Kampus
28.10.2021

Kypsemmät, ikääntyvät, varttuneemmat... Yli 30-vuotiaat opiskelijat jäävät tutkimuksissa helposti piiloon – Turun yliopistossakin heitä on viidennes perustutkintoa suorittavista

Teksti:
Tuija Saarinen
Kuvat:
Venla Vaattovaara

Kypsemmät, vanhemmat, ikääntyvät, varttuneemmat.

Noin viidennes Turun yliopiston perustutkinto-opiskelijoista oli viime lukukaudella yli 30-vuotiaita. 

Millä nimellä tätä ikäryhmää sitten haluaakin kutsua, se ei missään tapauksessa ole yhtenäinen massa. Yli 30-vuotiaisiin mahtuu niin eläkeläisiä kuin opiskelijahaalareissa viihtyviä ­milleniaaleja. Joukko on niin moninainen, että sen tarpeita on vaikea tunnistaa. 

Vaikka opiskelijajoukon heterogeenisyys voidaan yhtäältä nähdä haasteena koulutuksen järjestäjille, tuo elämänkokemuksien moninaisuus lisäarvoa oppimisympäristölle.

Erilaisilla opiskelijaryhmillä voi olla toisilleen paljon annettavaa, sillä eri elämäntilanteet tuovat mukanaan oppimista hyödyttävää kokemusta ja hiljaista tietoa, pohditaan Eurostudent VI -tutkimuksen artikkelisarjassa (2018).

Kotimaisen kirjallisuuden opiskelija Seija Munkki, 64, allekirjoittaa ajatukset. Hän toteaa, että vanhemmilla on kykyä ajatella asioita pitemmällä perspektiivillä ja laajemmin. Nuorilla taas on tuoreita ajatuksia, erilainen maailma, johon kurkistaa. 

Vaikka Munkki voisi olla joidenkin opiskelijoiden isoäiti, ei ikäero ole koskaan ollut ongelma. Nuorilla on toki aivan erilainen elämäntilanne. 

”Graduseminaarissa huomasin, miten kiire monilla on valmistua ja päästä töihin. Mutta on jännää, miten yhteisen asian äärellä ikä unohtuu täysin!”

Yhden tapauksen Munkki muistaa hyvin. Silloin ikä antoi muistuttaa itsestään.

”Kun aikaisemman tutkintoni englannin suoritukset piti hyväksi lukea, vein vanhan, ruskeakantisen 1970-luvun opintokirjani opintosihteerille, joka otti siitä kopion.”
 

Roosanauha kuvioituna opiskeluun liittyvillä asioilla.
 

Munkki pyrki Turun yliopistoon ensimmäisen kerran jo vuonna 1976. Hakukohteina olivat kotimainen kirjallisuus ja suomen kieli, joista ensin mainittuun Munkki hyväksyttiin. Hän ei kuitenkaan ottanut opiskelupaikkaa vastaan, vaan valitsi turvallisemman luokanopettajakoulutuksen. Myöhemmin Munkki opiskeli vielä erityisopettajaksi.

Vuonna 2013 ympyrä sulkeutui, kun Munkki pyrki uudestaan opiskelemaan kotimaista kirjallisuutta. Opiskeluputki alkoi Turun taideakatemian Kerro ja kirjoita -kurssilta, jonka jälkeen hän teki kirjoittamisen ja kirjallisuuden opinnot avoimessa yliopistossa. 

”Kun ne oli suoritettu, joku sanoi, että hae tiedekuntaan.”

Matkan varrelle on mahtunut murheita. Vuonna 2008 todettu ja niin sanotusti pitkän kaavan kautta sairastettu rintasyöpä sai analysoimaan elämää pohjamutia myöten. 

”Tein jonkinlaisen välitilinpäätöksen, ja rupesin peräänkuuluttamaan tervettä itsekkyyttä. Päätin, että vastedes teen elämässäni vain sellaisia asioita, joita oikeasti haluan.”

Kandidaatintutkielman jälkeen tuli hetkellinen notkahdus, ja Munkki meinasi heittää hanskat tiskiin. Syynä oli epämääräinen pallottelu seminaaripaikan kanssa. Munkki joutui keskeyttämään kandiseminaarin, mutta ohjaaja lupasi, että hän voisi jatkaa vuoden päästä seuraavassa seminaarissa. 

”Pidin asiaa sovittuna, mutta vuoden päästä minulle ilmoitettiin, että ryhmässä ei ole tilaa. Lopulta päädyin pudokkaiden ryhmään, joka toimi lähinnä niin, että lähettelin tekstiä opettajalle ja sain palautetta.”

”En saanut esimerkiksi opponointimahdollisuutta, koska en ollut ryhmässä. Kaiken kukkuraksi kuulin myöhemmin, että seminaariryhmiä oli perustettu opiskelijoiden ison määrän takia kaksi.”

Opettajakunta onneksi kannusti gradun tekemisessä.

”Silloin tällöin tulee tosin itselle mieleen, että veinkö joltain nuorelta opiskelupaikan. Sen takia suunnittelin jossain vaiheessa, että menen vapaaehtoistyöntekijäksi johonkin vanhusten palvelutaloon, tai esimerkiksi kirjastoon vetämään lukupiiriä, että annan jotain takaisin yhteiskunnalle.”

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
 


 

Vanhemmat ikäryhmät jäävät ainakin laajoissa Eurostudent- ja KOTT-tutkimuksissa helposti piiloon. Tutkimustietoa yli 30-vuotiaista yliopisto-opiskelijoista kyllä löytyy, mutta yleensä koko ikäryhmä on niputettu 30+-ryhmän alle. Tai sitten tietoa on kerätty vain 30–34-vuotiaista.

Muissa EU-maissa aikuisopiskelu on paljon harvinaisempaa kuin Suomessa. Mitä vanhempiin ikäryhmiin mennään, sitä pienemmiksi ja siten tilastollisesti vähemmän luotettaviksi ja vertailukelpoisiksi ne käyvät. 

Opetushallinnon tilastopalvelu Vipunen tarjoaa ikäryhmistä jonkin verran tarkempaa tietoa. Sieltä näkee esimerkiksi, että viime lukuvuonna Turun yliopistossa suoritti ylempää korkeakoulututkintoa ainakin yksi 80–84-vuotias. Munkin ikäryhmässä (60–64-vuotiaat) taas on 27 perustutkinto-opiskelijaa. 

Ville Ritola tunnistaa aikuisopiskelijoiden haastavan yläkategorian. Hän toimii Turun yliopiston ylioppilaskunnan (TYY) sosiaalipoliittisena asiantuntijana. 

TYY:n lähtökohta on, että sen palvelut koskettavat kaikkia opiskelijoita, vaikka yrityksiä tarjota erityisiä tapahtumia aikuisopiskelijoille on ollutkin. 

Spesifiä toimintaa on vaikea järjestää, eikä se välttämättä ole mielekästäkään, arvioi SYL:n sosiaalipoliittinen asiantuntia Saara Tenhovuori.

”Emme kannusta klikkiytymiseen. On tärkeää, että järjestetään yhteisiä tapahtumia, mutta entistä inklusiivisemmin.”

Vanhemmilla opiskelijoilla voi olla monia syitä, miksi he eivät hakeudu nuorempien tavoin opiskelijatapahtumiin. He eivät välttämättä edes muuta opiskelupaikkakunnalle. Heillä on ehkä perhe ja työpaikka. Tukiverkostojen muodostamiselle ei ole valtavaa tarvetta, sillä ne ovat usein jo olemassa.
 

Lyijykynä ja kuumemittari.
 

Yksi selkeimmin hahmotettavia aikuisopiskelijoiden ryhmiä ovat perheelliset. Opiskelijavanhemmuus on Suomessa yleisempää kuin muissa Euroopan maissa.

Tämä johtuu muun muassa siitä, että meillä on keskimääräistä pidemmät opiskeluajat, ja lasten hankinta painottuu yleensä opintojen loppuvaiheeseen. Myös kohtuulliset sosiaaliturvaetuudet mahdollistavat lasten hankkimisen jo opiskeluaikana, toteaa erikoistutkija Anneli Miettinen Kelasta.

Perheellisistä opiskelijoista löytyy verrattain hyvin tutkimustietoa, ja heidän puolestaan tehdään selkeää edunvalvontaa. Opiskelijaliike on esimerkiksi ajanut useiden vuosien ajan opintorahan huoltajakorotuksen nostamista. Sitä onkin korotettu useaan otteeseen, viimeksi 1.1.2020 alkaen 100 euroon.

Perheellisten opiskelijoiden tarpeita on kartoittanut muun muassa SYL:n tutkimuksessaan Opiskelun ja perheen yhteensovittaminen (2018). Sen mukaan perheiden yleisimmin kohtaamat ongelmat liittyvät toimeentuloon, aikataulutukseen, omiin tai lapsen terveysongelmiin sekä opintojen haasteellisuuteen.

Vertaistietoa jaetaan sosiaalisessa mediassa, kuten Facebook-ryhmässä ’Turun yliopiston perheelliset opiskelijat’. Jäseniä on yhteensä 121, mutta viime aikoina on ollut melko hiljaista, kertoo Emilia Heino, 37.  

Rauman opettajankoulutuksenlaitoksella opiskeleva Heino on kandidaatintutkielmaa vaille valmis varhaiskasvatuksen opettaja. Hänellä on 11- ja 12-vuotaat lapset. 

”Lapset eivät muusta tiedäkään, äiti on aina opiskellut. ”

Heino työskenteli lukion jälkeen pitkään ravintoloissa, ennen kuin kouluttautui merkonomiksi. Hän ei kuitenkaan viihtynyt alalla. Oltuaan vuoden työttömänä hän päätti uskaltautua hakemaan yliopistoon.

”Olisin periaatteessa viihtynyt työttömänäkin, ja voinut jäädä kotiin lasten kanssa, mutta ajattelin, että olen kuitenkin nuori ihminen, ja jotain muutakin tarvitsisi tehdä.”

Kahden ja puolen vuoden ajan hän on työskennellyt kokopäiväisesti esikoulussa Uudessakaupungissa. Valmistuminen on viivästynyt.

Heino kokee, ettei yhteiskunta ole juurikaan tukenut opiskelua.

”Olen tehnyt kovasti töitä sen eteen, etten jäisi syrjäytyneeksi, mutta ei ole mikään ihme, jos pienemmällä motivaatiolla varustettu ihminen ei löydä paikkaansa tässä yhteiskunnassa.”

Kritiikkiä saa työvoimatoimisto aikuisopiskelun tukijana. Heinolta jäi esimerkiksi saamatta kahden vuoden työttömyysturvaetuus omaehtoiseen opiskeluun, koska hän sai tietää mahdollisuudesta vasta ensimmäisenä opiskelupäivänä – päivän liian myöhässä.

”Sanoivat vaan, että olisi itse pitänyt selvittää. Kysyin kyllä, että ettekö te ole siellä minua varten.”

Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksen (KOTT 2016) mukaan reilu 27 prosenttia 30–34-vuotiaista yliopistossa opiskelevista miehistä ja noin 13 prosenttia saman ikäisistä naisista oli täysin eri mieltä sen väitteen kanssa, että yhteiskunta on tukenut opiskelua riittävästi. 

Aviomiehen tuki ja tulot ovat olleet tarpeen etenkin Heinon opintojen alkuvaiheessa.

”Meillä on nelihenkinen perhe, joten opinto­raha oli lähinnä yhtä tyhjän kanssa. Huoltajakorotuksessa ei edes huomioitu lasten lukumäärää. Tuntuu siltä, että jos haluaa nostaa opiskelemalla elintasoaan, täytyy ensin tehdä varsinainen syväsukellus. Monella yli 30-vuotiaalla on asuntolainaa, ja tulorajat ovat tiukat.”

Kasvatusalan yliopisto-opiskelijoista lähes kolmannes on yli 30-vuotiaita. Varhaiskasvatuksen opettajan tutkinto-ohjelmaan hakeutuu paljon alanvaihtajia ja lastenhoitajia, jotka haluavat jatko­kouluttautua, joten kypsemmät opiskelijat eivät ole mikään poikkeus. 

Heinon mielestä iällä ei ole merkitystä, vaan asenne ratkaisee.

”Jos asennoituu nuorempiin ’Olen vanhempi ja viisaampi’ -tyyppisesti, ei yhteistä säveltä löydy. Ikä pitää puolin ja toisin hyväksyä.”

SYL:n tutkimuksen mukaan peräti puolet vastaajista oli täysin tai jokseenkin eri mieltä siitä, että kurssien, tenttien ja opintojen järjestämisessä otetaan huomioon perheellisten opiskelijoiden tarpeet. Esimerkiksi läsnäolopakkoa ei tarvitsisi tulkinta niin jyrkästi, kun lapsi sairastuu.

Heinokin harmittelee tilanteita, joissa poissaolo esimerkiksi lapsen sairauden takia ei hoitunut korvaavalla tehtävällä.

”Silloin ajatteli, että ’olen 35, en 20, en jätä tulematta, koska mulla on krapula’. Se tuntui lähinnä sanktiolta.”
 

Opiskelijahaalarit tuolin nojalla.
 

Toimistohortonomi Heli Karjula, 58, on elämänsä aikana opiskellut paljon. Hän sanoo tiukasti ei opiskelijoiden jaottelulle iän perusteella. 

”Se eriyttäisi väärällä tavalla opiskelijoita.” 

Karjula on ehtinyt paljon. Siinä vaiheessa, kun kaverit aikanaan pääsivät lukiosta, oli hänellä jo kaksi ammattia: hieroja ja puuseppä. Sittemmin hän on opiskellut kosmetologiksi, maskeeraajaksi, sisustussuunnittelijaksi, rakennusrestaurointialan artesaaniksi, hortonomiksi ja melkein puutarhuriksi. 

Tänä vuonna Karjula aloitti maisteriopinnot Porissa, Turun yliopiston kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen tutkinto-ohjelmassa.

”Ihan eri meininki kuin viimeisimmässä opiskelupaikassani. Porissa tuutorit olivat ekana perehdyttämispäivänä vastassa meitä, ja kertoilivat ystävällisesti koulusta. Tuli sellainen olo, että olisi kotiin tullut.”

Kurssit Karjula pyrkii suorittamaan pitkälti etänä, läsnäolopakollisilla kursseilla hän on paikalla minimin. Kun määräaikainen työsuhde vajaan vuoden päästä päättyy, muutto Poriin saattaisi olla mahdollista. 

Mitä sitten seuraavaksi, kun unelma tohtorinhatusta on saavutettu?

”Toivon, että olisin sen verran hyvässä kunnossa, että voisin olla työelämässä seitsemänkymppiseksi asti, ja hyödyntää koulutustani. Ja ehkä olla mukana lyhykäisissä hankkeissa, joihin vanhakin akka saatetaan kelpuuttaa.”

Porissa maisemantutkimusta opiskelee myös ­Heidi-Maria Reponen, 32. Reponen googlaili viime keväänä kiinnostuksen kohteitaan ja löysi unelma-alansa. 

”Etsin koulutusta, jossa yhdistyisivät taide, ympäristö ja yhteiskunnallinen aspekti, ja totesin, että tämähän sopii minulle täsmälleen.” 

Hän näkee, että yliopistolla ei tarvitse miettiä omaa ikäänsä, tai tulla määritetyksi sen kautta. Hän ei itse halua tulla kategorisoiduksi ’vanhempana opiskelijana’. 

KOTT 2016 -tutkimuksen mukaan peräti nelisenkymmentä prosenttia 30–34-vuotiaista yliopisto-opiskelijoista kokee, ettei kuulu mihinkään opiskeluun liittyvään ryhmään. Reponen on kuitenkin jo jossain määrin identifioitunut laitoksensa opiskelijaksi, ja kokee olevansa osa Porin yliopistokeskuksen akateemista yhteisöä.

Reposella on entuudestaan maisterintutkinto Helsingin yliopistosta englantilaisesta filologiasta, ja hän on työskennellyt opettajana Espoossa, jossa hän edelleen asuu puolisonsa kanssa. Nyt hän on opintovapaalla, ja tarkoitus olisi jatkossa asua Porissa osaviikkoisesti.

Ainejärjestötoiminta on Reposelle tuttua jo Helsingin ajoilta, jolloin hän toimi ainejärjestön puheenjohtajana. Nyt hän tuumaa, että voisi hieman jarrutella innostusta. 

Porin ylioppilasteatteri kuitenkin kiinnostaa. Työn ohella hän on suorittanut Teatteri ja kasvatus -opinto­kokonaisuuden Teatterikorkeakoulun avoimella puolella. 

Reponen kokee olevansa nyt alkaneisiin opintoihin juuri sopivan ikäinen.

”Olen onnellinen, että teen nyt vasta tätä tutkintoa. Elämänkokemus on tuonut perspektiiviä ja luottamusta omaan asiantuntijuuteen. Aiemmin en ollut vielä löytänyt sitä omaa alaa, ja halusin olla vähän kaikessa mukana, mikä häiritsi opiskeluun keskittymistä.”
 

Lue lisää

Kolme opiskelijatarinaa: Uimavalmentaja, laivasiivooja, kaivostyöläinen – puolet opiskelijoista työskentelee opintojensa ohella, ja vain puolet heistä alaansa vastaavissa tehtävissä

Opiskelijat ovat odotusten ristipaineessa: pitäisi sekä opiskella kokoaikaisesti että valmistua nopeasti työmarkkinoille. (2/2021)

Nuorille yhä pidempi työura ja yhä korkeammat eläkemaksut, mutta pienemmät eläkkeet – mitä jää jäljelle sukupolvien välisestä reilusta diilistä?

Eläkejärjestelmä perustuu tulevaisuuteen, jossa huomenna on aina paremmin. Tällä hetkellä tuo tulevaisuus tuntuu utopialta. Kaikki trendit ovat eläke­järjestelmän kestävyyttä vastaan. (5/2020