Kulttuuri
23.04.2010

Elokuvat: Ne tavalliset treffit

Date Night pyyhkiytyy muistista nopeasti kuin tylsä seuralainen.

Kesän lähestyessä elokuvateatterit täyttyvät romanttisista komedioista. Kuluneina viikkoina nähdyt Exän jäljillä ja Karkausvuosi olivat pahemman luokan kuraa, joita katsomaan ei toivoisi edes pahimman vihamiehensä treffeillään eksyvän. Nyt ensi-iltansa saava Date Night panee hieman edeltäjiään paremmaksi, mutta on yhtä lailla kovin tyhjänpäiväinen esitys.

Elokuvassa Tina Feyn ja Steve Carellin esittämän avioparin romanttinen illallinen muuttuu väärinkäsitysten ansiosta toiminnantäytteiseksi seikkailuksi. Kyyhkyläisten kintereillä ovat paikallisen rikollispomon leivissä työskentelevät kovanaamat, jotka uskovat arkaluontoista tietoa sisältävän muistitikun olevan päähenkilöiden hallussa.

Käsikirjoitus ei toki pyrikään olemaan omaperäisyyden riemuvoitto, mutta rasittaa silti mielikuvituksettomuudessaan elokuvan onnistuneempiakin puolia. Tylsät vitsit ja Shawn Levyn rutiininomainen ohjaus peittävät tehokkaasti alleen myös Carellin ja Feyn sinänsä energiset ja karismaattiset roolisuoritukset. Molemmat koomikot toivoisi tulevaisuudessa näkevänsä mielenkiintoisemmissa projekteissa.

Date Nightin suurin ongelma on mahdollista tiivistää teemansa mukaiseen vertaukseen. Mikäli teos olisi seuralainen treffeillä, sujuisi sen kanssa jutustelu vailla suurempia ongelmia. Kotimatkalla tiet veisivät kuitenkin takuuvarmasti eri suuntiin.

TUOMAS JALAMO

Date Night

Ohjaus: Shawn Levy

Pääosissa: Steve Carell, Tina Fey

Ensi-ilta 23.4.