Kulttuuri
23.03.2015

Elämän rumimmat kasvot

Teksti:
Juhana Torvinen

Kaksi pikkulevyä julkaissut ja ahkeraan keikkaillut Hopeajärvi on onnistunut kuin salaapäin ja hartiavoimin kampeamaan itsensä suomalaisen meteli- ja vaihtoehtorockin ykkösdivariin. Suomenkielisessä rockissa, jossa ällöttävä puhtoisuus on melkeinpä oletusarvo, Hopeajärven aggressiivisuus ja räävittömyys on ollut varsin ilahduttava tuulahdus. Yhtyeen ensimmäiselle täyspitkälle lataakin vahingossa aika suuret odotukset. Nyt kaivataan isoa näyttöä.

En tiedä, sopiiko jo tässä vaiheessa puhua luonnollisesta kasvusta; joka tapauksessa bändi tuntuu vääntäneen kakofoniavipua pari pykälää pienemmälle, siinäkin määrin, että noise rockista on turha puhua. Ei sillä, että Hopeajärvi miltään Eppu Normaalilta kuulostaisi. Pehmeämmän pinnan alta paljastuvat kolisevat bassot ja kulmikkaan tanssittavat rytmit, ja onhan kitaroissakin kosolti räminää, kun sitä kaivataan.

Yhtyeen kovin valtti on edelleen rytmien korostaminen ja ilmiömäinen kyky kaivaa todellisia korvamatoja sieltä, minne melodialla ei ole mitään asiaa. Eivätkä nämä jollain sairaalla tavalla funkahtavat kohtaukset melodiaa kaipaakaan. Tyhmä nimi hakkaa päälle, eikä kuunnellessa voi kuin todeta, että onpa muuten hyvä kappale. Levyn hempeämmältä puolelta nousee hieno kohokohta, Ulosteet, jossa paskassa rypeminen ja lempeä unisuus käyvät lähes itkettävällä tavalla yhteen.

Mikään hittiparaati Hopeajärven kokopitkä ei kuitenkaan ole. Todella ravistelevia kappaleita on viidestätoista jotakuinkin neljännes: mainitut Tyhmä nimi ja Ulosteet sekä matemaattisena kiemurteleva Karkotus ja läpeensä masentunut Rotan sielu. Jos hittireppu jääkin vajaaksi, kokonaisuus pelaa yhteen erinomaisen luontevalla tavalla, ja Teemu Tannerin sanoitukset nousevat arvoon arvaamattomaan. Teksteihin on arkisen kurjuuden ja baarielämän rinnalle löytynyt muutakin elämää. Sillä elämällä on tuntemattomat ja kamalat kasvot.

Hopeajärvi: S/T
Ektro Records, 2015