Kulttuuri
28.09.2011

Berlusconin retoriikka

"Nämä tuomarit ovat kaksin verroin hulluja! Ensiksi, koska he ovat sitä poliittisesti, ja toiseksi, koska he ovat hulluja joka tapauksessa. Jotta sellaista työtä voi tehdä, on oltava henkisesti häiriintynyt, on kärsittävä psyykkisistä häiriöistä. Jos he tekevät sitä työtä, he ovat antropologisesti erilaisia kuin muu ihmisrotu."

Joskus kohdehenkilöstä piirtyy kaikkein karuin kuva hänen omien sanomistensa kautta. Tämä on ehdottomasti totta Silvio Berlusconin – suurliikemiehen, mediapomon ja poliitikon – kohdalla.

Onneksi on Silvio – Silvio Berlusconi itsensä ja muiden sanoin on hämmentävää luettavaa. Kirjaan on koottu Berlusconin lausahduksia ja lausuntoja vuosikymmenten ajalta. Lista kattaa solvauksia, valheita, omien sanojen kiistämistä ja runsasta selittelyä, oli kyseessä sitten suhteet hyvin nuoriin naisiin, syytesuojien hankkiminen tai media-aseman väärinkäyttö. Yhdessä niistä muodostuu maanvyöry, joka sekä naurattaa että pelottaa.

Kirjan toimittajat ovat huolella taustoittaneet suuren osan esimerkeistä, jotta ne avautuisivat myös suomalaiselle lukijalle. Ongelmaksi kuitenkin nousee liian perusteellinen työ: toistoa on paljon. Toimitusvaiheessa osan sisällöstä olisi voinut aivan suosiolla jättää vähempien lausahdusten varaan. Nyt kirja tuntuu pahasti jankkaavalta, vaikka yksittäiset lausahdukset viihdyttävätkin.

Teoksen toimittajat näkevät Berlusconin menestyksen avaimena hänen suunnattoman mediavaltansa ja siitä seuraavan mahdollisuuden vääristellä totuutta. Omat italialaiset ystäväni sen sijaan sanovat, että vääristelyllä ei ole juurikaan merkitystä. Heidän mukaansa osa Italian kansasta rakastaa sitä, että johtaja käyttäytyy itsevaltaisen öykkärimäisesti, "kiistämättömän johtajan tavoin". Berlusconin omat sanat antavat ilmiselvästi tukea molemmille tulkinnoille.

Onneksi on Silvio on ajankohtaista luettavaa myös välillisistä syistä. Se näyttää, millä tavoin Berlusconi selittelee kohuttuja puheitaan jälkikäteen. Ne ovat "ironiaa" ja "hymyssä suin lausuttuja letkautuksia", jotka kuitenkin sisältävät avointa vihaa tiettyjä ryhmiä kohtaan, kyvyttömyyttä itseen kohdistuvan arvostelun sietämiseen ja jatkuvaa vastuun pakoilemista.

Vastaavaan törmää lähempänäkin kuin Italiassa.

J. TUOMAS HARVIAINEN

Onneksi on Silvio – Silvio Berlusconi itsensä ja muiden sanoin

toim. Luigi G. de Anna ja Paolo Torretta

Savukeidas 2011