Kampus
24.09.2015

Kaupunkikuvan koristajat

Teksti:
Ilkka Hemmilä
Kuvat:
Konsta Hormia

Vielä 1700-luvulla yliopistoliikunnassa harrastettiin miekkailua ja Proffan Kellarin puuttuessa saatettiin suunnata proffan olohuoneeseen.

Turku on kiistämättä opiskelijakaupunki – fakta, jota kaupunki ei koeta brändityössään peitellä.

Kaupungin 40 000 korkeakouluopiskelijaa muodostavat sen väestöstä neljänneksen, mikä näkyy katukuvassa muutenkin kuin yökerhojen edustalla. Kesällä kampuksen hiljentyminen autioittaa itäisen keskustan.

Turun maine opiskelijakaupunkina ei ole silti pelkkää modernia pr-työtä vaan lähes 400-vuotinen historiallinen tarina. Se alkaa vuodesta 1640, Kuninkaallisen Turun Akatemian perustamisesta. 

Perustamisensa jälkeen Suomen historian ensimmäinen yliopisto toimi Turussa lähes 200 vuotta. Sinä aikana opiskelijat toivat oman leimansa kaupunkielämään. Tämän tietää Suomen historian tohtorikoulutettava Panu Savolainen, joka tutkii Turun paloa edeltänyttä kaupunkitilaa. Menneisyyden Turkuun tutustuessaan hän on perehtynyt myös akatemian vaiheisiin.

“Yliopisto-opiskelijat olivat hyvin näkyvä osa kaupunkikuvaa, ja yliopiston mukana suuri osa sivistyksellistä potentiaalia siirtyi Helsinkiin”, Savolainen luonnehtii akatemian alkuperäisten tilojen luona, Tuomiokirkon juurella sijaitsevalla muistolaatalla.

1600-luvun kampus oli kompakti: Turun akatemialla oli aluksi vain kaksi luentosalia. Opiskelijoitakin oli tosin vähän. Noin 250 henkeä aloitti opintonsa perustamisen yhteydessä, jonka jälkeen vuotuinen sisäänotto oli muutama kymmenen opiskelijaa.

Akatemia perustettiin Turun katedraalikoulun tiloihin, joka sijaitsi Tuomiokirkkoa kiertäneessä muurissa. Myös myöhemmät rakennukset, kuten alkujaan sotasaaliiden avulla kartutettu kirjasto, perustettiin muurin yhteyteen eli silloiseen ydinkeskustaan.

Mukavuutta lyhyet välimatkat eivät taanneet. “Yliopiston konsistorin eli hallituksen kokoushuone oli koulurakennuksen ainoa tila, jossa oli kaakeliuuni”, Savolainen kertoo.

Ylioppilaiden piti pukeutua lämpimästi. 1700-luvun lopussa Turussa vaikuttanut kaunopuheisuuden professori Henrik Gabriel Porthan, yksi koko akatemian historian tunnetuimmista ja suosituimmista professoreista, koki myös talvipakkasten asettamat haasteet.

“Porthan valittaa kirjeissään aika paljon sitä, että opiskelijoitten hermot ja keskittymiskyky eivät ole kovin korkealla, koska luentosaleissa on aivan järkyttävän kylmä. Hän kertoo kerran, että luennon alussa paikalla oli 50 henkeä, mutta sen lopussa enää seitsemän.”

Miekkailusali kirjastossa

Kylmyys ei ollut ainoa asia, joka herpaannutti opiskelijoiden huomiota. Opiskelijaelämä saattoi viedä mukanaan kaupungissa, jossa 1700-luvun aikana oli parhaimmillaankin noin 10 000 asukasta mutta peräti 100 krouvia.

Savolaisen mukaan yhtä Proffan Kellarin tai Three Beersin kaltaista opiskelijajuottolaa ei kuitenkaan ollut.

“Kyllä ylioppilaisiin saattoi törmätä ryypiskelemästä ympäri kaupunkia.”

Opiskelijaelämän sosiaalisiksi moottoreiksi kasvoivat osakunnat, jotka järjestäytyivät oppiaineiden sijaan maakunnittain. Näin pyrittiin helpottamaan ylioppilaiden kotiutumista uuteen kotikaupunkiin. Tosin sosiaalipoliittisen toiminnan lisäksi osakuntien perustamisessa piili taka-ajatus.

“Niiden tarkoituksena oli opiskelijoiden valvonta, jotta heidän oleskeluaan ja elämäntapojaan pystyttäisiin paremmin kontrolloimaan.”

Osakuntien inspehtoreina toimivat lähes poikkeuksetta professorit, joiden mielestä valvonnalle oli aihetta ainakin uusien opiskelijoiden saapuessa. Initiaationa fukseille puettiin aasin korvat ja heitä kuulusteltiin yksitellen vanhemmista opiskelijoista koostuvan raadin edessä.

Beaani yritettiin nolata tunnustamaan tietämättömyytensä. Tarvittaessa humalainen raati saattoi kurittaa pilttiä fyysisesti, kunnes tunnustus kuultiin. Lopuksi juotiin porukalla – uusien opiskelijoiden laskuun.

“Konsistorit yrittivät usein hillitä näitä riittejä, koska niihin sisältyi väkivaltaisuuksia ja muuta humalaista käytöstä. 1700-luvun aikana nämä eräänlaiset kastajaiset sitten siistiytyivät.”

Kosteiden iltojen lisäksi ylioppilaat kuluttivat aikaansa sosiaalisesti hyväksyttyjen seurapiiritaitojen parissa. Turun akatemia kannusti niihin tiedekuntien ulkopuolisella opetuksella.

Kirjaston alakertaan perustettiin sopivien taitojen harjoittelemiseksi oma sali. Siellä opeteltiin vieraita kieliä, tanssia, musisointia ja miekkailua. Niitä kaikkia pidettiin aikanaan sopivina seurustelutaitoina yläluokalle.

Panu Savolaisen mukaan opiskelijoiden juhlimisesta nyt tai ennen ei tule vetää johtopäätöstä, etteivätkö he olisi kiinnostuneita myös opinnoistaan ja hyvästä käytöksestä. Opiskelijoiden maine riehujina kytkeytyy kenties aivan muualle, nimittäin yliopistojen vahvaan autonomiseen asemaan.

Yliopistoilla oli vielä tuolloin asioihinsa oma päätäntä- ja tuomiovalta. Akatemian tiloissa sijaitsi oma putkakin, johon opiskelijoilla oli oikeus tulla pidätetyiksi kaupungin putkan sijaan.

Tästä oikeudesta opiskelijat pitivät kiinni. Kun kaksi riehujaa vietiin kerran kaupungin putkaan, akatemian oppilaat nousivat puolustamaan periaatetta. Rettelöitsijät päätyivät lopulta akatemian selliin, mutta tapahtuneesta närkästyneet opiskelijatoverit vapauttivat heidät sieltäkin. Ovi kammettiin saranoiltaan ja viskattiin Aurajokeen, josta eräs porvari löysi sen seuraavana päivänä.

“Kuten aina, nuorten ja vanhojen ihmisten välillä oli tietynlaista konfliktia. Varsinkin yliopistokaupungeissa tämä on ollut erittäin yleistä.”

Huippuyliopisto maan talouden asialla

Useimmiten ylioppilaat eivät osakuntaylpeydestään johtuen esiintyneet yhtenä joukkona. Toisin kuin nykyään, heillä ei ollut omia asuntoloita tai ruokaloita. Opiskelijat asuivat vuokralla pitkin kaupunkia ja söivät ravintoloissa, joihin sai tuoda omia ruoka-aineita. Edes osakunnilla ei ollut omia tiloja.

Hieman yllättäen tärkeimmät opiskelijatilat löytyivät professoreiden kotoa. Niissä pidettiin luentoja, asuttiin vuokralla, järjestettiin osakuntatapaamisia ja vietettiin iltaa. Rientojen rinnalla ne vaalivat monipuolista opiskelijakulttuuria.

“Eräässä päiväkirjalähteessä on merkittävää, että koskaan kun ollaan Porthanin luona, siellä ei mene myöhään”, Savolainen huomauttaa.

Akatemian professoreilla oli niskassaan paljon odotuksia, myös valtakunnan suunnalta. Opinahjo oli nimittäin 1700-luvun lopulla yksi Ruotsin arvostetuimmista yliopistoista.

Tänä syksynä Helsingin yliopisto juhlii 375-vuotisjuhlaansa Turun akatemian perustamisen mukaan. Sen kunniaksi akatemia palaa hetkeksi alkuperäiseen kotikaupunkiinsa.

Helsingin ja Turun yliopistot järjestävät yliopistojen roolia katukuvassa käsittelevän luentosarjan “Studia Universitaria – Yliopistot kansakuntaa rakentamassa 1640–2015”. Luennot järjestetään vuoroviikoin Turussa ja Helsingissä. Panu Savolainen, joka puhuu yhdellä luennoista yhdessä emeritusprofessori Matti Klingen kanssa, on innostunut tapahtuman symboliikasta.

“On hienoa, että puolet luennoista pidetään Turussa osoitukseksi siitä, että yliopisto on toiminut lähes yhtä kauan Turussa kuin Helsingissä!”

Viime vuonna saavutettiin raja, jolloin opinahjo oli sijainnut kauemmin Helsingissä kuin Turussa. Savolainen kuitenkin muistuttaa, että yhdessä asiassa Turku kiilaa yhä Helsingin edelle.

“Helsinki ei koskaan tule saamaan Turulta sitä asemaa, että siellä olisi toiminut yliopisto kauemmin kuin täällä”, Savolainen hymähtää.