Kulttuuri
05.10.2012

Dokumentaristi skandaalin kulisseissa

  • Arto Halosen Sinivalkoisessa valheessa Lahden käryt ovat vain dopingkulttuurin jäävuoren huippu. Elokuvassa kerrotaan Juha Miedon käyttäneen dopingia.

Palkittu ohjaaja Arto Halonen on intohimoinen penkkiurheilija, joka näkee dopingkäryjen taustalla äärimmäisen kilpailun mekaniikan.

Arto Halosen tuore dokumenttielokuva Sinivalkoinen valhe kartoittaa Lahden vuoden 2001 hiihdon MM-kilpailuissa käsiin räjähtänyttä kotimaista doping-vyyhtiä.

Monelle suomalaiselle hiihtokäryt olivat identiteettikriisin paikka, mutta dokumentti esittää Lahden MM-käryt jäävuoren huippuna, osana laajalle levinnyttä dopingkulttuuria.

Mutta miksi ohjaaja haluaa kaivella vanhoja ja kipeitä asioita?

Siksi, että vinksahtaneessa huippu-urheilussa on pohjimmiltaan kyse koko elämäntavastamme.

Halonen toivoo, että Sinivalkoinen valhe osaltaan purkaisi Lahden skandaalin aiheuttamaan traumaa.

"Pyrimme osoittamaan, että samanlainen sähläys väärien peiteaineiden kanssa olisi voinut tapahtua mille tahansa maalle missä tahansa kisoissa."

Ohjaajan mukaan suomalaisilla olisi nyt mahdollisuus kääntää itsetutkiskelu todelliseksi voitoksi. Helppoa se ei kuitenkaan ole: pitää mennä asioiden juurille saakka, ennen kuin pysyvää muutosta saadaan aikaan.

Rohkeita

aihevalintoja

Dokumentaristi on aiemminkin työskennellyt kiistanalaisten aiheiden parissa. Hänen tunnetuimmista töistään Karmapa (1998) kuvaa Kiinan Tiibetissä harjoittamaa politiikkaa ja Pyhän kirjan varjo (2008) Turkmenistanin diktatuuria.

Kaukaisista maista on Halosen mukaan helppoa tulla kotiin, koska ihmisoikeusrikkomusten paljastamisesta saa yleensä sympatiaa.

Kotimaisiin sankareihin kajoaminen on jo astetta ristiriitaisempaa. Samalla kun puututaan oman identiteetin rakennuspalikoihin.

"Minulle antoi motivaatiota oma urheilumenneisyys ja etenkin tieto dopinginongelman laajuudesta. Kyseessä on asia, josta tiesin ja joka häiritsi minua, joten miksen kertoisi siitä?"

Ohjaaja on tottunut rohkeiden aihevalintojensa takia kohtaamaan vastuksia, ja niitä liittyi myös Sinivalkoisen valheen tuotantoon. Yleisradio ei ollut eräässä vaiheessa myöntää vuoden 2001 arkistomateriaalien käyttöoikeutta, ja monet keskeiset henkilöt pakenivat kameraa.

"Se oli sellaista juonikasta vastustusta. Esimerkiksi kun aloitimme kuvaukset Italiassa, teimme ensiksi Manuela Di Centan haastattelun. Sana levisi häneltä nopeasti ja valmentajat lähtivät Sveitsiin karkuun ja ties mitä, se oli ihan absurdia."

Salailun kulttuuria

vastaan

Kilpaurheilun vahvat sidokset yhteiskunnalliseen valtaan ovat Halosen mukaan keskeinen este asioiden aiempaa rehellisemmän käsittelyn tiellä.

Liike-elämä sponsoroi urheilua ja haluaa varjella mielikuvaa puhtoisesta kamppailusta.

Myös urheilutoimittajien intresseissä on pitää urheilun julkikuva siistinä, sillä he ovat yksi siitä suoraan hyötyvä taho. Tätä kautta on Halosen mukaan syntynyt salailun kulttuuri, jossa eri sidosryhmät suojelevat kultamunaansa.

Halosen mukaan olennaista urheilussa on se, millaista laajempaa yhteiskunnallista todellisuutta se peilaa.

Hänen mielestään raaistava epätasa-arvoisuus lähtee äärikilpailullisesta kasvatuksesta. Maailmassa, jossa kaikki menestys kasaantuu voittajille, aletaan helposti lipsua rehellisyydestä ja tavoitella menestystä kaikin keinoin.

"Tunnistan näitä raadollisia piirteitä itsessänikin, ja juuri siksi niistä on niin tärkeää puhua", ohjaaja summaa.

Teksti: Lauri Hannus

Kuva: Future Film