Kampus
20.04.2016

Malja Proffan kellarille

Teksti:
Jouko Luhtala
Kuvat:
Lauri Hannus
  • Asiakkaita tulee ikävä, toteaa Teppo Toivanen.

Proffan kellari lopettaa. Muistot jäävät.

Riuhtaisen raskaan oven auki ja tepastelen aulaan. Vessat, lehdet, kolikkopelikone. Tiskillä istuvat samat tyypit kuin viimeksikin. Siitä on ehtinyt kulua liki kaksi vuotta, kun vierailin viimeksi Proffan kellarissa. Keppi kolahtaa biljardipalloon ja keskustelun sorina kuuluu rauhoittavana. Kaikki on niin kuin ennenkin.

“Kaakao, kiitos”, sanon tiskin takana seisovalle Teppo Toivaselle sen enempää ajattelematta.

“Ja sehän oli kermavaahdolla?” Toivanen varmistaa.

“Aina”, huikkaan vastaukseksi.

Vilkuilen ympärilleni. Tarkistan, että suorakaiteen muotoinen, reunoiltaan pyöristetty kuuden hengen nurkkapöytä on vapaana. Onhan se.

Istuin tälle muhkuraiselle sohvalle ensimmäistä kertaa alkusyksystä 2008. Olin muuttanut Turkuun opiskelemaan historiaa ja tuutorini toi ryhmämme tänne. En muista miksi, mutta jotain noppasulkeisiin liittyvää silloinkin varmaan opeteltiin.

Näitä tapaamisia oli ainakin puolentusinaa. Joka kerta käytiin eri kuppilassa, mutta vain Proffan kellarista tuli toinen olohuoneeni.

Tulevana syksynä Turun yliopiston vajaat parituhatta uutta opiskelijaa eivät tule kokemaan Proffan kellaria, eivät ainakaan nykymuodossaan. Proffan tuoppi on juotu loppuun.

Ylioppilastalo A:n remontti on tehnyt tuloaan noin kymmenen vuoden ajan. Proffaa koskettavilta osin työt alkavat vapun jälkeen ja kestävät jonkin aikaa. Se, että tarkka aikataulu ei ole tiedossa, on keskeinen tekijä siinä, että Proffa sulkee ovensa juuri nyt.

“Paikka oltaisiin saatu auki vasta ensimmäinen syyskuuta, eikä siitäkään voitu antaa takeita. Iso osa Proffan liikevaihdosta tehdään elokuun puolivälin ja syyskuun puolivälin välisenä aikana.”

“Meillä on ollut 22 vuotta tuutor-kampanja. Kaikille tuutoreille on lähetetty alennuskupongit, jotta he toisivat uudet opiskelijat tänne. Niitä kirjeitä lähetetään reilu 300, ja yli 200 ryhmää käy joka syksy.”

Strategia puri sekä minuun että useisiin opiskelukavereihini. Lounaan jälkeinen vaellus Proffan kellariin ei ollut vaihtoehto, se oli oletus.

Yhden syksyn välistä jääminen voi tuntua pieneltä tappiolta. Vahinko asettuu oikeaan mittakaavaan, kun huomioidaan, että tämän seurauksena yliopistoon asettuu vuosikurssi, jolle tuutorit eivät ole esitelleet Proffan kellaria.

“Vuokrasta ja muista käytännön asioista oli jo sovittu. Tuntuu käsittämättömältä, että Proffan varastotilojen remonttia ei saada tehtyä kolmessa ja puolessa kuukaudessa. Itse ravintolatiloja ei olla remontoimassa. Fakta on, että jos olisin 50-vuotias, niin ei mulla olisi muita vaihtoehtoja kuin jatkaa annetuilla ehdoilla. Mutta kun olen 64.”


”Siitä tietää olevansa kantis, kun saa kaataa itse kahvitkin”, kertoo Proffassa vuodesta 2009 saakka viihtynyt Hannu Ala-Olla.
 

Ylioppilastalo A:n kellaritiloissa on tarjoiltu juotavaa Proffan kellarin nimellä vuodesta 1982. Tuolloin liiketoimintaa pyörittivät Aila ja Markku Harjanne. Vuosikymmen myöhemmin Harjanteiden bisnekset kaatuivat lamaan ja tila jäi tyhjilleen.

Teppo Toivanen vuokrasi kellarin ylioppilaskyläsäätiöltä ja osti tykötarpeita Harjanteiden konkurssipesältä vuonna 1993. Baarikaapin “Proffan Teppona” paremmin tunnettu Toivanen sai anopilta.

“Tuolit ovat vuodelta 1982 ja ovat ne tietysti sen näköisetkin”, Toivanen nauraa.

“Täytyy myöntää, että hieroin Harjanteiden kanssa kauppaa Proffan kellarista jo ennen heidän yritystensä konkurssia, mutta siitä ei tullut mitään. Kun velat olivat kaatumassa päälle, niin velkojat eivät suostuneet myymiseen.”

Idea baarin hankkimisesta syntyi elämänkokemuksen pohjalta. Toivanen pääsi opiskelemaan Turun yliopistoon vuonna 1972 ja aloitti pari vuotta myöhemmin portsarin työt Iskerissä, nykyisen Assarin ullakon tiloissa toimineessa ravintolassa.

“Vuoden 1993 huhtikuussa jäin työttömäksi, ja jotain piti keksiä. Olin ollut opiskelijayhteisössä pitkään. Ajattelin, että jos tämän hoitaa oikein, niin kyllä se kannattaa. Tuo kai se kohtuullisen menestyksenkin syy on: ymmärsin ja ymmärrän yhteisön tarpeet.”

Yksi näistä tarpeista oli ja on kabinettitila, jonka voi varata ilmaiseksi kokouksiin ja juhliin.

Muistan liiankin hyvin kämmenpohjieni hikoilun kakistaessani kurkustani “jees, aloitetaan” ensimmäisessä puheenjohtamassani kokouksessa. Tunnelma oli rentoutuneempi, mutta yhtä lailla muistettava, kun ikäloppu kaverini vietti kolmikymppisiään samassa tilassa.

“Vaikka tulee iso porukka, niin ei voi odottaa samana päivänä tiliä. Kabinetissa käy vuosittain tuhansia ihmisiä. Ne päivät kun juhlitaan, ovat sitten erikseen.”

”1990-luvulla kaikki bileet olivat täällä. Syyskuussa, osin vielä lokakuussakin täällä oli kauhea haalarihärdelli. 2000-luvun alussa bileet siirtyivät keskustan baareihin, ja bilekulttuuri muuttui. Ei baareissa ole enää sellaisia perinteisiä opiskelijabileitä kuin täällä oli aikanaan.”

TVO:n ja Sosiksen ovien sulkeutuminen leikkasi myös tulosta. Keikkamagneettien katoaminen samalta sisäpihalta tappoi ison osan Proffan viikonlopputoiminnasta. Ennen perjantaisin ja lauantaisin oli aina töissä kaksi tarjoilijaa, nykyään vain poikkeustapauksissa.

”Viime vuosi oli huono – ei miinusmerkkinen, mutta huono. Liikevaihto oli joka kuukausi pienempi kuin edellisenä vuotena. Ei mulla ole muuta selitystä kuin lama. Samat ihmiset käyvät, mutta ostavat vähemmän. Opiskelijoilla on tiukkaa sekä opiskeluaikojen että budjetin suhteen.”


Jussi Tiainen, Eero Junkkari, Antti Saarinen, Eetu Suominen ja Anton Bondfolk nauttivat neuvoa-antavaa Proffan yläkerrassa.
 

Vastoinkäymisistä huolimatta Proffan kellari on säilyttänyt asemansa kampusalueen sydämenä.

”Alusta asti Proffan hyvä puoli on ollut se, että tänne ei ole tarvinnut tulla kavereiden kanssa. Aina voi tulla Proffaan ja on tuttuja.”

Proffan kellari on ollut instituutio, josta turkulaiset opiskelijat ovat olleet ylpeitä ja ulkopaikkakuntalaiset kateellisia. Niin helsinkiläiset kuin oululaiset opiskelijat ovat vierailujensa aikana kaipailleet samanlaista paikkaa kampukselleen.

Vastaava konsepti ei kuitenkaan ole mahdollinen monessakaan muussa yliopistokaupungissa. Turussa kampusalue on poikkeuksellisen tiivis. Proffasta luennolle ja takaisin on aina kohtuullisen lyhyt matka.

Proffan kellarista löytyvä asiakkaan maalaus tiskistä kertoo omalta osaltaan paikan tärkeydestä kävijäkunnalle. Toivasella on parikymmentä väitöskirjaa, jotka on isolta osin kirjoitettu Proffassa. Yhdessä esipuheessa kiitetään koko henkilökunta nimeltä.

”Se lämmittää mieltä.”

Opiskelija voi lähteä Turusta, mutta matkoillaan Proffaan ovat palanneet niin Ville Niinistö kuin Petteri Orpo.

”Täällä voi elää opiskelijoiden varassa. Kellarissa on opiskelijahenki. Toki muitakin kuin opiskelijoita käy, mutta se on hyvin pieni prosentti. Muiden paikkakuntien niin sanotuissa opiskelijabaareissa puolet kävijöistä on muita kuin opiskelijoita. Ei sellaisissa paikoissa synny tällaista tunnelmaa.”

”Vaikka kesä onkin aina hiljainen, niin sitä on oppinut arvostamaan. Harva yrittäjä saa pitää lomansa parhaaseen aikaan. Tulevaisuudessa on enemmän aikaa lastenlapsille. Niitä on jo viisi. Kaksi ihmistä ja kolme koiraa.”

Minun on jo nyt ikävä Proffan kellaria. Muistot onneksi säilyvät. Se hetki kun piirsin ihastukseni kanssa unelmataloa. Kun nukuin pää tyttöystäväni polvella hänen lukiessa tenttikirjaansa. Yksi niistä lukemattomista kerroista, kun usean tunnin päiväkahvittelun jälkeen tilattiin vielä santsikupit.

Proffan Teppo, mitä sinun tulee ikävä?

”Täytyy sanoa, että kaikkia näitä asiakkaita. Sanon suoraan, että säälittää se, ettei tiedä mitä nämä ihmiset tekevät jatkossa. Pitää kiittää kaikkia asiakkaita, yhteistyökumppaneita ja henkilökuntaa vuosien varrelta. Täällä ei ikinä ollut järjestyshäiriöitä. Ei tarvittu portsaria. Kaikista ongelmista selvittiin puhumalla.”

Proffan kellari lopettaa vappuaattona 30.4.2016