Kulttuuri
26.03.2018

Arvio: Turun ylioppilasteatterin riemukas raakile

Teksti:
Lauri Miikkulainen
Kuvat:
Jouni Kuru
  • Kulkureille (Nuppu Ervasti ja Elisa Kinnunen) vakuutetaan muun muassa, että he pääsevät näyttelijöiksi, kunhan löytävät oikeanlaiset hatut.

Pakon edessä ja lyhyessä ajassa kokoon kursittu Odottaessa antaa absurdien tilanteiden puhua puolestaan.

Mitä tehdä, kun teatteria käsketään perumaan esityksensä vain hetkeä ennen ensi-iltaa? Voiko työryhmää pyytää heittämään kaiken työnsä hukkaan?

Turun ylioppilasteatteri (TYT) joutui keskelle mediakohua, kun sen kevätkauden produktio, tulkinta Samuel Beckettin klassikkonäytelmästä Godota odottaessa, jouduttiin äkkiä perumaan. Syy: Esityksen oikeuksia valvovan Näytelmäkulman mukaan TYT meni liian pitkälle, kun valitsi osaan esityksen rooleista naisnäyttelijät.

Tämä herätti vilkkaan keskustelun. Kuinka tarkasti tekstin tekijä voi määrittää sen, miten hänen kirjoittamansa asiat näyttämölle asetetaan? Näyttelijät joutuvat aina tulkitsemaan käsikirjoitusta, joten mikä on tekstin liiallista muuttamista?

Lisäpotkua keskustelulle antoi, että kyseessä oli juuri Beckettin näytelmä. Samuel Beckett (1906–1989) oli hyvin tarkka siitä, miten hänen näytelmiään esitetään, ja kirjasi teksteihinsä pikkutarkasti esimerkiksi lavastuksen yksityiskohtia, joita eri esityksissä ei sopinut muuttaa.

Ylioppilasteatteri oletti, että koska roolihahmoja ei muutettu, ei esitys ollut muuttunut. Suomessa esimerkiksi Svenska Teatern oli jo aiemmin roolittanut tämän näytelmän osin naisilla.

Näytelmäkulma kuitenkin katsoi, että esittäjän sukupuoli vaikuttaa hahmoon ja on tekstin muuttamista. Esitys peruuntui.

Ylioppilasteatteri pohti asiaa hetken ja muokkasi työryhmän kokemuksista kokonaan uuden näytelmän vain parissa viikossa.

Esitys, joka kasvaa salin ulkopuolelle

Odottaessa-näytelmää on vaikea katsoa kuin tavanomaista teatteria. Näytelmä ei oikeastaan tapahdu vain lavalla, vaan sen osa ovat myös kaikki tapahtumat ennen ensi-iltaa. Ylioppilasteatterissa lämpiö on vuorattu tapauksesta kertovilla lehtijutuilla ja yleisö kantaa omat ennakkomietteensä mukanaan saliin.

Tässä tilanteessa hiukan arvelutti, mitä esitys lopulta pitää sisällään. Lopputulos yllätti iloisesti.

Ohjaaja Janne Pikka on työryhmineen luonut lavalle absurdin draamakomedian, joka on uusi teos, mutta noudattelee Beckettin näytelmää niin kieleltään kuin tapahtumiltaankin.

Kaksi kulkuria, Voitto ja Taisto (Nuppu Ervasti ja Elisa Kinnunen) odottavat tien laidassa. He haluaisivat töitä, ja yrittävät vakuuttaa ohikulkevaa sirkustirehtööriä (Eeva Mäkinen) esiintyjäntaidoistaan. Näytellä he eivät kuitenkaan saa, ja perusteluksi keksitään syy syyn perään. Toivo laitetaan mystisen hyväntekijän varaan. Hän on luvannut töitä, mutta ei lupauksista huolimatta tunnu koskaan saapuvan.

Esitys on hauska ja ytimekäs, eikä saarnaa. Hahmot ovat jumissa tilanteensa kanssa, eivätkä tiedä mitä tehdä. Eteenpäin olisi päästävä, mutta kenen vastuulla on tuoda asioihin muutos?

Kun syksyllä kuulin, että Ylioppilasteatteri työstää kevääksi Beckettiä, olin innostunut, mutta myös epäilevä. Godota odottaessa, paremmin tunnetulta nimeltään Huomenna hän tulee, on suosikkitekstejäni. Usein esitettynä klassikkona, jota ei eri tulkinnoissa saa juurikaan muuttaa, se on kuitenkin erittäin vaikea näytelmä.  Mitä uutta Ylioppilasteatterilla olisi siihen tuoda?

Alkuperäisen työn tulos olisi ollut mukavaa nähdä, mutta nyt toteutettu uutuus on monella tapaa kiinnostavampi produktio. Kun on työskennelty vauhdilla ja selkä seinää vasten, on saatu aikaiseksi näytelmä, jonka särmät eivät ole ehtineet hioutua pois. Näyttelijät tekevät kauttaaltaan kiitettävää työtä, ja esitys pitää otteessaan.

Turun ylioppilasteatteri on saanut aikaiseksi raikkaan esityksen, joka käy arvokasta keskustelua niin tasa-arvosta teatterimaailmassa kuin siitä, mitkä ovat kirjoittajan, näyttelijän tai ohjaajan oikeudet tulkita samaa teosta.

Lauri Miikkulainen

Turun ylioppilasteatteri: Odottaessa. Ohjaus Janne Pikka, käsikirjoitus Janne Pikka ja työryhmä. Rooleissa Nuppu Ervasti, Elisa Kinnunen, Eeva Mäkinen, Mikko Peltotupa ja Ennu Leiwo. Tuottaja Effiina Jalonen, apulaisohjaaja Antti Ainola, visuaalinen ja graafinen suunnittelu Jouni Kuru, puvustus Noora Happonen, tarpeisto Aiju Holppi, maskeeraus Matilda Koivisto. Ensi-ilta 24.3. Esitykset 7.4. asti. Kesto noin tunnin.'

Lue lisää

Naisnäyttelijät eivät kelpaa – tuhansien eurojen tappiot Turun ylioppilasteatterille Beckett-jupakassa

Kirjailija Samuel Beckettin (1906–1989) perikunta ei hyväksy Godota odottaessa -teokseen naisnäyttelijöitä. Viime hetkellä esityskieltoon joutuneesta näytelmästä koituu Turun ylioppilasteatterille vähintään 6 000 euron tappio. (3/2018)

Turun ylioppilasteatteri hylkää Beckett-näytelmän, tilalle esityskieltoa kommentoiva tragikomedia

Turun ylioppilasteatteri (TYT) joutui perumaan Samuel Beckettin (1906–1989) kirjoittaman Godota odottaessa -näytelmän esitykset viikkoa ennen ensi-iltaa. Peruuntumisen syynä oli klassikkonäytelmän esitysoikeuksia valvova perikunta: sen mukaan teoksen miesrooleissa ei saa esiintyä naisia. (3/2018)

TYY puolittaa tukensa Turun ylioppilasteatterille

Yllätysleikkaus kerää kritiikkiä  – mutta myös ymmärrystä. (12/2016)

Juha Hurme: ”Harrastajien kanssa olen vapaa”

Turun ylioppilasteatterin vieraileva ohjaaja Juha Hurme on luonnontieteisiin hurmaantunut rationalisti, jota inhottavat parrakkaat Väinämöiset. (10/2016)