mielipide tuntuu olevan, että Turku on rumentunut ja vanhojen, kauniiden rakennusten perään haikaillaan. Harmaista elementtiblokeista on siirrytty tiiliin ja lasiin, joiden arvostus selviää tulevaisuudessa. 

Miksei klassisen kaunista rakenneta enää? Itse asiassa rakennetaan, mutta ei Suomessa. Maailmalla perinteinen arkkitehtuuri ja kaupunkisuunnittelu valtaa alaa. 

Englannin Surreyhin nousee Poundbury-niminen kaupunki. Poundbury on kuin mikä tahansa vanha englantilaiskaupunki mataline rakennuksineen ja kapeine kujineen. Ensisilmäykseltä luulisi kaupungin seisseen jo muutaman vuosisadan. Rakentaminen alkoi vasta 1993.

Prinssi Charles on kerännyt mainetta nykyarkkitehtuurin vastustajana. Prinssin 1989 julkaistu kirja A Vision of Britain möyhentää nykyrakentamisen ja vaatii klassista uusiorakentamista. Poundbury on rakennettu pitkälti Prinssi Charlesin ideoiden pohjalta. Hän on myös perustanut hyväntekeväisyysjärjestön klassisen uusiorakentamisen puolesta. 

Prinssin esittämät teesit eivät ole uusia. Arkkitehtuuri on tuhansia vuosia vanha oppiaine. Vuosisadanvaihteen kauniit talot on rakennettu pitkälti samoilla periaatteilla kuin renessanssin aikana. Kivi ja tiili eivät ole olleet sesonkiuutuuksia pitkään aikaan. 

Sodanjälkeinen aika vääristi jatkumoa. Elintason nousu toi auton elämän keskipisteeseen. Kaupunkisuunnittelussa alettiin korostaa autoystävällisyyttä perinteisen kävelykaupungin sijasta, eikä kaupungin tarvinnut enää olla kompakti, sillä auto mahdollisti nopean siirtymisen pitkienkin etäisyyksien päästä. Samalla virtaviivaiset betonielementit poistivat koristeelliset julkisivut muodista.

Amerikkalainen arkkitehti Andres Duany luennoi jo 80-luvulla autokaupungin järjettömyydestä. Auto alkoi hallita amerikkalaista kaupunkisuunnittelua toisen maailmansodan jälkeen. Lopputuloksena oli ”suburban sprawl”, eli lähiöityminen, keskiluokan karatessa sopivan automatkan päähän periferian omakotitaloalueelle. Kaupunkien keskustoista tuli automatkan päätepisteitä ja työssäkäyntialueita. Elämä oli tarkoitus elää lähiön huolettomassa vihreydessä. Kuulostaa epämiellyttävän tutulta. 

Autokaupungin seurauksena ihmisten päivään ilmestyi uusi tapahtuma: työmatka. Aikaisemmin oli ollut mahdollista asua vartin kävelymatkan päässä työpaikasta; nyt piti varata lähes tunti suuntaansa matkaan, joka taittui luonnollisesti autolla. Paluumatkaan meni toinen samanlainen. Duany järkeili, että mitä enemmän kaupunki haluaisi kasvaa, sitä enemmän pientaloaluetta sen pitäisi kaavoittaa. Uudet alueet nousisivat aina vain kauemmas keskustasta, jonka seurauksena ihmisiltä menisi entistä enemmän aikaa työmatkoihin. Samalla keskustaan ja keskustasta pois pyrkivien autojen määrä moninkertaistuisi. Haja-asutus laskisi myös julkisen liikenteen kannattavuutta.

Duanyn luento vuodelta 1989 on nähtävissä Youtubessa. Seuratessa Duanyn puhetta 27 vuotta myöhemmin, tuntuu kuin Turussa olisi saavutettu kaikki luennossa mainitut virheet. 

Duany oli mukana perustamassa Uuden Urbanismin järjestöä 1993. Uusi urbanismi on aatesuunta, joka pyrkii tuomaan perinteisen keskieurooppalaisen kävelykaupungin nykyaikaan. Liike on kasvanut erittäin vaikutusvaltaiseksi kaupunkisuunnittelupiireissä. Peruskirja vaatii kaupunkien suunnittelemista jalankulkijoille ja pyörille autojen lisäksi sekä julkisten tilojen suunnittelua ihmislähtöisesti.

Vanha arkkitehtuuri ja kaupunkisuunnittelu eivät ole sama asia, mutta ne ovat läheisesti kiinni toisissaan. Yksittäisten tonttien suunnittelu vaikuttaa nopeasti koko kaupungin ilmeeseen ja sykkeeseen. 

Portsa on valioesimerkki: talot on rakennettu tontin ulkoreunoille, katuun kiinni. Tontin keskelle jää sisäpiha, josta kuljetaan asuntoihin. Sisäpihalla on puita, pensaita ja yhteisiä tiloja, kuten grillikatos ja pöytiä. Portsan ja Kauppatorin väliltä löytyy enimmäkseen 60–70-luvun kerrostaloja. Osa on rakennettu kiinni jalkakäytävään, osa tontin keskelle – lähiötyyliin. 

Runosmäen ja Varissuon kaltaisissa isoissa lähiöissä huomaa suunnittelijoiden tonttifilosofian välittömästi. Harmaat, linjakkaat kerrostalot tönöttävät tontin keskellä. Sisäpiha, asukkaiden yhteisöllisyyden keskus, on jätetty historiaan, jotta parkkipaikoille ja roskiksille on voitu tehdä tilaa ulko-oven välittömässä läheisyydessä. Vastaavaa näkee varsinkin Kerttulin alueella. Tontin tyhjä tila on uhrattu ympäröivälle maailmalle keskustassa, missä asukkaiden yhteisöllisyyden ja oman tilan tarve on suurin. 

Kauneudella on myös taloudellinen ulottuvuus. Ihmisvilinän sijasta Turun keskustaa valtaavat tyhjät liiketilat. Turun kauppakamari seuraa kehitystä huolestuneena, ja heidän tiloissaan toimii erillinen työntekijä kehityshankkeen parissa. 

Kauppakamarin lääke on yllättäen paluu perusteisiin: 

”Keskustan vetovoima on tärkeää koko kaupungin talouden kannalta. Tavoitteemme on eurooppalaistyylinen kävelykeskusta, jonne on viihtyisää tulla ja josta on viihtyisää kulkea läpi”, Turun kauppakamarin johtaja Jarkko Heinonen selittää. 

Miten se on mahdollista toteuttaa? Kauppakamarin ratkaisu on jakanut turkulaisia monien vuosien ajan. 

”Kauppakamarin näkökulma on pitkälti, että keskustan kehittäminen lähtee toriparkista.  Jostain kumman syystä hankkeen ajatellaan tuovan lisää autoja keskustaan, kun tarkoituksena on saada autot pois tieltä, maan alle.”

Kysymyksessä piilee puoli vastausta. Eikö kaupunkirakenne ole vääristynyt, jos suurin osa ihmisistä asuu periferiassa, josta heidät pitää houkutella keskustaan? 

”Suuret lähiöt, kuten Hirvensalo, eivät ole ongelma, sillä niistä on usein toimivat julkiset yhteydet keskustaan. Ennemmin tulisi tutkia täydennysrakentamisen mahdollisuuksia keskustassa, vaikka kortteli korttelilta”, Heinonen sanoo. 

Keskustan pitää kilpailla kiertotien automarkettien kanssa. 

”Omasta mielestäni keskustan pitäisi olla kuin ostoskeskus, josta löytyvät kaikki palvelut ja jonne halutaan tulla”. Kauppakamarin johtaja maalailee monella tapaa perinteisen keskustan uudelleensyntyä.

Esittelen Heinoselle täydennysrakentamista maailmalta: Ruotsissa, Englannissa ja Saksassa on luotu moderneja kaupunkimiljöitä neoklassisella arkkitehtuurilla. Heinonen yrittää arvata näyttämieni talojen rakennusvuosia, mutta osuu harhaan sadoilla vuosilla. Jos pitää rakentaa, eikö voisi rakentaa tätä? Harmaa betoniviidakko tuskin houkuttelee ketään kaupunkiin. 

Heinonen kertoo kauppakamarin teettäneen aiheesta paljon tutkimuksia. 

”Yritysten on helpompi rekrytoida kaupunkiin, kun sillä on positiivinen maine”. 

Olemme yhtä mieltä siitä, että uusiotyyliset rakennukset nostaisivat Turun profiilia.

Monen turkulaisen tavoin hänkään ei ole tyytyväinen uudisrakentamisen tasoon. 

”Olen useasti miettinyt nykyrakentamista. Olen huomannut, että Åbo Akademin säätiön rakennusprojektit istuvat hienosti ympäristöönsä ja kunnioittavat kaupunkikuvaa. Kysyin heiltä ohimennen, miksi näin on. Sanoivat sen olevan periaatteellinen päätös. Rahaa käytetään vähän enemmän, mutta eivät he tappiota tee.” 

Turun kaupunki lienee samaa mieltä, ainakin markkinointitiimin mielestä. Turun Instagram-tilin maisemakuvat esittävät lähes poikkeuksetta vanhaa Turkua, kuin freudilaisena lipsahduksena kaupungin vetovoimatekijöistä.

Muutoshalu lähtee kaupungin hallinnosta. Yksi innostunut pormestari ranskalaisessa Le Plessis-Robinsonin kaupungissa riitti aloittamaan uudelleenrakentamisen vallankumouksen. Kaupunki on korvannut laatikkomaista rakennuskantaansa neoklassisella uudisrakentamisella vuodesta 1991. Retrorakentaminen säilytti suosionsa yli kunnallisvaalien ja jatkuu edelleen.
Laki suo kunnille huomattavan liikevaran: maankäyttö- ja rakennuslaki määrää jokaiselle kunnalle rakennusjärjestyksen, joka on rakentamista ohjaava asiakirja. Turun rakennusjärjestyksessä sanotaan muun muassa, että: 

”Rakennettaessa olemassa olevien rakennusten yhteyteen on rakentamisen sovelluttava noudatettuun rakennustapaan ja olemassa olevaan rakennuskantaan sijoituksen, koon, muodon, ulkomateriaalien, värityksen sekä julkisivun jäsentelyn osalta. Rakennuspaikalla rakennusten tulee muodostaa ympäristö- tai kaupunkikuvaltaan sopusuhtainen kokonaisuus.”

Äkkiseltään voisi luulla, että kaupunki hyväksyy keskustan alueelle vain harmaata elementtirakentamista. Harvassa ovat paikat, missä noudatettu rakennustapa ja -kanta on muuta kuin harmaata neliöviidakkoa. Rakennusjärjestyksen asettamissa rajoissa on silti mahdollista päättää uudisrakentamisesta. Kaupunki voisi teoreettisesti säätää, että Turkuun sallitaan ainoastaan neoklassinen tai muu uusiotyylinen rakentaminen.

Säädösviidakko asettaa kuitenkin erilaisia vaatimuksia. Rakennus voi olla ulkomuodoltaan erittäin vanhanaikainen, mutta varsinkin energiatehokkuusmääräykset estävät perinteisten tekniikoiden täysimittaisen käytön rakentamisessa – eikä ilman varjopuolia. Helsingin Sanomat uutisoi 24.1.2016 miehestä, joka rakensi talon perinteikkäästi hirrestä. Talo ei ollut määräysten näkökulmasta tarpeeksi energiapihi, joten miehen oli pakko asentaa koneellinen ilmanvaihto. 

Syynä olivat seinät: vanhastaan rakennusten seinät ovat yksinkertaisia. Modernit seinät koostuvat useista kerroksista ja ovat eristävyytensä ansiosta energiatehokkaita. Samalla piilee homevaara: mikäli seinärakenteisiin pääsee kosteutta, alkaa rakenne kasvaa hometta. Koneellinen ilmanvaihto levittää homeitiöitä laajemmalle taloon. Ilmanpaineeseen perustuvan ilmanvaihdon taloissa seinä hengittää, jolloin rakenteisiin päässyt kosteus usein kuivuu itsestään. 

Modernin teknologian sovittaminen suurin kivirakennuksiin onnistuisi kuitenkin harmitta. Huomattavin este on kaupungin tahto. Turussa kaupungin viihtyisyyden ja toimivuuden suunnittelu kuuluu Ympäristötoimialalle. Sen johtaja on arkkitehti Markku Toivonen, joka on myös Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunnan esittelijä. Hän päättää pitkälti, mistä ja miten kaupunginvaltuutetut äänestävät. Lisäksi hän on kaupunkikuvaneuvottelukunnan puheenjohtaja. Eikö Turussakin voisi rakentaa klassisemmin?

”Arkkitehtuuri kuvastaa aikaansa. Yleinen ja arkkitehtienkin käsitys on, että on parempi jättää mennyt menneeseen. Ei siis kannata palata taaksepäin, vaan ajatella eteenpäin.” 

Toivosen mielestä vanhojen rakennusten kaipaus liittyy ”vanhojen hyvien aikojen” romantisointiin. Hänestä kaikki arkkitehtuuri ilmentää aikansa ihanteita. Hän muistuttaa, että modernin arkkitehtuurin arvo ymmärretään vasta vuosikymmenten kuluttua: 

”Aikoinaan oltiin pöyristyneitä jugendista.” 

Valtaosa nykyrakennuksista on lähes kaksi kertaa vanhempia kuin monet jugendrakennukset olivat purkuhetkellä. Kuinka jäljessä nykyarkkitehtuurin arvostus kulkee? Brutalismin pitäisi olla ollut arvostuksensa huipulla jo 20 vuotta. Ajan henki on kuitenkin päinvastainen.

”Jokainen rakennusprojekti on yksilöllinen hanke”, Toivonen sanoo. 

Yleisinä tavoitteina ovat korkea laatu ja toimivuus. 

”Inhimillinen mittakaava ja intiimit tilat syntyvät myös ilman jäljittelyä modernisti. Moderni ei sulje pois viihtyisyyttä tai vetovoimaa.” 

Toisaalta, eihän klassisen tarvitse sulkea pois toimivuutta. 

Eurooppalainen retrorakentaminen ei tee Toivoseen vaikutusta. Hänen mielestään vaikutelma on lähinnä keinotekoinen ja irrallinen, ”kuin sillipöytään olisi eksynyt kermakakku”. Elämme aikaa, jossa suunnittelun jatkuvuus leimataan kitschiksi. Kreikkalaiset pylväät ovat 1700-luvulla syntyneen uusklassismin peruspilareita. Vaikutteiden ottaminen 2000 vuoden takaa oli tuolloin hyväksyttävää, mutta nyt 90 vuotta odottanut uusjugend kuulostaa kirosanalta. Estetiikka ei ole Toivoselle päällimmäinen arvo: 

”Funktionaalisuus toimii aina, koska silloin rakennukset perustuvat toiminnallisuuteen.” 

Turussa historiallinen kauneus tarkoittaa 700 metrin matkaa Tuomiokirkolta Auransillalle. Keskustan voisi palauttaa purkuaaltoa edeltävään kauneuteensa. Pääkallopaikan arkkitehti pitelee useampaa narua käsissään, mutta ei innostu. Toivosen ja virkamieskunnan visiot ovat muualla: 

”En ole halukas edistämään Turun kaupunkikuvaa vanhempaan.”