Kulttuuri
29.02.2012

Big In Taiwan

  • Cassie Halistenkosken jäällä.

Turkulais-forssalais-helsinkiläisen Cassien tunnelmallinen post rock on löytänyt tiensä aina Aasiaan saakka. Internetin avulla, totta kai.

Helsinkiläisen Ville Yli-Knuutilan alulle panema Cassie on vasta hieman yli vuoden ikäinen, mutta nuoruudestaan huolimatta kaikkea muuta kuin kokematon.

"Aloitin Cassien kokoamisen etsimällä soittajia netistä, mutta lopulta kaikki neljä löytyivätkin lähipiiristä. Itse olen soittanut rumpalimme Joachim Kiviniemen kanssa yhdessä jo kolmessa bändissä, ja kaikilla muillakin on soittotaustaa enemmän tai vähemmän", kertaa Cassien syntytarinaa yhtyeessä bassoa soittava Yli-Knuutila.

Kitaristeiksi Yli-Knuutila pestasi turkulaisen lääketieteen opiskelijan Valtteri Lahtelan ja forssalaisen mainosmiehen Ville Kujansuun.

Alun perin Cassien piti jäädä neljän miehen instrumentaalibändiksi, mutta lopulta mikin varteen löydettiin turkulainen mediatutkimuksen opiskelija Sofia Thurén.

"Me tutustuttiin Villen kanssa baarissa. Se yritti iskeä mua", Thurén paljastaa.

Erilaisuus

rikastuttaa

Uuden materiaalin valmistus sujuu Cassielta perinteiseen tapaan – kitaristit säveltävät kappaleet, Thurén tekee omat melodiansa ja lyriikoita kirjoittavat kaikki. Lopullisen muotonsa biisit saavat, kun bändi kokoontuu harjoittelemaan satunnaisina viikonloppuina.

Cassien jäsenillä on varsin erilaiset taustat ja musiikkimieltymykset. Tämä nähdään bändin sisällä kuitenkin enemmänkin rikkautena kuin heikkoutena.

"Yhteisten suosikkiartistien puute on tehnyt meistä kaikkiruokaisempia erilaisen musiikin suhteen. Kuuntelen nykyään paljon itselleni entuudestaan tuntemattomia bändejä", Thurén kertoo.

"Alun perin Cassiessa kiehtoi juuri sen itselleni vieras musiikki. Sellaista on tavallaan myös hirveän mielenkiintoista soittaa", raskaamman musiikin ystäväksi paljastunut Kiviniemi jatkaa.

Vaikka viisikolla ei ole yhteisiä suosikkeja, kuuluu yhtyeen musiikissa ainakin Mogwain ja kesällä Ruisrockiin saapuvan Explosions in the Skyn kaiut.

"Kyllä niiden post rock -legendojen vaikutteet sieltä löytää, jos osaa kuunnella", Yli-Knuutila myöntää.

Bloggareiden

nosteessa

Cassien ensilevytys, Something You Always Wanted to Hear -EP, ilmestyi kesäkuussa. Painos myytiin loppuun, mutta levyä voi kuunnella myös bändin kotisivuilta. Suurin syy Cassien aiheuttamaan kuhinaan internetin musiikkiblogeissa on juuri tämä.

"Olemme saaneet paljon huomiota ja lukuisia positiivisia arvioita ympäri maailmaa. On ihanaa huomata miten innoissaan ihmiset ovat olleet", Thurén iloitsee.

Ja kun Thurén sanoo ympäri maailmaa, hän ei liioittele. Cassiella on faneja Euroopan lisäksi ainakin Etelä-Amerikassa ja Aasiassa.

"Indonesiassa fiilistellään ennen kaikkea Sofiaa. Löysin netistä sikäläisen keskustelufoorumin, jonne oli lisätty Sofian kuva sekä sydämiä ja kuolaavia hymiöitä", paljastaa Kujansuu.

"Taiwanissa paikallinen lukiolaisbändi esitti kappaleemme Tin Cans and Strings koulunsa kykykilpailussa. Video esityksestä löytyy YouTubesta", Yli-Knuutila jatkaa.

"Eniten meistä on kirjoitettu Ranskassa, ja Google Translaten mukaan jopa ihan positiiviseen sävyyn", Kiviniemi nauraa.

Vaikka Cassie on niittänyt mainetta ulkomailla saakka, levy-yhtiöt eivät ole vielä napanneet bändiä suojiinsa.

"Yhtä pienempää säätöä lukuunottamatta sillä saralla on ollut hiljaista. Levy-yhtiöiden lähestyminen tuntuu nykyään niin turhalta. Sieltä pyydetään korkeintaan lähettämään joku SoundCloud-linkki, jota ei sitten vaivauduta edes avaamaan", Yli-Knuutila kuittaa.

Keikkailua ja

uutta musiikkia

Uusien kappaleiden ideoinnin ja treenailun lomassa Cassie keikkailee aktiivisesti. EP:n avulla hankittu keikkajärjestäjä on buukannut yhtyeelle alkuvuodeksi esiintymisiä lähes joka viikonlopulle. Vaikka yhtyeelle olisi ulkomaillekin kysyntää, jää keikkailu ainakin toistaiseksi Suomen rajojen sisäpuolelle.

"Meidän oli itse asiassa tarkoitus käydä soittamassa muuallakin, mutta se kariutui, koska Sofia on lähdössä kesäksi reissaamaan", kertoo Yli-Knuutila.

Seuraavan Cassie-levyn nauhoitukset on varattu pääsiäiseksi, ja valmista tuotosta on lupa odottaa kesäksi. Viiden kappaleen kokonaispituus lähentelee, post rock -protokollaa mukaillen, neljääkymmentä minuuttia.

"Vaikka ei tässä rahan perässä soitetakaan, niin tällä kertaa emme todennäköisesti laita kaikkea saman tien ilmaiseksi nettiin", Yli-Knuutila vinkkaa.

Seuraavan kerran Cassien livekunnon Turussa voi tarkastaa S-Osiksella kymmenes maaliskuuta.

Teksti: JOEL HAAPAMÄKI

Kuva: LAURI HANNUS

www.cassieband.net