Kampus
23.03.2016

Petos tuottaa meteliä

Teksti:
Esa Kostet
Kuvat:
Miika Tiainen

Opintotuen leikkaukset saivat opiskelijat jalkautumaan Helsingin kaduille. Megafonien vihaisten huudahdusten välistä kuului turhautuneita ja pelokkaitakin kommentteja yhteiskunnan eriarvoistumisesta ja kasvavan lainataakan kummittelusta.

Bussissa on vielä kymmenkunta paikkaa vapaana. Suurin osa matkustajista istuu arkivaatteet päällään, mutta joukossa näkyy myös muutamia haalareita ja ylioppilaslakkeja. Tunnelma on rauhallinen ja odottava. Tämä porukka voisikin olla valmistautumassa jonkin ainejärjestön kevätretkeen, jota on suunniteltu yhdessä koko lukuvuosi. Mielikuvan rikkoo yksi matkustajista, joka yrittää sovitella kädessään olevaa pahvikylttiä johonkin, ettei se tallautuisi lattialla. Kyltin viesti on napakka: ”I’m angry”.

Auto hurahtaa käyntiin, ja matka Turun tuomiokirkolta Helsingin Senaatintorille alkaa. Perillä odottaa muutama tuhat kohtalontoveria, joita kaikkia ärsyttää sama asia. Ensin oli koulutuslupaus, sitten tuli koulutuspetos.

Palataan hetkeksi viime kevääseen. Eduskuntavaalit ovat tulossa, ja Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) sekä Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto (SAMOK) käynnistävät #koulutuslupaus-kampanjan. Kampanjan ideana on kerätä poliitikoilta lupauksia opiskelijoille tärkeisiin asioihin.

Tavoitteita on neljä: 1) maksuton koulutus, 2) YTHS kaikille korkeakouluopiskelijoille, 3) opintotukea ei heikennetä, 4) koulutuksesta ei leikata. Kaikkien tulevien hallituspuolueiden puheenjohtajat esiintyvät somekampanjassa koulutuslupauskyltit käsissään. Opiskelijat iloitsevat siitä, että kaikki puolueet näyttävät olevan yksimielisiä koulutuksen tärkeydestä yhteiskunnalle ja valmiita tekemään sen mukaisia päätöksiä.

Toukokuun lopussa tärähtää. Juha Sipilän hallitus laatii hallitusohjelman, jossa opiskelu, tiede ja koulutus ovat säästökohteiden kärjessä 541 miljoonan euron leikkauksilla. Opintotuen kokonaissäästötavoitteeksi ilmoitetaan 150 miljoonaa. Pari kuukautta aiemmat vakuuttelut koulutuksen koskemattomuudesta vaihtuvat ministerien pitämissä lehdistötilaisuuksissa sanoiksi kuten ”uudistus”, ”kipeä” ja ”talkoot”.

Hullunkivat viisikymppiä

Helsingin mielenosoitukseen on arvioitu saapuvan jopa kymmenentuhatta opintotuen heikennystä vastustavaa mielenosoittajaa. Senaatintorilla on karkeasti arvioituna ehkä puolet tästä, mutta mekkalaa syntyy silti ihan kiitettävästi. Ennen varsinaisen mielenosoitusmarssin alkamista torilla harjoitellaan protestihuudahduksia.

”Näpit irti”, megafonista kajahtaa.

”Opintotuesta!” väkijoukko huudahtaa vastaukseksi.

Huudahdukset ovat tuttuja jo viime kesän mielenosoituksesta, jolla reagoitiin uuteen hallitusohjelmaan. Tällä kertaa katalyyttinä toimi selvitysmies Roope Uusitalon raportti opintotuen uudistamisesta. Jyväskylän yliopistossa taloustieteen professorina työskentelevä Uusitalo esitti helmikuun lopussa luovuttamassaan raportissa useita muutoksia opiskelijoiden
toimeentuloon.

Uusitalon esittämässä mallissa hallituksen määrittämä 150 miljoonan euron säästö opintotuesta toteutettaisiin leikkaamalla opintorahaa ja vähentämällä tukikuukausia. Jos esitys ajetaan läpi, vähenee korkeakouluopiskelijan opintoraha 250 euroon nykyisestä 303–336 eurosta. Suurin mahdollinen tukikuukausien määrä putoaisi nykyisestä 64 kuukaudesta 54 kuukauteen.

Samalla opintolainan takausta nostettaisiin 400 eurosta 650 euroon kuukaudessa. Muutoksen toteutuessa korkeakouluopiskelijalla olisi siis mahdollisuus saada opintotuen ja -lainan yhdistelmällä
enemmän kuukaudessa kuin nykyisin, mutta koko potista suurempi osa olisi lainarahaa.

Opintotuen lainapainotteisuuden lisääminen on herättänyt runsaasti kritiikkiä. Monet mielenosoitukseen saapuneista opiskelijoista pelkäävät henkilökohtaisesti liian raskasta velkaantumista ja yleisemmin lainapainotteisuuden syövän koulutuksen tasa-arvoa.

”Kaikilla pitäisi olla mahdollisuus opiskella riippumatta vanhempien varallisuudesta ja ilman, että on valmistuttuaan hirveissä veloissa”, toteaa Jyväskylästä mielenosoitukseen lähtenyt englannin kielen opettajaksi valmistuva Akseli.

Opintolainan ottamista puoltavissa argumenteissa toistuu usein ajatus opiskelusta henkilökohtaisena sijoituksena. Opiskelu ja tutkinnon suorittaminen nähdään yksilön omana etuna, minkä vuoksi myös opiskelun rahoituksen katsotaan olevan ensisijaisesti opiskelijan omalla vastuulla. Niinhän opinnot ennenkin rahoitettiin: lainalla.

”Mun mielestä se argumentti, että opiskelu on vain satsaus itseensä, ei pidä ollenkaan paikkansa. Se on satsaus meidän yhteiskuntaan.”

Uusitalon selvityksessä on toki kiristetty myös opintolainan hyvityksen ehtoja, sillä nykyisestä omavastuun ylittävän osuuden 40 prosentin hyvityksestä siirryttäisiin selvitysmiehen mallissa 30
prosentin hyvitykseen. Mutta mikä lainan ottamisessa pelottaa, jos on valmistumassa hyvin työllistävään ammattiin kuten opettajaksi?

”Se on se epävarmuus, kun ei voi ikinä varmaksi tietää, mitkä alan työnäkymät on vähän ajan päästä. Että mitä jos jääkin tyhjän päälle, ja sitten pitäisi maksaa lainaa takaisin. Sen takia vähän jännitti, kun piti itse ottaa ensimmäinen lainaerä.”

”Ja onhan se koko ajan semmoinen paine, vaikka pystyisikin sitä lainaa maksamaan pois, niin ihan hullunkiva aloittaa uusi elämänvaihe viidenkymmenen tonnin lainalla”, jatkaa suomen kielen opettajaksi opiskeleva Emmi.

Hallituksen asettamat säästötoimenpiteet voisi Akselin mielestä toteuttaa ilman, että leikataan yhteiskunnan vähävaraisimmilta. 

”Olisin kyllä itse valmis maksamaan vähän enemmän veroja töihin päästyäni, jos sillä vältettäisiin tämä opiskelijoilta ja muilta vähäosaisilta leikkaaminen.”

Mihin työelämään?

Paikalla on myös niitä, jotka suhtautuvat skeptisesti omiin työllistymismahdollisuuksiinsa. Kirjasto- ja informaatioalan opiskelija Simo Suominen tuhahtaa kysymykselle siitä, miten ehdotetut muutokset vaikuttavat opiskelijoiden työelämään siirtymiseen.

”Siis mihin työelämään ne lähtevät? Ainakin omat kaverit, joilla on opinnot viivästynyt, niin niillä se on johtunut siitä, ettei ole töitä. Parempi se on siinä tilanteessa olla opiskelija kuin työtön.”

Suominen on itse rahoittanut opiskeluaan työskentelemällä muun muassa kiinteistönhoitajana ja päiväkerhojen vetäjänä kouluissa. Pääprioriteetti on kuitenkin ollut valmistumisessa, minkä vuoksi töitä on voinut tehdä vain rajallisesti. Lainaa Suominen ei ole tähän mennessä nostanut. Eikä taida nostaakaan puheista päätellen.

”Yksityinen laina voi muodostaa kuplia siinä missä valtionlainakin. On tekopyhää kaksinaismoralismia puhua siitä, miten valtionlaina on pahasta ja ajaa samaan aikaan opintotukea lainapainotteisemmaksi.”

”Olen ihan vakuuttunut siitä, että suomalaiset eivät olisi äänestäneet tällaista politiikkaa, jos olisivat tienneet nämä seuraukset ennen vaaleja. Tämä koulutuslupaus oli yksi härskeimpiä valehteluja Suomen politiikan lähihistoriassa, aivan omaa luokkaansa.”

Haastattelun päätteeksi Suominen puristaa kättä ja ojentaa lappusen. Siinä neuvotaan saapumaan tälle paikalle myöhemmin samana iltapäivänä marssiin, jossa vaaditaan hallituksen hajottamista.

 

Laulu ja retoriikka raikuvat

Väkimassa valuu hitaasti Aleksanterinkatua pitkin Mannerheimintielle ja kohti lopullista määränpäätä, Kansalaistoria. Megafoneista kaikuu vähän väliä etukäteen harjoiteltuja lauluja. ”Joulu on taas” -kappaleen melodia taipuu uusiin sanoituksiin maaliskuisen Helsingin vihmassa:

”Tänään nostetaan, tänään nostetaan, helvetin paljon lainaa. Huomenna on, huomenna on, helvetin iso velka!”

Kadun varrelle on pysähtynyt ihmisiä ihmettelemään ohi marssivien opiskelijoiden virtaa. Bussipysäkillä istuva iäkäs rouva katsoo kulkuetta ja hymyilee.

Kansalaistorilla hengennostatus jatkuu koulutuslupauksen pettämisestä muistuttavilla huudoilla. Ylioppilaskuntien hallitusten edustajat pitävät puheita samalla, kun paikalle odotellaan kansanedustajia. Jokainen puolue saa yhden puheenvuoron.

Puheiden vastaanotto mukailee odotuksia. Hallituspuolueiden edustajat saavat osakseen buuauksia ja satunnaisia räkätyksiä, kun taas oppositiopuolueiden edustajille hurrataan opiskelijoiden viimeisenä toivona.

Oppositio käyttää paikkansa viisaasti ja tehokkaasti. Roope Uusitalon selvityksessä ei ole mitään mainintaa opintotukeen sisältyvän asumislisän kuukausimäärän leikkauksista, mutta silti oppositioedustajien puheissa toistuu viittaus neljäsosan leikkauksiin opiskelijan toimeentulosta. Käytännössä selvitysmiehen ehdotusten toteutuminen tarkoittaisi asumislisään oikeutetuille
opiskelijoille noin kuudesosan leikkausta toimeentuloon, jos opiskelijan toimeentulon tulkitaan koostuvan opintorahasta ja asumislisästä.

Kuudesosan leikkaus on sekin paljon, mutta neljänneksestä puhuminen on tässä tapauksessa silkkaa retoriikkaa.

Puheet päättyvät, ja Turusta saapuneet mielenosoittajat alkavat pakkautua takaisin busseihin. Kotimatka sujuu lähes täydellisessä hiljaisuudessa – kaikki on
selvästi annettu ja jätetty kentälle. Pitkän päivän päätteeksi auto kaartaa takaisin lähtöpisteeseensä Turun tuomiokirkon eteen. Juuri sille paikalle, mihin opiskelijamielenosoituksen
kuuluukin päättyä: Mikael Agricolan lukemisesta väsyneiden silmien alle.

Osa juttuun haastatelluista halusi esiintyä pelkällä etunimellään.