Kampus
07.09.2021

”Moni opiskelija ei edes tiedä yliopiston tarjoamista tukipalveluista” – Hanna, Riina ja 27 muuta tukiopiskelijaa tarjoavat kampuksella matalan kynnyksen vertaistukea

Teksti & Kuvat:
Ida-Maria Manninen
  • Hanna Korhonen, 21, ja Riina Tissari, 31, aloittavat nyt syksyllä tukiopiskelijoina.

”Moni opiskelija ei edes tiedä yliopiston tarjoamista tukipalveluista,” sanoo Hanna Korhonen, toisen vuoden pohjoismaisten kielten opiskelija.

Korhosella, 21, on diagnosoitu ADHD. Hän on hakenut yliopiston esteettömyyssuunnittelijan kautta lääkärintodistuksella erityisjärjestelyjä, jotka helpottavat opiskeluun liittyviä vaikeuksia. 

Riina Tissari, 31, taas on 4. vuoden uskontotieteiden opiskelija. Hänellä on omakohtaista kokemusta ahdistus- ja masennusoireista sekä mielenterveysongelmien vähättelystä työelämässä esihenkilötasolta.

Kumpikin toimii vertaistukea tarjoavana tukiopiskelijana Mielen päällä -hankkeessa, joka leviää syksyllä koko yliopistoon. Tarkoituksena on tarjota matalan kynnyksen apua varhaisessa vaiheessa niin, etteivät opiskelijan henkisen hyvinvoinnin ongelmat ala kasautua. 

Tukiopiskelijoita on kaikkiaan 29 kappaletta. He eivät edusta omaa tiedekuntaansa vaan ovat kaikkien opiskelijoiden käytettävissä. Yhteydenoton tukioppilaaseen voi tehdä Mielen päällä -hankkeen verkkosivuilla sähköisellä lomakkeella. 
 

Kaikki on lähtenyt alun perin liikkeelle Turun kauppakorkeakoulun opiskelijoiden TuKY:n Terve mieli -hankkeesta.

“Sen henki pyritään säilyttämään tässä, kun laajennetaan vertaistukimalli kaikkiin tiedekuntiin”, kertoo ylioppilaskunnan projektityöntekijä Kaisa-Riitta Aho

Toisena osapuolena hankkeessa on Turun yliopisto. OKM:n rahoitus on tälle vuodelle, lisää haetaan syksyllä.

TuKY:n hankkeen aikana ehdittiin tehdä ennen koronaa kaksi mielenterveyskyselyä. Niiden välillä nähtiin jo positiivista muutosta, kertoo TYYn sosiaalipoliittinen asiantuntija Ville Ritola

Mielen päällä -hankkeen aikana ollaan yhteydessä myös aine- ja tiedekuntajärjestöihin. Ahon mukaan ihan kaikissa tiedekunnissa ei ole vielä tukiopiskelijoita, mutta tulevaisuudessa siihen pyritään. Etenkin Porin ja Rauman kampuksille heitä kaivattaisiin. 

Vuoden loppuun mennessä on myös tarkoitus, että jokaisella ainejärjestöllä olisi materiaalia hankkeesta. Nettisivuille tulevien materiaalien lisäksi on suunnitteilla myös fyysistä materiaalia. 

Hankkeessa huomioidaan myös opiskelijoiden erilaiset elämäntilanteet ja taustat nettisivujen sisällöissä ja tukiopiskelijan valinnassa. 
 

Aho korostaa, että tukiopiskelija ei ole itse terveydenhuollon ammattilainen, joten tietyn rajan ylittyessä apua tarvitseva opiskelija ohjataan ammattiavun piiriin. 

”Kynnys avun hakemiseen voi olla opiskelijalla aika suuri”, Aho sanoo, ja siksi tukiopiskelijan antama vertaistuki on tärkeää.

Tarkoitus ei ole toimia ylhäältä päin ohjatusti, vaan tukiopiskelijat soveltavat itse pohjakoulutustaan, joka on tilattu Mieli ry:ltä. Myös yliopiston henkilökuntaa koulutetaan.

Henkilökunnan koulutuksen pilotoinnit ovat olleet kesällä ja koulutukset jatkuvat nyt syksyllä. Opetushenkilökunnan lisäksi koulutettavia on ollut myös opinto-ohjauksen ja hallintohenkilökunnan puolelta.

Kyseessä on nyt pilottivuosi. Tukiopiskelijat voivat vaikuttaa hankkeen kehitykseen ja olla mukana sen ideoimisessa. 
 

“Koulutukset ovat olleet palkitsevia”, Korhonen kertoo. Hän on juuri käynyt Mielen päällä -hankkeen tukiopiskelijan koulutuksen. Se on hänen mukaansa auttanut ymmärtämään myös hänen omia asenteitaan mielen hyvinvointiin liittyen.

“Siellä oppii astumaan omista asenteistaan ulos ja lähestymään asioita neutraalimmalla tavalla.” 

Koulutuksissa oppii myös ihmistaitoja, joista on Korhosen mielestä hyötyä myös myöhemmässä elämässä.

“Koulutuksien myötä tuntuu, että pystyy kohtaamaan kenet tahansa.”  

Tissarin koulutus alkaa syyskuussa, mutta hän on jo perehtynyt Mielen päällä -hankkeen tukimateriaalina toimivaan kirjaan Mielenterveyden ensiapu 2; ”Sen pitäisi olla kirjahyllyssä ihan kaikilla ihmisten kanssa työskentelevillä.” 

Kirja käsittelee mielensairauksia ja niiden esiintymistä ja oireita, mutta myös sitä, miten kohdata ihmisiä, joita ne koskettavat. Hänen mukaansa sen kautta voi ymmärtää eri mielensairauksien moninaisuuden. 

On myös hyvä tunnistaa hälyttäviä merkkejä jo etukäteen, mistä on hyötyä myös ihmissuhteissa.

Korhonen nostaa esille, että vaikka usein puhutaankin siitä, miten yleistä esimerkiksi masennus on, luvut jäävät usein pimentoon. Kirjan tutkimustietoon perustuvat tilastot kuitenkin konkretisoivat sen. 

“Tämähän koskee kaikkia – edes joskus elämän aikana.” 
 

Jokaisella tukiopiskelijalla on omat vahvuutensa ja elämänkokemuksensa, jolloin tukea tarvitseva voi kääntyä sellaisen ihmisen puoleen, jolla on voinut olla samanlaisia kokemuksia. Tukiopiskelijaa voi tarvittaessa myös vaihtaa.

On hyvä päästä puhumaan matalalla kynnyksellä luotettavalle ihmiselle, joka voi todella ymmärtää, miltä toisesta tuntuu.

Esimerkkeinä Tissari mainitsee perheelliset tai menetyksiä kokeneet tukiopiskelijat sekä tukiopiskelijat, jotka ovat käyneet psykoterapiassa.

Hänellä ja Korhosella on molemmilla kokemusta psykoterapiasta. Terapiaan hakeutuminen on molemmista tarpeettoman raskas prosessi, ja hakija tarvitsisi enemmän tukea kuin mitä on tarjolla.

Tissari kertoo, että ihmisten kokemia mielenterveysongelmia vähätellään terveydenhuollon piirissä ja avun saaminen voi olla haasteellista.

Tämän lisäksi myös esimerkiksi ADHD:ta alidiagnosoidaan, ja diagnoosin hakemiseen voidaan vähättelevästi suhtautua trendinä, Korhonen lisää. 

Opiskelija saattaa myös ajatella, että erityisjärjestelyjen hakeminen tai omista asioistaan kertominen olisi tarpeetonta. Se, että jättää asioista kertomatta, vaikuttaa kuitenkin myös omaan arviointiin ja siten opintoihin.

Kun ei saa tarpeellisia erityisjärjestelyjä tai tukea, se voi entisestään pahentaa tilannetta ja alentaa itsetuntoa, kun ei suoriudu asioista, kuten muuten olettaisi, Korhonen huomauttaa. 
 

Tissari ja Korhonen ovat molemmat mukana myös ainejärjestötoiminnassa ja tuutoreina, ja haluaisivat tukiopiskelijoina olla järjestämässä matalan kynnyksen yhteistä toimintaa opiskelijoille, myös poikkitieteellisesti. 

He toivovat, että pilottihankkeesta seuraisi yleinen käytäntö muissakin korkeakouluissa ja jopa työelämässä.

Molemmista on tärkeää, että hankkeessa myös yliopiston henkilökuntaa koulutetaan – etenkin opetushenkilökuntaa.

Tissari korostaa myös sitä, miten hän toivoo, että suomalaista kankeaa systeemiä saisi muutettua näin sisältäpäin. 
 

Tutustu hankkeen verkkosivuihin tästä

Hankkeen nettisivuilla on myös blogi, jota nyt syksyllä on kirjoittamassa tukiopiskelijoita. Ahon mukaan itseään saa myös ehdottaa kirjoittajaksi ja yhteydenotot voi osoittaa hänelle tai hänen työparilleen Heidi Vuoristolle. Myös henkilökunnalla on mahdollisuus kirjoittaa. 
 

Lue lisää

”En varmasti olisi tässä nyt ja yliopisto-opiskelija, ellen olisi aktiivisesti hakeutunut hoitoon” – mielenterveyspalveluiden kysyntä kasvaa, eikä yhteiskunta pysy perässä

Nuoret aikuiset erityisesti hakeutuvat mielenterveyspalveluihin nykyään herkemmin kuin ennen. Hoitoon pääsy on kuitenkin monen mutkan takana. (3/2021)

”Päätin vastaanottaa sähkövirtaa silmistäni kadonneen elämänvalon tilalle” – Carrie Fisheristä tuli pelkäämänsä sähköhoidon puolestapuhuja

Väärinymmärretty sähköhoito on tehokkaimpia hoitomuotoja vaikeaan masennukseen. (2/2020)