Kulttuuri
18.03.2019

Arvio: Humanistispeksi vie yleisön taidokkaasti antiikin aikaan

Teksti:
Emmi Ketonen
Kuvat:
Reea Ruusuvuori
  • Pelagian seurue kohtaa matkallaan myös käärmepäisen Medusan. Speksi hyödyntää vapaasti antiikin taruja käsikirjoituksen pohjana.

Antiikin jumalataruista ammentavan Turkulaisen humanistispeksin tekijöillä on kunnianhimoa ja vahva komiikan taju. Yleisön eteen vyörytetään jälleen todellinen spektaakkeli.

Kolmas Turkulainen humanistispeksi luottaa oman alansa aiheisiin. Tällä kertaa työryhmä tarttuu antiikin myytteihin. Perinteisten sankaritarinoiden sijaan Pelagia – kohtalon kompastus -esityksen juonesta muovautuu eräänlainen antisankaritarina.

Käsikirjoituksen laatiminen on vaatinut tekijöiltä perehtyneisyyttä valittuun aiheeseen. Speksin nimihahmo Pelagia (omstarteissa vahva Hebe Ronkainen) joutuu tahtomattaan osaksi ennustusta. Hänen tehtävänään on löytää kultainen omena, jonka avulla hän kykenee tappamaan kyläänsä vitsauksia kylvävän pelon jumalan Phoboksen (Reetta Kokkonen). Mukaan vaaralliselle matkalle lähtevät Pelagian uskollinen ystävä Xenon, jota esittää speksin karismaattisin laulaja ja näyttelijä Hanna Kiiskilä, sekä ennustuksen kääntäjä ja ikuisesta krapulasta kärsivä titaani Prometheus (Lauri Tiainen).

Ennustus ei toteudu aivan suunnitelmien mukaan. Matkan varrella seikkailijat kohtaavat monenlaisia esteitä, kunnes Prometheuksen käännösvirheen takia he päätyvät kokonaan erilleen toisistaan.

Monipolvinen ja lukuisia eri henkilöhahmoja sisältävä juoni pysyy kuin pysyykin hallitusti kasassa. Tosin loppupuolisko kaipaa vielä mutkien suoristamista ja ryhdikkyyttä kohtauksiin, joissa lavalla on lähes koko näyttelijäkaarti ja monta asiaa tapahtuu samanaikaisesti.

Monen onnistujan kokonaisuus

Humanistispeksin uudeksi esitystilaksi on Aurinkobaletin jälkeen vaihtunut Turun Kaupunginteatterin Sopukka. Tilaa on hyödynnetty monipuolisesti. Bändi soittaa parvella näyttämön yläpuolella ja sen jäsenet on kiinnitetty osaksi tarinaa antiikin jumalten roolissa. Luova ratkaisu puolestaan on heijastaa osa taustatarinoista valkoiselle kankaalle varjokuvina.

Esityksen juoni vaatiikin jonkin verran taustoitusta. Medusan myytti tai Pandoran lipas eivät välttämättä ole katsojalla tuoreessa muistissa. Esitys on tavallaan oiva oppitunti kreikkalaisesta mytologiasta. Yleisön sivistystasoa ei kuitenkaan missään määrin aliarvioida.

Humanistispeksin esiintyjiä ei heitäkään päästetä helpolla, sillä yleisön huutamat omstartit vaativat usein yllättävän laajaa yleissivistystä. Esiintyjät kyllä selviävät haasteista, vaikka välillä omstartit vaikuttavat valmiiksi mietityiltä. Ensi-illassa kaikkein oivaltavimmat omstartit hallitsee Menodora-faunia esittävä Saana Niemi.

Koomisuus on kaiken keskiössä. Esitystä on joka käänteessä tehty pilke silmäkulmassa, mikä näkyy siinä, miten esiintyjät osaavat nauraa itselleen. Erityisen viihdyttäviä ovat tästä syystä tanssikohtaukset, joissa tanssijat todella laittavat itsensä likoon ja rohkenevat heittäytyä Helea Tokolan suunnittelemiin villeihin koreografioihin.

Spektaakkelin mittoihin kasvanutta Turkulaista humanistispeksiä tehdään suuresta volyymista huolimatta yksityiskohtiin panostaen. Pelagia – kohtalon kompastus on monen taitavan tekijän ja onnistuneiden näyttämöratkaisujen summa.

Emmi Ketonen

Turkulainen humanistispeksi: Pelagia – kohtalon kompastus. Ohjaaja Alina Kilpinen, apulaisohjaaja Senja Luuri, käsikirjoitus Katariina Tasala, Emilia Joutsio, Neea Leino, Senja Luuri, Niko Nikkilä, Reea Ruusuvuori, tuottajat Paula Pättikangas ja Emilia Tähkävuori, lavastus Jenni Halli, Anastasia Hartikainen, Maria Kärki, Olivia Pohjanoksa, Janetta Porkka ja Aku-Matti Tapani. Esitys 16.3. Turun Kaupunginteatterin Sopukassa.

Lue lisää:

Arvio: Rauman speksin hahmot riemastuttavat, mutta esityksen rytmi on välillä hakusessa

1990-luvun New Yorkiin sijoittuvan QmeSpeksin vahvuus on varma näyttelijätyö, mutta paikoin esityksen juoni hautautuu omstartien alle. (3/2019)

Arvio: Kauppislaisten speksissä juonen sijaan keskiöön nousee hyvä show

Kauppakorkean opiskelijoiden speksi sopii suurelle yleisölle, sillä juoni ammentaa enemmän kesäteatteriperinteestä kuin opiskelijaelämästä. (3/2019)

Arvio: TLKS Speksi vakuuttaa komeilla musiikkinumeroillaan

Keskiajan noitavainoista ammentava TLKS Speksi loistaa viimeisen päälle hiotuissa musiikkinumeroissa, mutta jättää juonen tasolla toivomisen varaa. (3/2019)