Kampus
28.02.2018

Osakunnan veto: Tutkimus ja vapaa-aika samassa osoitteessa

Teksti & Kuvat:
Nelli Lapintie
  • Mari Säisä löysi oman yhteisön osakunnasta.

Tutkija Mari Säisän tuntosarvet heräävät, kun väitöskirja ammentaa omasta vapaa-ajasta.

"Tule sellaiseksi kuin olet”, kehottaa Turun yliopiston Satakuntalais-Hämäläisen Osakunnan (SHO) motto.

Lausahdus tiivistää pitkän kaavan osakunta-aktiivin Mari Säisän mielestä hyvin osakuntien hengen. Hän tekee parhaillaan väitöskirjaa yhteisön merkityksestä nuorelle aikuiselle. Tapausesimerkkinä toimivat Turun yliopiston osakunnat.

”Kun muutin itse Turkuun Iisalmesta, alkuun oli todella vaikea tutustua ihmisiin. Osakunnasta löysin heti oman yhteisöni.”

Osakunnat ovat poikkitieteellisiä opiskelijayhdistyksiä, joihin ennen liityttiin kotipaikkakunnan perusteella. Nykyään voi valita sen, joka itseä kiinnostaa.

Miten osakunta sitten poikkeaa ainejärjestöstä? Säisän mukaan ero on selvä: osakunnassa poikkitieteellisyys on toiminnan perusta.

Säisä väittää, että ainejärjestötoiminnasta saattaa helposti tulla osakuntia kuppikuntaisempaa. Hän nostaa esimerkiksi oman ensikosketuksensa ainejärjestöön: hallitus oli päätetty jo ennen syyskokousta, eikä fukseilla ollut asiaa sisäpiiriin. Lisäksi joissain ainejärjestöissä vapaa-ajan toiminta saattaa Säisän mukaan olla pelkkää juhlintaa.

”Tärkeä asia osakunnissa ovat omat tilat, joihin voi tulla muuten vain päivälläkin.”

Viime vuosina tilat ovat olleet myllerryksessä, kun Ylioppilastalo B:n remontti ajoi osakuntia väliaikaisesti evakkoon. Moni muutti Kirkkotielle vanhaan puutaloon, joka nimettiin Uusikseksi.

”Tilaongelmat ovat myös tuoneet ihmisiä yhteen: Uusiksella tuli olo, että se oli meidän talo. Hääkuvanikin on otettu siellä maakuntavaakunoita vasten.”

MAAKUNTAJUURET eivät suinkaan ole hävinneet perinteistä. Mari Säisä kertoo esimerkiksi Savo-Karjalaisen osakunnan (SKO) seniorijuhlien kohokohdaksi sen, kun saa pukea päälleen kansallispuvun, syödä kalakukkoa ja juoda kokkel’piimää. Siis jotain, mitä Säisä ei ikinä tehnyt Iisalmessa, koska se oli siellä liian arkipäiväistä.

”Osakunnilla on niin pitkät juuret, että perinteitä ja omaa taustaa oppii kunnioittamaan.”

Säisän mukaan toiminta on Turussa pääkaupunkiseutua ”kotikutoisempaa”, mutta sitä kautta myös yhteisöllisempää.

”Osakunta on vähän kuin jääkiekkojoukkue. Kootaan joka hallituskaudella uusi tiimi, puhalletaan yhteen hiileen ja pidetään huolta toisista”, hän hymyilee ja jatkaa:

”Ja sitten on se tunnettu sohvien imu. Sitä yrittää lähteä, mutta sohvalla on vain liian mukava jatkaa juoruamista.”

MARI SÄISÄN väitöskirjatutkimuksessa tutkijan omat kokemukset ja sosiaalinen tausta ovat myös olennainen osa työtä. Hän kertoo, että tieto ja oma mielipide on välillä vaikea erottaa toisistaan. Joskus omaa roolia pitää vaihtaa hetkessä.

”Saatan olla viettämässä vapaa-aikaa osakunnalla, kun joku sanoo jotain kiinnostavaa, mikä saa tutkijan tuntosarvet heräämään. Silloin täytyy tajuta, että tämä pitää kirjoittaa ylös.”

Turun yliopiston osakunnat

Turussa toimii tällä hetkellä neljä osakuntaa: Pohjalainen osakunta (TPO), Savo-Karjalainen osakunta (SKO), Turun yliopiston Satakuntalais-Hämäläinen osakunta (SHO) ja Turun yliopiston varsinaissuomalainen osakunta (TVO).

Ylioppilaskunnan edeltäjänä toimineisiin osakuntiin liityttiin aikoinaan kotipaikkakunnan mukaan. Nykyään valintaan vaikuttaa enemmänkin osakuntien erityispiirteet: esimerkiksi SKO:lla pannaan olutta ja TVO:lla on paljon keikkatoimintaa.

Lue lisää:

TVO tarjoaa maksuttomia kesäkeikkoja ”toinen jalka haudassa” – uudet opiskelijat eivät tunne legendaarista osakuntaa

Vuosia oman kerhotilan puutteesta kärsinyt TVO on jäänyt tuntemattomaksi nuorimmille opiskelijoille. Sen sijaan vakituiset asiakkaat ovat ottaneet osakunnan uuden keikkapaikan omakseen. (6/2017)

"Undergroundia ei sietänyt kukaan"

"TVO:lla on aina ollut kurjat kamat, eikä suurin osa yleisöstä näe lavan puuttumisen takia artisteja, mutta siellä on ollut poikkeuksetta hyvä meininki." M. A. Numminen ja Kauko Röyhkä muistelevat TVO:n historiaa. (4/2010)

Geologian opiskelijat rikkovat kielikuplia: ”Ihmiset lämpenevät, kun olemme saman katon alla"

Haluaisitko tutustua Åbo Akademiin opiskelijoihin? Geologit ja teekkarit kertovat, miten se onnistuu. (1/2018)