Kampus
13.03.2020

Torpedoinnista dokaukseen: kun radikaali opiskelijaliike muuntui säyseäksi yliopistodemokratian ylläpitäjäksi

Teksti:
Teemu Perhiö
  • Opiskelijaoppositio valtasi Vanhan ylioppilastalon Helsingissä marraskuussa 1968.

Yliopiston vuosijuhlat TYYn saartoon?

Kysymys esitettiin Tylkkärin etusivulla 50 vuotta sitten.

”Yliopiston 50-vuotisjuhlien torpedoiminen tuli edustajiston kokouksessa hyvin voimakkaasti esille.”

Vuonna 2020 ehdotus hymyilyttää. Kun Turun yliopisto täytti sata vuotta, ylioppilaskunta käytti palavan tarmonsa hankkiakseen liput loppuunmyytyyn vuosijuhlaan.

Juhlien alla ex-vararehtori Riitta Pyykkö kehui Turun Sanomissa, kuinka hyvin opiskelijat viihtyvät Turussa. Hän sanoi sen olevan osin yliopiston ja ylioppilaskunnan välisen ”hedelmällisen yhteistyön” ansiota.
 

Vuonna 1970 yhteistyö oli kriisissä.

Taustalla oli opiskelijaliikkeen radikalisoituminen. Helsingissä Vanha ylioppilastalo oli vallattu 1968. Ylioppilasliike haaveili yliopistohallinnon demokratisoimisesta, jokaisen opiskelijan äänen tuli ratkaista.

”Vain demokraattinen osallistuminen oppilaitoksen asioita koskevaan päätöksentekoon voi herättää opiskelijoissa tietoisuuden korkeakouluun liittyvistä intresseistään”, todettiin Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) korkeakoulupoliittisessa ohjelmassa 1968.

Pääministeri Mauno Koivisto vähätteli vaatimuksia. Opetusministeri Johannes Virolainen halusi ymmärtää, ainakin tilannetta rauhoitellakseen. Hän käynnisti Suomen yliopistoja koskevan hallinnollisen uudistustyön.

Turussakin piti perustaa uudistustyöhön komitea. Sen puheenjohtajasta tuli kiistaa opiskelijoiden ja yliopiston välille. TYYn edustajiston ehdotus ei kelvannut yliopistolle. Se halusi virkaan oman professorinsa.

Ratkaisua ei löytynyt, painostustoimia heiteltiin ilmoille: torpedointi ja saarto. Ne olivat toki vain edustajistopuheita, jotka vasemmistolainen päätoimittaja Matti Vimpari muisti nostaa lehden etusivulle.
 

Kiistaan tiivistyi keskeinen kysymys yliopiston itsehallinnosta: kenellä on valtaa päättää asioista?

Yliopiston itsehallinnon tarkoituksena on taata tieteen harjoittamisen riippumattomuus poliittisista, yhteiskunnallisista ja taloudellisista paineista.

Itsehallinto ei ole koskaan ollut täydellistä. Aina on jonkinlaisia suhteita valtaapitäviin ja liike-elämään.

Eikä itsehallinto ole koskaan tarkoittanut koko akateemisen yhteisön yhdenvertaisuutta. Kaukana siitä!

Nykyään yliopistojen päätäntäelimissä noudatetaan kolmikantaa: professoreilla, henkilökunnalla ja opiskelijoilla on omat edustajansa. Yhdenvertaisin muoto on tasakolmikanta, jossa kaikilla ryhmillä on yhtä monta edustajaa.  

Silloinkin professoreilla on merkittävä yliedustus, sillä ryhmät ovat hyvin erikokoisia. Turun yliopistossa professoreita on 300, henkilökuntaa 3 000 ja opiskelijoita 20 000. Luvut ovat pyöristettyjä.

1960-luvulla professorit olivat yliopistojen kyseenalaistamattomia valtiaita.

Maailma oli kuitenkin muuttumassa. Rakennemuutos kasvatti elintasoa ja ajoi väkeä kaupunkeihin. Opiskelijamäärien kasvaessa yliopistot alkoivat muuttua vähemmän elitistisiksi.

Opiskelijakuntaan tuli enemmän työläiskotien lapsia. He olivat tietoisia työväen taistelusta oikeuksiensa puolesta. Esimerkit maailmalta, kuten Ranskan kevään mielenosoitukset 1968, innoittivat opiskelijoita. Jähmettyneisyyden ja konservatiivisuuden ilmapiiri oli vahva kontrasti nuorten aatteille.

Opiskelijaliike radikalisoitui. Se vaati perustavanlaatuista muutosta. Itsehallinto piti demokratisoida, professorivalta murtaa.
 

Turun yliopistossa opiskelijoita oli alettu kuulla opintoasioissa vuonna 1967. Kuulemisperiaate. Radikalisoituneessa SYL:ssä tällainen opintoyhteistyö nähtiin vain välivaiheena ennen osallistumisperiaatteen toteutumista.

SYL halusi korkeakouluihin elimen, jossa päätäntävalta olisi kuulunut professoreille, opettajille ja opiskelijoille. Tämän valtuuston jäsenet olisi valittu mies ja ääni -periaatteella: jokaisella yliopistolaisella olisi ollut yksi ääni.

Mallissa opiskelijoiden valta olisi kasvanut ennennäkemättömästi.

TYY oli kuitenkin eri mieltä SYL:n kanssa. Se ehdotti opetusministerille maaliskuussa 1969 Turun yliopiston valtiollistamista, ja toisin kuin SYL, se esitti hallintoon fifty–­fifty-mallia.

TYYn tavoitteena oli, että yliopiston ylintä päätäntävaltaa olisi käyttänyt 40-jäseninen parlamentti, puolet opiskelijoiden valitsemia ja puolet henkilökunnan. Rehtori olisi valittu vaalilla, jossa äänioikeutettuja olivat opiskelijat, opettajat ja toimenhaltijat.

Tämä pariteettiperiaate jakoi ylioppilaskuntaa. Edustajisto tuki hallinnon demokratisointia, mutta valtiollistaminen ja parlamentin vaalitapa herättivät keskustelua. Asiasta kiisteltiin edustajiston kokouksissa syksyyn 1969 asti.

TYYn työryhmä vastusti kolmikantaperiaatetta, sillä se olisi tarjonnut opettajien ja opiskelijoiden lisäksi edustuksen professoreille. TYYn mielestä professorien osallistuminen hallintoon aiheutti ristiriitoja.

SYL:n esityksen takana olivat kuitenkin niin presidentti Urho Kekkonen kuin opetusministeri Johannes Virolainen. Jälkimmäisen mukaan hallintouudistusesitys nimettiinkin. Lex Virolainen saapui eduskunnan käsittelyyn joulukuussa 1969.

Oikeistolle lakiesitys ei kelvannut. Vasta perustettu Professoriliitto käynnisti viivytysoperaation. Liitolta tulvi puheenvuoroja kokoomuslaisille kansanedustajille – yksi heistä puhui 5,5 tuntia putkeen.

Luettiinpa täysistunnossa myös Turun ylioppilaskunnan ”pariteettimietintöä” ääneen perusteluna mies ja ääni -periaatteen vastustamiseksi. TYYn esityksestä tuli ironisesti hallintouudistuksen vastustajien työkalu.

Lopulta kampanjalla onnistuttiin pitkittämään lain hyväksyntä vaalien yli.

Kaikki korkeakoulut kattava uudistus ei koskaan mennyt läpi, joten korkeakouluja uudistettiin yksi kerrallaan. Turun yliopisto valtiollistettiin 1974.
 

Kymmenen vuotta sitten säädettiin uusi yliopistolaki. Siinä esiteltiin muun muassa säätiöyliopistomalli. Laki on varsinkin viime aikoina herättänyt paljon keskustelua. Yleinen mielipide on, että yliopistodemokratia on heikentynyt. Samalla elinkeinoelämän ja päivänpolitiikan valta on kasvanut.

Kun Tampereella perustettiin uusi yliopisto 2019, siitä tehtiin säätiöyliopisto. Prosessi oli epädemokraattinen, yhteisö syrjäytettiin valmistelusta. Esitystä johtosäännöksi vastustettiin ulosmarssilla.

Hedelmää on korjattu tänä vuonna, mediasta on voinut seurata viestintäkohua toisensa jälkeen. Yhteisö on tuonut yhä voimakkaammin ääntään esille.

Jos itsehallintoon haluaa yhdistää yliopistoyhteisön, silloin demokraattisen päätöksenteon vahvistaminen on tärkeää. Sitä mieltä on TYYn koulutuspoliittinen asiantuntija Joni Kajander.

”Sen ei tarvitse tarkoittaa, että viedään johtajilta valtaa pois. Päätöksenteko kuuluu niille, joille se on annettu tehtäväksi. Kuitenkin valistunut päätöksenteko perustuu ymmärrykseen tilanteesta. Tähän kuunteleminen auttaa.” 

Samalla osallistaminen tekee päättäjän vastuun näkyvämmäksi, kun jokainen voi todeta, miten päätökseen päädyttiin. Kajanderin mukaan yhteisö myös sitoutuu tällaisiin päätöksiin paremmin.

Kajander tietää mistä puhuu. Hän on tehnyt pitkän uran yliopistodemokratian edistämisen puolesta. 

Uuden yliopistolain mukaisesti kolmikantaista päätösvaltaa Turunkin yliopistossa käyttävät kollegio, hallitus ja tiedekuntien johtokunnat. Johtajien valta on lisääntynyt, ja tulosohjauksen myötä valtion.

Kajanderin mukaan lähtökohtainen ongelma ei kuitenkaan ole yliopistolaissa (pois lukien säätiöyliopistot). Prosessit voi toki hoitaa lain minimipuitteilla sekä tulkita niitä johtajavaltaisesti. Itsehallinto taipuu myös siihen.

Keskeistä on yhteisön into yhteisen asioiden hoitoon.

”Turussa yhteisö on kiinnostunut keskustelemaan siitä, miten yliopistoa johdetaan. Ei se tullut tyhjästä, että Turussa oli avoin prosessi hallituksen ja rehtorin valitsemiseksi sekä avoin strategiaprosessi. Yhteisö halusi sitä.”

Esimerkiksi kollegiolla on lain puitteissa varsin rajalliset tehtävät. Se valitsee hallituksen ja vahvistaa tilinpäätöksen. 

Mutta Turussa kollegion tehtäviä on täydennetty johtosääntöön ohi yliopistolain. On lisätty mahdollisuus valita toinenkin varapuheenjohtaja: kaikilla kolmikannan ryhmillä on siis oma edustajansa puheenjohtajana. Kollegion tehtävänä on myös keskustella laajasti koko yliopistoa koskettavista asioista.

Virallista demokratiaa on toki vähennetty. Vuonna 2012 laitosneuvostoista luovuttiin hallintoeliminä. Muutos korosti laitosjohtajien valtaa. Kuitenkin samanaikaisesti johtosääntöön lisättiin maininta valmistelevista työryhmistä, joissa on kolmikantainen kokoonpano.

Opiskelijoilla on siis varmistettu pääsy opetuksen ja opetussuunnitelmien kehittämisen valmisteluun.

Turussa on monta muutakin asiaa, josta olla tyytyväinen. Hallitus on kiinnostunut yhteisöstä ja sen toiminnasta. Taitavista hallinnon opiskelijaedustajista ei ole pulaa. Ylioppilaskunnan sisäinen demokratia voi hyvin.
 

Opiskelijoiden kapina 50 vuotta sitten kuihtui kokoon. Kolmikanta saatiin, aktivismi muuntui sählyn pelaamiseksi. Ylen dokumentti Kumouksesta kulutusjuhlaan vuodelta 1989 tiivisti asian hyvin: kuluttamisesta tuli tavallisen suomalaisen tajunnan vallankumous.

Opiskelustakin on tullut opintojen kuluttamista, täällä ollaan vain käymässä. Yliopisto on kuin palveluorganisaatio, joka vastaa yhteiskunnan vallanpitäjien kysyntään. Indikaattorit ohjaavat toimintaa.

Tarvitseeko opiskelijoiden olla kiinnostuneita päätöksenteosta, olla radikaaleja? Onko yliopistodemokratialle tilausta?

”On tyhmääkin olla hirveän radikaali, jos asioihin on mahdollista vaikuttaa, ja pystyy luottamaan siihen, että asioita hoidetaan asianmukaisesti”, Kajander pohtii.

”Nykypäivän opiskelijaradikalismi on oikeastaan maltin korostamista. Usein opiskelijat ovat juuri niitä, jotka puolustavat hyvää valmistelua. Opiskelijat haluavat varata aikaa huolelliseen valmisteluun ja kuulla yhteisöä laajemmin kuin on pakko.”

Radikalismi on tavallaan muuttunut aktiiviseksi demokraattisen järjestelmän ylläpidoksi. Enää ei tarvitse tapella siitä, että sitä ei ole.

Toisaalta Tampereen yliopiston sisäisen demokratian romutus osoittaa, että yliopistoyhteisö voi yhä radikalisoitua, jos tarve niin vaatii.
 

Kirjoituksessa käytetty lähteenä Kimmo Ketosen teosta Ylioppilaat omalla asialla (TYY, 2001).
 

Lue lisää

Kommentti: Vaikka Turun yliopiston viestintä puuduttaa, ainakaan meillä ei ole moro-wauta

Tuninaamakohu ja manselaisen uusyliopiston ”epävarmat ensiaskeleet” saivat Tylkkärin päätoimittajan arvostamaan Turun yliopiston viestintää. Logojen taistelussa siipisoihtu taitaa silti jäädä toiseksi. (2/2020)

Kommentti: Hyväntuulinen kansanjuhla osoitti, että satavuotiaan Turun yliopiston sydän on paikallaan

Kun instituutio saavuttaa ihmisiässä niin sanotun korkean iän, boomerit vitsailevat sen vetreydestä ja virkeydestä. Tällä kertaa vertailu oli paikallaan, sillä yliopisto onnistui eilen siinä, missä vanhat instituutiot harvoin onnistuvat: järjestämään juhlan, jossa kaikilla vaikutti olevan silminnähden hauskaa. (2/2020)