Kampus
20.05.2020

“Palautuksen jälkeen istuin vain yksin himassa ruokapöydän ääressä” – tältä tuntuu valmistua maisteriksi korona-ajassa, yhdeksän graduntekijää kertoo

Teksti:
Sara Koiranen
Kuvat:
Sanni Ojala

Minua hävettää, kun sanon tämän ääneen: olen nauttinut koronakeväästä täysin siemauksin.

Olen järjestöihmisen arkkityyppi. Koko opiskelijaurani ajan olen sotkeutunut kaikenlaisiin luottamustehtäviin, projekteihin ja harrastuksiin. Sen lisäksi on pitänyt tehdä töitä sekä ylläpitää ystävyyssuhteita ja kotia.

Kun poikkeustila alkoi tyhjentää kalenteriani, en tuntenut ärtymystä tai pelkoa. Olin syvästi huojentunut. Vihdoin saisin jäädä kotiin luvan kanssa ja kieltäytyä ilman huonoa omaatuntoa kaikista sosiaalisista aktiviteeteista. Vihdoin olisin kahden Koiranen_gradu.docx:n kanssa.

Gradun olisi valmistuttava nyt tai ei koskaan.

Maaliskuussa historialliset lööpit huusivat ”SUOMI MENEE KIINNI”, ja opiskelijoilta vietiin kirjastot ja sähköiset tentit. Minulle niillä ei ollut enää väliä. Minulle merkitsi enää vain iso G. 

Gradu on useimmille meistä elämän viimeinen akateeminen ponnistus. Ja samalla myös haastavin. Tieteellinen ajattelu vaatii aikaa, kypsyttelyä ja perehtymistä. Usealle haasteeksi muodostuu ajan löytäminen gradun tekemiseen. 

Ihmekös tuo: harva on enää maisterivaiheessa täysipäiväinen opiskelija. Elämästä saavat otteen harjoittelupaikat, työpaikat ja ihmissuhteet. Gradu muuttuu sivuprojektiksi, kun opiskelija siirtyy opintotuen varassa kitkuttelusta kuukausipalkkalistalle. Minulle ainakin kävi niin.
 

”Näitä graduja on tulossa tänä keväänä tosi paljon, niin sun täytyy pysyä aikataulussa, jos haluat saada gradun tänä keväänä tarkistetuksi.”

Graduohjaajani kommentti sai minut pohtimaan, kuinka paljon meitä keväällä valmistuvia onkaan. 

Tiedekuntien opintopäälliköiden mukaan lopullista määrää on vielä liian aikaista arvioida. Suurin valmistumissuma osuu touko–kesäkuun vaihteeseen. Toistaiseksi valmistuneiden määrä noudattelee viime vuosien keskiarvoa. 

Muutamasta tiedekunnasta kerrotaan, että valmistuneiden määrässä on näkyvissä hienoista nousua. Toisaalta opinnäytetöiden tekeminen on saattanut vaikeutua esimerkiksi kirjaston sulkeutumisen ja laboratoriotyöskentelyn estymisen myötä. 

Yliopistolta ei saa tarkempia tilastoja kevään vaikutuksesta valmistumiseen ennen alkusyksyä, joten etsin käsiini kokemusasiantuntijoita: tänä keväänä gradujaan ahkeroivia ja pian valmistuvia opiskelijoita.

Suuri osa kevään töistäni peruuntui, joten minulle jäi aikaa opiskella ja kirjoittaa graduni valmiiksi. Niin kyseenalaiselta kuin se kuulostaakin, kiitän koronaviruspandemiaa graduni valmistumisesta.

Ennen koronaa olin suunnitellut, että työstän graduni valmiiksi töideni ohessa kevään 2020 aikana. Näin jälkeenpäin ajateltuna en ole kuitenkaan varma, olisiko se onnistunut. Pakollinen vetäytyminen työelämästä mahdollisti sen, että pystyin syventymään päivittäin graduuni ja puskemaan sen maaliin määräajassa.

Istuin keittiön pöydän ääressä ja naputtelin menemään.

Minulla toden totta on kohtalotovereita! Osalle opiskelijoista korona on mahdollistanut (työ)elämästä irtaantumisen, ja siten myös gradun työstämisen. 

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.


 

Kaikille korona ei ole näyttäytynyt samanlaisena gradun pelastajana. Poikkeustila on vaikuttanut erityisesti vaihto-opiskelijoihin sekä Uudenmaan rajojen sisällä työskenteleviin. 

Koronan vuoksi gradun kirjoittaminen oli minulle haastavaa. Kun kirjastot sulkivat ovensa, oli vaikeaa opiskella tehokkaasti kotona. En pystynyt lainaamaan teoksia Helsingin yliopiston kirjastosta ja rajojen sulkemisen vuoksi minulla ei ollut pääsyä Turkuun.

Ennen koronaa olin tekemässä gradua Argentiinassa, jonne olin jäänyt opiskelijavaihdon jälkeen. Loppukeväästä oli tarkoitus kerätä haastatteluaineisto paikan päällä. Gradun viivästyminen siirtää valmistumistani kenties ensi kevääseen. Sillä tulevalle ajalle minulle ei ole enää jäljellä opintotukikuukausia.

Eikä työskentely ole ollut kaikille helppoa edes kotona Turussa. Työn ja vapaa-ajan erottaminen on osoittautunut hankalaksi.

Kun pitäisi työpäivän jälkeen nollata ja ottaa iisisti, se tarkoittaa käytännössä sitä, että suljet työläppärin ja avaat oman läppärin, jossa se vilkkuva kursori odottaa tyhjässä wordissa. Vähitellen gradua sai hinkattua eteenpäin, välillä raivolla, välillä ääneen turhautuneena kiroten, kun tekstiä ei vaan tule, ja kaikki näyttää aivan kamalalta.

Kun kaikki toiminta rajoittui yhtäkkiä kotiin, keskittymiskykyni huonontui ja motivaatiota opiskeluun oli välillä vaikeaa löytää. Miten erottaa yksiössä työ ja vapaa-aika, kun yleensä keskeisenä erottajana on toiminut vaihtuva tila eikä mihinkään pääse?

Lukiessani vastauksia minua alkaa hävettää. Tajuan, kuinka etuoikeutettu olen. Työskentely kotona on sujunut hyvin, ja kirjallisuustieteellistä gradua on helppo työstää myös eristyksissä. 

Tietenkin toivoin, että viimeinen opiskelijakevääni olisi näyttänyt hieman erilaiselta. Olisin halunnut hyvästellä rakkaan Sirkkalan ja humanistien opiskelijatalo Mimesiksen, sillä molemmista luovutaan kesän 2020 aikana. Olisin halunnut vielä skoolata sitseillä ja juoda skumppaa Vartiovuoren vappupiknikillä. 

Kysyn kohtalotovereiltani, miltä tuntuu luopua opiskelijaelämästä ilman viimeisiä opiskelijarituaaleja.

Tänä keväänä olen kaivannut niitä pieniä ja yllättäviä kohtaamisia, joita arkeen yliopistolla liittyy: tuttava käytävällä, lyhyet kuulumisenvaihdot, Assarilla olevat ystävät, joista saa ruokaseuraa. Ensi syksynä alkaa jo uusi arki ja uudet kohtaamiset, joten olisin vielä tänä keväänä kovasti halunnut nauttia tutuista opiskeluympyröistä.

Vuosien gradutaival sai hieman lässähtäneen päätöksen, kun palautuksen jälkeen istuin vain yksin himassa ruokapöydän ääressä. Olisi ollut ihanaa päästä fiilistelemään palautusta yliopistolla.
 

”Tuleeko tänä keväänä valmistuvista opiskelijoista väliinputoajaikäluokka? – Laman aikana valmistuneilla kohonnut riski jäädä työelämän ulkopuolelle.”

Otsikko on huhtikuussa ilmestyneestä Ylen artikkelista. Siinä akatemiatutkija Lauri Sääksvuori kertoo, kuinka ”jopa kuolleisuus on korkeampaa tällaisilla ikäluokilla”. 

Ajatus vetää hiljaiseksi, ja on saanut myös haastattelemani graduntekijät mietteliäiksi. Millaiseksi he kuvittelevat elämän maisterina koronan jälkeisessä maailmassa?

Toiveet työllistymisestä heti opintojen päätyttyä ovat valuneet aika lailla nolliin.

En ole lähtenyt spekuloimaan, mitä korona ehkä tulevaisuudessani tulee aiheuttamaan, vaan otan asiat vastaan sitä mukaa, kun niitä tulee, ja käsittelen ne sitten. Voin kai siis sanoa olevani optimistinen tulevaisuuteni suhteen – oli miten vain, kyllä siitä jotenkin aina selvitään.

Monet kaverit, jotka ovat valmistuneet vuoden sisään yliopistolta ovat olleet pääosin asiakaspalvelutöissä eivätkä koulutustaan vastaavissa töissä. Koronteenin vuoksi he ovat nyt olleet vaan kotona. Monilla firmoilla tuntuu olevan  rekryt jäissä, joten siksi tuntuu oudolta ja todennäköisesti toimettomalta olla maisteri koronan jälkeisessä ajassa.

On päivänselvää, että tänä vuonna valmistuvien maailma on hyvin erilainen kuin viime vuosina valmistuneiden. Voisimmeko löytää tilanteesta myös jotain positiivista? 

”Osa ihmisistä ei halua enää palata samanlaiseen arkeen, jota oli ennen epidemiaa”, uutisoi Helsingin Sanomat, joka keräsi lukijoilta kokemuksia muuttuneesta arjesta. Osa piti tilannetta ahdistavana ja kaipasi normaalia arkea, osa taas koki saaneensa kaivatun hetkeen pysähtymisen. 

Hetkeen pysähtyminen voi mahdollistaa myös muuta kuin gradun tekoa ja tutkinnon viimeistelyä. Lamaantumisen sijasta me uudet maisterit voimme kehittää ja luoda uutta. Meidän on keksittävä, mitä osaamisemme antaa koronan jälkeiselle ajalle, ja löydettävä keinot työskennellä tässä ajassa.

Filosofi Teppo Eskelinen argumentoi Alusta!-lehdessä, kuinka poliittinen mielikuvituksemme on kaventunut viime vuosina. Tarve vaihtoehtoisen yhteiskunnan tai vielä olemassa olemattomien järjestelmien kuvittelulle on vähentynyt.

Väitän, että se tarve on nyt syntynyt.

Kohotan kahvimukini kirjoituspöydän äärellä kaikkien koronamaisterien kunniaksi. Muistakaa kuvitella uutta ja parempaa. Siihen meidät on koulutettu.

Skål! 

En osaa kummemmin spekuloida, mitä koronan jälkeen tapahtuu tai milloin koronan jälkeinen aika koittaa, mutta uskon pandemian muuttavan ajatteluamme ja elämäämme ja toivon sen opettavan meille nöyryyttä.
 

--
Tätä juttua varten kommenttinsa (kursivoituna) antoi yhteensä yhdeksän opiskelijaa eri tiedekunnista. Vastaajat olivat humanistisesta, yhteiskuntatieteellisestä, kasvatustieteellisestä ja matemaattis-luonnontieteellisestä tiedekunnista.

 

Lue lisää

Ilmastohätätila, vapputonni vai äärikeskustalainen liittovaltio? Kolme skenaariota tulevaisuuden Suomesta, jota hallitsee yksi puolue ja yksi supertietokone

Teknoutopia lähtee liikkeelle 70-luvun Chilestä, jossa valtio yritti ohjailla teollisuutta Cybersyn-järjestelmällä. (1/2020)

Selviytymispäiväkirja: Kuplassa

Yksi lihansyöjäkasvi, yksi asunto, neljä viikkoa. Toimittaja Vy Tramin poikkeustilapäiväkirja. (3/2020)

Maisterit karkaavat Helsinkiin, kun Turusta ei saa töitä – ”Jos yritykset tavoittelevat valmistuneita, on liian myöhäistä”

Vuonna 2010 joka neljäs Turun yliopiston tuore maisteri siirsi osoitteensa Uudellemaalle. Vuonna 2017 lähtijöitä oli jo useampi kuin joka kolmas. (4/2019)