Kampus
25.02.2016

Dialogin taitaja

Teksti:
Wilhelmiina Palonen
Kuvat:
Aleksi Malinen

Turun kaupunginteatterin dramaturgi Satu Rasila opettaa päätyönsä ohella Turun yliopistossa. Hänen kursseillaan suoritetaan noppia opettelemalla, miten laaditaan kohtausluettelo ja kirjoitetaan tekstiä lavalle. 

Luentosalin ulkopuolella odottaa runsaasti ihmisiä. Muuten Calonia on hiljentynyt. On maanantai-ilta kello kuusi ja ulkona on jo pimeää. Luennoitsija avaa oven saliin, päästää opiskelijat sisään ja odottaa, että kaikki ovat paikoillaan. Sitten hän aloittaa.

”Kuinka moni täällä on proosan kirjoittaja?”

Käsiä nousee. Sen jälkeen luennoitsija kysyy vielä asiallisesti, kuinka moni kirjoittaa ensisijaisesti lyriikkaa ja kuinka monen laji on näytelmäkirjallisuus. Käsiä nousee joka kerta vähemmän.

”Mä olen näytelmäkirjailija”, sanoo luennoitsija. Hän on Turun kaupunginteatterin dramaturgi Satu Rasila. Powerpoint-diassa hänen takanaan lukee, että hän on kirjoittanut 12 näytelmää ja 13. on tekeillä.

”Mua pelottaa seistä tässä”, sanoo Rasila ja katsoo yleisöä tarkkaan. Luennon aiheena on tällä kertaa pelko ja epäonnistuminen, eikä Rasila sanoistaan huolimatta ole ensimmäistä kertaa luentosalissa. Hän on opettanut vuosia Turun yliopistolla, yleensä pari kurssia vuodessa. Kyse ei ole mistään teatterikirjallisuuden tutkimuksesta. Kursseilla puhutaan draaman kirjoittamisesta.

Draama on yksi neljästä kirjoitustraditiosta, jota opetetaan luovan kirjoittamisen oppiaineessa. Muut ovat lyriikka, proosa ja tietokirjoittaminen. Luova kirjoittaminen on yksi Turun yliopiston pienimmistä oppiaineista. Se on siitä erityinen, ettei se ole tutkimusaine. Oppiaineessa keskitytään kirjoittamiseen.

Rasilan luento on osa oppiaineen järjestämää luentosarjaa, jossa luovan kirjoittamisen opettajat esittäytyvät ja kertovat työstään taiteilijoina.

Oppiaineella on vain yksi kokopäiväinen yliopisto-opettaja, kirjailija Niina Repo. Muut ovat Rasilan tapaan tuntiopettajia.

”Meidän opettajien kaltaisia ei vain ole yliopistolla.”

Luovaa kirjoittamista voi opiskella Turussa vain sivuaineena. Täysin vastaavaa oppiainetta ei ole missään muualla Suomessa. Oppiaine joutuu valitsemaan opiskelijansa monista halukkaista. Parin viimeisimmän vuoden aikana opiskelijat on valittu johdantokurssin avulla. Sadan hengen kurssi on tullut minuuteissa täyteen. Tänä vuonna reilu kymmenesosa opiskelijoista sai kurssin jälkeen sivuaineopinto-oikeuden. Aineopintoihin haluavien piti tehdä erikseen vielä pääsykoe, jotta he pääsivät jatkamaan opintojaan.

”Tämä ei ole oppiaineen mukavin juttu”, sanoo Repo. Seula on tiukka resurssien takia. 

Opetus perustuu pitkälti lähiopetukseen. Ryhmät ovat pieniä, ja oppilaat saavat jatkuvasti palautetta kirjoituksistaan.

Rasilan vetämillä draaman kursseilla tutustutaan opinto-oppaan mukaan kirjoitustehtävien kautta draamatekstien perusrakenteisiin ja draamakirjoittamisen osa-alueisiin, kuten kompositioon, dialogiin, henkilökuvaukseen ja teeman kehittelyyn. Toisen vuoden opinnoissa opiskelijoilla on edessään pienoisnäytelmän kirjoittaminen.

Opinto-oppaassa lukee, että kurssilla kirjoitettua tekstiä ”testataan myös käytännössä”. Viime syksyn kurssilaiset viettivät joulukuussa päivän Turun kaupunginteatterin tiloissa, missä ammattinäyttelijät lukivat lavalla opiskelijoiden kirjoittamia kohtauksia ääneen. Sen jälkeen keskusteltiin yhdessä siitä, miten tekstit toimivat.

Opintosuorituksiin ei riitä pelkästään luennoilla istuminen. Opiskelijoiden täytyy käydä teatterissa katsomassa esityksiä ja kirjoittaa niistä esitysanalyysejä. Nähtyä näytelmää voidaan tarkastella rinnakkain esimerkiksi käsikirjoituksen ja elokuvan kanssa. Viime keväänä opiskelijat kävivät katsomassa Rasilan itsensä käsikirjoittamaa Seiliä.

Muutama kuuntelija on myöhästynyt Rasilan luennon alusta. Hän kääntyy katsomaan tulijoita, mutta ei sano mitään. Sitten ovi käy taas.

”Tervetuloa. Inhoan myöhästymistä, niin kuin mun kursseilla olleet tietävät.”

Moni yliopistolla turtuu myöhästelijöihin. Rasila antaa yleensä aina kurssin alussa opiskelijoille puhelinnumeronsa, johon pitää lähettää tekstiviesti, jos myöhästyy.

”Mä en pidä siitä, että ihmiset eivät keskity”, sanoo Rasila myöhemmin työhuoneellaan.

”Jossakin vaiheessa itse tajusin sen, että voin sanoa, että inhoan myöhästymistä. Ensin luulin, että pitää vaan hyväksyä se, että sinne rampataan milloin sattuu. Muistan jonkun luennon, kun opiskelija tuli viimeisen vartin aikana. Kun suutun, katoaa se, mitä olen opettamassa. Tekee vaan mieli sanoa, että mitä sä kuvittelet oppivasi tästä? Opetuksesta tulee läsnäolosuoritusleikkiä, joka on turhauttavaa.”

Jos haluaa oppia kirjoittamaan, tarvitsee vuorovaikutusta. Eikä se onnistu, jos selaa luennolla kännykkää. Rasila puhuu vuorovaikutuksesta paljon. Opettajan tehtävä on sysätä ihmisiä tutustumaan toisiinsa ja toistensa teksteihin niin, että nämä voivat antaa toisilleen palautetta.

Rasilan kielessä vilahtelee draamakirjoittamisen termejä, sellaisia kuin lukuohje ja alateksti. Sen sijaan hänen on vaikea pysyä perillä yliopistokielestä.

”Aineopinnot ja perusopinnot ja syventävät, nämä kaikki termit menevät mulla aina sekaisin.”

Luovan kirjoittamisen opiskelijat tulevat monesta eri tiedekunnasta. On kaikkea psykologian opiskelijoista biologian opiskelijoihin. Moni opiskelijoista tuo tekstiinsä juuri sen oman erikoisosaamisensa maailman. Se tuottaa kiehtovia miljöitä, henkilöitä ja aihepiirejä.

”Usein ne, jotka eivät suhtaudu kirjoittamiseen sillä tavalla, että on fanaattinen pakko saada julkaistua jotakin, niin irrottelevat tosi isosti. Se on hyvä muistutus itselle, miten pitäisi kirjoittaa silloinkin, kun kirjoittaa ammatikseen tai kunnianhimoisella tähtäimellä.”

Luennolla kaikki näyttävät kuuntelevan, vaikka kello on jo yli seitsemän. Rasila kertoo, miten epäonnistui komedian kirjoittamisessa ja tunsi pettävänsä koko muun tiimin. Tarinan epätoivo syvenee hetki hetkeltä, mutta hän saa yleisön silti nauramaan.

Niina Repo on kertonut jo aikaisemmin, että opiskelijoilta tulee draaman kursseista paljon kiittävää palautetta. Niin kuin oppiaineen kursseista tulee pääsääntöisesti muutenkin.

Rasilan kertoman mukaan hänelle itselleen ovat olleet tärkeimpiä ne opettajat, joiden kanssa hän on ollut voimakkaasti eri mieltä. Erimielisyydet ovat pakottaneet muotoilemaan omia ajatuksia. Tällä luennolla yleisö tuntuu olevan luennoitsijan puolella. Joku kiittää lopuksi kaikkien kuullen siitä, että luennoitsija puhuu niin tarkoin havainnoin pelosta. 

Myöhemmin Rasila sanoo, että opettaa päätyönsä ohella itsekkäistä syistä. 

”Opin siitä itse aina hirveästi. Vuorovaikutus opiskelijoiden kanssa on tosi kiinnostavaa. Maailma päivittyy jotenkin.”