Olavi Uusivirta 9.11. Logomo Sunborn Live Opiskelijaliput 23,50 €
Kampus
18.04.2017

Kampus kaipaa lisää keitaita

Teksti:
Miikka Rusi
Kuvat:
Juha Laurila
  • "Keidas on erittäin hyvä paikka sekä ryhmätöihin että yksinäiseen työskentelyyn", kehuvat lääketieteen opiskelijat Otto Kokkonen ja Leila Sandvik.

Opiskelijat toivovat yliopistolta entistä joustavampia tiloja, joissa voi tehdä ryhmätöitä tai vaihtaa kuulumisia muita häiritsemättä. Uusista ratkaisuista saattaa olla iloa myös opetustyössä.

Iloinen puhe sorisee Medisiinan toisessa kerroksessa. Keitaaksi nimetty oppimis- ja vapaa-ajantila avattiin tänne syksyllä 2015, ja se on saanut opiskelijoilta lämpimän vastaanoton. Polveileva keskustelu ja sohvilla rennosti makoilevat ihmiset ovat suoraa palautetta hyvästä viihtyisyydestä.

Keidas on poikkeus yliopistolla. Lukemiseen ja työntekoon soveltuvia hiljaisia opiskelutiloja löytyy pitkin kampusta runsaasti, mutta jutustelupaikkoja ei juurikaan ole.

MILLAISIA TILATARPEITA yliopisto-opiskelijoilla oikeastaan on?

Rauhallista työskentelytilaa tarvitaan paljon, mutta moni haluaa kirjastohiljaisuuden vastapainoksi myös ei-hiljaisia huoneita. Sellaisia, joissa voisi tehdä ryhmätöitä tai vaikka vaihtaa kuulumisia häiritsemättä muita.

Turun yliopiston tilasuunnittelun toimitilapäällikkö Anu Aalto paljastaa, että Keitaan kaltaisia oleskelu- ja ryhmätyötiloja on tulossa kampukselle lisää.

”Tarve erilaisille opiskelutiloille tiedostetaan ja niitä pidetään viihtyvyyden kannalta tärkeinä. Vastaavaa on tulossa esimerkiksi Naturan ja yliopiston päärakennuksen välisen putken yhteyteen.”

Yliopiston uusissa rakennus- ja korjaushankkeissa, kuten Medisiina D:ssä ja peruskorjattavassa Caloniassa aulatilojen viihtyvyys on nostettu keskeiseksi tavoitteeksi.

YKSI ESIMERKKI onnistuneista opiskelijalähtöisistä suunnitteluratkaisuista löytyy Tampereelta.

Tampereen teknillisen yliopiston (TTY) uudessa kielikeskuksessa opiskelijoiden toiveet on huomioitu monimuotoisella tilankäytöllä. Perinteisten luokkahuoneiden ja käytävien sijaan TTY:n kielikeskuksessa on paljon eri tavoilla kalustettua yleistä tilaa.

Uudistetuista tiloista löytyy useita sohvaryhmiä, esiintymislava ja ”chat boxeja”, joissa voi jutella pienellä porukalla vapaasti. Kaiken kruunaa avoin tupakeittiö, jossa on tarkoitus viettää ruoka- ja kulttuuri-iltoja.

TTY:n kielikeskuksessa yksikön vetäjänä toimiva Heidi Jauni on opiskelijoiden tavoin tyytyväinen uudistuksiin. Jauni kertoo, että uudet tilat ovat lisänneet oppimistilanteisiin erityisesti liikettä ja kommunikaatiota.

”Opettajalla ei ole erikseen osoitettua ’opettajan tilaa’, jolloin hän on lähempänä opiskelijoita. Se on laskenut opiskelijoiden kynnystä esittää kysymyksiä koko ryhmän kuullen”, hän toteaa.

Samalla kielikeskuksen opettajat ovat tehneet myös erään tärkeän, opiskelijoita ilahduttavan huomion: suullisilla kursseilla syntyy rennompaa keskustelua säkkituoleilla kuin perinteisillä tuoleilla istuen.

Lue lisää:

Sirkkalaan ei tullutkaan ulkoilmaluentosalia  mistä uusi paikka?

Mitä kuuluu yliopiston suunnitelmalle ulkoilmaluentosalista? (3/2017)