Kampus
21.07.2021

”Oli käytäväbileitä, yksiöbileitä, kaksiobileitä, useamman kerroksen bileitä...” – 12 asukasta kertoo: tätä kaikkea on ollut elämä Joukkilassa

Teksti:
Elina Jalo, Miranda Paloviita ja Sanni Lilja
Kuvat:
TYS-arkisto
  • Ylioppilaskylässä oli 1970-luvulla tunnelmaa kuin etelän lomakohteessa. Tyyssija nousee paikalle , jossa ennen sijaitsi uima-allas. Kylän valinnan rakennuksen tilanne on tulossa uudisrakennus..

Kaksitoista Yo-­­kylän asukasta eri vuosi­­kymmeniltä muistelee elämäänsä osana kylä­yhteisöä. Kumppanit, juhlat, pienet hetket – kylästä on löytynyt kaikki.
 

Vuonna 1969 käyttöön vihityssä Ylioppilaskylässä julkisen ja yksityisen tilan ero on ollut häilyvä. Toisinaan on puhuttu jopa ”pakkososialisoimisesta”, kun soluasuminen on jäänyt ainoaksi asumisvaihtoehdoksi. Tilan loppuessa sisätiloista on siirrytty helposti asuntojen ulkopuolelle.

Ylioppilaskylässä yhteisöllisyys on ilmennyt naapurien ja lähellä asuvien ystävien kanssa seurusteluna sekä tukena arjen keskellä. Apua on ollut helposti saatavilla niin muuttourakkaan kuin lapsen vahtimiseen. Pienet välimatkat ja samanlaiset elämäntilanteet ovat tuoneet ihmisiä yhteen. 

Meillä oli [1970-luvulla] hyvä vertaistuki. Kesäaika kun oli, olimme paljon takapihalla, jokaisella omat pallogrillit ja vietimme yhdessä aikaa, korttiakin pelattiin. Toisten naapureiden kanssa myös kyläilimme toistemme luona, tai saatoimme lähteä yhdessä vaikkapa rannalle, tulimme enemmän tutuiksi heidän kanssaan, koska miehet opiskelivat samalla luokalla. Näiden naapureiden vauva oli myös jonkin aikaa hoidossani, kun hänen äitinsä piti palata töihin eikä uusi päiväkoti vielä ollut auki. 

Minusta parasta Yo-kylässä asumisessa oli se yhteisöllisyys lähinaapureiden kanssa. Olimme kaikki samanlaisessa tilanteessa, nuoria perheitä, samanikäiset esikoiset. Kanssakäyminen oli luontevaa ja sokerin tms. lainaaminen kävi helposti. Takapiha teki asumisestamme lähes rivitalomaista.

Monet ylioppilaskylän entiset asukkaat kertovat löytäneensä kumppanin kylästä tai muuttaneensa ensimmäiseen yhteiseen asuntoon kylään. 

Parin kuukauden [yo-kylässä] asumisen jälkeen silloinen tyttöystäväni muutti Nummesta Yo-kylään. Järjettömällä tsägällä hän sai asunnon naapuritalosta, samasta kerroksesta, parin oven päästä minun luotani. Ylioppilaskyläsäätiö siis käytännössä muutti meidät yhteen, sillä sen jälkeen emme kyllä juurikaan enää erillämme nukkuneet. Muutimme lopulta pois kylästä alle vuoden seurustelun jälkeen yhteiseen asuntoon. Nyt olemme naimisissa ja meille syntyi juuri lapsi.

Asuntoa on voitu vaihdella tiuhaan.

Ensin tyttökaverin kanssa epävirallisesti kerroskeittiöllisessä yksiössä länsipuolella. Sen jälkeen oli kaksio ja kolmio, takaisin yksiöön, kaksioon ja lopulta kolmioon, missä asuu nyt neljä henkeä. Kämppiä on ollut hieman laskentatavasta riippuen seitsemän. Ensimmäistä lukuun ottamatta jokainen on ollut itäpuolella.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
 


Vapun juhlinta alkamassa Ylioppilaskylän ­yhteiskeittiössä vuonna 1983.
 

Ylioppilaskylän rakennukset ovat luhti­taloja eli asuntoihin kuljetaan parvekemaisten avoimien käytävien kautta. Sen lisäksi vierekkäiset rakennukset ovat kytköksissä toisiinsa käytävien kautta.

Rakennuksesta toiseen johtavat kulkureitit sekä yhtenäinen rakennustyyli luovat labyrinttimaisen kokonaisuuden, jossa liikkuminen on jäänyt asukkaiden mieleen.

Parasta on ollut se, että opiskelukavereistani kaksi asuu niin lähellä, että pystymme helposti vierailemaan toistemme luona iltateellä pelkissä pyjamissa ja pörrösukissa.

Eräs vastaaja muistaa kulkeneensa kaverinsa kanssa luhtikäytäviä pitkin rakennuksesta 10D rakennukseen 6C, mikä vaati tarkkuutta ovien valitsemisessa. Toinen vastaaja puolestaan kertoo eksyneensä aina, kun luuli keksineensä hyvän oikoreitin.

Ylioppilaskylässä on pieniä, alle 20 neliömetrin kokoisia asuntoja, joista on jo pitkään käytetty nimitystä “itsemurhayksiö”. Sellaisessa 2000-luvun alussa asunut haastateltava kertoo pystyneensä viettämään päiviä asunnossaan koskematta lattiaan muualla kuin vessassa. 

Opiskelija-asunnot toimivat vielä 70-luvulla turistien väliaikaisina majoituspaikkoina. Tilan yksityisyys oli melko hataraa, eikä suhde omaan asuntoon ollut samanlainen kuin nykyään.

Huonekaluilla ei ollut tunne­arvoa, ja ne olivat usein kierrätys­tavaraa tai halvalla jostain saatuja. Kämppien sisustuksessa turvauduttiin luovuuteen, omaan nikkarointiin ja uusiokäyttöön. Tavaroiden hankkiminen on ollut kylässä helppoa, koska niin on ollut myös niistä eroon pääseminen. 

Olen kantanut lukuisia pesukoneita, sohvia, tauluja ja ties mitä erilaisempaa sontaa monissa muutoissa sekä hävittänyt täysin kaatopaikkatason tavaraa kierrätyskatoksiin vain huomatakseni, että joku on ottanut ne käyttöön.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
 


Hiihtämistä Joukkilassa ennen ilmastokriisiä.
 

Ylioppilaskylässä sijainneet palvelut ovat vaihdelleet eri aikoina. Monet muistelevat erityisellä lämmöllä Three Beers -ravintolaa, joka lakkautettiin 2018. Eräs vastaaja kuvaa baarin poistumisen olleen kova kolaus koko kylän yhteishengelle.

Tuossa paikassa viihdyin vuosien mittaan todella monta pitkää iltaa, ja iltapäivää – tunneissa laskettuna en ehkä sentään pidempään kuin kämpässäni, mutta hyvin todennäköisesti pidempään kuin luentosaleissa, jos ajanjaksona on koko aika opiskelijana. Treba oli yksiössä asuvalle tyypille käytännössä olohuone, ja muutenkin myös yleisin jatkopaikka saunaillan tai kerhistapahtuman jälkeen.

Myös VY:n eli Vuokralaisyhdistyksen toiminta ja juhlatila olivat monelle asukkaalle tärkeitä. VY:n tiloissa järjestettiin niin sitsit kuin pikkujoulut. Juhlittu on toki kotonakin.

Olen ehtinyt olemaan kotibileissä kaikilla mahdollisilla konsepteilla. Oli käytäväbileitä, yksiöbileitä, kaksiobileitä, useamman kerroksen bileitä...

Oma juttunsa olivat ”vaihtarikorttelien” bileet.

Lisäksi kylässä on järjestetty erilaisia musiikkitapahtumia, joista erään haastateltavan mieleen ovat jääneet erityisesti Läsnä­olopakkofestarit. Viimeisen parin vuoden aikana uutena isompana ja näkyvämpänä tapahtumana on ollut Yo-kylä Block Party.

Erään haastateltavan kylämuistoissa korostuvat ”miljoonat pienet jutut”: 

Yo-kylän kettu, kaikki vaput, Ruisrockin aikaan autoja pysäköidään pitkin nurmikoita, Inspehtorinkadulla törmäsi usein tuttuihin, samoin kuin Kylänvalinnassa. Silloisen tyttökaverin löytyminen kuuden asunnon päästä samasta talosta ja kerroksesta. Joskus kannettiin telkkari länsipuolen poikki, jotta saatiin iso tv isompaan asuntoon Euroviisuja varten. Vuoden 2011 jääkiekkomestaruus sai naapurit bilettämään 06:00 asti.

Vuosina 1995–2003 Ylioppilaskylässä asunut henkilö kertoo parhaina muistonaan sen, kun päätti ystävänsä kanssa boikotoida vappua: teippasimme ikkunaan mustat kankaat ja katsoimme Salaisia kansioita ja John Watersin elokuvia pari päivää putkeen. Mieleen jäi myös kyyti jokilautalla Down by the Laiturista Yo-kylän jokipenkalle.
 

1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun aikana sekä läntisellä että itäisellä puoliskolla suoritettiin peruskorjaus, jossa monia soluasuntoja muutettiin yksiöiksi ja yksittäisiin asuntoihin lisättiin parvekkeita ja ikkunoita.

Nykyään, jos jostain syystä Yo-kylän hoodeille eksyn, näyttää kaikki vähemmän rosoiselta. Autot ovat kalliimpia ja ikkunoissa näkyy design-lamppuja. Meidän aikanamme kaikilla oli identtiset Ikean riisipaperivalaisimet.
 

Kursivoidut kohdat ovat lainauksia juttua varten haastelluilta henkilöiltä.

Artikkelin lyhentämätön versio on julkaistu Kulttuurihistorian oppiaineen blogissa 25.5.2020. Lyhennetty teksti julkaistu alun perin Turun ylioppilaslehdessä 6/2020.
 

Lue lisää

Televisio tuli kylään

Vuoden 1984 lokakuusta lähtien Turun ylioppilaskylän ja yo-talojen asukkaat kerääntyivät tiistai-iltaisin television äärelle. Silloin ruudun valtasi opiskelijoiden oma kaapelitelevisio, jossa saattoi viikosta riippuen nähdä muun muassa Ylen tulevan uutisankkurin, itse tuotetun lännenelokuvan, kunnianhimoista kulttuurijournalismia tai Pekka Siitoimen. (3/2016)

Puutalo keskellä Ylioppilaskylää

Turun ylioppilaskyläsäätiöllä on Joukkilassa kimppakämppä, jonka takkaa pidetään lämpimänä. (3/2017)

Vuosikymmen 17,9 neliön varassa

Tero Ahlgrenilla tuli elokuussa 2016 täyteen kymmenen vuotta Ylioppilaskylän yksiössään. (6/2016)